Te joilla "pelkkiä" tyttölapsia, väitän että

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 3 pojan äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Meillä ainakin puistossa 2v tyttö juoksee kuorma-auton kanssa kilpaa poikien kanssa ja työntää kärryä jne. Joskus istuu tekemässä kakkuja tovin, mutta sitten onkin jo rynnättävä etsimään käpyjä rakennelmaan tms.
 
Ap, samaa mieltä. Ehdottomasti tietysti tiukkoja sukupuolirooleja vastustavana feministinä haluaisin tukea lasten persoonallisuuden kehitystä linkittämättä sitä mielessä millään tasolla sukupuoleen. Kuitenkin kaksi poikaamme on kuitenkin paljon vilkkaampia, kilpailuhenkisempiä, teknisempiä, ilmaisu on erilaista, mielenkiinnot erilaisia kuin meidän kahdella tytöllä, jotka ei todellakaan kapinoi sääntöjä vastaan niin kuin poikamme..vaikka tietoisesti olemme yrittäneet ohjata sukupuolesta riippumattomiin kiinnostuksen kohteisiin..ei ole tarjottu nukkeja tytöille väkisin ja prinsessa tavaroita jne. Pojille rakentelutavaroita ei ole tyrkytetty eikä taisteluninjoja, dinoja jne. Ja tutkimustiedon mukaanhan pojat myös päiväkodissa kapinioivat sääntöjä vastaan kun taas tytöt asettuvat samalle puolelle kuin auktoriteetti. Siinä on iso ero, vaikka tietysti synnynnäisiä temperametti jne. eroja on paljon!
 
  • Tykkää
Reactions: HuutoYössä
Blaah.

On vilkkaita poikia ja rauhallisia poikia.

On vilkkaita tyttöjä ja rauhallisia tyttöjä.

On lapsia, jotka ei osaa käyttäytyä, joita ei ole osattu/jaksettu kasvattaa ja opettaa tarpeeksi määrätietoisesti, ja sitten kaikenlainen ilkeys ja huonokäytöksisyys kuitataan vilkkautena, eikä asialle muka voi mitään tehdä, koska lapsi on niin vilkas. Se on syvältä. Kyllä vilkkaankin lapsen pitää osata käyttäytyä, ja moni osaakin, kun heidät on hyvin kasvatettu (tämän tosin moni vähemmän hyvin omansa kasvattanut torpedoi toteamalla että "niillä on vaan niin helpot lapset").
 
Meillä on tyttö ja poika, molemmat samalla tavalla kasvatettuja. Kumpikin meneviä, mutta poika on paria kertaluokkaa aktiivisempi ollut aina. Tällä tarkoitan nyt että joka paikkaan juostaan, mihin tahansa kiivetään jne. EN väkivaltaisuutta, kiroilua tai muuta huonoa käytöstä.

Kun menee leikkikentälle niin jo katsomalla hiekkalaatikolle sen eron näkee. Harva poika (joka osaa kävellä) siellä istuu tekemässä hiekkakakkuja. Tytöt sen sijaan voi istua taputtelemassa kakkujaan vaikka tunnin. Pojilla on yleensä vähintäänkin joku auto millä rahdataan hiekkaa paikasta A paikkaan B.

Ja kyllä. Yleensä se on juuri näitten yhden rauhallisen tytön äidit, jotka katsovat nenän varttaan pitkin menevämpiä tapauksia. Onhan poika pakostakin huonosti kasvatettu jos se potkii palloa, juoksee ja pitää ehkä pelin tuoksinassa kovaa ääntäkin. ;) Tavallisesti nämä äidit vielä ryntäävät Pirjo-Irmeliään suojelemaan jos toinen lapsi juoksee kolmea metriä lähempää ohi.

Siis ihana kirjoitus. Meillä p-t-t-p ja esikoinen on todella hyperaktiivinen. ensimmäinen tyttö todella rauhallinen mutta sitten tämä meidän 3-vee "pikku myy" neiti on todella isoveljensä oloinen. Poika(esikko) ei saa huonosti käyttäytyä puistoissakaan mutta minua todellakin ärsyttää nämä pirkko-liisat jotka tuovat omat lapsensa puistoon yhteen kohti suuauki seisomaan ja muut ovat niitä huonosti kasvatettuja!
 
Jotenki ahistaa tämmösiä lukiessa....

Mä en halua sekopääylivilkasta poikaa :(

ja tässä taas toinen yleistys. Kaikki pojat eivät todellakaan ole sekopääylivilkkaita. Meillä on tosi rauhallinen 7v poika. Sellainen harkitsija ja mietiskelevä. on meillä tyttökin, joka ei harkitse, vaan mennä koheltaa. ikää 6v ja arvatkaa kumman kanssa ollaan oltu enemmän ensiavussa kun sattuu ja tapahtuu ennen kuin ehtii kissaa sanomaan? monet tuttavat ovat ihmetelleet, että miten voi olla, että teillä on poika noin rauhallinen ja tyttö noin meneväinen.
 
[QUOTE="vieras";26763481]Peesaan. Jos on 3 kauhukakaraa, niin on enemmän kuin todennäköistä että syyt löytyy kasvatuksesta, ei suinkaan lasten sukupuolesta tai muusta ominaisuudesta....

t. äiti ja lastenhoitaja[/QUOTE]´

Et ole sattunut tietämään, että geenit vaikuttavat myös luonteeseen ja helposti kaikki perheen lapset saattavat saada syntymälahjakseen hieman vilkkaamman persoonallisuuden. Tottakai kasvatus siihenkin vaikuttaa, mutta tottakai on ihan eriasia kasvattaa vilkasta tai rauhallista lasta. Äitilläni on ollut molempia ja on vielä töissä lasten kanssa ja tietää mistä puhuu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja öh;26763566:
ja tässä taas toinen yleistys. Kaikki pojat eivät todellakaan ole sekopääylivilkkaita. Meillä on tosi rauhallinen 7v poika. Sellainen harkitsija ja mietiskelevä. on meillä tyttökin, joka ei harkitse, vaan mennä koheltaa. ikää 6v ja arvatkaa kumman kanssa ollaan oltu enemmän ensiavussa kun sattuu ja tapahtuu ennen kuin ehtii kissaa sanomaan? monet tuttavat ovat ihmetelleet, että miten voi olla, että teillä on poika noin rauhallinen ja tyttö noin meneväinen.

Jännä että just noin ovat ihmetelleet, kun pojissa ja tytöissähän ei ole mitään eroa! ;)
 
Itselläni on kolme lasta, kaksi tyttöä ja poika. Olipa kerran tilanne, kun poikani oli vielä konttaava vauvaikäinen ja törmäsi jossain yhteydessä 3-vuotta täyttäneeseen pikkupoikaan, joka oli väkivaltainen kaikkia kohtaan. Heitteli leluja aikuisten päälle, lasten päälle, tuli todella rajusti repimään leluja kädestä ja hakkasi niillä toisia lapsia. Äiti ei pitänyt lapselle alkeellisimpiakaan rajoja, vaan lapsi saattoi juosta ruokapöydästäkin pois ja takaisin 15 kertaa. Hetken jouduimme olemaan yhteisessä tilassa, jossa tämä 3v poika näytti lähes repivän vauvani käden irti, kun halusi siitä pallon. Pojan äiti motkotti minulle, että minä en vahtinut vauvaani ja vetosi siihen, että pojat ovat erilaisia. Kertoi, että lapsi oli kuulemma väkivaltainen 2-vuotiaana mutta ei enää.. KÖH.

Nyt kun tuolloinen vauvani, oma poikani on 2v, niin ihan yhtä rauhallinen tai vilkas on kuin isosiskonsakin. Ei mitään sellaista riehumista ja väkivaltaisuutta mitä yllä kerrotulla pojalla. Kyllä paljon on kiinni rajoistakin. Kyllä minunkin poikani raivoaa ja uhmailee jo ei tahtoaan saa läpi, mutta hän on ihminen siinä missä muutkin eikä mikään villi-kauhu-kakara vain siksi, että on poika.
 
Meillä on vaan tyttöjä ja molemmat ovat huomattavasti tulisempia, vilkkaampia ja ehtiväisempiä kuin yksikään tuttavan poika. Kaveri heitti yksi päivä, kun käytiin heillä ja meidän 9kk huusi kuin syötävä ja repi, puri ja läpsi ku nappasin legopalikan pois sen ulottuvilta (neiti siis oli vakaasti kävellyt kohti sitä hullun kiilto silmissään), että onko se ihan varmasti tyttö :D Hänellä on siis pelkkiä poikia.
Meillä on tyttö ollut hurja purija, potkija repijä ja hakkaaja 2-3 vuoden iässä, tosin sen kitkeminen onnistuu jäähyllä :)
Kyl ollaan kaveripiirissä tuumattu, että yksikään poika ei ole 9kk vanhana ollut noin vilkas ja ehtiväinen 9kk iässä...
 
Alkuperäinen kirjoittaja 3 pojan äiti;26763602:
eli tästä ketjusta voinen päätellä, että teistä myös aikuiset miehet ja naiset ovat samanlaisia?

Ai siis aikuinen mies ja 3-vuotias poika ovat samanlaisia ja 3-vuotias tyttö ja aikuinen nainen ovat samanlaisia, niinkö?
Toivottavasti ei...
 
Nyt kun tuolloinen vauvani, oma poikani on 2v, niin ihan yhtä rauhallinen tai vilkas on kuin isosiskonsakin. Ei mitään sellaista riehumista ja väkivaltaisuutta mitä yllä kerrotulla pojalla. Kyllä paljon on kiinni rajoistakin. Kyllä minunkin poikani raivoaa ja uhmailee jo ei tahtoaan saa läpi, mutta hän on ihminen siinä missä muutkin eikä mikään villi-kauhu-kakara vain siksi, että on poika.

Tässä menee mun mielestä nyt kaksi asiaa sekaisin. Eli vilkkaus (luonteenpiirre) ja käytös (kasvatus). Kuvaamasi asiat ovat yksinkertaisesti huonoa käytöstä, sillä ei ole vilkkauden ja menevyyden kanssa mitään tekemistä.

Ellei pojilla ja tytöillä ole mitään eroa, miksi vain poikia on tässä ketjussa haukuttu "sekopääylivilkkaiksi" "villikauhukakaroiksi" ja muilla vastaavailla nimityksillä? Poika on siis automaattisesti paha ja ilkeä, tyttö on vaan vilkas mutta oletusarvoisesti kiltti? Poikako ei voi olla menevä mutta kiltti ja fiksu?
 
[QUOTE="vieras";26763474]Ei pojat kyllä ole yhtään sen hyperaktiivisempia kuin tytötkään, eikä myöskään väkivaltaisempia. Kyllä se on täysin lapsikohtaista, ei liity sukupuoleen. Sen sijaan monesti törmää kyllä tähän "pojat on poikia" ajatteluun.

T. äiti ja lastenhoitaja[/QUOTE]

Näin.Meillä on kolme ja kolme, ja kyllä se on enemmin luonteenpiirteistä kiinni kuin sukupuolesta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja 3 pojan äiti;26763446:
teillä ei ole käsitystä siitä liike- ym. energiasta jota poikalapsilla on luonnostaan. Olen tässä taas kesäaikana saanut tavata monia ystäväperheitä joissa monta tyttöä, ja väitän kyllä ettei vilkas tyttölapsi ole lähellekään sama juttu kuin vilkas poika. Tämä ei nyt ole mikään ruikutus, että kamalaa noita poikia, vaan väitän vaan että siinä on iso ero. Saman asian surkea "kääntöpuoli" onminusta se että nykyajan pojilla on niin monilla joku diagnoosi, vaikk kyseessä on poikien normaali olemus. Opettajissa ja sosiaalipuolen työntekijöissä on niin paljon naisia, että tämä puoli vaan jää vähälle, pojan maailman ymmärtäminen. Enkä tarkoita että pojat nyt vaan on poikia, saavat käyttäytyä kuinka vaan, mutta kyllä tämä maailma monsessa kohtaa pyörii naisten luomien "normien" mukaan.
*pro pojat* <3

Saatat olla oikeassa ja siksi olenkin niin onnellinen, että meillä on ensinnäkin vain kaksi lasta ja että molemmat ovat tyttöjä. :)
 
Meillä ainakin pojat on tyttöjä vilkkaampia.
Tuo kakkonenkin on semmonen sähköjänis että oksat pois.
Jos joutuu olemaan päivän sisällä, liikkuu illalla hyppimällä eteenpäin.
Futisharkoissa/peleissäkin lähinnä loikkii kuin juoksee eteenpäin..

Kuopus taas.. no paha mennä sanomaan 2,5vuotiaasta mutta pahalta näyttää aika hyvä on ainakin koheltamaan.

Tytöt on paljon rauhallisempia, vajaa 4vuotiaskin jaksaa keskittyä pariksikin tuntia tekemään palapelejä kun taas poikien kohdalla se ei vaan yksinkertaisesti ole mahdollista.

Ja ihan ilman diagnoosia..
 
Tässä menee mun mielestä nyt kaksi asiaa sekaisin. Eli vilkkaus (luonteenpiirre) ja käytös (kasvatus). Kuvaamasi asiat ovat yksinkertaisesti huonoa käytöstä, sillä ei ole vilkkauden ja menevyyden kanssa mitään tekemistä.

Ellei pojilla ja tytöillä ole mitään eroa, miksi vain poikia on tässä ketjussa haukuttu "sekopääylivilkkaiksi" "villikauhukakaroiksi" ja muilla vastaavailla nimityksillä? Poika on siis automaattisesti paha ja ilkeä, tyttö on vaan vilkas mutta oletusarvoisesti kiltti? Poikako ei voi olla menevä mutta kiltti ja fiksu?

Hyviä huomioita! Ilmeisesti kasvatus ei sitten ole sama villeille tytöille ja villeille pojille. Poikien huonoon käytökseen ei puututa yhtä paljon.
 
Ap:n kanssa samoilla linjoilla; tuntuu siltä, että kyllä poikalapsissa erilainen energia virtaa! Toki aina on poikkeuksia, mutta tällainen kokemus minulla on! Ja ei se aina ole suinkaan negatiivinen asia, vaikkakin vanhempaa/hoitajaa enemmän työllistävä :D Kasvatusasiat ovat sitten eri luku sinäänsä ja kasvatusella varmasti suuren suuri merkitys lopputulokseen kaiken kaikkiaan. Mutta väittäisin kanssa, että poikalapsissa pääsääntöisesti lähtökohtaisesti enemmän "työtä" joissakin asioissa, koska poikaenergia niin erilaista....
 
Alkuperäinen kirjoittaja 3 pojan äiti;26763602:
eli tästä ketjusta voinen päätellä, että teistä myös aikuiset miehet ja naiset ovat samanlaisia?

No susta ainakin huokuu sellainen stereotypinen naisellinen tyhmyys.
Onneksi ei kaikki naiset ole sellaisia.

Ihan oikeasti saa olla aika typerä, jos kuvittelee kokonaisten sukupuolten käyttäytyvän tietyllä tavoin ilman suurempia yksilöllisiä eroja.
 
Ja vielä jatkan...

Lastenpsykiatri Raisa Cacciatore (en mene takuuseen nimen oik.kirj.) luennoi mm. siitä miten ihminen on aggressiivisimmillaan 2-3 vuotiaana ja miten erityisesti POIKIEN aggressiokasvatukseen tulisi kiinnittää huomiota entistä enemmän. Aggressio -sanaa ei nyt pidä tulkita negatiivisena, sehän on jotain mitä meissä kaikissa ihmisissä on :) mm. väestöliitolta hyvää materiaalia aggressioportaista, jotka siis kuuluvat norm. kehitykseen. Ei varmasti ole vain sattumaa, että nuoruusiällä/aikuisiällä tehdyt hölmöydet jakautuvat sukupuolisesti niin, että valtaosa on poikia/miehiä, jotka tilastojen valoissa töppäilevät. Eli edelleen väittäisin pojissa virtaavan lähtökohtaisesti erilaista energiaa :)
 
  • Tykkää
Reactions: HuutoYössä
Tuo poikien erilaisuus ja vilkkaushan johtuu ihan siitä että poikia kohdellaan eri tavalla ja tytöiltä vaaditaan erilaista käytöstä.

Tästä on tehty tutkimuksiakin, ja ihmiset reagoivat eri lailla poikavauvan itkuun ja tyttövauvan itkuun.
 
  • Tykkää
Reactions: fortunate

Yhteistyössä