Tekisin mieluummin töitä jos subjektiivinen päivähoito-oikeus lakkaisi

  • Viestiketjun aloittaja "hoitaja"
  • Ensimmäinen viesti
"a p"
Ja voin vakuuttaa, että vaikka perheiden taustat ja omituiset toimintamuodot ovat kaikkien tiedossa, se ei vaikuta lasten kohteluun. Ihmetellä silti voi. Ja saa ;)
Tätä samaa joudun tässä itsekin kaikille sönköttäjille nyt toistamaan. Lasten kohtelu on ammattimaista ja parasta mahdollista, mutta kun olosuhteet on väärät liian täyteen tupatuissa päiväkodeissa, jostain haluaisi niitä alkaa korjaamaan. Eli päivähoidon tarve olisi määriteltävä samalla tavalla kuin silloin kun päivähoito oli vielä laadukasta.
 
[QUOTE="vieras";25342769]Ihmetteletkö silloinkin oikein suureen ääneen jos on lausunnot neuvolan terveydenhoitajalta,perheneuvolan sosiaalityöntekijältä ja lasten psykologilta että LAPSI TARVITSEE IKÄISTÄÄN SEURAA SEN KOTONA OLON LISÄKSI? Silloinkinko mussutat siellä suu vaahdossa että "siis kauheeeeta,kun nyt Vili-Petteri on täällä säilytysvankilassa vaikka äiti on vauvan kanssa kotona? Siis onks nyt niinQ äidin päässä joku vika kun se ei voi järjestää päivittäin sille lapselle kerhoo puistoo retkee lauluu leikkii muovailuu seuraa sirkusta ja kavereit vaiks sillä on vaan niinQ piäni vauva siellä daa?++!!"

Ymmärrä nyt jumalauta että joskus se tarve päivähoitoon on joku muu kuin HOIDON tarve,eikö se pitäis sun ammattilaisenakin käsittää.[/QUOTE]


Tässä tapauksessa on lääkäriltä lausunto, mutta kun ottaa huomioon, että hyvin harvalla lapsella on vielä esim. 3 vuotiaina mitään diagnooseja. Nyt kun on vielä kaikille oikeus päiväkotiin, niin useat lääkärit yms. aika pian suosittelevat päiväkotia hoitomuotona ilman, että vielä olisi mitään selvää syytä tai varmuutta päivähoidon tarpeellisuudesta.
 
"madame"
[QUOTE="a p";25327428]Rahakaan siis ei ole pakottava tarve aina. Perheiden pitäisi miettiä kunnolla millaisia ratkaisuja tekevät pikkulapsivaiheessa. Ja tottakai pitäisi olla kunnollisia vaihtoehtoja päivähoitopäivien lyhentämiseen.[/QUOTE]

parempi tuoda se lapsi hoitoon jos sillä taataan että äiti tai isä jaksaa ja lapsella on hyvät kotiolot, kuin se että kaikki pakotetaan jaksamaan vaikak kaikki ei jaksakkaan,miteti mik äseuraus sillä saattaa olla! ei ne tuo niitä lapsia julmuuttaan hoitoon vaan yleensä se silloin on perheelle se parempi ratkaisu
 
"madame"
[QUOTE="a p";25343637]Tätä samaa joudun tässä itsekin kaikille sönköttäjille nyt toistamaan. Lasten kohtelu on ammattimaista ja parasta mahdollista, mutta kun olosuhteet on väärät liian täyteen tupatuissa päiväkodeissa, jostain haluaisi niitä alkaa korjaamaan. Eli päivähoidon tarve olisi määriteltävä samalla tavalla kuin silloin kun päivähoito oli vielä laadukasta.[/QUOTE]

No tuota jos pk:n johtajat noudattaisi lakia niinku kuulus niin kaikilla ois ne oltavat hyvät.
 
kyllä
[QUOTE="madame";25343843]parempi tuoda se lapsi hoitoon jos sillä taataan että äiti tai isä jaksaa ja lapsella on hyvät kotiolot, kuin se että kaikki pakotetaan jaksamaan vaikak kaikki ei jaksakkaan,miteti mik äseuraus sillä saattaa olla! ei ne tuo niitä lapsia julmuuttaan hoitoon vaan yleensä se silloin on perheelle se parempi ratkaisu[/QUOTE]

Osin totta, mutta 10 tunnin hoitopäivät eivät voi olla kenenkään etu. Lyhennetty työaika on olemassa pienten lasten vanhemmille. Suomessa nämä etuudet ovat hyviä, mutta kokonaisuutta ei nähdä, vaan tungetaan se pieni lapsi päiväkotiin koko päiväksi. Virikehoitolaiset puolestaan eivät tarvitse yli 6h päiviä missään tilanteessa jatkuvasti. Hetkellinen vanhemman sairaus tms toki on poikkeus. Mutta jos kotiolot ovat sellaiset että lapsi ei voi olla ollenkaan kotonaan muuta kuin nukkumassa, niin sitten tulee aiheelliseksi miettiä onko se koti ylipäätään hyvä paikka olla.
 
  • Tykkää
Reactions: Anatolia
[QUOTE="a p";25343637]Tätä samaa joudun tässä itsekin kaikille sönköttäjille nyt toistamaan. Lasten kohtelu on ammattimaista ja parasta mahdollista, mutta kun olosuhteet on väärät liian täyteen tupatuissa päiväkodeissa, jostain haluaisi niitä alkaa korjaamaan. Eli päivähoidon tarve olisi määriteltävä samalla tavalla kuin silloin kun päivähoito oli vielä laadukasta.[/QUOTE]

avainsanat.
PÄIVÄHOIDON TARVE OLISI MÄÄRITELTÄVÄ nykyisen hoitotarpeen mukaiseksi. siten, että jokaikinen saisi sen lapsensa hyvään, fiksun matkan ja sijainnin päässä olevaan päiväkotiin/ pp-hoitoon, pieniin ryhmiin, homeettomiin tiloihin.
 
pk
Sun tekstistäsi paistaa jo kauas se ettet oikeasti pysty samaistumaan kenenkään asemaan. Ajattelet vain ja ainoastaan omalta näkökannaltasi. Ja tää on aika kammottavaa jos ajatellaan että olet mahdollisesti oikeasti lastenhoitaja/lto.
Mä näen niitä 10h hoidossa-lapsia päivittäin. Joo, ajattelen vain omalta kannaltani, kun tuntuu kurjalle lapsen puolesta noin pitkä päivä. Kun äiti/isä voisi hakea aiemminkin pois... Minun työpäivääni tai sen pituuteen asia ei millään lailla vaikuta, mutta kuinka moni teistä on 10h töissä? Joka päivä? Siihen sitten kotimatkat päälle.

Tähän ei kukaan ole antanut vastausta: Miksi tehdä lisää lapsia, jos se esikoinenkin on jo ls-perustein pk:ssa? Jos äiti/isä ei yhdenkään kanssa jaksa, kuinka muka kahden tai useamman...
 
Alkuperäinen kirjoittaja kyllä;25343870:
Osin totta, mutta 10 tunnin hoitopäivät eivät voi olla kenenkään etu. Lyhennetty työaika on olemassa pienten lasten vanhemmille. Suomessa nämä etuudet ovat hyviä, mutta kokonaisuutta ei nähdä, vaan tungetaan se pieni lapsi päiväkotiin koko päiväksi. Virikehoitolaiset puolestaan eivät tarvitse yli 6h päiviä missään tilanteessa jatkuvasti. Hetkellinen vanhemman sairaus tms toki on poikkeus. Mutta jos kotiolot ovat sellaiset että lapsi ei voi olla ollenkaan kotonaan muuta kuin nukkumassa, niin sitten tulee aiheelliseksi miettiä onko se koti ylipäätään hyvä paikka olla.

Mäkään en ymmärrä virikelapsen yli 6 tuntisia päiviä ja ihan totta pitää miettiä myös onko se koti parempi paikka, jos ls-perustein lapsi on suurimman osan hereillä olostaan hoidossa, ehkä silloin voisi miettiä mielummin sijaisperhettä.

Mutta valitettavasti toi tuettu lyhennetty työpäivä pienten lasten vanhemmille ei koske meitä kaikkia vanhempia. Siinä on muistaakseni ehtona 2 vuotta vakituista työsuhdetta oltava takana. Pätkätyöläisillä ja vasta valmistuneilla ei sellaista vaihtoehtoa ole ja jos ei ole ollut vakityötä, monesti ei ole taloudellista mahdollisuutta lyhyisiin työaikoihin.
 
[QUOTE="madame";25343856]No tuota jos pk:n johtajat noudattaisi lakia niinku kuulus niin kaikilla ois ne oltavat hyvät.[/QUOTE]


Ei taida olla päiväkotijohtajien vika, että määrätään täyttöasteeksi 100%, mikä siis tarkoittaa sitä, että keskimäärin jokainen tunti täytyy olla se täysimäärä lapsia. Eli ajoittain lapsia ryhmässä useampi kuin mitä laki sallii. Eikä ole pk-johtajien vika, että 4kk tai 2 viikossa on pakoitettu jokaiselle lapselle hoitopaikka järjestettävä, vaikka kaikki päiväkodit olisi jo täynnä.
 
"madame"
Mä näen niitä 10h hoidossa-lapsia päivittäin. Joo, ajattelen vain omalta kannaltani, kun tuntuu kurjalle lapsen puolesta noin pitkä päivä. Kun äiti/isä voisi hakea aiemminkin pois... Minun työpäivääni tai sen pituuteen asia ei millään lailla vaikuta, mutta kuinka moni teistä on 10h töissä? Joka päivä? Siihen sitten kotimatkat päälle.

Tähän ei kukaan ole antanut vastausta: Miksi tehdä lisää lapsia, jos se esikoinenkin on jo ls-perustein pk:ssa? Jos äiti/isä ei yhdenkään kanssa jaksa, kuinka muka kahden tai useamman...
selitä. Ei esikoinen ole ls perustein päiväkodissa jos esim.äiti tajuaa että ei jaksa jos lapsi on hänen hoidettavana 24/7 jatkuvasti ja hakee hoitopaikan ajatellen etukäteen jaksamistaan.

eikä kukaan voi tietää etukäteen millasta se elämä em.2lapsen kanssa on.
 
"vieras"
Kyllä mä tiedän, jos lapsi on esim. ls-syistä päivähoidossa. Siitä huolimatta lapsen hoitopäivän pituus ei tarvitse olla 10h! Ja jos ei sen yhdenkään kanssa pärjää/jaksa, miksi ihmeessä tehdä niitä ls-lapsia vielä lisää?
Ja miksi luulet, että siellä asioita "suu vaahdossa mussutetaan"? Siellä jutellaan lapsen asioista ihan niin kuin jokaisella työpaikalla keskustellaan työasioista.

Vauvan ja sen isomman kanssa voi ulkoilla, kerhoilla, leikkiä, laulella, retkeillä ym ihan yhtä lailla yhdessä. Jos ei esim. edes puistoon voi mennä "kun on se vauvakin", niin silloin on syytä katsoa vain peiliin. Joskus taas lapsen kehityksen ja kasvun kannalta on parempi viettää päivät jossain muualla kuin kotona.
Mä en ole missään vaiheessa sanonut että mun lapseni on siellä päiväkodissa kymmentä tuntia. Hän menee sinne kahdeksaksi ja haetaan kolmelta pois. Perusteena ei ole lastensuojelun puuttuminen asiaan tai mun jaksamiseni vaan yksinkertaisesti rautalangasta edelleen väännettynä SAMAN IKÄINEN SEURA.

Esikoinen oli kotona neljävuotiaaksi asti. Kävi yhden lukukauden seurakunnan kerhossa,mutta ei se puolitoista tuntia päivässä kerran viikossa oikein riittänyt. Loppuviikko oli turhautumista,kyselyä milloin näkee taas sitä yhtä ainoaa samanikäistä poikaa joka kerhossa yhtäaikaa luojan kiitos kävi.

Perhekerhoissa lapset olivat 1-3 vuotiaita,joten ei siis seuraa sieltäkään. Asumme talossa jossa 90% on eläkeläisiä. Vieressä on puisto joka kaikuu päivisin tyhjyyttään ellei lähialueen pph satu olemaan hoitolastensa kanssa kiikkumassa. Niin muuten loistavat poissaolollaan muutkin lapset tässä kolmen kilometrin säteellä.

Mä en oikeasti tiedä millä halolla mä taon sun päähän sen että ne leikkikaverit ovat ihan oikeasti tärkeitä. Ehkä sitten niin että tässä tapauksessa on energisen viisivuotiaan tosiaan parempi pysytellä päivät poissa kotoa paskamutsin luota kuten vittumaisesti vihjailit. Luuletko sä ihan oikeasti tampio,että mä en ole kaikkeani yrittänyt että olen saanut pidettyä tuon pojan kotona ja suht tyytyväisenä neljäkin vuotta? Mitä nyt muutamat itkut siitä että ei ole ketään ketä kutsua synttäreille tai ketään kuka lähtis ulos potkimaan palloa,mutta muuten on kyllä urheasti niellyt sen että äiti ei ehkä osaa niin hyvin leikkiä bakuganeilla vaikka kovasti yrittääkin.

Tosin sekin leikki voi jäädä kesken,kun vauva herää,mut katellaan taas sit joskus,keksi itelles nyt jotain muuta puuhaa.

Uskomatonta miten sä voit kasvatuksen ammattilaisena :)laugh:) aliarvioida lapsen sosiaalisia tarpeita. Mutta toisaalta,länkyttäjiä riittää aina. Mulle riittää se,että mulla on fiksu,ihana,reipas ja rakastettava viisivuotias,joka kertoo silmät loistaen leikeistään parhaan kaverin kanssa ja miten päiväkodissa kävi taikurit ja miten uima-allasvuorolla leikittiin delfiinejä.

Ehkä mä sit tosiaan olen paska,kun en voi tätä kaikkea tarjota kotona. Onneksi edes joku taho voi ja sille sä hoitaja-parka et voi muuta kuin painaa vaan sitä duunias ;)

Joten vedä vittu päähäs ja anna ihmisten olla tyytyväisiä ratkaisuihinsa,ne ei sulle kuulu pätkän vertaa :)
 
  • Tykkää
Reactions: Pahvikannu
"vieras"
Miksi ihmiset olettavat automaattisesti että kaikki vauvat ovat ns. "helppoja" vauvoja? :) Tiedän vauvan joka huutaa koko ajan,siis ihan kirjaimellisesti. Kaikki on tutkittu;ei allergioita,ei vatsaongelmia,ei korvajuttuja,ei mitään. Hän on vain tyytymätön lapsi,sanoi yliopistollisen sairaalan lastenlääkäri. Miten lähdet sellaisen lapsen kanssa mihinkään jos tunti ilman huutoa päivässä on lottovoitto? Yöllä herätykset 10-15 kertaa,vähintään. Huudon kanssa. Mutta joo,eikun vaan vauva kainaloon ja puistoon,vai miten se meni..
 
llll
Alkuperäinen kirjoittaja Oisku;25333114 Se nyt vaan on niin että useimmilla meillä on noin 40 tunnin työviikko + työmatkat päälle:
Kaikilla (lähes) on myös oikeus osittaiseen hoitovapaaseen esim. 30h/viikko. Siitä saa jopa kelalta korvausta eikä vaikutus lopullisiin ansioihin ole valtavan suuri kun huomioi pienentyneen verotuksen ja ehkä jopa pienemmän hoitomaksun (riippuu vähän hoitosopimuksesta). Osittaista hoitovapaata saa siihen saakka kun lapsi lopettaa tokan luokan. Molemmat vanhemmat voivat olla osittaisella hoitovapaalla esim niin että toinen on aamusta ja toinen illasta vapaalla tai toinen maanantait ja toinen perjantait. Ja lapsi tykkää.

Lisäksi on monia monia muita tapoja järjestellä työaikoja, raha-asioita yms. että lapsen päivän saa inhimilliseksi.
 

Yhteistyössä