V
Viimeinen oljenkorsi
Vieras
heips. Olen mieheni kanssa kihloissa ollut jo yli 2 vuotta, 3 ollaan oltu yhdessä. Mieheni on haluton ja saan seksiä ehkä kerran kahdessa kuukaudessa tai harvemmin, itse haluaisin vähintään 1-2krt viikossa.. asiasta olen yrittänyt puhua aikalailla tuloksetta. Hän sanoo vain että ei tunne itseään seksikkääksi yms vaikka on todella hyväkroppainen ja treenaa, siis erittäin kaunis mies. Masennusta väittää että hänellä on asiasta johtuen (ja mielestäni aivan täysin väärentynyt kehonkuva) mutta tämä ei kuitenkaan koskaan näy arjessa eikä missään muussa jaksamisessa/tekemisessä vaan ainoastaan silloin kun minä haluan seksiä. Hyvin harvakseltaan olen minäkään enää aloitteita yrittänyt tehdä koska tiedän sen olevan aivan turhaa..
Tästä erikoista tekee nyt tämä: miehellä seisoo, kaikki pelaa ja hän selvästi haluaa seksiä säännöllisestikin koska käsihoidot ja blow jobit kelpaa kyllä ja niihin uskaltaa tehdä aloitteen. Minä en vaan saa siitä useimmiten yhtään mitään. Meidän seksielämä siis rajoittuukin siihen että minä runkkaan häntä ja hän nauttii. Joskus jos tuuri käy hän saattaa samalla myös sormettaa minua, mutta itsellä on viimeaikoina ollut vaikeaa tulla siinä kohtaa.. en tiedä johtuisiko sitten paineista vai mistä, että nyt on PAKKO tulla kun näin harvinaista herkkua saa. Ihan vaan täydennyksenä niin pelkät käsihommat ei mulle enää riitä. Miehen haluttomuus on kestänyt jotakuinkin alusta asti, mutta pahimmillaan se on ollut nyt kahden vuoden ajan. Tämän vuoden aikana olemme harrastaneet seksiä kahdesti.
Itse olen lihonut suhteemme aikana ja olen miettinyt josko se vaikuttaisi asiaan. Mieheni mielestä näin ei kuitenkaan ole ja joskus hän jopa kehuu minua, varsinkin pyllyäni ja se tuntuu kyllä hyvältä. Mies on kaikin puolin muuten ihana, arki sujuu emmelä ole KOSKAAN riidelleet sen kummemmin. Talous asiat menee hyvin puoliksi.
Nyt olen omassa elämässäni käännekohdassa, valmistun ja haen ensimmäistä työpaikkaa. Olemme myös muuttamassa uuteen asuntoon. Ero on pyörinyt mielessä mutta en haluaisi hyvää suhdetta heittää romukoppaan "vaan" seksin takia. Se on kuitenkin suuri osa parisuhdetta minulle. Mitä minun pitäisi tässä tilanteessa tehdä? Mies ei halua mennä terapiaan tai lääkäriin asiaa selvittämään. Haluaisin sanoa että se on nyt tehtävä asialle jotain tai tulee ero. Itsekin olen vielä epävarma, joskus on hetkiä kun haluan erota ja joskus taas se ei tulisi pieneen mieleenkään. Käyn itse terapissa ja selvitän asiaa sielä omasta puolestani, vielä tuloksetta. Nyt olisi kanssasiskojen ja miksei veljienkin neuvot kultaakin kalliimpia...