Tekisittekö abortin, jos mies pyytäisi?

En tekis. jos mies kerran on niin kipuinen, niin pitäis housut jalassa tai menis sterilisaatioon.

 

Voisin harkita asiaa ihan oman jaksamiseni kannalta: sairas mies, pieni lapsi ja vauva ei ole maailman helppoin yhdistelmä. Mutta jos olet varma, että pärjäät...

 

Mä ajattelisin asian niin, että kumpi on mulle tärkeämpi: mies vai omat lapset. Mä en pystyisi rakastamaan miestäni, vaikka hän ei olisikaan painostanut aborttiin, jos olisin keskeyttänyt raskauden tällaisen syyn takia. Kyllä yksikin vanhempi pystyy ottamaan päävastuun lapsesta jos toinen vanhempi on sairas. Mites yh:t pärjää? Yksin.

täysin samaa mieltä. jos mies tollasta pyytäisi niin voisi kunnioitus miestä kohtaa loppua ja sitä myöten rakkaus

 

Mä ajattelisin asian niin, että kumpi on mulle tärkeämpi: mies vai omat lapset. Mä en pystyisi rakastamaan miestäni, vaikka hän ei olisikaan painostanut aborttiin, jos olisin keskeyttänyt raskauden tällaisen syyn takia. Kyllä yksikin vanhempi pystyy ottamaan päävastuun lapsesta jos toinen vanhempi on sairas. Mites yh:t pärjää? Yksin.

Tottakai minä kantaisin vastuun niin vauvasta kuin pojastammekin. Mutta kyllähän vauva-aika itkuineen silti ottaa koville miehelle, kun kerran on sairas.

 

Kunnioittaisin miehen mielipidettä ja tarjoaisin hänelle mahdollisuuden elää ilman meitä. Mutta aborttia en tekisi.

 

Asiasta keskusteltaisiin pitkään ja hartaasti. Jos mies olisi sitä mieltä senkin jälkeen, että ehdottomasti abortti niin sen tekisin. En siksi että "miellyttäisin miestäni", vaan siksi, että mies on se, kenen kanssa haluan jakaa loppuelämäni onnellisena. En sillä tavalla, että meillä olisi siinä lapsi, jota mies ei olisi halunnut...

Mutta satun tuntemaan mieheni niin hyvin, ettei hän IKINÄ tuollaista vaatisi saati ehdottaisikaan.

 

En tekis. jos mies kerran on niin kipuinen, niin pitäis housut jalassa tai menis sterilisaatioon.

Niin no, en mä sitäkään halua, että elettäisiin ilman seksiä. Sterilisaatio nyt on tässä tilanteessa jo myöhäistä.
Joka tapauksessam, ei ole kondomikaan sitten kyllä kovin varma ehkäisy, näemmä...

 

En tekisi kenenkään pyynnöstä

 

Asiasta keskusteltaisiin pitkään ja hartaasti. Jos mies olisi sitä mieltä senkin jälkeen, että ehdottomasti abortti niin sen tekisin. En siksi että "miellyttäisin miestäni", vaan siksi, että mies on se, kenen kanssa haluan jakaa loppuelämäni onnellisena. En sillä tavalla, että meillä olisi siinä lapsi, jota mies ei olisi halunnut...

Mutta satun tuntemaan mieheni niin hyvin, ettei hän IKINÄ tuollaista vaatisi saati ehdottaisikaan.

...eli sun on helppo olla tuota mieltä, että voisit taipua aborttiin ,koska tiedät satavarmasti ettei miehesi ehdottaisi sitä.

 

mun mielstä vakituisessa parisuhteessa olevilla, tuo ei ole yksin kummankaan päätettävissä vaan asiasta keskusteltaisiin hyvin tarkasti.

niin ja ei en tekisi aborttia kenenkään pyynnöstä

 

Mä ajattelisin asian niin, että kumpi on mulle tärkeämpi: mies vai omat lapset. Mä en pystyisi rakastamaan miestäni, vaikka hän ei olisikaan painostanut aborttiin, jos olisin keskeyttänyt raskauden tällaisen syyn takia. Kyllä yksikin vanhempi pystyy ottamaan päävastuun lapsesta jos toinen vanhempi on sairas. Mites yh:t pärjää? Yksin.

Tottakai minä kantaisin vastuun niin vauvasta kuin pojastammekin. Mutta kyllähän vauva-aika itkuineen silti ottaa koville miehelle, kun kerran on sairas.

Pystyttekö järjestämään kotianne sillä lailla, että mies saisi nukuttua ja levättyä rauhassa? Muutatte vaikka toiseen isompaan asuntoon, jos tarve vaatii? Kyllä hän varmasti haluaa myös tämän uuden lapsen, jos sinä olet se kantava voima nyt "huonompina" aikoina. Miehesi voi sitten tukea sua henkisesti.

Älä ajattele automaattisesti niin, että tämä olisi maailmanloppu, vaan tästä voi kehkeytyä ihan hyvääkin. Tämähän voi lisätä miehesi kunnioitusta sinua kohtaan ja vanhempina muistelette kuinka tästäkin selvittiin. Yleensä elämässä käy niin, että joskus vaaditaan vaan hieman enemmän sisua.

 

En tekis. jos mies kerran on niin kipuinen, niin pitäis housut jalassa tai menis sterilisaatioon.

Niin no, en mä sitäkään halua, että elettäisiin ilman seksiä. Sterilisaatio nyt on tässä tilanteessa jo myöhäistä.
Joka tapauksessam, ei ole kondomikaan sitten kyllä kovin varma ehkäisy, näemmä...

Mut jos on oikeesti muka niin sairas, niin kannattas todellakin miettiä ajoissa. Jotenkin mua ärsyttää tollanen.

 

Mä ajattelisin asian niin, että kumpi on mulle tärkeämpi: mies vai omat lapset. Mä en pystyisi rakastamaan miestäni, vaikka hän ei olisikaan painostanut aborttiin, jos olisin keskeyttänyt raskauden tällaisen syyn takia. Kyllä yksikin vanhempi pystyy ottamaan päävastuun lapsesta jos toinen vanhempi on sairas. Mites yh:t pärjää? Yksin.

Tottakai minä kantaisin vastuun niin vauvasta kuin pojastammekin. Mutta kyllähän vauva-aika itkuineen silti ottaa koville miehelle, kun kerran on sairas.

Pystyttekö järjestämään kotianne sillä lailla, että mies saisi nukuttua ja levättyä rauhassa? Muutatte vaikka toiseen isompaan asuntoon, jos tarve vaatii? Kyllä hän varmasti haluaa myös tämän uuden lapsen, jos sinä olet se kantava voima nyt "huonompina" aikoina. Miehesi voi sitten tukea sua henkisesti.

Älä ajattele automaattisesti niin, että tämä olisi maailmanloppu, vaan tästä voi kehkeytyä ihan hyvääkin. Tämähän voi lisätä miehesi kunnioitusta sinua kohtaan ja vanhempina muistelette kuinka tästäkin selvittiin. Yleensä elämässä käy niin, että joskus vaaditaan vaan hieman enemmän sisua.

Muutettiin juuri uuteen omaan omakotitaloon.
Ja voi kun tietäistit kuinka paljon sisua tämä suhde on vaatinut menneinä vuosina.
Vieläköhän sitä sisua mahtaa riittää. : /
Ensimmäinen lapsikin kun tuli yllärinä.
: /

 

En.

 

En tekis. jos mies kerran on niin kipuinen, niin pitäis housut jalassa tai menis sterilisaatioon.

Niin no, en mä sitäkään halua, että elettäisiin ilman seksiä. Sterilisaatio nyt on tässä tilanteessa jo myöhäistä.
Joka tapauksessam, ei ole kondomikaan sitten kyllä kovin varma ehkäisy, näemmä...

Mut jos on oikeesti muka niin sairas, niin kannattas todellakin miettiä ajoissa. Jotenkin mua ärsyttää tollanen.

Jos ehkäisyä on käytetty, niin onhan sairaillakin ihmisillä oikeus seksuaalisuuteen. Mua jotenkin ärsyttää sun kommenttisi, kun se ei liity asiaan mitenkään.

 

En tekis. jos mies kerran on niin kipuinen, niin pitäis housut jalassa tai menis sterilisaatioon.

Niin no, en mä sitäkään halua, että elettäisiin ilman seksiä. Sterilisaatio nyt on tässä tilanteessa jo myöhäistä.
Joka tapauksessam, ei ole kondomikaan sitten kyllä kovin varma ehkäisy, näemmä...

Mut jos on oikeesti muka niin sairas, niin kannattas todellakin miettiä ajoissa. Jotenkin mua ärsyttää tollanen.

Ollaanhan me ehkäisyä tässä käytettykin Ei edes rakastella kovin usein; ei edes kerran kuukaudessa.
Viime raskaudessa meillä oli puolentoista vuoden rakastelutauko, koska mies ei vaan halunnut.

 

Mä ajattelisin asian niin, että kumpi on mulle tärkeämpi: mies vai omat lapset. Mä en pystyisi rakastamaan miestäni, vaikka hän ei olisikaan painostanut aborttiin, jos olisin keskeyttänyt raskauden tällaisen syyn takia. Kyllä yksikin vanhempi pystyy ottamaan päävastuun lapsesta jos toinen vanhempi on sairas. Mites yh:t pärjää? Yksin.

Tottakai minä kantaisin vastuun niin vauvasta kuin pojastammekin. Mutta kyllähän vauva-aika itkuineen silti ottaa koville miehelle, kun kerran on sairas.

Pystyttekö järjestämään kotianne sillä lailla, että mies saisi nukuttua ja levättyä rauhassa? Muutatte vaikka toiseen isompaan asuntoon, jos tarve vaatii? Kyllä hän varmasti haluaa myös tämän uuden lapsen, jos sinä olet se kantava voima nyt "huonompina" aikoina. Miehesi voi sitten tukea sua henkisesti.

Älä ajattele automaattisesti niin, että tämä olisi maailmanloppu, vaan tästä voi kehkeytyä ihan hyvääkin. Tämähän voi lisätä miehesi kunnioitusta sinua kohtaan ja vanhempina muistelette kuinka tästäkin selvittiin. Yleensä elämässä käy niin, että joskus vaaditaan vaan hieman enemmän sisua.

Muutettiin juuri uuteen omaan omakotitaloon.
Ja voi kun tietäistit kuinka paljon sisua tämä suhde on vaatinut menneinä vuosina.
Vieläköhän sitä sisua mahtaa riittää. : /
Ensimmäinen lapsikin kun tuli yllärinä.
: /

Riittää riittää, kun vaan ryhdistäydyt.

 

...ja siis siitä syystä että ehkäisystä huolimatta vauva sai alkuna.
Mies on kroonisesti hyvin sairas, kipuinen ja väsynyt ja kokee että vauva-aika olisi liian raskasta.
Viime viikkoina kärsinyt rytmihäiriöistä.

En ole kertonut miehelle vielä raskaudesta, nyt viikkoja 5+3 ja kovin haluaisin pitää tämäm toisen lapsemme.

Keskustella voisin, mutta itse tekisin päätöksen. Jos kokisin, että jaksaisin yksin hoitaa lapsen, niin päätös olisi ihan selvä, pitäisin lapsen ja hankkisin tukiverkkoja lisää.

 

Mä ajattelisin asian niin, että kumpi on mulle tärkeämpi: mies vai omat lapset. Mä en pystyisi rakastamaan miestäni, vaikka hän ei olisikaan painostanut aborttiin, jos olisin keskeyttänyt raskauden tällaisen syyn takia. Kyllä yksikin vanhempi pystyy ottamaan päävastuun lapsesta jos toinen vanhempi on sairas. Mites yh:t pärjää? Yksin.

Tottakai minä kantaisin vastuun niin vauvasta kuin pojastammekin. Mutta kyllähän vauva-aika itkuineen silti ottaa koville miehelle, kun kerran on sairas.

Pystyttekö järjestämään kotianne sillä lailla, että mies saisi nukuttua ja levättyä rauhassa? Muutatte vaikka toiseen isompaan asuntoon, jos tarve vaatii? Kyllä hän varmasti haluaa myös tämän uuden lapsen, jos sinä olet se kantava voima nyt "huonompina" aikoina. Miehesi voi sitten tukea sua henkisesti.

Älä ajattele automaattisesti niin, että tämä olisi maailmanloppu, vaan tästä voi kehkeytyä ihan hyvääkin. Tämähän voi lisätä miehesi kunnioitusta sinua kohtaan ja vanhempina muistelette kuinka tästäkin selvittiin. Yleensä elämässä käy niin, että joskus vaaditaan vaan hieman enemmän sisua.

Muutettiin juuri uuteen omaan omakotitaloon.
Ja voi kun tietäistit kuinka paljon sisua tämä suhde on vaatinut menneinä vuosina.
Vieläköhän sitä sisua mahtaa riittää. : /
Ensimmäinen lapsikin kun tuli yllärinä.
: /

Riittää riittää, kun vaan ryhdistäydyt.

Kiitos tsempeistä!!

 

...ja siis siitä syystä että ehkäisystä huolimatta vauva sai alkuna.
Mies on kroonisesti hyvin sairas, kipuinen ja väsynyt ja kokee että vauva-aika olisi liian raskasta.
Viime viikkoina kärsinyt rytmihäiriöistä.

En ole kertonut miehelle vielä raskaudesta, nyt viikkoja 5+3 ja kovin haluaisin pitää tämäm toisen lapsemme.

Keskustella voisin, mutta itse tekisin päätöksen. Jos kokisin, että jaksaisin yksin hoitaa lapsen, niin päätös olisi ihan selvä, pitäisin lapsen ja hankkisin tukiverkkoja lisää.

Tukiverkko on kyllä todella hyvin kasassa.

 

En tekisi. Kasvattaisin lapsen sitten vaikka yksin.

 

Asiasta keskusteltaisiin pitkään ja hartaasti. Jos mies olisi sitä mieltä senkin jälkeen, että ehdottomasti abortti niin sen tekisin. En siksi että "miellyttäisin miestäni", vaan siksi, että mies on se, kenen kanssa haluan jakaa loppuelämäni onnellisena. En sillä tavalla, että meillä olisi siinä lapsi, jota mies ei olisi halunnut...

Mutta satun tuntemaan mieheni niin hyvin, ettei hän IKINÄ tuollaista vaatisi saati ehdottaisikaan.

...eli sun on helppo olla tuota mieltä, että voisit taipua aborttiin ,koska tiedät satavarmasti ettei miehesi ehdottaisi sitä.

Toisaalta, en pidä aborttia mahdottomana vaihtoehtona muutenkaan. Eli en vastusta aborttia missään mielessä. Mielestäni se on järkevämpi vaihtoehto monellekin tapaukselle... Ja tosiaan tähän saattanee vaikuttaa sekin että olen lapseton enkä välttämättä halua ikinä omia lapsia, vaikka lapsirakas olenkin. Mutta mutta... vaikeita juttuja.

 

Asiasta kyllä keskusteltaisiin mutta todennäköisesti tekisin. Lapsen hankinta on kuitenkin 2 kauppa.

 

En tehnyt. Onneksi. Nyt pieni vahinko tuhisee tässä vieressä. Ikää on 1kk ja myös isä on nyt ikionnellinen, että kieltäydyin keskeytyksestä.

 

Mä tein abortin mieheni pyynnöstä seurustelumme alkuaikoina. Oltiin tunnettu vasta n. 3kk kun tulin raskaaksi ehkäisyrenkaasta huolimatta. Itse olisin halunnut lapsen pitää, tavallaan, mutta olimme kuitenkin molemmat sitä mieltä että vauva olisi tullut ihan liian aikaisin. Todennäköisesti emme olisi enää edes yhdessä jos olisin vauvan päättänyt pitää. Alkuun olin maailman katkerin miehelleni joka ei antanut muita vaihtoehtoja, ja meillä oli kamalia riitoja aiheesta, mutta nyt olemme päässeet jo yli asiasta ja reilu viikon päästä syntyy esikoispoikamme. Mies on ollut monta vuotta jo pahoillaan tapahtuneesta, joten täysin tunteeton hänkään ei ole asian suhteen.