"vieras"
Sanot otsikossa että tämän miehen ottaminen on elämäsi suurin virhe. Itse asiassa se on elämäsi toiseksi suurin virhe. Suurin virhe on päätös jäädä tähän suhteeseen.
"Miija"
Tuo olin kuin minä kuusi vuotta sitten. Aivan hirveää, sitä ei voi tietää millaista se elämä on ellei sitä ole kokenut. 10vuotta yhdessä ja hankin salaa asunnon, pelkäsin. Lopulta lähdin, kun tajusin että en pidä kyseisestä henkilöstä yhtään enkä halua olla tekemisissä kyseisen ihmisen kanssa enää ikinä. Rakkaus oli kuollut jo aikaa sitten ivaan ja väheksyntään, en muistanut mitä on olla minä. Ainoa syy jäädä oli pelko. kertaakaan en ole katunut, en yhtään ainoaa kertaa miettinyt mitä jos..
Tuossa suhteessa tulet särkymään. Uskallat lähteä sitten kun ymmärrät sen, ja se havahtuminen on kova paikka.
Tuossa suhteessa tulet särkymään. Uskallat lähteä sitten kun ymmärrät sen, ja se havahtuminen on kova paikka.
"Milli"
Oma minuutesi menee hukkaan noin kaameassa suhteessa. Lopulta on vaikea tietää, mitä itse haluaa, kun aina on pakko toimia toisen mieliksi. Nämä narsistityypit on kamalia, ensin koukutetaan toinen olemalla just se unelmakumppani ja sitten kun toinen on koukussa, niin helvetti päästetään valloilleen. Lähde tuosta suhteesta. Saat varmasti apua perheeltäsi tai turvakodista.
wanttu
En ole lukenut kaikkia vastauksia, mutta haluan toivottaa sinulle paljon voimia. Tarvitset niitä lähteäksesi tuosta suhteesta. Tee se mieheltä huomaamatta. Ala ihan ensimmäisenä ottamaan henkistä välimatkaa mieheesi. Yritä ajatella millainen oksettava ihminen hän on ja muistele kaikkia paskoja tekoja seuraavan kerran, kun hän on sinulle hellä ja rakastava. Opit pikkuhiljaa tuntemaan vastenmielisyyttä miehen kosketukseen, vaikka hän kuinka yrittäisi esittää sinulle olevansa hellä. Kun huomaat, että hän ällöttää sinua joka solullaan, lähtökin on paljon helpompaa. Sitten alat miehen huomaamatta valmistella myös fyysistä eroa. Keräile omia tavaroitasi/vaatteitasi pikkuhiljaa kasseihin ja vie jonnekin muualle talteen. Kun olet saanut mielestäsi tarpeeksi tavaraa, jotta selviät tulevassa asunnossa, lähde etsimään sitä asuntoa. Sinun tapauksessa voisit jopa hakeutua johonkin turvakotiin, jos siellä päin sattuu olemaan sellaisia. Muuta yhteistietosi salaisiksi, jotta mies ei saa tietää asuinpaikkaasi.
Kun olet päässyt edes pikkuisen askeleen etemmäs miehestä, huomaat että olet aivan mahtava persoona, joka ansaitsee niin paljon enemmän. Itseluottamuksesi eheytyy jo pelkästään siitä, kun tajuat että olet viimeinkin vapaa monen vuoden jälkeen ja se tuntuu mahtavalta! Onnea ja voimia!
Kun olet päässyt edes pikkuisen askeleen etemmäs miehestä, huomaat että olet aivan mahtava persoona, joka ansaitsee niin paljon enemmän. Itseluottamuksesi eheytyy jo pelkästään siitä, kun tajuat että olet viimeinkin vapaa monen vuoden jälkeen ja se tuntuu mahtavalta! Onnea ja voimia!
Minua jäi mietityttämään ap:n tilanne. Jos olet kuulolla, oletko saanut kerrottua asiasta siskollesi tai muuten vietyä asiaa eteenpäin?
"Susk1"
Minulla on mies, jossa on paljon samanlaisia piirteitä - tilanne ei ehkä ole ihan vastaava tai yhtä paha, ehkä vain erilainen, mutta tiedän tismalleen mitä on henkinen väkivalta pahimmillaan.
Fyysinen väkivaltakin on tuttua, mutta se ei tuhoa ihmistä siten, kuin henkinen vuosien saatossa jaettu mitätöinti, syyttely ja vähättely. Se on jotakin, jossa viedään ihmiseltä tämän ihmisyys ja arvo täysin. Yhtäkkiä et ole enää minkään arvoinen, olet vain heittosäkki toisen elämässä, kohde johon toinen purkaa kaiken oman pahan olonsa välittämättä seurauksista millinkään vertaa. Vähättelyä ja mitätöintiä tarpeeksi kuunneltuaan ei usko enää itseensä itsekään.
Juuri siksi syntyy riippuvuus tällaisestä miehestä. Hän on haukkunut ja mitätöinyt sinua jo niin kauan, että uskot tarinaan itsekin jollain tasolla: Hän on saanut sinut uskomaan, että sinä olet huono ja paha ihminen. Vaikka järjen tasolla tajuaisit, ettei miehesi sanoma ole totta, niin jossakin syvemmällä tasolla itsetuntosi on siinä kunnossa, ettet enää itsekään tiedä mikä lopulta on totta ja mikä ei. Onhan miehesi kertonut sinulle tarinaa toisenlaisesta todellisuudesta koko ajan.
Olen itse ehtinyt menettää elämässäni lähes kaiken itselleni tärkeän: työni, terveyteni, ystäväni, elämänuskoni, voimani. Olen loputtoman uupunut, enkä meinaa aamuisin päästä sängystä millään ylös. Vaikka nukkuiisn 20 h putkeen, olen aina loputtoman väsynyt.
Vielä muutama vuosi sitten elämäni oli täysin erilaista. Uskoni ihmisiin oli vahva, elin hyvää elämää, jonka jaoin ihanien ihmisten kanssa. Urheilin, harrastin, nauroin ja iloitsin, energiaa oli vaikka muille jakaa. Nyt olen joku varjontapainen ilmestys, säikyn kaikkea ja kaikkia, elämänilo on täysin hukassa.
En tiedä miten voit nyt, mutta älä anna itsellesi tapahtua samaa, kuin minkä minä annoin tapahtua.
Kerää voimia rauhassa ja tee viisaita päätöksiä. Kukaan muu, kuin sinä itse, ei voi tehdä päätöksiä puolestasi. Ja miehesi tulee tekemään kaikkensa, jotta epäilisit itseäsi niin paljon, ettet uskaltaisi lähteä. Tiedän, että lähteminen on vaikeaa - olen itse samassa tilanteessa ja pelkkä ajatus siitä, että joudun kohtaamaan tuon ajoittain hirviötä muistuttavan tyypin erotilanteessa pelottaa. Silloinhan miehellä ei ole enää mitään menetettävää ja hän voi tehdä minulle mitä tahansa. Samalla tiedän, että tällaiset ihmiset hallitsevat toisia nimenomaan pelolla. Niin kuan kun suostut pelkäämään, heillä on yliote.
Lähetän sinulle aivan valtavan määrän voimia ja hyvää oloa. Usko itseesi - niin minäkin olen päättänyt tehdä
Jos haluat yhteystietoni, niin voin antaa anonyymin s-postiosoitteen, josta tavoitat minut. Näin julkisesti en voi antaa muita tietoja. Haluaisin vain niin kovasti auttaa sinua jotenkin, itse niin samanlaista koettuani. Näistä asioista kun on todella vaikea puhua sellaisille ihmisille, jotka eivät ole vastavaa kokeneet siten, että voisi tulla ymmärretyksi.
Fyysinen väkivaltakin on tuttua, mutta se ei tuhoa ihmistä siten, kuin henkinen vuosien saatossa jaettu mitätöinti, syyttely ja vähättely. Se on jotakin, jossa viedään ihmiseltä tämän ihmisyys ja arvo täysin. Yhtäkkiä et ole enää minkään arvoinen, olet vain heittosäkki toisen elämässä, kohde johon toinen purkaa kaiken oman pahan olonsa välittämättä seurauksista millinkään vertaa. Vähättelyä ja mitätöintiä tarpeeksi kuunneltuaan ei usko enää itseensä itsekään.
Juuri siksi syntyy riippuvuus tällaisestä miehestä. Hän on haukkunut ja mitätöinyt sinua jo niin kauan, että uskot tarinaan itsekin jollain tasolla: Hän on saanut sinut uskomaan, että sinä olet huono ja paha ihminen. Vaikka järjen tasolla tajuaisit, ettei miehesi sanoma ole totta, niin jossakin syvemmällä tasolla itsetuntosi on siinä kunnossa, ettet enää itsekään tiedä mikä lopulta on totta ja mikä ei. Onhan miehesi kertonut sinulle tarinaa toisenlaisesta todellisuudesta koko ajan.
Olen itse ehtinyt menettää elämässäni lähes kaiken itselleni tärkeän: työni, terveyteni, ystäväni, elämänuskoni, voimani. Olen loputtoman uupunut, enkä meinaa aamuisin päästä sängystä millään ylös. Vaikka nukkuiisn 20 h putkeen, olen aina loputtoman väsynyt.
Vielä muutama vuosi sitten elämäni oli täysin erilaista. Uskoni ihmisiin oli vahva, elin hyvää elämää, jonka jaoin ihanien ihmisten kanssa. Urheilin, harrastin, nauroin ja iloitsin, energiaa oli vaikka muille jakaa. Nyt olen joku varjontapainen ilmestys, säikyn kaikkea ja kaikkia, elämänilo on täysin hukassa.
En tiedä miten voit nyt, mutta älä anna itsellesi tapahtua samaa, kuin minkä minä annoin tapahtua.
Kerää voimia rauhassa ja tee viisaita päätöksiä. Kukaan muu, kuin sinä itse, ei voi tehdä päätöksiä puolestasi. Ja miehesi tulee tekemään kaikkensa, jotta epäilisit itseäsi niin paljon, ettet uskaltaisi lähteä. Tiedän, että lähteminen on vaikeaa - olen itse samassa tilanteessa ja pelkkä ajatus siitä, että joudun kohtaamaan tuon ajoittain hirviötä muistuttavan tyypin erotilanteessa pelottaa. Silloinhan miehellä ei ole enää mitään menetettävää ja hän voi tehdä minulle mitä tahansa. Samalla tiedän, että tällaiset ihmiset hallitsevat toisia nimenomaan pelolla. Niin kuan kun suostut pelkäämään, heillä on yliote.
Lähetän sinulle aivan valtavan määrän voimia ja hyvää oloa. Usko itseesi - niin minäkin olen päättänyt tehdä
Jos haluat yhteystietoni, niin voin antaa anonyymin s-postiosoitteen, josta tavoitat minut. Näin julkisesti en voi antaa muita tietoja. Haluaisin vain niin kovasti auttaa sinua jotenkin, itse niin samanlaista koettuani. Näistä asioista kun on todella vaikea puhua sellaisille ihmisille, jotka eivät ole vastavaa kokeneet siten, että voisi tulla ymmärretyksi.
"vieras"
[QUOTE="Susk1";29014170]Minulla on mies, jossa on paljon samanlaisia piirteitä - tilanne ei ehkä ole ihan vastaava tai yhtä paha, ehkä vain erilainen, mutta tiedän tismalleen mitä on henkinen väkivalta pahimmillaan.
Fyysinen väkivaltakin on tuttua, mutta se ei tuhoa ihmistä siten, kuin henkinen vuosien saatossa jaettu mitätöinti, syyttely ja vähättely. Se on jotakin, jossa viedään ihmiseltä tämän ihmisyys ja arvo täysin. Yhtäkkiä et ole enää minkään arvoinen, olet vain heittosäkki toisen elämässä, kohde johon toinen purkaa kaiken oman pahan olonsa välittämättä seurauksista millinkään vertaa. Vähättelyä ja mitätöintiä tarpeeksi kuunneltuaan ei usko enää itseensä itsekään.
Juuri siksi syntyy riippuvuus tällaisestä miehestä. Hän on haukkunut ja mitätöinyt sinua jo niin kauan, että uskot tarinaan itsekin jollain tasolla: Hän on saanut sinut uskomaan, että sinä olet huono ja paha ihminen. Vaikka järjen tasolla tajuaisit, ettei miehesi sanoma ole totta, niin jossakin syvemmällä tasolla itsetuntosi on siinä kunnossa, ettet enää itsekään tiedä mikä lopulta on totta ja mikä ei. Onhan miehesi kertonut sinulle tarinaa toisenlaisesta todellisuudesta koko ajan.
Olen itse ehtinyt menettää elämässäni lähes kaiken itselleni tärkeän: työni, terveyteni, ystäväni, elämänuskoni, voimani. Olen loputtoman uupunut, enkä meinaa aamuisin päästä sängystä millään ylös. Vaikka nukkuiisn 20 h putkeen, olen aina loputtoman väsynyt.
Vielä muutama vuosi sitten elämäni oli täysin erilaista. Uskoni ihmisiin oli vahva, elin hyvää elämää, jonka jaoin ihanien ihmisten kanssa. Urheilin, harrastin, nauroin ja iloitsin, energiaa oli vaikka muille jakaa. Nyt olen joku varjontapainen ilmestys, säikyn kaikkea ja kaikkia, elämänilo on täysin hukassa.
En tiedä miten voit nyt, mutta älä anna itsellesi tapahtua samaa, kuin minkä minä annoin tapahtua.
Kerää voimia rauhassa ja tee viisaita päätöksiä. Kukaan muu, kuin sinä itse, ei voi tehdä päätöksiä puolestasi. Ja miehesi tulee tekemään kaikkensa, jotta epäilisit itseäsi niin paljon, ettet uskaltaisi lähteä. Tiedän, että lähteminen on vaikeaa - olen itse samassa tilanteessa ja pelkkä ajatus siitä, että joudun kohtaamaan tuon ajoittain hirviötä muistuttavan tyypin erotilanteessa pelottaa. Silloinhan miehellä ei ole enää mitään menetettävää ja hän voi tehdä minulle mitä tahansa. Samalla tiedän, että tällaiset ihmiset hallitsevat toisia nimenomaan pelolla. Niin kuan kun suostut pelkäämään, heillä on yliote.
Lähetän sinulle aivan valtavan määrän voimia ja hyvää oloa. Usko itseesi - niin minäkin olen päättänyt tehdä
Jos haluat yhteystietoni, niin voin antaa anonyymin s-postiosoitteen, josta tavoitat minut. Näin julkisesti en voi antaa muita tietoja. Haluaisin vain niin kovasti auttaa sinua jotenkin, itse niin samanlaista koettuani. Näistä asioista kun on todella vaikea puhua sellaisille ihmisille, jotka eivät ole vastavaa kokeneet siten, että voisi tulla ymmärretyksi.[/QUOTE]
Tunnut tiedostavan asiat näin hyvin, mutta jää ihmetyttämään että miksi ITSE et ole lähtenyt suhteestasi??Jos olet jo noin heikossa kunnossa, sehän on silkkaa itsemurhaa että et lähde suhteesta? Jollain tavalla hyvin itsetuhoista.
Haluat antaa toiselle tukea, mutta itsekään et ole päässyt irti tilanteestasi?
Ajattele ensin itseäsi, ja lähde pois. Itseäkin pitää rakastaa.
En halua arvostella sinua, mutta huomaan tekstistäsi että olet voimaton, saatko itse mitään apua että voisit lähteä?
Fyysinen väkivaltakin on tuttua, mutta se ei tuhoa ihmistä siten, kuin henkinen vuosien saatossa jaettu mitätöinti, syyttely ja vähättely. Se on jotakin, jossa viedään ihmiseltä tämän ihmisyys ja arvo täysin. Yhtäkkiä et ole enää minkään arvoinen, olet vain heittosäkki toisen elämässä, kohde johon toinen purkaa kaiken oman pahan olonsa välittämättä seurauksista millinkään vertaa. Vähättelyä ja mitätöintiä tarpeeksi kuunneltuaan ei usko enää itseensä itsekään.
Juuri siksi syntyy riippuvuus tällaisestä miehestä. Hän on haukkunut ja mitätöinyt sinua jo niin kauan, että uskot tarinaan itsekin jollain tasolla: Hän on saanut sinut uskomaan, että sinä olet huono ja paha ihminen. Vaikka järjen tasolla tajuaisit, ettei miehesi sanoma ole totta, niin jossakin syvemmällä tasolla itsetuntosi on siinä kunnossa, ettet enää itsekään tiedä mikä lopulta on totta ja mikä ei. Onhan miehesi kertonut sinulle tarinaa toisenlaisesta todellisuudesta koko ajan.
Olen itse ehtinyt menettää elämässäni lähes kaiken itselleni tärkeän: työni, terveyteni, ystäväni, elämänuskoni, voimani. Olen loputtoman uupunut, enkä meinaa aamuisin päästä sängystä millään ylös. Vaikka nukkuiisn 20 h putkeen, olen aina loputtoman väsynyt.
Vielä muutama vuosi sitten elämäni oli täysin erilaista. Uskoni ihmisiin oli vahva, elin hyvää elämää, jonka jaoin ihanien ihmisten kanssa. Urheilin, harrastin, nauroin ja iloitsin, energiaa oli vaikka muille jakaa. Nyt olen joku varjontapainen ilmestys, säikyn kaikkea ja kaikkia, elämänilo on täysin hukassa.
En tiedä miten voit nyt, mutta älä anna itsellesi tapahtua samaa, kuin minkä minä annoin tapahtua.
Kerää voimia rauhassa ja tee viisaita päätöksiä. Kukaan muu, kuin sinä itse, ei voi tehdä päätöksiä puolestasi. Ja miehesi tulee tekemään kaikkensa, jotta epäilisit itseäsi niin paljon, ettet uskaltaisi lähteä. Tiedän, että lähteminen on vaikeaa - olen itse samassa tilanteessa ja pelkkä ajatus siitä, että joudun kohtaamaan tuon ajoittain hirviötä muistuttavan tyypin erotilanteessa pelottaa. Silloinhan miehellä ei ole enää mitään menetettävää ja hän voi tehdä minulle mitä tahansa. Samalla tiedän, että tällaiset ihmiset hallitsevat toisia nimenomaan pelolla. Niin kuan kun suostut pelkäämään, heillä on yliote.
Lähetän sinulle aivan valtavan määrän voimia ja hyvää oloa. Usko itseesi - niin minäkin olen päättänyt tehdä
Jos haluat yhteystietoni, niin voin antaa anonyymin s-postiosoitteen, josta tavoitat minut. Näin julkisesti en voi antaa muita tietoja. Haluaisin vain niin kovasti auttaa sinua jotenkin, itse niin samanlaista koettuani. Näistä asioista kun on todella vaikea puhua sellaisille ihmisille, jotka eivät ole vastavaa kokeneet siten, että voisi tulla ymmärretyksi.[/QUOTE]
Tunnut tiedostavan asiat näin hyvin, mutta jää ihmetyttämään että miksi ITSE et ole lähtenyt suhteestasi??Jos olet jo noin heikossa kunnossa, sehän on silkkaa itsemurhaa että et lähde suhteesta? Jollain tavalla hyvin itsetuhoista.
Haluat antaa toiselle tukea, mutta itsekään et ole päässyt irti tilanteestasi?
Ajattele ensin itseäsi, ja lähde pois. Itseäkin pitää rakastaa.
En halua arvostella sinua, mutta huomaan tekstistäsi että olet voimaton, saatko itse mitään apua että voisit lähteä?
ex-hakattu
[QUOTE="onneton";28996465]En tiedä mistä aloittaa, tuntuu, että mies on varmaan maailman itsekeskeisin ja kontrolloivin mies, yritän tässä nyt aloittaa jostakin...
Ensinnäkin mies päättää kaikki raha-asiat. Olen töissä 38,5 tuntia viikossa, enkä saa päättää mitään yli 50 euron ostosta ilman miehen lupaa. Mies on erittäin pihi, ei käytä rahaa mihinkään "ylimääräiseen" ja melkeinpä kaikki ruoka, vaatteet huonekalut jne ostetaan alennuksesta. En saa käydä yöelämässä ilman häntä, en saa matkustaa ulkomaille muun kuin perheeni kanssa, en saa tavata yhtä tiettyä ystävääni jne. Mies suuttuu todella pienistä asioista, tekee niistä hirveää draamaa ja pitää mykkäkoulua koko päivän. (Jos minä loukkaannun, suuttuu hän vielä enemmän). Pienistä asioista saan kuulla olevani narttu,ämmä,tyhmä paska ja muita alentavia nimiä. Suuttuessaan mies myös kirjaimellisesti räkii naamalleni. (Jos itse tekisin tämän hänelle, hän suuttusi vielä enemmän). Mies on myös lyönyt, tukistanut, töninyt, läpsinyt, potkinut ja kerran jopa pahoinpidellyt.
Tässä esimkerkki millainen päivä meillä oli tänään. Olen pitkän "kinumisen" jälkeen saanut luvan hankkia koiran. Mies suostui, että vuoden päästä se hankitaan. Tänään kysyin, voinko liittyä tämän koirarodun yhdistykseen. Tästä syntyi hirveä show taas. En nimittäin saa liittyä tähän yhdistykseen, sillä hän ei halua että innostun koirista liikaa. Olenhan käynyt jo kerran tänä vuonna koiranäyttelyissä ja nyt minulla on vielä tulossa kaksi (ilmaista) koirakurssia. Hän sanoi, ettei myöskään tuhlaa rahojaan typeriin asioihin. Mies myös tokaisi, että mä olen nainen, ja että me olemme perhe nyt, en voi tehdä enää typeriä asioita (kaikki harrastukset ovat hänestä typeriä), minun pitää ottaa elämä enemmän tosissani. Aloin itkemään, koska en tiennyt että hän tällaisetkin asiat aikoo kieltää minulta. Mies tietenkin alkoi imitoimaan itkuani ja sanoi että häntä kiinnosta vaikka itkenkin. Taisi siinä vähän läppäistä minua päähänkin ja heittää minua päin kengällä. Hän sanoi, että hyvä harrastus minulle on ruoanlaitto ja silittäminen. (Myönnän että minä en hirveästi ruokaa tee, en osaa enkä uskalla edes yrittää, en halua hänen moittivan tekosiani, sillä sitä hän on kyllä jo tehnyt). Kotitöitä kyllä teen muuten.
Mies on minua kohtaan todella hyvä kun hän itse niin haluaa. Jos jokin asia häntä ärsyttää, alkaa riehuminen. En kestä enää, en vain kestä. Mies 90% aina pyytää anteeksi tekosiaan, väittää ettei tarkoittanut mitään jne. Meillä ei ole edes MITÄÄN yhteistä, ei siis mitään. Miehen ainoa elämäntehtävä on käydä töissä, tienata rahaa ja pitää kotia kunnossa. Ja tietenkin perhe-elämä (jonka hän hoitaakin erittäin hyvin kuten huomaatte). Itse tykkään tehdä paljon kaikkea muutakin kuin vain olla kotona ja pitää kotia kunnossa, mutta tämähän ei käy hänelle. Emme ole kiinnostuneita mistään yhteisestä asiasta, emme halua samoja asioita elämältä jne. Mentaliteettimme ovat aivan erilaiset. Ennen halusin lapsia miehen kanssa enemmän kuin mitään muuta elämältä, nyt mielummin kuolisin kuin että tulisin raskaaksi miehelle. Onneksi emme ole ehtineet saada lapsia.
Miksi kirjoitan tänne? Koska mieheni on kieltänyt asioistamme puhumisen kenellekään. Perheeni ja ystäväni luulevat että olemme täydellisiä, ilman mitään ongelmia. Jos hihkaisinkin esim pienestä kinastelusta esim siskolleni, mies ottaisi eron heti. Olen nykyään sulkeutunut sisääni, en ole avoin, teeskentelen ja valehtelen vanhemmilleni. Tuntuu hirveältä miettiä, että vanhempani kunnioittavat, ostelevat lahjoja ja halailevat miestä joka pahoinpitelee (henkisesti ja fyysisesti) heidän tytärtään. Teeskentelen olevani onnellinen ja menevä nuori nainen kaikille lähimmäisilleni. Tämä paikka on ainoa paikka, mihin voin purkautua. Olen käynyt psykologillakin, ja siitäkin syntyi hirveä riita, kun mies sai tietää, että kerroin terpautilleni että mieheni on lyönyt minua. Työterveyteni ei kata kuin maks 5 käyntiä vuodessa, joten en voi enää käydä terpaiassakaan. En tiedä, joskus tekisi mieli vain soittaa siskolle ja kertoa kaikki, pyytää hänet hakemaan minut kotiin vanhempieni luo. Mutta toisaalta, olen niin kiinni tuossa miehessä, että en vain voi. Itsetuntoni on niin heikko. Luulen että jotenkin nautin siitä kun mies pyytelee anteeksi. Ja nautin hänen antamastaan huomiosta minulle kun hän on hyvällä päällä. Olen kai jotenkin läheisriippuvainen? Onko täällä ketään samassa veneessä? (Toivon tietenkin että ei ole). Tai ketään vastaavaa kokenutta? Tai onko täällä ylipäätään ketään kuka voisi kanssani vaikka täällä jutella? Olen niin yksin...
Kutsukaa vain kynnysmatoksi yms jos siltä tuntuu, mutta hei, kyllä mä sen tiedän jo. Paskaa niskaan saan muutenkin jo ihan tarpeekseni mieheltä...[/QUOTE]
Olen ollut samassa tilanteessa kuin sinä. Lopulta oli vain tuuria, että jouduin sairaalaan sellaisten vammojen takia, jotka voi vielä korjata. Henki säilyi. Kaikilla ei ole niin hyvä tuuri. Haluatko kuolla mieluummin kuin jättää miehen?
Et enää näe omaa tilannettasi sellaisena kuin se on, todella pahana ja vaarallisena. Miksi olet miehen kanssa, kun hän ei rakasta sinua? Kokemuksesta tiedän, että narsistinen mies ei pysty rakastamaan ketään, sen sijaan hän on erittäin etevä esittämään helliä tunteita saadakseen haluamansa.
Mikään terapia ei voi muuttaa tilannettasi paremmaksi, siihen auttaa ainoastaan miehen jättäminen. Sen jälkeen voit terapiassa oppia ymmärtämään, miksi ajauduit narsistin uhriksi. Voit myös aloittaa jo nyt etsimällä netistä tietoa narsismista, mutta varo, ettei mies huomaa.
Sinulla on työpaikka ja ilmeisesti rakastavat vanhemmat. Miksi et lähtisi jo tänään turvakotiin? Joo tiedän, ettei yhtäkkiä lähteminen ole helppoa. Vanhemmat eivät myöskään välttämättä heti ymmärrä. Mutta sinun elämäsi on sinun, ei vanhempiesi. Onko se parempi, että he saavat tulla joskus sinua katsomaan sairaalaan tai ruumishuoneelle? Lähtö sairaalaan tai hautausmaalle tulee kuitenkin lopulta yhtäkkiä, koska et voi hallita miehesi väkivaltaa.
Ensinnäkin mies päättää kaikki raha-asiat. Olen töissä 38,5 tuntia viikossa, enkä saa päättää mitään yli 50 euron ostosta ilman miehen lupaa. Mies on erittäin pihi, ei käytä rahaa mihinkään "ylimääräiseen" ja melkeinpä kaikki ruoka, vaatteet huonekalut jne ostetaan alennuksesta. En saa käydä yöelämässä ilman häntä, en saa matkustaa ulkomaille muun kuin perheeni kanssa, en saa tavata yhtä tiettyä ystävääni jne. Mies suuttuu todella pienistä asioista, tekee niistä hirveää draamaa ja pitää mykkäkoulua koko päivän. (Jos minä loukkaannun, suuttuu hän vielä enemmän). Pienistä asioista saan kuulla olevani narttu,ämmä,tyhmä paska ja muita alentavia nimiä. Suuttuessaan mies myös kirjaimellisesti räkii naamalleni. (Jos itse tekisin tämän hänelle, hän suuttusi vielä enemmän). Mies on myös lyönyt, tukistanut, töninyt, läpsinyt, potkinut ja kerran jopa pahoinpidellyt.
Tässä esimkerkki millainen päivä meillä oli tänään. Olen pitkän "kinumisen" jälkeen saanut luvan hankkia koiran. Mies suostui, että vuoden päästä se hankitaan. Tänään kysyin, voinko liittyä tämän koirarodun yhdistykseen. Tästä syntyi hirveä show taas. En nimittäin saa liittyä tähän yhdistykseen, sillä hän ei halua että innostun koirista liikaa. Olenhan käynyt jo kerran tänä vuonna koiranäyttelyissä ja nyt minulla on vielä tulossa kaksi (ilmaista) koirakurssia. Hän sanoi, ettei myöskään tuhlaa rahojaan typeriin asioihin. Mies myös tokaisi, että mä olen nainen, ja että me olemme perhe nyt, en voi tehdä enää typeriä asioita (kaikki harrastukset ovat hänestä typeriä), minun pitää ottaa elämä enemmän tosissani. Aloin itkemään, koska en tiennyt että hän tällaisetkin asiat aikoo kieltää minulta. Mies tietenkin alkoi imitoimaan itkuani ja sanoi että häntä kiinnosta vaikka itkenkin. Taisi siinä vähän läppäistä minua päähänkin ja heittää minua päin kengällä. Hän sanoi, että hyvä harrastus minulle on ruoanlaitto ja silittäminen. (Myönnän että minä en hirveästi ruokaa tee, en osaa enkä uskalla edes yrittää, en halua hänen moittivan tekosiani, sillä sitä hän on kyllä jo tehnyt). Kotitöitä kyllä teen muuten.
Mies on minua kohtaan todella hyvä kun hän itse niin haluaa. Jos jokin asia häntä ärsyttää, alkaa riehuminen. En kestä enää, en vain kestä. Mies 90% aina pyytää anteeksi tekosiaan, väittää ettei tarkoittanut mitään jne. Meillä ei ole edes MITÄÄN yhteistä, ei siis mitään. Miehen ainoa elämäntehtävä on käydä töissä, tienata rahaa ja pitää kotia kunnossa. Ja tietenkin perhe-elämä (jonka hän hoitaakin erittäin hyvin kuten huomaatte). Itse tykkään tehdä paljon kaikkea muutakin kuin vain olla kotona ja pitää kotia kunnossa, mutta tämähän ei käy hänelle. Emme ole kiinnostuneita mistään yhteisestä asiasta, emme halua samoja asioita elämältä jne. Mentaliteettimme ovat aivan erilaiset. Ennen halusin lapsia miehen kanssa enemmän kuin mitään muuta elämältä, nyt mielummin kuolisin kuin että tulisin raskaaksi miehelle. Onneksi emme ole ehtineet saada lapsia.
Miksi kirjoitan tänne? Koska mieheni on kieltänyt asioistamme puhumisen kenellekään. Perheeni ja ystäväni luulevat että olemme täydellisiä, ilman mitään ongelmia. Jos hihkaisinkin esim pienestä kinastelusta esim siskolleni, mies ottaisi eron heti. Olen nykyään sulkeutunut sisääni, en ole avoin, teeskentelen ja valehtelen vanhemmilleni. Tuntuu hirveältä miettiä, että vanhempani kunnioittavat, ostelevat lahjoja ja halailevat miestä joka pahoinpitelee (henkisesti ja fyysisesti) heidän tytärtään. Teeskentelen olevani onnellinen ja menevä nuori nainen kaikille lähimmäisilleni. Tämä paikka on ainoa paikka, mihin voin purkautua. Olen käynyt psykologillakin, ja siitäkin syntyi hirveä riita, kun mies sai tietää, että kerroin terpautilleni että mieheni on lyönyt minua. Työterveyteni ei kata kuin maks 5 käyntiä vuodessa, joten en voi enää käydä terpaiassakaan. En tiedä, joskus tekisi mieli vain soittaa siskolle ja kertoa kaikki, pyytää hänet hakemaan minut kotiin vanhempieni luo. Mutta toisaalta, olen niin kiinni tuossa miehessä, että en vain voi. Itsetuntoni on niin heikko. Luulen että jotenkin nautin siitä kun mies pyytelee anteeksi. Ja nautin hänen antamastaan huomiosta minulle kun hän on hyvällä päällä. Olen kai jotenkin läheisriippuvainen? Onko täällä ketään samassa veneessä? (Toivon tietenkin että ei ole). Tai ketään vastaavaa kokenutta? Tai onko täällä ylipäätään ketään kuka voisi kanssani vaikka täällä jutella? Olen niin yksin...
Kutsukaa vain kynnysmatoksi yms jos siltä tuntuu, mutta hei, kyllä mä sen tiedän jo. Paskaa niskaan saan muutenkin jo ihan tarpeekseni mieheltä...[/QUOTE]
Olen ollut samassa tilanteessa kuin sinä. Lopulta oli vain tuuria, että jouduin sairaalaan sellaisten vammojen takia, jotka voi vielä korjata. Henki säilyi. Kaikilla ei ole niin hyvä tuuri. Haluatko kuolla mieluummin kuin jättää miehen?
Et enää näe omaa tilannettasi sellaisena kuin se on, todella pahana ja vaarallisena. Miksi olet miehen kanssa, kun hän ei rakasta sinua? Kokemuksesta tiedän, että narsistinen mies ei pysty rakastamaan ketään, sen sijaan hän on erittäin etevä esittämään helliä tunteita saadakseen haluamansa.
Mikään terapia ei voi muuttaa tilannettasi paremmaksi, siihen auttaa ainoastaan miehen jättäminen. Sen jälkeen voit terapiassa oppia ymmärtämään, miksi ajauduit narsistin uhriksi. Voit myös aloittaa jo nyt etsimällä netistä tietoa narsismista, mutta varo, ettei mies huomaa.
Sinulla on työpaikka ja ilmeisesti rakastavat vanhemmat. Miksi et lähtisi jo tänään turvakotiin? Joo tiedän, ettei yhtäkkiä lähteminen ole helppoa. Vanhemmat eivät myöskään välttämättä heti ymmärrä. Mutta sinun elämäsi on sinun, ei vanhempiesi. Onko se parempi, että he saavat tulla joskus sinua katsomaan sairaalaan tai ruumishuoneelle? Lähtö sairaalaan tai hautausmaalle tulee kuitenkin lopulta yhtäkkiä, koska et voi hallita miehesi väkivaltaa.
helvetistä eroon
Ap:lle
Minä tein elämäni parhaimman päätöksen kun lähdin suhteesta jossa koin niin henkistä kuin fyysistä väkivaltaa, onneksi ei ollut lapsia silloin, oli helpompi lähteä.
Ansaitset uuden elämän, tee elämäsi paras päätös ja jätä miehesi jos häntä voi sellaikseksi edes kutsua?
Minä tein elämäni parhaimman päätöksen kun lähdin suhteesta jossa koin niin henkistä kuin fyysistä väkivaltaa, onneksi ei ollut lapsia silloin, oli helpompi lähteä.
Ansaitset uuden elämän, tee elämäsi paras päätös ja jätä miehesi jos häntä voi sellaikseksi edes kutsua?
helvetissä myös käynyt
Turha varmaan toistaa samaa, mutta lähde. Minä lähdin turvakotiin, jossa sosiaalipuolen johtaja sanoi tavattuani miehen, että hän tulee vielä tappamaan minut. Narsisti voi tappaa, vaikka se tarkoittaa sitä, että hän menettää hauskimman lelun siinä samassa. Suosittelen lähtemään turvakodin kautta, he antavat sinulle eväitä myös siihen, miten säilyt eron jälkeen hengissä. Sitä ei kannata missään nimessä vähätellä.
Se mies ei rakasta sinua, jos suhteessanne on rakkautta, se on täysin yksipuolista, valitettavasti.
Se mies ei rakasta sinua, jos suhteessanne on rakkautta, se on täysin yksipuolista, valitettavasti.
soita soita soita!
Soita siskollesi/vanhemmillesi ja lähde kahden metrin loikilla pois tuollaisesta suhteesta!
Mikä meitä naisia vaivaa, että tyydytään tuollaiseen paskaan?
Olet arvokas ihminen. Sinulla on mahdollisuus muuttaa elämäsi!
Kaikkea hyvää sinulle, toivottavasti käy hyvin.
Mikä meitä naisia vaivaa, että tyydytään tuollaiseen paskaan?
Olet arvokas ihminen. Sinulla on mahdollisuus muuttaa elämäsi!
Kaikkea hyvää sinulle, toivottavasti käy hyvin.
"moi"
miehesi on ilmiselvä narsisti. tiedän että lähtö ei ole helppoa mutta voin omalta kohdalta sanoa (mies oli alkoholisti) että se kannatti. elämäni muuttui rauhalliseksi ei tarvinnut enään pelätä ja olla jännitystilassa. ihmettelin oikeasti miten helppoa olikin asua yksin. pyydän sinua rohkaisemaan mielesi ja miettimään tätäkö haluat elämältä? mitä kehosi kertoo asiasta? on olemassa kaksi puolta joko jatkat tuossa vaikeassa parisuhteessa tai olet ilman.
Äly hoi!
Me kaikki kuulimme yhtä osapuolta, eikö totta? Vai kuuliko joku muu toista osapuolta? Käsi ylös, olitko se sinä, kerro meillekin mitä hän sanoi.
100%:sta yksipuolisuudesta huolimatta lähes varma leima otsaan. Narsisti!
Minun neuvoni kuuluu, että käänny tai mieluiten kääntykää asiantuntijoiden puoleen, diagnoosi tulee jos on tullakseen. Mutta em. asiaan täältä neuvoa hakeminen antaa vastaukseksi vain ohuita olettamuksia sinne ja tänne.
-apua saa-
100%:sta yksipuolisuudesta huolimatta lähes varma leima otsaan. Narsisti!
Minun neuvoni kuuluu, että käänny tai mieluiten kääntykää asiantuntijoiden puoleen, diagnoosi tulee jos on tullakseen. Mutta em. asiaan täältä neuvoa hakeminen antaa vastaukseksi vain ohuita olettamuksia sinne ja tänne.
-apua saa-
"Ilona"
Puhu tilanteestasi ystävillesi ja vanhemmillesi avoimesti. Luulisi jonkun heistä ymmärtävän sinua ja olevan tukenasi. Aina parempi, jos mies ottaa eron, eipä tarvitse sinun tuntea olevasi syyllinen eroonne. Älä missään nimessä tuhlaa yhtään enempää elämästäsi tuollaisen hullun kanssa. Elämällä on paljon parempaa sinulle tarjottavana. Nyt toimintaa nainen, kerää itsekunnioituksesi rippeet ja lähde vetämään tuosta suhteesta. Älä pilaa elämääsi.
Yksiuhri
[QUOTE="onneton";28996564]Narsistikorttihan on aika varteenotettava kortti, mutta, muutama puoli miehessäni pistää minut epäilemään, sillä olen nähnyt mieheni itkevän, narsistis eivät kai itke? (Ainiin, mies siis kyllä itkee esim elokuvia katsellessa, mutta kun hän on loukannut minua ja kun hän pyytelee anteeksi, en oikein tiedä, onko se oikeaa itkua vai tekoa). Toinen asia on että hän kyllä pyytelee anteeksi. Aina riitojemme jälkeen hän anelee anteeksi antoa ja tekee kaikkensa sen eteen. Narsistithan ei koskaan pyydä anteeksi tekosiaan?[/QUOTE]
Voi ei, mies on sinut koukuttanut niin. Kerronpa oman tarinani osuuden tästä itkemisestä. Mies oli sellainen, että selvinpäin hän aina kehui minua, myös kavereilleen. Vuolaasti ylisti, kuinka upea nainen olen. Kun mies joi ja humaltui, hän haukkui minut aina. Joka ikinen kerta. Olin kuulemma todella rasittava eikä hän kestä minua ollenkaan ja kaikki muut solvaavat ilmaisut. Ja joka ikinen kerta, seuraavana aamuna krapulassa mies ITKI minulle ja pyysi anteeksi. Hän sanoi, että alkoholi ei sovi hänelle ja hän yrittää taas vähentää sen käyttämistä. Joka ikinen kerta minä annoin anteeksi.. näin meni monta vuotta, kunnes lopulta heräsin siihen, ettei mies oikeasti halua muuttua. Meinasin erota hänestä jo silloin, kun tulin raskaaksi mutta hän itki ja aneli, etten jättäisi häntä.
Erosin miehestä ja jälkikäteen sitten kuulin, että hän olikin haukkunut minua myös suhteemme aikana joillekin kavereilleen. Hän väitti myös kaikille, ettei hänellä mitään alkoholiongelmaa ollut ja minä olin kuulemma riehunut ja riidellyt hänen kanssaan jatkuvasti, vaikka hän itse oli muka aina rauhallinen. Minulle hän sanoi eron jälkeen, että joi sen takia kun ei kestänyt minua selvinpäin - vaikka selvinpäin hän siis palvoi ja ylisti minua, kuinka upea olen. Muille hän sanoi, että olisi itse eronnut minusta mutta ei halunnut, kun olin raskaana.
Jouduin muuttamaan yhteisestä kodista pois salaa, kun hän muuttui väkivaltaiseksi ja uhkaili lisää. Tämänkin hän käänsi minua vastaan myöhemmin - toi esiin lastensuojeluun ja oikeudenkäynteihin, että minä muutin pois kotoa ilmoittamatta hänelle.. vaikka tein sen itseni ja lapseni turvallisuuden vuoksi. Ja taas hän väitti, että minä olin ollut häntä kohtaan kaikki vuodet väkivaltainen, minä kuulemma sain raivokohtauksia ja riehuin ja hakkasin häntä. Liian moni on häntä uskonut. Myöhemmin hän alkoi väittää myös, että hakkaan lasta ja sain sana sanaa vastaan pahoinpitelytuomionkin, vaikka konkreettista näyttöä mistään ei ole ikinä ollut.
Sen jälkeen hän onkin tehnyt elämästäni helvettiä, kun en ole päässyt hänestä eroon yhteisen lapsen takia, käyttänyt lasta aseena ja kovaa vauhtia on tuhoamassa yhteisen lapsemme elämää. Ja minä olen niin vihainen itselleni, että olin nuorena niin idiootti että menin lisääntymän tuollaisen mielisairaan kanssa.
Tietysti menetin myös lapseni tälle mielisairaalla oikeudenkäynnissä, vaikka lastensuojelu ei ollut tehnyt havaintoja että lasta kaltoinkohdeltaisiin, isä puhui tuomarit oikeudessa niin ympäri että minä olin kuulemma hullu lastenhakkaaja, eikä minun tarjoamiani todisteita oikeus edes suostunut ottamaan vastaan. Näin on varmistettu naisen asema Suomessakin, että mielisairaat, väkivaltaiset miehet pitävät viimeisintä valtaa.
Voi ei, mies on sinut koukuttanut niin. Kerronpa oman tarinani osuuden tästä itkemisestä. Mies oli sellainen, että selvinpäin hän aina kehui minua, myös kavereilleen. Vuolaasti ylisti, kuinka upea nainen olen. Kun mies joi ja humaltui, hän haukkui minut aina. Joka ikinen kerta. Olin kuulemma todella rasittava eikä hän kestä minua ollenkaan ja kaikki muut solvaavat ilmaisut. Ja joka ikinen kerta, seuraavana aamuna krapulassa mies ITKI minulle ja pyysi anteeksi. Hän sanoi, että alkoholi ei sovi hänelle ja hän yrittää taas vähentää sen käyttämistä. Joka ikinen kerta minä annoin anteeksi.. näin meni monta vuotta, kunnes lopulta heräsin siihen, ettei mies oikeasti halua muuttua. Meinasin erota hänestä jo silloin, kun tulin raskaaksi mutta hän itki ja aneli, etten jättäisi häntä.
Erosin miehestä ja jälkikäteen sitten kuulin, että hän olikin haukkunut minua myös suhteemme aikana joillekin kavereilleen. Hän väitti myös kaikille, ettei hänellä mitään alkoholiongelmaa ollut ja minä olin kuulemma riehunut ja riidellyt hänen kanssaan jatkuvasti, vaikka hän itse oli muka aina rauhallinen. Minulle hän sanoi eron jälkeen, että joi sen takia kun ei kestänyt minua selvinpäin - vaikka selvinpäin hän siis palvoi ja ylisti minua, kuinka upea olen. Muille hän sanoi, että olisi itse eronnut minusta mutta ei halunnut, kun olin raskaana.
Jouduin muuttamaan yhteisestä kodista pois salaa, kun hän muuttui väkivaltaiseksi ja uhkaili lisää. Tämänkin hän käänsi minua vastaan myöhemmin - toi esiin lastensuojeluun ja oikeudenkäynteihin, että minä muutin pois kotoa ilmoittamatta hänelle.. vaikka tein sen itseni ja lapseni turvallisuuden vuoksi. Ja taas hän väitti, että minä olin ollut häntä kohtaan kaikki vuodet väkivaltainen, minä kuulemma sain raivokohtauksia ja riehuin ja hakkasin häntä. Liian moni on häntä uskonut. Myöhemmin hän alkoi väittää myös, että hakkaan lasta ja sain sana sanaa vastaan pahoinpitelytuomionkin, vaikka konkreettista näyttöä mistään ei ole ikinä ollut.
Sen jälkeen hän onkin tehnyt elämästäni helvettiä, kun en ole päässyt hänestä eroon yhteisen lapsen takia, käyttänyt lasta aseena ja kovaa vauhtia on tuhoamassa yhteisen lapsemme elämää. Ja minä olen niin vihainen itselleni, että olin nuorena niin idiootti että menin lisääntymän tuollaisen mielisairaan kanssa.
Tietysti menetin myös lapseni tälle mielisairaalla oikeudenkäynnissä, vaikka lastensuojelu ei ollut tehnyt havaintoja että lasta kaltoinkohdeltaisiin, isä puhui tuomarit oikeudessa niin ympäri että minä olin kuulemma hullu lastenhakkaaja, eikä minun tarjoamiani todisteita oikeus edes suostunut ottamaan vastaan. Näin on varmistettu naisen asema Suomessakin, että mielisairaat, väkivaltaiset miehet pitävät viimeisintä valtaa.
"jokuvaan"
[QUOTE="onneton";28996564]Narsistikorttihan on aika varteenotettava kortti, mutta, muutama puoli miehessäni pistää minut epäilemään, sillä olen nähnyt mieheni itkevän, narsistis eivät kai itke? (Ainiin, mies siis kyllä itkee esim elokuvia katsellessa, mutta kun hän on loukannut minua ja kun hän pyytelee anteeksi, en oikein tiedä, onko se oikeaa itkua vai tekoa). Toinen asia on että hän kyllä pyytelee anteeksi. Aina riitojemme jälkeen hän anelee anteeksi antoa ja tekee kaikkensa sen eteen. Narsistithan ei koskaan pyydä anteeksi tekosiaan?[/QUOTE]
Kyllä narsistit itkevät (tekoitkua) ja pyytyävät anteeksi jotta jäisit.
Kyllä narsistit itkevät (tekoitkua) ja pyytyävät anteeksi jotta jäisit.
"heips"
Kuulostaa samanlaiselta suhteelta kuin mitä äidilläni oli. Valitettavasti äitini ei säilynyt hengissä siitä suhteesta Joten lähde vielä kun voit!
Joten lähde vielä kun voit!