Joo, ehkäpä minä olen myös vielä liian nuori (31 v.) mitään sanomaan, mutta kyllä minunkin mielestäni suurin osa tähän ketjuun vastanneista parikymppisistä kirjoitti ihan kypsän oloisesti omasta parisuhteestaan. Vaikea kai kenenkään meistä on tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, oli sitten minkä ikäinen tahansa.
Olen itse ruvennut seurustelemaan nykyisen aviomieheni kanssa 13 vuotta sitten, itse olin 18 ja mieheni 16. Totta kai yhteiseloon on mahtunut ylä- ja alamäkia, mutta niitä on ihan varmasti kaikilla riippumatta siitä, minkä ikäisena on seurustelun aloittanut.
Ja tuosta ihmisen muuttumisesta. Joku sanoi aiemmassa viestissään, että ihminen muuttuu etenkin 20-30 vuotiaana niin paljon, että suurimmalla osalla tiet lähtevät viemään täysin eri suuntiin... Meillä ei näin ole käynyt ja kyllä minä olisin myös valmis väittämään, että perusluonteeltani minä olen se ihan sama Liinu, mikä olen ollut parikymppisenä. Ihan kuin suurin osa muistakin tuttavistani.
Toisaalta tietysti vähän asiasta riippuen, mutta jos molemmat haluavat erilaisia asioita, niin aika moni juttu on kyllä ratkaistavissa, jos vain tahtoa riittää. Kyllä meilläkin on ollut aikoja, jolloin toisella on esim. ollut kiinnostava työtarjous ulkomailta ja toisella kotimaasta, ja ihan hyvin nekin tilanteet on aina saatu sovitettua yhteen. Myönnän tietysti, että tuollainen on helpompaa, kuin vaikkapa se, että toinen haluaa lapsen ja toinen ei.
