Voi ei...naurulle ja hihityksellekin on se oma paikkansa ja tommoseen tilanteeseen se ei todellakaan sovi, koska se mahdollinen into ja orastava yritys vilahtaa samantein pois lopullisesti.Muistan kun äiti ja tädit opetti mulle pikkupoikana neulomista vai mitä se on. Valehtelematta kaks tuntia neuloin vai oliko se virkkaamista mie en niin tiijä alan sanastoa niih, kävin sitten kysymässä akkalaumalta neuvoa kun en mielestäni ollut edennyt työssäni tarpeeksi että missä vika? Näytin miten olin tehnyt ja akat alkoi nauramaan silleen ihan hervottomasti joku naurun seasta onnistui sanomaan että olin jotenkin tehnyt silmukan ja sitten heti purkanut sen. Eli en edennyt työssäni lainkaan.
Lopetin ja en ikinä enään kokeillut virkkaamista/neulomista miksi sitä nyt ikinä kutsutaankin. Jos joku olisi neuvonut minua miten tein väärin ja miten pitäisi tehdä olisin saattanut jaksaa opetella senkin taidon. Sen naurun jälkeen ajattelin vain että pitäkää tunkkinne kele, mie en tee sekunttiakaan enään tätä. Ikinä.
Mutta - jos kiinnostusta riittää, niin ei se mitään tähtirakettitiedettä ole . Hitaasti, hiiiittaaaaaasti mutta varmasti eteenpäin - jokapaikassa on nykyään melkoisen hyvät kuvalliset ja sanalliset ohjeet , kiitos tämän eri kätevänpätevän nettimaailman
Mä oon ton esikoisen kans väsäämässä villasukkia - poika haluaa oppia semmoset tekemään alusta alkaen ihan itte. Helpompi ois ollut aloittaa vaikka kaulahuivista mutta eihän sitä nyt mistään semmosesta voi - se on niiiiiin noobia - eli rykästään sitten sukkaa menemään. Ekaa vartta mennään pojan määräämällä tahdilla eli valmiina ovat sitten Joskus .
Sitä paitti - lanka menee ihan oikeesti aivan hurmaaville kikkurasäkkäräkiharoille, kun pääsee huolella purkamaan