H
"Hep"
Vieras
Kyläilimme tässä taannoin perheessä toisella puolella Suomea ja hieman hämmästelin perheen elämää. Tosin he varmasti yhtä paljon hämmästyivät meidän elämäämme ja äänekästä ja eloisaa joukkoamme :/. Heillä oltiin siis ihan hiljaa, lapsille puhuttiin kuiskaamalla, ei radiota tai tv:tä päällä ja lasten suhteen oltiin ihan ylivaroivaisia, ei saanut yhtään juosta tai hyppiä vaan perheen äiti oli heti ihan kauhusta kankeana ja huolissaan, että jotain sattuu. Lapset kun meinasivat jostain innostua niin vanhemmat pyysivät heidät heti syliinsä lukemaan kirjaa tms. että tilanne vaan pysyy rauhallisena.
Lasten kanssa myös oltiin ihan koko ajan siis annettiin heille täydellinen huomio, kun lapsi pyysi että leikitään piilosta niin vanhemmat aloittivat piiloleikin vaikka me olimme juuri kahvipöydässä eli jäimme siihen sitten keskenämme kun vanhemmat olivat piilossa. Ja kun lapset puhuivat niin heitä kuunneltiin tauotta eli me vanhemmat emme voineet jutella juuri mitään, kun lapsi tuli ja keskeytti niin sitten lasten kanssa keskusteltiin seuraavat puoli tuntia.
No joo, perheitä on erilaisia ja mä olen aina kuvitellut että me elämme lasten ehdoilla hyvin pitkälti mutta kyllä mä silti jos kahvivieraan saan niin keskityn häneen, enkä jätä yksin pöytään kun lapsi haluaa vaikka muistipeliä pelaamaan. sanon sitten lapselle, että äidillä on nyt vieras eli nyt äiti ei pelaa.
Äh en nyt jaksa enempää kuvailla tilannetta siellä heillä, avartava kokemus vaan itselle nähdä