Te joiden lapset puhuvat montaa kieltä!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mumandproblem
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

mumandproblem

Vieras
Meillä tyttö 9v, nimeltään Rosie.
Mies on englantilainen, ja on puhunut tytölle luonnollisesti englantia. Ja kun minä olen suomalainen, olen puhunut hänelle suomea. Palataanpa ajassa taaksepäin. Tästä tulee pitkä, lue vain loppu jos haluat selvittää pointin heti :)

Pieni Rosie on kotihoidossa eskari-ikään asti. Tyttö ymmärtää sekä suomea että englantia, tosin ei ole koskaan sanonut mitään suomeksi. EI KOSKAAN. En kuitenkaan osaa vielä huolestua, sillä koen että kaksikieliselle 5-vuotiaalle riittää yksikin kieli.
Eskari alkaa. Iloinen tyttö, äidin kiharatukkainen rinsessa, astelee Hello Kitty-reppu selässään eskariin, ja jää sinne iloisin mielin.
Lähden töihin hyvillä mielin, mutta haikeana.
Kello 14 palaan hakemaan tytärtäni. Rentouduin töiden parissa niin paljon, etten ole ehtinyt edes ikävöimään.
Eskarintädit vinkkaavat, että Rosie puhuu vain englantia. Häntä ei kiinnosta suomen kieli lainkaan. Yllätyn jälkimmäisestä, sillä toki hoitajat tiesivät tytön puhuvan vain englantia. Rosie ei pukahdakaan suomeksi. Se tulee tuottamaan kommunikaatiovaikeuksia, sanovat hoitajat. Tyttäreni katso heitä silmät suurina.
Kotona istuudumme sohvalle, ja aloitan jotain tämän tyylistä: "Muru, eskarissa ne lapset ovat suomenkielisiä - eivät ne ymmärrä englantia." - But I don´t want speak Finnish!, rääkäisee lapseni tukahtuneena. "Rosie, sun on vähän pakko. Ei ne ymmärrä sua, jos sä puhut englantia." Lapseni alkaa nyyhkyttää: - Finnish is silly language. English is my own language! "No puhu sitä sitten, mutta koita ymmärtää että ne ei sit tajua mitä sä puhut" -Just right, I don´t care.
Eskarivuoden sisään mahtuu monia vaikeuksia. Pohdimme asiaa neuvolassa ja eskarissa - mikä voi oikein mättää. Päätämme kuitenkin jättää asian sikseen - eiköhän sitä suomea ala tulla jo ihan ympäristön vaikutuksesta.
Ei kuitenkaan ala. Eskarikaveritkin alkavat tottua, että joukon armoton prinsessa ei nyt vaan puhu suomea. Kaverit oppivat vähän englantia, ja sosiaalisella Rosiella on paljon ystäviä ja best friend löytyy. Hän on ylpeä siitä, että saa olla englantilaisen paras kaveri. Ja Rosie on ylpeä englantilaisuudestaan.
Koulu alkaa. Kiharapää on kasvanut. Lähden taas avoimin mielin, sillä vaikka minulla ei olekaan enää pientä vauvaa, Rosie on oppinut suomea, ja sujuvaa sellaista.
Ei enää melkeinpä uskoisi, että tyttöni, lempinimeltään suomessa ihan "Rosi", ei puhunut 2,5 kuukautta sitten lainkaan suomea.
Rosie ei kuitenkaan puhu suomea koulussa. Ei millään. Rosie on rohkea ja reipas, taitava laulaja. Hän lauloi esiintymistunnilla monesti luokan edessä - englanniksi. Suomea ei vaan tule. Erityisopettaja ei tiedä mitä sanoa - ei sitä voi oikein pakottaakkaan. Odotetaan, taas. Rosie menestyy hyvin, sillä hän kirjoittaa suomea. Äidinkielen numero otetaan kirjoituksen perusteella. Siinä mielessä hän on erityistapaus.
Kun tyttö meni toiselle luokalle, alkoi puhetta tulla suomeksi, arastellen, mutta tuli kuitenkin. Välillä. Joulun aikaan Rosie puhui tyyliin puolet suomea ja puolet englantia. Olimme kaikki niin ylpeitä tyllihametytöstämme, ja kerroimme sen kyllä hänelle.
Sitten suunta lähti laskuun. Suomen kieli vain väheni, ja väheni, ja väheni....
Suomen kielen numero (siis äidinkieli) laski kolmella, ja viimeisenä viikkona Rosie ei puhunut suomea enää lainkaan, olimme taas lähtöruudussa.
Nyt hän aloittelee syksystä kolmatta luokkaa. Kysynkin, että mitä voisi tehdä, että saisi puhetta tulemaan?
 
En tiedä. Meidän lapsemme ovat puhuneet sekä suomea että ruotsia heti kun alkoivat puhua. Ja osaavat hienosti erottaa kielet toisistaan. (2v ja 4v).
Sinä siis puhut lapselle suomea? Aina?
Eikö hän ole sanonut sinulle edes äiti??
 
Ja siis onko isä siis arjessa se ainoa ihminen joka puhuu lapselle englantia ( ilmeisesti vielä päivät töissä) ja silti englanti on ainoa kieli mitä suomen kielisessä ympäristössä kasvanut lapsi puhuu?
 
Siis asutte suomessa? Eikö lapsella ennen eskariin menoa ole ollut kontakteja kavereihin, naapureihin tai sukulaisiin jotka eivät osaa englantia?

Oli joo. Mutta puhui englantia ja käytti toimivaa elekieltä. Ymmärsivät tyttöä, joten ei tajuttu puuttua. Nyt se kaduttaa.
Ei ole sanonut minulle äitiä, kuin vasta eskarin kesällä. Mum sanoi jo varmaan 7 kuukautta vanhana =)
 
Isä ja englanninkieliset sukulaiset, mutta he asuvat Englannissa. Ollaan käyty tervehtimässä n. 4/kertaa vuosi, parin viikon reissuja. Isä on kyllä ollut aina päivät töissä.
Tyttö jostain syystä puhui vain englantia.
 
Kuullostaa aika uskomattomalta, jos sinä olet ollut pääasiallinen kontakti lapselle ja puhunut hänelle suomea? Oletko nimittänyt itsesi lapselle "mum":ksi, vai äidiksi? Vaikea uskoa että pikkulapsi ei edes vahingossa alkaisi puhua suomea, eihän pieni lapsi sillä tavalla osaa erottaa mikä sana kuuluu mihinkin kieleen, vaan kielet henkilöityy alussa (isi sanoo näin ja äiti sanoo näin).
 
Kuulostaa kyllä aikamoiselta tarinalta... Tämäkö on ihan varmasti tosijuttu, vai testiä johonkin novellikilpailuun?

No mutta ei nyt ainakaan ole millään tasolla normaalia, jos siis asutte Suomessa ja puhutte suomea. Onko lapsi käynyt lääkärissä, siis oikeassa lääkärissä, ei arvarissa? Jos isä on ainoa joka puhuu lapselle englantia niin se kieli ei voi kovin korkealla tasolla olla enää tuossa vaiheessa, vaikka olisi millainen ihmelapsi tahansa. Ei lapsi sitä kieltä itsekseen pysty oppimaan, jostain se on opittava, ja isä tuskin puhuu kouluikäiselle lapselle 24/7. Ja vaikka niin tekisikin, niin se isänkin kielitaito on aika suppea, vain yhden ihmisen maailmankuva.

Näin ilman mitään lääketieteellistä pohjaa veikkaisin autismia tms. sairautta, vaikka luultavasti tuossa vaiheessa kaikki sellainen on jo suljettu varmuudella pois?

Meillä kaksikieliset lapset kuulevat suomea vain äidiltä, puhuvat sitä huonommin kuin ykköskieltään mutta puhuvat kuitenkin aina äidin kanssa.
 
  • Tykkää
Reactions: Anatolia
Tuli mieleen, että mitä kieltä te vanhemmat puhutte keskenään? Ajattelisiko lapsi, että jos isä ei ymmärrä suomea, niin hän jää jostain paitsi, jos te puhutte lapsen kanssa suomea.
 
Oli joo. Mutta puhui englantia ja käytti toimivaa elekieltä. Ymmärsivät tyttöä, joten ei tajuttu puuttua. Nyt se kaduttaa.
Ei ole sanonut minulle äitiä, kuin vasta eskarin kesällä. Mum sanoi jo varmaan 7 kuukautta vanhana =)

Erikoinen juttu kyllä. Ja sinä olet kuitenkin ollut se vanhempi joka hoiti lasta kotona suomen kieltä käyttäen sinne eskari-ikään asti ja työssäkäyvä isä oli puhumassa lapselle englantia vain iltaisin ja viikonloppuisin?

Tunnen useitakin perheitä joissa lapsi ei suostu puhumaan toisen vanhemman kieltä tai ei tee sitä mielellään mutta silloin om kyse siitä "vieraasta" kielestä jota kuulee lähinnä vain toiselta vanhemmalta ja se ympäristön kieli millä luodaan kaverisuhteet ja toimitaan kodin ulkopuolella sujuu.
 
Ihan kun olisin lukenut tästä ennenkin...

Mutta joo, jos on totta niin veisin lapseni psykologille tms. Tulee mieleen joku selektiivinen mutismi tms. Joka tapauksessa ei normaalia eikä ollenkaan hyvä juttu.
 
Tuo selektiivinen mutismi tuli kanssa mieleen, vaikka en tiedäkään voiko lapsi yhdistää sen tiettyyn kieleen. Mutta erikoinen juttu tosissaan, luulisi sosiaalisen paineen todellakin vetävän käyttämään ympäristön kieltä. Vaikka lapsi muuten on kuinka sosiaalinen, ymmärtää suomea ja osaa elekielellä tehdä itseään ymmärretyksi niin kyllähän tuo suomen puhumattomuus vaikeuttaa kommunikointia ja ihmissuhteita.

Me ollaan suomalainen perhe ja asutaan ruotsissa missä lapsemme ovat syntyneet. Vanhemmat puhutaan suomea keskenämme ja käytetään sitä myös osan kavereistamme/vieraistamme kanssa. Lapset on laitettu ruotsinkieliseen päivähoitoon.

Meillä on 6v autistinen ja kehitysviiveinen tyttö joka alle 2v osasi pari-kolme sanaa mitä käytti ihan epäloogisissa paikoissa, puhe oli samaa tasoa vielä 3v kun sai diagnoosinsa. Joskus 3,5v puhetta alkoi tulla ja molemmilla kielillä. Nyt en osaa sanoa kumpi kieli on vahvempi, erottaa ne kuitenkin hyvin ja käyttää pääosin oikeaa kieltä oikean ihmisen kanssa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tuli vielä mieleen...;26540779:
Eikö muka neuvolassakaan ole tähän reagoitu??

Niin, tuokin.

Itse äitinä olisin kyllä laittanut lapsen jo 3v iässä päivähoitoon jos siis silloin puhuu hyvin englantia mutta ei yhtään suomea.
 
No tuo ap:n kirjoitustapakin on niin outo, että veikkaan kyllä, että tämä juttu on keksitty. Siis sehän on ihan normaalia, että kaksikieliselle lapselle tulee kausi jolloin ei suostu puhumaan toista kieltä, mutta se on yleensä se vieraampi kieli ja se on tosiaan vain kausi, joka ei kestä ikuisesti.
 
Olisikin provo. Olisikin novelli. Mutta kun ei ole.
Pienenä on tullut jotain suomea muistuttavaa, muttei kieltä tai mitenkään tunnistettavia sanoja, siis esim. päpää, amuli, känkkä, anke. Noista ei saanut kukaan koskaan selvää. Nyt siis kotona puhuu suomea, kuten sanoin. Koulussa ei.
En tiedä mikä siinä on, mutta kun koulussa sitä ei vaan tule. Ei ole autismia tms, tutkittu on. Ei ole syytä. On sinänsä hieno saavutus, että puhuu kotona suomea, mutta puhuisikin koulussa vielä.
 
En osaa sanoa enää noin vanhasta. Olen kyllä kuullut vastaavista ongelmista aiemminkin.

Juuri tästä syystä olisi tärkeä kaikissa kaksikielisissä perheissä, että molemmat vanhemmat puhuvat vain omaa kieltään lapsilleen, ja myöskin vaativat alusta asti puhumaan itselleen sitä omaa kieltään. Tällä tavalla lapsi tottuu jo pienestä asti puhumaan molempia kieliä.

Voisiko olla, että lapsi häpeää puhettaan suomen kielellä? Tarkoitan, että ei koe puhuvansa sitä oikein, jos ei sitä ole kauheasti koskaan puhunut.
 
Mua ihmetyttää tässä tarinassa se, että asiasta ei ole huolestuttu jo aikaisemmin kuin vasta eskari-iässä! Siis kyllä äitinä pitäisi jotkut hälytyskellot soida jos 3-vuotiaana lapsensa ei puhu SANAAKAAN äidinkieltään. Outo ajatustapa, että kyllä kaksikieliselle lapselle riittää kommunikointiin pelkästään se toinen kieli, ja vieläpä se "isän kieli", joka ei ole edes ympäristön kieli.
 
Asun Englannissa ja olen täällä törmännyt pariin kaksikielisen perheen muksuun (5- ja 3-vuotiaat), jotka kieltäytyvät puhumasta toisen vanhemman kieltä, vaikka selvästi ymmärtävät. Ei tosin noin selektiivisesti, että kotona puhuisivat mutta koulussa/muualla ei.

Omasta lapsuudestani muistelen vähän samantyyppisen jutun, että mulla oli pienenä ärrävika ja ala-asteella kävin sen takia puheopetuksessa. Opin sanomaan suomalaisen ärrän aika nopeasti (muistaakseni viimeistään tolalla luokalla), mutta jotenkin en vain suostunut käyttämään sitä koulussa - järkeilin niin, että jos vaihtaisin ärrästä toiseen, kaverit jotenkin muka kiinnittäisivät huomiota puhevikaani enemmän kuin jos jatkaisinkin vanhaan malliin... Ihan pähkähullua. Puheopettaja ja vanhemmat tuskailivat, miten meikäläisen saisi käyttämään sitä suomalaista ärrää, jonka ihan hyvin osasin ja kotona välillä käytinkin. Mutta ei. Vasta kun siirryin isompaan kouluun yläasteelle, päätin että nyt "kehtaa" alkaa käyttää suomalaista ärrää.

Mietin, josko lapsellasi olisi samanlainen "lukko" päässään. Ehkäpä psykologin puheilla käväiseminen auttaisi?
 

Yhteistyössä