te kaikki. siis ihan joka ikinen teistä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja nibbler
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Otteita pariskunnan päiväkirjasta
SIVU NAISEN PÄIVÄKIRJASTA

Lauantai-ilta - mieheni käytös on outoa. Olimme sopineet tapaavamme Forumissa yhteistä kahvikupposta varten. Mieheni oli katsomassa jääkiekkoa ja minä olin ollut ostoksilla ystävieni kanssa koko päivän. Ajattelin että ehkä hän on loukkaantunut, koska olin hieman myöhässä. Hän ei kuitenkaan sanonut siitä mitään.

Keskustelu ei sujunut, hän oli hiljainen. Ehdotin että siirtyisimme jonnekin hiljaisempaan paikkaan, jotta voisimme keskustella. Tähän hän suostuikin mutta pysyi kuitenkin hiljaa.

Kysyin häneltä oliko hänellä murheita -- hän vastasi: " Ei tässä mitään." Kysyin onko minun syytäni, että hän on vaitonainen ja juro. Hän sanoi, että ei ole mitään hätää eikä minun pitäisi olla huolissani.

Kotimatkalla kerroin hänelle rakastavani häntä, hän hymyili ja jatkoi ajamista. En voi ymmärtää hänen käytöstään enkä tiedä miksi hän ei vastannut rakkaudentunnustukseeni.

Kotona tunsin kuin olisin kadottanut mieheni johonkin usvaan, ikään kuin hän ei enää halunnutkaan löytää minua. Hän vain istui ja tuijotti televisiota; hän vaikutti todella kaukaiselta ja etäiseltä.

Lopulta päätin mennä nukkumaan, mieheni seurasi minua 10 minuutin kuluttua ja yllättäen vastasi rakkauteeni ja hyväilyihini, rakastelimme, mutta silti hän tuntui omituisen poissaolevalta.

Päätin etten kestä tätä enää vaan otin asian esille. Huomasin hänen kuitenkin nukahtaneen. Itkin itseni huolineni uneen.

En tiedä mitä tehdä. Olen jo varma että miehelläni on suhde. Elämäni on katastrofi.

SIVU AVIOMIEHEN PÄIVÄKIRJASTA

Lauantai-ilta - Tänään Jokerit hävisi, mutta sainpahan pillua.
 
Forssalaismies istui baaritiskillä. Ennen valomerkkiä viereiselle jakkaralle kiilasi hyvännäköinen bööna, joka kiehnutti jalkaansa miestä vasten ja liversi: -Kelpaisiko komealle pojalle seura...? Forssalainen pomppasi ylös ja käveli baarista kotiansa kohden vihaisena: - Voi vittu noita lehdenmyyjiä! :saint:
 
Mikä on nukkumatin pahin vastustaja?

- Aulis Gerlander - virallinen valvoja :D

Mikä drinkki: Otetaan lasi, täytetään se jäämurskalla ja vodkalla, pinnalle yksi musta oliivi?

- Neekeri heikoilla jäillä :whistle:
 
Laitetaan toinen yhtä mauton.

Rumahko nainen haki miestä tanssimaan. Mies kysyi: "Näytänkö muka Kevin Costnerilta?" johon nainen: "No et oikeestaan." Mies:"Just. Enkä myöskään tanssi susien kanssa."
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jimida:
Poliisi pysäytti blondin ja pyysi saada nähdä ajokorttia. Blondi kysyi, että minkälainen se on. Poliisi sanoi, että se on suorakaiteen muotoinen, jossa näkyy blondin kuva. Blondi etsi ja etsi ja lopulta osui taskupeili käteen ja hän katsoi peiliin ja näki kuvansa ja ajatteli, että tässähän se ajokortti on ja antoi peilin poliisille. Poliisi katsoi peiliin ja sanoi: No, hyvänen aika, olisit heti sanonut, että sinäkin olet poliisi!

*tyrsk* :laugh:
 
metsän keskelä oli ilotalo.
kaikki metsän eläimet lähtivät perjantaita sinne viettämään.

ainoastaan pikkupupu ei halunnut lähteä.ei vain himottanut. :whistle:

no ,pupu tuli hetken päästä katumapäälle.ja päättikin lähteä muiden perässä.
pupu pääsi ilotaloon ,mutta siellä ei ollut vapaana enään muita kuin boa-käärme
:o
pupua pelotti,jos käärme syö hänet.
käärme taas mietti,että onkohan tuo ruokaa vai asiakas
käärme päätyi ensimmäiseen vaihtoehtoon ja nielaisi pupun.
tuli katumapäälle ja sylkäisi vauhdikkaasti pupun ulos..

pupu värisi.VAU!MIKÄ SUIHINOTTO :D
 
Turkulaismies oli innokas metsästäjä. Eräänäkin iltana hän lähti heti töitten jälkeen metsälle, vaikka ulkona satoi.
Vaimo kysyi: Ek kai sää senttä ol tämmösel ilmal mettäl lährös?
- Ei mua pikkaset sattet haitta, mies sanoi ja meni. Kuinka ollakaan, vaimolla oli
rakastaja, jolle hän soitti heti. Kohta mies saapuikin ja pari loikkasi sänkyyn. Silloin kävi ulko-ovi.
Vaimo järkyttyi: - Se on mun äijäni, hyppää äkkiä ikkunast ulos, ni mää heitän sul vaatteet peräs!
Rakastaja teki työtä käskettyä ja loikkasi ulos ikkunasta ja odotti alasti kadulla vaatteitaan.
Ohi kulki jengi, joka pysähtyi ihmettelemään:
- Onk sul ain tapan seistä alast karul? kysyi eräs jengiläinen.
- Kyl oikke, vastasi rakastaja
- Vai niin, no piräk sää ain kortsuaki?
- Ei ny senttä, satteel vaa.
 
Olipas paljon hauskoja :D :D :D

Mä tykkään paljon järjettömistä vitseistä ja yks semmonen on tällanen:

Mies meni maitokauppaan ja kysy "onko teillä maitoa". Myyjä vastasi, että ei ole. - Vaikka niillä oli.
 
"miks sulla on porkkanat korvissa"?
-"mitäääh"?

"miks sulla on porkkanat korvissa"??!!
-"että mitäääh"?

"MIKS SULLA ON PORKKANAT KORVISSA"?
-en mä kuule mitään ku mulla on porkkanat korvissa".

:D :D :D
 

Yhteistyössä