Taysin asiakkaat ***

Päivitetään tännekin, meillä tuli pasista nega :( Tästä on jo pari viikkoa, ehkä uuteen pasiin elokuussa. Jenksula, me ei tarvittu lähetettä Taysiin, koska ivf tehty siellä. Soitin vain suoraan ajan hoitajilta. Soittele sinne, osaavat varmasti ainakin neuvoa, jos tarvitsetkin lähetteen. Itse siis olen tamperelainen.
 
Huomenta kaikille!

Olen ollut vähän aikaa pois, kun odottelin tuota ensimmäistä ultraa.

Ja nyt ihan vaan omaa napaa...

Mullahan loppui raskausoireet (pahoinvointi, muuta ei ole ollut) ja löin heti hanskat tiskiin. No, pahoinvointi palasti ja toiveet ennen ultraaa nousivat. Mutta sitten alkoi isompi ja välillä pienempi vuoto. Taas romahdettiin...

Ultrassa kävin 12.7. ja sieltä löytyi KAKSI PIENTÄ IHMISEN ALKUA!!! Viikot 6+5 ja 6+3. Mä olin ja olen shokissa.

Vuodosta eivät osanneet sanoa, mutta sain uuden ultran siitä johtuen 2 vkon päähän. Nyt on myös kerran vuotanut enemmän joten varovaisin mielin mennään.


-Sarina ja pikkuiset
 
Onnea sarina13 :heart:

Linnu85: Mulla ultra on ens tiistaina kun maanantaina ei kuulemma oo lääkäriä joka pystyis ultrata.. Nyt vaan pelottaa ihan hirveesti ku endon oireet on taas palautunut muutama päivä sitten :headwall:
 
Onnea sarina13 =)
Viime kierrosta ei sitten inssiin päästy. Muniksia kasvoi kolme ja sitten alettiin hieman himmaan kasvua, siis vähennettiin lääkettä. Sittenpä kasvu loppui kokonaan:|
Nyt uutta kiertoa mennään, nyt kp6 ja femaria syön. Maanantaina yhteys taysiin kun kesälomilta palailevat.
Aika ihanaa tämä muutama viikko, jonka aikana sai hetkeksi "unohtaa" tämän projektin, kun tiesi että tays on kiinni ja ei tarvi laskea kp:ä ym.

Nyt kaikki hyvällä onnella kesätauon jälkeen kohti sitä plussaa =)
 
Hei kaikille!
Täällä on taas yksi, joka on onnistunut Taysin hoidoissa.
Minulla ja miehelläni on 4v poika, joka sai alkunsa luomusti, 9kk yrittämisen jälkeen. päätimme että toinen lapsi saa tulla, kun poikamme oli 8kk ikäinen. Vuoden yritimme, jonka jälkeen menimme paikalliseen terveyskeskukseen. Saimme sieltä 2 käyntiä Terveystaloon. Siellä oli lääkäri TR joka lähetti miehen simppatutkimuksiin ja minut aukiolotutkimuksiin Ovumiaan. Tämä samainen TR on Ovumiassa lääkärinä. Kävimme siellä hetken aikaa, kunnes totesimme sen touhun olevan silkkaa rahastusta toisen pahalla ololla. Mulle myytiin sieltä "kallista, mutta tehokasta lääkettä", että saimme kuukautiset normaaleiksi. Niillä lääkekuiteilla ei kelan maksukattoon ollut vaikutusta, sillä ostin ne ovumiasta. Minulle sanottiin että tätä lääkettä ei saa edes apteekista. Äitini, joka on terveydenhoito-alalla, kiinnostui moisesta lääkkeestä ja teki siitä haun. Kappas! lääkettä saa vain Yliopiston apteekista ja hinta apteekissa oli 70% halvempi, kuin ovumiassa. Tunsin itseni kusetetuksi ja lähdin lätkiin. olin Ovumian asiakkaana lähes vuoden ja söin vain pelkkiä hormooneja ja kotona hoidettiin loput. Otin uudelleen yhteyttä terveyskeskukseen ja lääkäri laittoi meille lähetteen taysiin. lääkäri sanoi että jonot on pitkät, lähes vuoden. Kuukauden kuluttua tuli taysista postia ja kertoivat meidän päässeen jonon ohi. Syy: Yritystä 2v. Minä 34 ja mies 43v. Soitin taysiin heti ja ilmoitin kiinnostukseni peruutuspaikkoihin. No sieltä tuli jo samalla viikolla soitto ja kutsu heti lääkärin jutuille. Aloitin saman lääkkeen napostelun ja lisäksi otettiin käyttöön pregnyl ja hormonipistokset. Ensimmäinen inssi tehtiin jo seuraavasta kierrosta. Se ei tuottanut tulosta. Toiseen inssiin söin vain pillereitä ja pistin pregnylin, sillä munarakkulat oli niin hyvin kasvaneet ettei pistoksia tarvittu. PD teki onnistuneen inssin ja nyt silittelen onnellisena masuani. olen nyt rv 19. Hoito oli ammattitaitoista ja ystävällistä. Ovumiaan meillä meni rahaa 4000€ ilman tuloksia. Taysissa olin asiakkaana 3kk, rahaa meni vähän ja tulosta tuli.
Toivotan teille kaikille tsemppiä hoitoihin ja onnea teille, joilla on onni potkaissut!
 
Heippa, täällä olisi myös yksi naimisissa oleva parisko odottelemassa TAYSiin pääsyä. :) ikää löytyy itseltä 22-vuotta ja miekkonen olisi sen 28-vuotta.

Esikoista yritetty saada alulle jo reilun vuoden ja kävin tuossa maaliskuussa terveyskeskuslääkärin kanssa juttelemassa tilanteesta. Kävin perus verikokeissa mutta niistä ei mitään poikkeavaa löytynyt, mitä nyt että ovulaatiota ei ollut tapahtunut silloin kun olin olettanut joten laittoi sitten lähetteen TAYSiin vetämään.
Mies kävi simppatesteissä toukokuussa ja tuloksena oli yllättäviä, vain 6% eteenpäin liikkuvia, 7% paikallaan olevia ja loput 87% liikkumattomia. Sperman väri epänormaali ja viskositeetti vaikea, myös simppojen määrä oli vähäinen viitearvoihin nähden. Eli meillä luultavasti tämä lapsettomuus on miehestä johtuvaa, tiedä sitten mitä itseltä löytyy mutta ihan positiivisin mielin edetään vaikka vauva/lapsikuume on kova.

Nyt olis sitte aika saatu naistenpolille 1.9. mutta pitää soitella nyt sitten tuonne, kun kutsussa oli mainintaa että pitäisi olla 2. - 10. kiertopäivä menossa että voisivat tehdä samalla aukiolotutkimuksen ja omien pikaisten laskujen mukaan silloin voisi olla 19 kiertopäivä. Varmaan sitten aika muuttuu tai vastaavaa.

Vähän kyllä jänskättää tuleva ja koittanut olen googlettaa, että minkälaisia hoitoja on alettu tekemään heti jos miehen sperma on huonolaatuista. Mutta sittenpä sen näkee, mitä siellä sitten sanovat. Täytyy vaan todeta, että odottavan aika on pitkä. :)
 
Linnu85: Tiistaina päästään siirtoon ja esitin toiveen että jos voisi siirtää kaksi mutta se jää nähtäväksi sitten että mitä tampereen lääkäri päättää.. Lääkäri soitti tampereelle ja kysyi että tehdäänkö siirrot jo normaalisti ensi viikon alusta niin siinä samalla tuli ilmi että siirrot onnistuu jo loppu viikosta ja tulit heti mieleeni että tehän varmaan pääsette nyt sitten kuitenkin jo tällä viikolla =) Mehän mennään sitten taas melkein samaa matkaa piinailuissa ja nyt kyllä napataan ne kauan odotetut plussat :heart:
 
Tiu83 Arvasin että olit ollu vastaanotolla kun ne soitti uudestaan ja käski jatkaa lääkkeitä että lääkäri oli soittanu tre:lle ja tekevätkin jo tälläviikolla! Kerrankin iloinen yllätys. Ainut vaan että ajat oli kaikki täynä eli ottavat meidät ylimääräisenä lounastauolla. Pitää siis lähteä täältä matkaan tietämättä selviääkö ne edes sulkatuksesta! Mutta se ei pelaa joka pelkää. Taas mennään lähes tasatahtia ja toivotaan että nyt onnistuis!
 
Nooo niih, nyt ois aika varattuna (16.8) ensimmäiselle käynnille.
Josko nyt sit vähän kertoilen aiemmasta elikkäs olemma pariskunta (minä lähemmäs 40 ja mies lähemmas 50) meille on tehty -09 ICSI tuloksetta. Pakkaseen jäi muistaakseni 6 nenua joskaan ei mitään priimalaatua. Kaikkien tapahtumien summasummarum oli, että pidettiin taukoa tänne asti. Nyt olemma siis menossa PAS:iin mutta sekään kun ei käy ihan sormia napsauttamalla. Mulla on PCO ja tämän laatu on se ettei oma kierto toimi ollenkaan. Tuon ICSI:n jälkeen vuoden päivät toimin ilman lääkkeitä. Nyt tartteekin sit taas saada terot käyttöön ja kierto toimimaan. Toivottavasti päästään siirtoon vielä tämän vuoden puolella :) suurin huolenaihe tässä nyt on se kuinka nenut sulatuksesta selviää.

ps. onnittelut plussanneille ja peukutuksia siirtoihin meneville :)
 
No niin! siirto takana kaksi siirrettiin ja kolme sulatettiin pakkanen siis taas tyhjä! Toivotaan että näistä nyt jotain tulis. Lääkäripula tosiaan tampereella taitaa olla kun kahdesta töissä olevasta toinen on saikulla! Siirto oli nopea ja helppo! nyt siis pp0
Plussatuulia ja pitkää pinnaa!
 
  • Tykkää
Reactions: tiu83 ja Jenksula
Mielenkiinnosta ja uteliaisuuttani kyselisin muutamaa asiaa... Ensinnäkin onko täällä ketään k:alan tk:n kautta Taysin hoidoissa, miten homma tk:ssa meni (mitä tk:n kautta tehtiin/tutkitiin, koska lähete sieltä eteenpäin jne.)?? Taysin jonotilanne (lähetteestä siihen, kun jotain konkreettista tapahtuu)?
Syksyllä tulee vuosi yritystä täyteen, mietinpä vaan hakeutuako heti silloin johonkin?!? toivottavasti ei tarvi...mutta pieni pelko hiipii aina mieleen.. Varsinkaan, kun kummallakaan ei ole mitään koskaan todettu. Mulla kierrot ok yms. Tuntuu, että ainakin mun mieltä "rauhoittaisi", jos esim. olis todettuna jotain pco:ta tms., niin silloin tietäis et voi olla hankalaa ja ehkä osais paremmin suhtautua et yritys kestää.. Mutta, kun ei ole tiedossa mitään, niin miettii et miks sitä vauvaa ei sitten kuuluu.. Vaikea selittää mitä haen takaa..
 
tiu83 tsemppiä tälle päivälle toivottavasti pääsette siirtoon!
juliane saatiin tk:sta suoraan lähete lapsettomuushoitoihin keskussairaalaan ja sillä tiellä ollaan, eikä valittamista nopeudesta yms ole ollut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja risupesä;24008426:
Hei, sellanen vaan tuli mieleen kun mulla on jo pian vuoden ollu munasolut pakastettuna (joo, ei MITÄÄN edistymistä miesrintamalla..:(), niin millon sopimus pitäs uusia? Ei kai ne niitä roskiinkaan voi heittää ilman mun lupaa?! Koskeeko niitä samanlainen sopimus kun alkioitakin?
Tiedoksi siis tännekin, soitin tänään ja pakastussopimus kestää sen 3 vuotta (kun nyt ei enää sentään kahta vuotta menis jumittaessa.. :headwall:) ja sit ne lähettää jotain papereita/kyselyn mitä tehdään. Sitten sitä voi jatkaa omalla kustannuksella. Ne EI voi heittää mitään roskiin ilman lupaa, huh!
 
No niin, tampereella käyty ja kaksi onneksi siirrettiin niin kuin toivoinkin =) Nyt vaan taas on edessä kaksi tuskaista viikkoa mutta eiköhän se mene nopeaa kun on niin työntäyteinen kuukausi edessä :D
 
tiu83 :lle tarrasia nakkaisin. Kiva, että suostuivat kaks siirtämään. Kyllä minäkin toivon jahka siirtoon asti päästään, että kaks siirrettäis. Meidän pakkasnenut kun ei tosiaan oo priimaa joskaan ei vissiin mitään ihan rupujakaan :)
 
tiu83: ensimmäiset kolme päivää oli aivan hiljasta mutta maanantaina alko vähän vihlomaan ihan lyhyesti mutta sitäkin ikävämmin toissayönä nappas niin kunnolla että jopa minä hyväuninen siihen heräsin. Alaselkä on ollu välillä ihan kunnolla kipeä.
Meille tuli jo kirje sielt tampereelta ja ne oli 10 ja 11 soluiset mitkä siirrettiin ja se kolmaskin oli selvinny sulatuksesta mutta ei ollu enää jatkanu kasvuaan. Tiedätkö minkälaisia teille siirrettiin? jäikö teille viellä kavereita pakkaseen?
 
Linnu85: Meille jäi vielä 5 pakkaseen onneksi. Jäikö teille vielä? Eilen tuli tampereelta kirje ja alkiot jotka siirrettiin oli 8. ja 9. soluiset. Toivottavasti nyt jo onnistuis mutta jotenkin taas vaan tuntuu siltä että eipäs onnistukkaan.. Mulla viime yönä oli kans ekaa kertaa repäisy-kipuja, aina kun kääntyi niin repäisi alamahasta..
 
tiu83: Meillä on pakkanen tyhjä kun sulattivat ne kaikki loput kerralla. Että alusta saa taas lähteä jos tarvis mutta jos jotain hyvää niin onpahan ainakin hoitokatto jo täys niin ei taas tarvi kaikkia maksaa itte. mulla oli 3-4 päivää kaiken laisia repäisy yms kipuja mutta nyt ollu taas aivan rauhallista... saas nähdä.
 
Linnu85: Onko mitään tuntemuksia? Sähän saat pian testata vai joko oot testannu?:D Mä niin toivon että teille tulisi plussa!!:heart: Mulla välissä alamahaa edelleen nipistelee mutta ei muuta, odottelen vaan lähinnä että menkat alkaa, jotenkin en taas oikeen usko että onnistui.. Kun vaan malttais olla testaamatta ennen ensi viikkoa..:D
 

Yhteistyössä