Tapasin miehen. Nyt mietin, pitäisikö erota 12 vuoden avioliitosta.

Olen ollut naimisissa 12 vuotta. Meillä on 10- ja 8-vuotiaat lapset. Oleme viimeiset pari vuotta kamppailleet, pysyäkö yhdessä vai erotako. Olemme päätyneet siihen, että yritämme jatkaa yhdessä. Haluaisimme antaa lapsille ehjän kodin. Mitään isoja asioita meillä ei ole pielessä 8ei pettämistä, väkivaltaa, päihteitä tms.)

Nyt tapasin miehen, joka on tahollaan naimisissa. Koin voimakkaan ihastumisen tunteen, joka herätti ajattelemaan, pitäisiö minun kuitenkin erota. Mitään jutustelua kummempaa ei ole siis tapahtunut, kumpikaan meistä ei ole pettäjätyyppiä. Emme edes puhuneet mistään tunnepuolesta tms, mutta epäilemättä välillämme värähtelee.

Mutta tuo mies havahdutti ajattelemaan, että nykyinen mieheni ei ole minulle sellainen mies, jonka tarvitsisin ollakseni onnellinen. Vaikka eroaisin miehestäni, en todellakaan tavoittelisi tämän "havahduttajani" huomiota, hänhän on naimisissa.

En kuitenkaan pääse tästä tunteesta eroon, tuli hirveä kaipuu löytää joku toinen ihminen. Joku samankaltainen kuin tuo havahduttaja on. Nyt mietin, miten jaksan jatkaa oman mieheni kanssa. Tiedän, että tietyt asiat liitossamme eivät tule muuttumaan. Minun tulee vain tehdä päätös, olenko valmis luopumaan toivosta omaan onneen ja jatkan...vai valitsenko sen toisen tien.

 

Mistä tuollaisia miehiä tapaa? Itsekin tarttisin jonkun jonka avulla saisin repästyä itteni irti tästä suhteesta.

 

minä en ymmärrä ,olet sopinut nykyisen miehesi kanssa, että yritätte jatkaa, mutta oisaalta kerrot ,että tietyt asiat ei suhteessanne tule muuttumaan ( ilemisesti jotenkin ratkaisevia asioita oletan,kun mainitset niistä ).
Teidän pitäisi olla minusta täysin rehellisiä toisillenne eikä tehdä tuollaisia sopimuksia yrittää jatkaa ,jos toinen ei kuitenkaan oikeasti olekaan sitä mieltä ja täysillä mukana.

Mitä konkreettista olette muuten tehneet koittaaksenne pelastaa suhteenne ?

 

Minäkin olen tavannut tälle aamulle jo useammankin miehen. Pitäisikö minun erota?

 

Ap, mikä suhteessasi on vialla? Miten hoidatte ongelmia?

 

Mistä tuollaisia miehiä tapaa? Itsekin tarttisin jonkun jonka avulla saisin repästyä itteni irti tästä suhteesta.

Harrastuksen kautta. Tämä mies on hyvin, hyvin paljon unelmamieheni kaltainen. En ole edes ihastunut juuri häneen (vaikka huomaan olossani ihan selviä ihastumisen oireita), vaan ajatukseen siitä, että tuolla jossakin voisi olla vapaalla tämän miehen kaltainen tyyppi.

Mutta silti, en osaa päästää irti siitä ajatuksesta, että lapsemme saisivat pitää vanhempansa saman katon alla. Enkä tiedä, olenko valmis itsekään luopumaan pitkästä suhteesta. Kenelle sitten tuumaisin: "muistatko kun tuo tytär oli 2-vuotias ja se sanoi sinulle näin ja näin?" "entäs se kerta kun kävimme siellä ja siellä ja poika teki näin ja näin" "mietipä sitä aikaa, olihan se semmoista silloin..." jne.

 

Jokaisellahan se tilanne on aivan omansa eikä voi mennä toisia neuvomaan, mutta minä tapasin 6 yhdessä olo vuoden jälkeen juuri tällaisen "polvien notkauttajan", kaikki natsas vaan yhteen ja sai mun oloni tuntumaan huomioidulta ja ihanalta ihmiseltä, naiselta, ei ainoastaan äidiltä tai kodinhoitajalta. Enkä minäkään mitään "pettäjätyyppiä" mielestäni ole, tai ei sitä minun mielestäni edes voi määritellä.. Mutta kuitenkin. En tehnyt mitään. Puhuin asiasta ystävilleni ja kävin ajatusleikkiä miten asiat muka voisivat mennä. Miehelleni ilmoitin kaipaavani hänen rakkauttaan ja sitä miten minäkin ihastuin häneen. Melkein vuoden se otti ja nyt on taas niitä onnen pilkahduksia näkyvissä..
Kun sanoit etä jotkut asiat liitossanne ei tule muuttumaan niin siihen voin sanoa vain kaksi asiaa. Ihmiset voivat muuttua, ylläreitä tulee aina. Ja sitten taas toisaalta, vaikka ihastuksesi ja ihastukseni kohde nyt tuntuu paljon paremmalta tai sopivammalta niin mistä minä sen tiedän? Aina voi valita toisen tien mutta kannattaako se? Joku voi sanoa että ei kannata jäädä huonoon suhteeseen, mutta milloin se muuttui huonoksi? Eikö se voi enää muuttua paremmaksi? Ja entä jos uusi suhde muuttuu huonoksi?

En voi myöskään sanoa että kannattaa jäädä huonoon suhteeseen kitumaan, mutta kannattaa miettiä mitä todella haluaa. Tahtooko rakastaa, ei ainoastaan myötä ja vastamäessä, vaan myös tasaisella? Paskaahan tämä välillä on mutta mehän ollaan ihmisiä, ei se elämä pelkkää onnea varmaan kenelläkään tule olemaan, muttei sen tarvi kärsimystäkään olla.

En sanoisi että olen luopunut toivosta oman onneni suhteen kun jään tähän, ties miten monta vuotta menee että tilanne korjaantuu. Itse ajattelen niin että silloin kun rakkautta ei oikein riitä niin täytyy tahtoa.

 

minä en ymmärrä ,olet sopinut nykyisen miehesi kanssa, että yritätte jatkaa, mutta oisaalta kerrot ,että tietyt asiat ei suhteessanne tule muuttumaan ( ilemisesti jotenkin ratkaisevia asioita oletan,kun mainitset niistä ).
Teidän pitäisi olla minusta täysin rehellisiä toisillenne eikä tehdä tuollaisia sopimuksia yrittää jatkaa ,jos toinen ei kuitenkaan oikeasti olekaan sitä mieltä ja täysillä mukana.

Mitä konkreettista olette muuten tehneet koittaaksenne pelastaa suhteenne ?

Sekä mies että minä olemme kumpikin yhtä kyllästyneitä liittoomme. Olemme samalla viivalla tämän juupas-eipäs jatkamisen/eroamisen kanssa. Kumpikaan ei haluaisi erota, vaikka tuntuu vaikealta jatkaa yhdessä.

Meidän kahden erona on se, että inä olisin valmis lähtemään (joskin vastahakoisesti) avioliittoamme hoitamaan keskustelun kautta, terapiaan. Mies ei lähde, ei vaikka miten puhun. Olen koettanut painottaa, että mitä miellä on hävittävää? Mies ei silti lähde.

Meillä on takana useita vaikeita vuosia, jotka ovat osasyyllisinä siinä, että suhde voi huonosti. Olemme ajatelleet, että ei kannata erota tällaisessa tilanteessa, kun ympärillä on monenlaista muutakin vaikeutta. Ajatuksena se, että kukaties tilanne olisi parempi, jos meillä olisi enemmän aikaa toisillemme ja muita huolia vähemmän.

 

Kun sanoit etä jotkut asiat liitossanne ei tule muuttumaan niin siihen voin sanoa vain kaksi asiaa. Ihmiset voivat muuttua, ylläreitä tulee aina. Ja sitten taas toisaalta, vaikka ihastuksesi ja ihastukseni kohde nyt tuntuu paljon paremmalta tai sopivammalta niin mistä minä sen tiedän? Aina voi valita toisen tien mutta kannattaako se? Joku voi sanoa että ei kannata jäädä huonoon suhteeseen, mutta milloin se muuttui huonoksi? Eikö se voi enää muuttua paremmaksi? Ja entä jos uusi suhde muuttuu huonoksi?

No juurikin näiden asioiden kanssa olemme kumpikin kamppailleet viimeiset pari vuotta. Ja juuri siksi olemme vielä yhdessä. Tiedän, että eipä se pitkä suhde ole kenenkään kanssa mikään helppo taival. Ja jokaisessa ihmisessä on huonot puolensa, jotka ennemmin tai myöhemmin tulevat vastaan. Mitkä asiat sitten ovat niitä, joiden vuoksi kannattaa erota? Mitkä ovat niitä asioita, joiden vuoksi ei kannata erota?

Ja tarkennan nyt vielä, että jos laittaisin eron vireille, se ei tapahtuisi tähtäimessä yhteinen elämä tämän havahduttaja-miehen kanssa. Hän vaan edustaa minulle sitä mahdollisuutta, minkä voin saada jos päätän erota. On myös mahdollista, että jos eroan, elän loppuelämäni yksin. Ei välttämättä tule kohdalle sellaista ihmistä, jonka kanssa olisi paremmin...

 

Ja tarkennan nyt vielä, että jos laittaisin eron vireille, se ei tapahtuisi tähtäimessä yhteinen elämä tämän havahduttaja-miehen kanssa. Hän vaan edustaa minulle sitä mahdollisuutta, minkä voin saada jos päätän erota.

Ymmärsin tämän. Ja se että minkä takia "kannattaa" erota niin olisihan se helppoa sanoa ettei minkään hakekaa apua. Mutta juuri kuten kirjoitit niin asiat eivät näin mene. Oletko sitten itse hakenut apua ammattiauttajalata? En tarkoita että sinä tässä syypää olet, miestähän sinne terapeutin penkille tarvittaisiin. Mutta ehkä saisit ainakin oman "pääsi järjestykseen"(tällä en tarkoita mitään negatiivista)

 

Ymmärsin tämän. Ja se että minkä takia "kannattaa" erota niin olisihan se helppoa sanoa ettei minkään hakekaa apua. Mutta juuri kuten kirjoitit niin asiat eivät näin mene. Oletko sitten itse hakenut apua ammattiauttajalata? En tarkoita että sinä tässä syypää olet, miestähän sinne terapeutin penkille tarvittaisiin. Mutta ehkä saisit ainakin oman "pääsi järjestykseen"(tällä en tarkoita mitään negatiivista)

Hmmm.... Jotenkin tuntuu niin turhalta mennä yksin mihinkään juttelemaan. Ja kun en itsekään siitä tykkää, olisin toivonut, että tämänkin vaikean asian olisimme voineet tehdä mieheni kanssa yhdessä. Tiedän jo nyt, että mies kokisi minun terapiassa käynninkin häntä syyllistäväksi jutuksi. Jos puhun jotakin terapiassa esille tulleita ajatuksia, hän ei osaa ottaa niitä keskusteluna, vaan syyllistämisenä. Jos menisin yksin terapiaan, pitäisi osata pitää turpansa kiinni sen puolen asioista sitten.

Emme pysty nykyään puhumaan miehen kanssa oikein mistään ilman negatiivista sävyä. Olen jo luovuttanut siinä mielessä, että en enää edes avaa suutani.

 

No meillä tilanne ikäänkuin konkretisoitui miehelle vasta kun erään typerän riidan päätteeksi soitin ystävälle että tulee hakemaan minut kun en kestä enää. Kaveri ei siis ennemmin tiennyt mitään meidän ongelmista. Ja suuttuihan mies ihan äälyttömästi että mitä meen muille puhumaan, mutta jotenkin se sitten tajusi kun sanoin etten jaksa enää yksn yrittää ja ymmärtää, että tarvin jonkun joka ymmärtää mua ja sen joka ymmärtää pitäis olla mun mies eikä kaveri. En jaksa nyt muistaa että miten paljon kaikkea tuonkin jälkeen kävimme läpi mutta meillä se auttoi.. Nyt joudun lopettamaan mutta voimia teille. Toivottavasti teille löytyy tähän tilanteeseen joku muu ratkaisu kuin ero niin ihanaahan se olisi, voimia teille.

 

Älä kituuta liitossa joka ei ole onnellinen kummallekaan.

Eikö sinulla ole oikeutta onneen?

Ennen pitkää jompi kumpi löytää toisen. Entä jos se onkin sinun miehesi?

 

Et voi tietää, onko uusi mieskään sellainen, joka tekisi sinut onnelliseksi. Voit joutua ojasta allikkoon. Kuulostaa siltä, että sinulla on vain tylsää ja haluat jännitystä elämääsi.