TO 1.7
Klo 9 saavuttiin taas äitiyspolille. Taas kolme cytotecia 4 tunnin välein. Eivät tehneet tulosta. Yöllä klo 23 aikaan illalla alkoi aivan järkyttävä mahakipu! Jouduin soittamaan hoitajaa hätiin. Käyrät piirsivät kyllä supistuksia mutta ne eivät tehneet mitään tulosta kohdunsuulla. Sain jotain lääkettä (vahvaa) jonka piti auttaa, mutta ei auttanut jonka jälkeen kätilö laittoi jotakin piikkiä reiteen, ja se sattui aivan järkyttävän paljon!!! Jälkeenpäin ajateltuna oli kipuna yhtä paha kun supistus. Mutta se auttoi, ja sain sitten yhden aikaan yöllä alettua nukkumaan.
PE 2.7
Lääkäri tulee katsomaan aamulla taas tilanteen. Tulos on sama!!?? Sormelle auki ja kanavaa 1,5-2cm jäljellä. Toivo alkaa hiipua. Lääkäri on sitä mieltä, että lähdetään viikonlopuksi kotiin (koska cytotec oli aiheuttanut viime yönä niin kovat mahakivut). Ei hitto!! Lääkäri haluaa kuitenkin katsoa vielä ultralla, että vauvalla on kaikki hyvin, jottei viikonlopun aikana tule sen takia ongelmia. Ultrassa kaikki hyvin, painoarvio nyt 4,3kg. Pettymys on suuri, kun taas laitetaan tyhjin käsin kotiin. Lääkäri sanoo näkevänsä meidän kasvoilta suuren pettymyksen. Ei siis osattu peitellä sitä kovin hyvin, mutta eipä kai ollut tarviskaan. Lääkäri käski tehdä viikonloppuna kaikkea kivaa, jotta saadaan ajatukset pois tästä asiasta, esim. käydä Anttilassa. WHAT??? J
Viikonlopun aikana tehtiin sitten kaikkea mahdollista, millä yritettiin saada synnytystä käynnistymään
tulipahan sitten kämppäkin siivottua ja matot pestyä! J
MA 5.7
Lääkärin suunnitelma: tänään vielä cytotecilla yritetään käynnistää, jos ei toimi, niin seuraavana päivänä oksitosiini-tippa.
Sain siis taas 3 cytotecia, synnytys ei käynnistynyt.
TI 6.7
Tippa piti aloittaa heti aamusta, koska sitä saa pitää 6h kerrallaan, jonka jälkeen se lopetetaan, jos mitään ei tapahdu. Noh, pitkä aamupäivä oli odotella, koska tippa aloitettiin vasta klo 14!!! Aivan ihana kätilö tuli iltavuoroon ja muutaman kerran tipan aikana kävi vähän pyöräyttelemässä kalvoja, josko se vähän avittaisi vielä lisää. Noh, supistuksia tuli, mutta ei kipeitä joten ei tehnyt tulosta. Tippa lopetettiin klo 20. Nyt avauduin kätilölle, että alkaa pikkuhiljaa riittää, pää ei kestä enää tätä, että lääkkeitä vaan kokeillaan, ja toivotaan että jotain tapahtuu. Käynnistämisestä ei ole kohta enää mitään hyötyä, kun laskettu aika lähenee koko ajan. Eikä kenenkään psyyke kestä tuollaista, että mennään päivä kerrallaan ja toivotaan parasta. Kätilö pyysi päivystävää lääkäriä vielä tulla juttelemaan tilanteesta ja hän tulikin. Selitin samat asiat ja hän sanoi että juttelee aamulla vielä erikoislääkärin kanssa asiasta ja miettivät sitten selkeän suunnitelman, että miten edetään, koska nyt ei enää sitten odotella huomista ja katsota että mitä tapahtuu. Nyt pitää saada asiat tapahtumaan.
Saatiin lupa lähteä yöksi kotiin, jos tullaan aamulla takasin. No, mieluummin nukun kyllä omassa sängyssä, vaikka raskastahan se oli taas mennä kotiin tyhjin käsin.
KE 7.7
Taas matkataan sairaalaan aamulla klo 8.00. Lääkäri tulee juttelemaan aika pian klo 9 jälkeen kun ovat aamupalaverinsa pitäneet. Lääkäri tutkii kohdunsuun tilanteen ja toteaa, että tiukasti 2 sormelle auki, kanavaa 1-15cm jäljellä. Eli ei juurikaan muutoksia 1,5 viikossa!!! Raskasta
Lääkäri sanoo, että heillä on nyt sellainen suunnitelma, että tänään vielä kokeillaan lääkkeillä, ja jos eivät auta, niin huomenaamulla puhkaistaan kalvot ja toivotaan että synnytys käynnistyy siitä, mutta jos ei, niin torstai-iltana tai viimeistään perjantaiaamuna sitten leikataan. Lääkkeitä siis. Eivät auta. Illalla tulee taas kovat mahakivut, mutta eivät ole synnytyssupistuksia. Eivät taida olla supistuksia ollenkaan. Keho vaan reagoi lääkkeisiin, onhan niitä tullut jo 1,5 viikkoa. Saan taas lääkettä, myös nukahtamislääkettä, koska ei ole juuri tullut nukuttua. Saan muutaman tunnin nukuttua. Tänään olisi ollut kiva päivä saada lapsi, on meidän kihlajaispäivä.
TO 8.7
Herään aamulla 7.30 kun hoitaja tuo aamupalaa. Saan jonkin verran syötyä ja jään odottelemaan. Saliin mennään aika pian klo 8 jälkeen. Käyn siellä suihkussa ja kuuntelen kauhuääniä viereisestä synnytyssalista! Lääkäri tulee paikalle. Mies ehtii myös tulla juuri oikealla hetkellä. Siitä hyvinkin nopeasti puhkaistaan kalvot, aika lailla tasan klo 9.00. Lapsivettä valuu alusastiaan, ja se tuntuu tosi lämpimältä. J Joku antura kiinnitetään vauvan päähän, josta sitten seuraillaan sydämen sykettä. Lääkäri sanoo, että ei ole kovin optimistinen, että synnytys tästä käynnistyisi, kun ei ole pariin viikkoon tapahtunut mitään muutosta, mutta sanoi että mitä vaan voi kuitenkin tapahtua ja viimeistään seuraavana aamuna sitten vauva tulee pihalle.
Supistuksia alkaa tulla aika tasaseen, mutta ilokaasu on ainoa apukeino, koska epiduraalia ei voida vielä antaa. Ilokaasusta tulee huono olo, mutta se auttaa keskittämään ajatukset muuhun kun niihin koviin supistuksiin. Iltavuoroon tulee taas ihana kätilö klo 13. On ollut hoitamassa aikaisemminkin. Hän juttelee, auttaa ja on läsnä. Tuntuu tosi mukavalta, kun jollain on aikaa pysähtyä meille tärkeän asian edessä. Kohdunsuulla ei tunnu tapahtuvan mitään, kunnes erikoislääkäri tulee vielä ennen lähtöään käymään (n. klo 15) ja tarkistamaan tilanteen. Olen auki 4cm, joten epiduraali voitaisiin laittaa! Pohdin asiaa pitkään, koska ajattelen koko ajan sitä kun lääkäri sanoi että yleensä se laitetaan vasta kun on auki 6cm, joten tuntuu siltä että vähän aikaa pitää vielä kärvistellä. Mies ja kätilö ovat kuitenkin sitä mieltä, että kun lupa on saatu niin sen voi laittaa. Sitten kivut käyvät sietämättömiksi, ja epiduraali laitetaan n. klo 16. Se auttaa muutamaksi tunniksi ja voin jopa yrittää torkkua, mutta elimistö käy sen verran ylikierroksilla, että ei siitä mitään tule. Mieskin yrittää vähän torkkua synnytyssalissa olevassa sängyssä.
Aika kuluu, eikä mitään tapahdu sen 5cm jälkeen. Alkaa taas toivo hiipua! Kätilö vaihtuu klo 21.30. Tämä ihana kätilö lähtee ja tilalle tulee hieman vanhempi ja tylympi yksilö. Kivut lisääntyvät taas siitä klo 22 eteenpäin, eikä ole kivunlievityksestä tietoakaan! Tämä kätilö päättää katetroida, jotta saadaan vauvalle vielä lisää tilaa, ja itse en enää pääse liikkeellekään, joten vessakäynnit oli unohdettava.
Nyt alkaa keho sanoa stop, väsymys ja epätoivo hiipivät puseroon. Itkettää. Alan jo toivoa leikkausta, koska kohdunsuulla ei ollut tapahtunut edistystä, mutta kivut vain jatkuvat. Supistuksia kovennetaan silti oksitosiini-tipalla. Vauva yritetään saada väkisin sieltä nyt pois.
jatkuu...