Minusta kasvatusmetodina tuo on aika epäjohdonmukaista, sori vaan.
1) Lapsi on juuri saanut 40,- arvosta kuvailusi mukaan turhaa krääsää.
2) Lapselle ollaan juuri ostamassa jotain 200,- euron arvosta, oletan sen olevan jotain järkevää.
3) Kilarit nousee opettajan antamasta 7,- rahasta, joka meni johonkin turhaan ja se on jo rikki.
Mikä se sun opetus nyt oikeen on? Oikeesti? Ei tuossa ainakaan rahan arvoa opita. Rahoitat ensin 40,- krääsään, sitten opettaja antaa sosiaalisessa tapahtumassa 7,- euroa samaan ja poikaa odottaa 200,- joku.
Jos haluat opettaa lasta siihen, ettei rahaa aina saa joka asiaan, ettei aina kaikkea saa, niin opeta johdonmukaisesti. Tuo ei sitä ole, sori vaan. Ja toi parin kuukauden lykkääminen on ihan älytöntä. Et sinä silläkään mitään opeta paitsi sen, että erehtyä ei saa, kokemuksesta ei voi oppia ilman kohtuuttomia rangaistuksia.
Kimmastuit opettajalle, ymmärrän, eikö oikea kohde silloin olisi ollut opettaja ja hänen kanssaan asian selvittäminen. 9-vuotiaalle lapselle opettaja on auktoriteetti. Kun auktoriteetti tarjoaa rahaa, lapselle kieltäytyminen on vaikeaa. Tämä on ihan peruspsykologiaa. Sinä olet aikuinen, opettaja on autoritäärinen aikuinen, poika on 9v lapsi. Oma toimintasi on epäjohdonmukaista.
Vaikka oletkin oikeassa opettajan raha-asiassa, mitä tulee opettajaan, ja ajatusmallissasi rahan ja ostossaamisten suhteen, niin kasvatusopillisesti olet metikössä.