Teiniäitien äitejä paikalla?

["Huolissaan"]

Kiitos kaikille stemppauksesta. Nyt on tosiaan tilanne jossa sormi on suussa.
Täytynee täss vielä paljastaa, että olen itsekkin teiniäiti. Aikuinen nyt jo siis tietenkin, mutta jäähän tuo stigma johonkin syvälle elämää. Nyt tunnen, että minusta on tulossa teinimummo..enkä pysty ymmärtämään tätä lainkaan..
Pystyn siis kokemuksen syvällä rintaäänellä tytölleni asioita kertomaan. Olen kertonut myös sen, että itse aikoinaan sain vanhemmiltani todella paljon apua josta olen kiitollinen. Olen myös kertonut, että en tule jaksamaan samaan suoritukseen kuin vanhempani vaikka häntä rakastankin ja varmasti myös tulevaa lasta. Hän on kuunnellut kiltisti ja sanonut ymmärtävänsä. Sanoo myös ymmärtävänsä, että ilman tukea eivät tule pärjäämään.
Uskon, että vauvan isän vanhemmat auttaisivat paljon, mutta hekin ovat työssäkäyviä ihmisiä ja äidillä on itsellään suht pieni lapsi. Varmaan myös jostain muualta löytyisi ihmisiä tukemaan nuoria, mutta pelkään, että tuen tarve on niin massiivinen ettei sellaista saada järjestettyä. Ja sitten se syyllisyyden, masennuksen ja pettymyksen määrä kun ei pärjää ja jaksakkaan..

Surettaa ja itkettää lapseni tähden ja tietenkin sen tulevan pienen ihmisen joka on ihan viaton

kooäffä: Mistä sinä sait tukea ja millaista ensimmäisen lapsesi kanssa?

 

[kooäffä]

[QUOTE="Huolissaan";29743988]Kiitos kaikille stemppauksesta. Nyt on tosiaan tilanne jossa sormi on suussa.
Täytynee täss vielä paljastaa, että olen itsekkin teiniäiti. Aikuinen nyt jo siis tietenkin, mutta jäähän tuo stigma johonkin syvälle elämää. Nyt tunnen, että minusta on tulossa teinimummo..enkä pysty ymmärtämään tätä lainkaan..
Pystyn siis kokemuksen syvällä rintaäänellä tytölleni asioita kertomaan. Olen kertonut myös sen, että itse aikoinaan sain vanhemmiltani todella paljon apua josta olen kiitollinen. Olen myös kertonut, että en tule jaksamaan samaan suoritukseen kuin vanhempani vaikka häntä rakastankin ja varmasti myös tulevaa lasta. Hän on kuunnellut kiltisti ja sanonut ymmärtävänsä. Sanoo myös ymmärtävänsä, että ilman tukea eivät tule pärjäämään.
Uskon, että vauvan isän vanhemmat auttaisivat paljon, mutta hekin ovat työssäkäyviä ihmisiä ja äidillä on itsellään suht pieni lapsi. Varmaan myös jostain muualta löytyisi ihmisiä tukemaan nuoria, mutta pelkään, että tuen tarve on niin massiivinen ettei sellaista saada järjestettyä. Ja sitten se syyllisyyden, masennuksen ja pettymyksen määrä kun ei pärjää ja jaksakkaan..

Surettaa ja itkettää lapseni tähden ja tietenkin sen tulevan pienen ihmisen joka on ihan viaton

kooäffä: Mistä sinä sait tukea ja millaista ensimmäisen lapsesi kanssa?[/QUOTE]

Äitini ei puhunut minulle kahteen viikkoon Siis kun sai tietää vauvasta.
Alussa en saanut siis minkäänlaista tukea raskausasiassa, mutta kun vauva syntyi, oli äitini todella iso tuki minulle. MUTTA hoidin vauvan kuitenkin aivan itse eikä äitini joutunut olemaan missään vastuussa, halusi käydä usein kyllä katsomassa. Meillä ei ollut sossuja tms, vaan elimme aivan normaalia arkea ihan itseksemme

Sitä kasvaa jotenkin monella vuodella itse kun se vauva syntyy, tai ainakin minä kasvoin.

 

[Tsemppiä!]

Miltä kuullostaisi ensikoti? Ainakin jos arki vauvan kanssa menee vaikeaksi. Silloin lapsesi ei jäisi ihan yksin, vaan saisi tukea ja apua. Mutta sun ei tarviis yli omien voimiesi jaksaa.
Aborttiin ei musta pidä painostaa tai yrittää suostutella jos ihmisellä on vakaumus ettei sitä halua tehdä.
Voimia, ei varmasti helppo tilanne, lohdutan tosin, että jotkut rankankin nuoruuden kokeneet ovat reipastuneet lapsen myötä ja pärjänneet sit ihan hyvin.

Täämä on muuten hyvä idea!! Eräs tuttuni sai esikoisen 18-vuotiaana ja toisen heti vuoden päästä. He muuttivat koko perhe ensikotiin aluksi. Myöhemmin heillä kävi kotiapua. Joskus lapset oli myös hetken sijaiskodissa, että vanhemmat sai levätä. Parin omat vanhemmat tukivat ja auttoivat normaalisti eli silloin tällöin hoitivat lapsia muutamia tunteja. Nyt tuttuni on jo yli kolmekymppinen ja on työelämässä, edelleen saman miehen kanssa ja heillä menee mukavasti. Kumpikaan ei enää tarvitse masennuslääkkeitä ja pärjäävät ihan hyvin Lapset ovat iloisen ja onnellisen oloisia ja aivan normaalilapsia!

 

["Huolissaan"]

Mitä tyttäresi ajattelee adoptioon antamisesta, jos abortti on mahdoton ajatus? Toivottavasti hän ymmärtää, että on suuri riski, että hänen masennuksensa pahenee synnytyksen jälkeen ja vauva otetaan häneltä pois. Nuori helposti ajattelee, että vauva tuo elämälle tarkoituksen ja varmistaa suhteen vauvan isään.
Äitinä et voi muuta kuin tukea kuuntelemalla ja hakea tyttärellesi kaiken avun (ensikoti, perhetyöntekijät). On tärkeää, että samalla olet tyttärellesi rehellinen ja sanot, ettet jaksa hoitaa vauvaa hänen puolestaan.

Ei usko pystyvänsä adoptioon. Vaikea minunkin on kuvitella, että hän pystyisi. Ensikodista puhuttiin ja se voi olla yksi vaihtoehto. Sinnekään ei vaan voi jäädä asumaan. Antaisihan se ehkä turvaa alkuun..

 

["Huolissaan"]

Täämä on muuten hyvä idea!! Eräs tuttuni sai esikoisen 18-vuotiaana ja toisen heti vuoden päästä. He muuttivat koko perhe ensikotiin aluksi. Myöhemmin heillä kävi kotiapua. Joskus lapset oli myös hetken sijaiskodissa, että vanhemmat sai levätä. Parin omat vanhemmat tukivat ja auttoivat normaalisti eli silloin tällöin hoitivat lapsia muutamia tunteja. Nyt tuttuni on jo yli kolmekymppinen ja on työelämässä, edelleen saman miehen kanssa ja heillä menee mukavasti. Kumpikaan ei enää tarvitse masennuslääkkeitä ja pärjäävät ihan hyvin Lapset ovat iloisen ja onnellisen oloisia ja aivan normaalilapsia!

Voi kun kiva kuulla tällainen tarina Näin toivoisin tilanteen vaikka meilläkin menevän.
En vaan oikeen tiedä mistä se tyttö saisi ammennettua ne voimat toimia edes tuollaisella tuella. Ja jos joksikin aikaa saisikin ne jostain ja päätöksen voimalla puurtaisi eteenpäin, niin kauanko hän sitä jaksaisi loppujen loppujen lopuksi..

 

[Ken guru]

[QUOTE="Huolissaan";29744036]Voi kun kiva kuulla tällainen tarina Näin toivoisin tilanteen vaikka meilläkin menevän.
En vaan oikeen tiedä mistä se tyttö saisi ammennettua ne voimat toimia edes tuollaisella tuella. Ja jos joksikin aikaa saisikin ne jostain ja päätöksen voimalla puurtaisi eteenpäin, niin kauanko hän sitä jaksaisi loppujen loppujen lopuksi..[/QUOTE]

Mutta mikä se toinen vaihtoehto sitten on? Joko vauva otetaan huostaan, tai te haette huoltajuutta vauvalle?

 

[vierasa]

Onko joillain oikeasti tuollainen lapsenusko, että kyllä jokaisesta teinistä on äidiksi ja kyllä jokainen kasvaa äitiyteen ja kyllä jokainen jaksaa vaikka mitä vastoinkäymisiä? Ihanaahan se olisi jos asiat menisi näin, mutta kun ne ei vaan mene.

 

[mä varmaan sitten]

Onko joillain oikeasti tuollainen lapsenusko, että kyllä jokaisesta teinistä on äidiksi ja kyllä jokainen kasvaa äitiyteen ja kyllä jokainen jaksaa vaikka mitä vastoinkäymisiä? Ihanaahan se olisi jos asiat menisi näin, mutta kun ne ei vaan mene.

Mulla varmaan sitten on. Mun mielestä te liioittelette ja tuomitsette. Tietenkin kun monella on tuollainen lyttäämis asenne niin vaikeammaksi se menee. Jokaisesta teinistä joka yrittää on ihan varmasti hyväksi äidiksi.

 

[vierasa]

Mulla varmaan sitten on. Mun mielestä te liioittelette ja tuomitsette. Tietenkin kun monella on tuollainen lyttäämis asenne niin vaikeammaksi se menee. Jokaisesta teinistä joka yrittää on ihan varmasti hyväksi äidiksi.

Joskus ne voimavarat vain yksinkertaisesti loppuu kesken. Vai onko sellaiset asiat kuin esimerkiksi masennus, huostaanotto tai itsemurha sinun mielestäsi keksittyjä?

 

[Ken guru]

Mulla varmaan sitten on. Mun mielestä te liioittelette ja tuomitsette. Tietenkin kun monella on tuollainen lyttäämis asenne niin vaikeammaksi se menee. Jokaisesta teinistä joka yrittää on ihan varmasti hyväksi äidiksi.

Valitettavasti ei ole edes kaikista täysikäisistä äidiksi tulevista yrittävistä äideistä hyviksi äideiksi.

Ei minun mielestäni tässä ole ketään tuomittu. Ap on kysynyt asiasta, ja saanut vastauksia monelta kantilta katsottuna. Eikö se ole vain hyvä? Itse tekevät päätöksensä kuitenkin. Ei mikään asia ole mustavaloinen, eikä se ketään auta että vain silitellään päähän ja sanotaan että hyvin se menee.

 

[yleistät]

Joskus ne voimavarat vain yksinkertaisesti loppuu kesken. Vai onko sellaiset asiat kuin esimerkiksi masennus, huostaanotto tai itsemurha sinun mielestäsi keksittyjä?

Mitä varten pitää mennä äärimmäisyyksiin?? Eipä taida olla tilastoa olemassa minkä ikäluokan äideille käy noin. Huostaanotto ei kylläkään johdu välttämättä äidistä juuri ollenkaan.

 

[negatiivista täynnä]

Valitettavasti ei ole edes kaikista täysikäisistä äidiksi tulevista yrittävistä äideistä hyviksi äideiksi.

Ei minun mielestäni tässä ole ketään tuomittu. Ap on kysynyt asiasta, ja saanut vastauksia monelta kantilta katsottuna. Eikö se ole vain hyvä? Itse tekevät päätöksensä kuitenkin. Ei mikään asia ole mustavaloinen, eikä se ketään auta että vain silitellään päähän ja sanotaan että hyvin se menee.

Lue uudestaan ketjua ja huomaat kyllä melkoisen määrän negatiivisuutta. Tyhmä tyttö asenne on oikeasti kamalan rasittavaa. Ehkä multa puuttuu sitten suomalainen negatiivinen geeni kokonaan.

 

[Ken guru]

Lue uudestaan ketjua ja huomaat kyllä melkoisen määrän negatiivisuutta. Tyhmä tyttö asenne on oikeasti kamalan rasittavaa. Ehkä multa puuttuu sitten suomalainen negatiivinen geeni kokonaan.

Ap kertoi että tytölle on haastavaa selvitä tavallisesta arjestakin. Oma lapsi ei ole mikään pikkujuttu joka hoituu siinä sivussa.

 

[Tsemppiä!]

[QUOTE="Huolissaan";29744036]Voi kun kiva kuulla tällainen tarina Näin toivoisin tilanteen vaikka meilläkin menevän.
En vaan oikeen tiedä mistä se tyttö saisi ammennettua ne voimat toimia edes tuollaisella tuella. Ja jos joksikin aikaa saisikin ne jostain ja päätöksen voimalla puurtaisi eteenpäin, niin kauanko hän sitä jaksaisi loppujen loppujen lopuksi..[/QUOTE]

Tuttavilleni kävi kyllä hyvin, vaikka epäilijöitä riitti. Minä olin yksi heistä, vaikka parhaani mukaan heitä tuinkin. Silloin tosin asuin eri paikkakunnalla, joten näimme harvoin. He olivat kanssa uskossa, joten abortti ei tullut kysymykseen. Molemmat kärsivät kuitenkin pahimmillaan vakavasta masennuksesta. Itsemurha-ajatukset eivät myöskään olleet vieraita pahimmassa tilanteessa. Jälkeenpäin ovat olleet ylpeitä itsestään, että jaksoivat, mutta myöntäneet että aivan hirveää oli ajoittain ja eivät ihan vieläkään käsitä miten selvisivät ekoista vuosista. Uskonsa vuoksi olivat raittiita ja se varmasti ainakin auttoi paljon. Kasvoivat myös toki paljon ihmisinä ja aina ajttelivat lastensa parasta. Silloinkin kun oli kaikista vaikeinta, hakivat apua, veivät pojat sijaiskotiin jne. koska halusivat nimenomaan lasten parasta. Joten kyllä se äidiksi ja isäksi tulo kasvattaa, mutta aina se ei vaan riitä. Molemmilla heillä oli takanaan todella rankat teinivuodet ja siinä mielessä uskoon tulo oli heille pelastus, koska päihteiden käyttö loppui. Toivon sydämestäni voimia koko teidän perheelle ja kaikkea hyvää tulevaan!

 

[Tsemppiä!]

Ja tosiaan tuttavallani oli myös haasteita ihan perusarjessa selviämisestä, masentunut kun oli niin ei jaksanut mitään. Ei siivota, ei käydä kaupassa..ei mitään! Myönsi ja myöntää sen itsekin, sanoi että tietää olevansa huono ihminen kun ei jaksa edes itsestään huolehtia, mutta kun ei jaksa niin ei jaksa!!! Eli tälle "negatiivista täynnä": kukaan ei ole sanonut tyttöä tyhmäksi, varmasti tosi ihana tyttö, mutta ihanalta tytöltäkin ja hänen äidiltään voi loppua voimat! Useammankin esim. masentuneen kanssa olen ollut tekemisissä ja ihan lähipiiristäkin löytyy, joten tiedän mistä puhun. Eikä siinä ole älykkyydellä, äitiydellä, rakkaudella yms. mitään osaa eikä arpaa, jos voimat loppuu niin ne loppuu!