Mua ei toisen lapsen hankinnassa epäilytä kuin yksi asia; oma jaksaminen. Esikoinen on nyt 1v 9kk ja aivan ihana lapsi. Mutta edelleenkin hyvin vaativainen ja temperamenttinen, mitä on ollut aivan vastasyntyneestä asti. Esimerkiksi yöt ovat edelleen rikkonaisia, ei ole tainnut olla ehjiä öitä kuin kymmenkunta koko aikana. Eli jos toinen on samanlainen tai "pahempi", ei kyllä mun voimat riitä. Tai sitten ne vaan riittää kun on pakko?!
Nyt on toisaalta alkanut elämä helpottaa, kun neiti puhuu muutaman sanan lauseita ja voi siis ilmaista itseään muutenkin kuin huutamalla. Joten lähteäkö taas siihen samaan rumbaan tai siis lähteäkö pian vai vasta muutaman vuoden päästä, sitä meillä pohditaan... Ja voihan se toinen olla sisarensa täysi vastakohta...
Meillä on yksi tuttavapariskunta, jotka molemmat ovat ainoita lapsia. He ovat sanoneet että eivät missään tapauksessa toivo, että nyt 1,5 v poika jäisi ainokaiseksi.