Toggle sidebar

"tapan sut huora"

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja sielu sykkyrällä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
S

sielu sykkyrällä

Vieras
Niin, tuossa otsikossa lause jota olen kuunnellut koko viikonlopun :( Mieheni on sairaalloisen mustasukkainen. Olemme olleet yhdessä nelisen vuotta. Luulin jo välillä että ongelma helpottaa mutta nythän se nähtiin taas. Mulla oli lauantaina tyttökavereiden kanssa aikoja sitten sovittu illanvietto jonka mieskin tiesi. viime viikolla alkoi pinna hänellä kiristyä, pikkuhiljaa viikonloppua kohti. Torstain kohdalla räjähti, ja sitä jatkui eiliseen asti. mies joi koko viikonlopun eikä voi masennuksensa takia mennä edes töihin. Hän masentuu, koska olen hänen mielestään uskoton kun käyn n. 5 kertaa vuodessa ulkona ilman häntä. Parisuhteessa olevat ihmiset eivät koskaan missään tilanteessa käy ilman puolisoa ulkona perustelee hän. Parisuhteessa tehdään kompromisseja hän jatkoi. Tässä tapauksessa kompromissi olisi ollut se että minä jään kotiin.
Tiedän, että nyt kun tilanne on taas jo ohi, hän rauhoittuu. Niin, täytyyhän sinun joskus tavata ystäviäsikin hän ehkä jopa hymyilee huomenna. Hän pahoittelee käytöstään ja kertoo toimineensa niin koska kovasti rakastaa minua. Ja sama kuvio toistuu taas ensi kerralla kun minulla olisi menoa.
Mitä tekisin? Mies on käynyt psykiatrillakin ongelmansa takia. Sai masennuslääkityksen josta ei ole ollut mitään hyötyä. Pariterapia lopetettiin tuloksettomana. En haluaisi häntä jättääkkään koska rakastan häntä, ja hän kuitenkin edes myöntää ongelmansa koska lääkäreiden pakeille silloin tällöin oma-aloitteisesti hakeutuu.
Miten te muut vastaavissa tilanteissa olette toimineet?
 
Nyt nainen kuullostele paljonko pidät itsestäsi!! Minulle sanottiin aikoinaan "kun kotia päästään tapan sut"... Ne sanat aukaisivat minun silämät, kenellekkään ei niin saa sanoa, se suhde oli väkivaltainen ja tuo oli vaan vuorenhuippu...Mutta silloin läksin vaikka rakastin mielestäni miestä se ei riittänyt. Nyt asiasta on yli kymmenen vuotta ja vieläkin asia on kirkkaana mielessä.. Et voi auttaa häntä mahdollistamalla tuollaisen käytöksen, lähde vielä kun elät. Hän hakeutuu avun piiriin kun olet poissa ja jos olette toisillenne niin palaatte yhteen kun hän on käynyt läpi terapiaa miten puolisoa kohdellaan. Itse löysin itseni eron jälkeen eikä ole tarvinnut päivääkään katua että läksin. Ensimmäisistä 2kk eron jälkeen en muista mitään koska olin niin shokissa kävin psygiatrilla puhumassa suhteestamme ja selvittämässä ajatuksiani asumuseron aikana ja se auttoi.
 
No, jos haluat "elää" ilman omaa elämää niin varmaan sitten jatkat tuossa suhteessa... Henk.koht. en kestäisi viikkoakaan jos kumppani kyttäisi mun menemisiäni tai yrittäisi kokonaan kieltää. Yksikään mies ei ole sen arvoinen että jättäisin oman elämäni elämättä.
Ja tää on kyllä kaiken huippu:
"Parisuhteessa olevat ihmiset eivät koskaan missään tilanteessa käy ilman puolisoa ulkona perustelee hän. Parisuhteessa tehdään kompromisseja hän jatkoi."

Ei helkkari mikä tukehduttaja.
 
jos ap on enää hengissä 30vuoden jälkeen, jo sanottu uhkaus laskee toteutuksen prosentteja nollasta.. Ja jos kyse on psyykkisesti sairaasta ihmisestä toteutus on todennäköisempää kuin terveellä.. Siksihän niitä vankimeilisairaaloita suomesta niin löytyy, mustasukkaisuus ja sairaus on todella vaarallinen yhdistelmä.
 
Siis väitätkö tosissasi, että mies rakastaa sinua tai sinä miestä, jos hän uhkailee tappavansa sinut ja nimittelee huoraksi??? Mitä rakkautta sellainen on?

Millaisissa suhteissa ihmiset oikein elävät? Minä en koskaan alistuisi tuollaiseen, en vaikka olisi viimeinen mies maan päällä.

Minulle parisuhteeseen kuuluu luottamus, toisen arvostaminen ja huomioonottaminen, kaunis käytös ja rakkaus -ja se osoitetaan aivan muilla keinoin kuin mustasukkaisuudella ja uhkailulla.

Minä käyn yksin ulkona omien ystävieni kanssa. Matkustelen myös sekä yksin että ystävieni kanssa, en voisi elää elämää, jossa kaikki on kontrolloitua ja aiheuttaa kohtauksen.

Ja saman suon miehelleni.
 
Kiitos kommenteistanne.
Varasin ajan perheneuvolaan juuri. Ehkä tarvitsen jonkun todella sanomaan että kerää kamasi ja lähde hyvän sään aikana. Nyt käyn terapiassa vaikka yksin niin kauan että muutos johonkin suuntaan tapahtuu.
En halua vielä heittää kirvestä kaivoon kun mieheni kuitenkin ongelmansa jotenkin tunnustaa. Sydämmessäni en kuitenkaan usko että hänestä tappajaksi olisi, kai hän senkin olis jo tehnyt mikäli aikoo, tilaisuuksia ja "syitä" on jo ollut. Ajattelen näin, että en jättäisi häntä mikäli hän sairastuisi vaikka syöpään tai katkaisisi jalkansa. Tukisin sairauden yli. Nyt hän sairastaa mielenterveysongelmaa. Tuen sairauden aikana, mutta vain niin kauan kun hän itse osoittaa aitoa halua parantua. Ja myöskin vaadin näyttöä siitä että paraneminen etenee ja että tällä kertaa terapia ei lopu 2 käyntikertaan ja uuteen mielialalääkereseptiin. Keskustelimme äsken puhelimessa, kerroin nämä asiat. Mies säpsähti kun kerroin varaamastani ajasta. Sanoin että menen sinne kysymään miten minun tulisi kanssasi toimia. Kynnysmatoksesi en enää jää. Hän otti myös vastaan ajan jonka psykologi hänelle yksin varasi. Kyseessä on sama psykologi joka meitä vuosi sitten hoiti. Tuntui minusta pätevälle tyypille.
Aika varmaan näyttää miten käy. Rakastan kuitenkin miestäni niin paljon että haluaisin kaikkeni yrittää hänen auttamisekseen. Mikäli hän rakastaa minua toimii hän samoin. Jos ei toimi, sitten tiedän senkin ettei hän minua rakasta ja että olen väärä henkilö häntä auttamaan.
Olisiko muuten yhtään selviämiskertomuksia vastaavista tilanteista, ihan kenen osapuolen näkökulmasta vaan kerrottuna?
 
Alkuperäinen kirjoittaja *alkuper.:
Kiitos kommenteistanne.
Varasin ajan perheneuvolaan juuri. Ehkä tarvitsen jonkun todella sanomaan että kerää kamasi ja lähde hyvän sään aikana. Nyt käyn terapiassa vaikka yksin niin kauan että muutos johonkin suuntaan tapahtuu.
En halua vielä heittää kirvestä kaivoon kun mieheni kuitenkin ongelmansa jotenkin tunnustaa. Sydämmessäni en kuitenkaan usko että hänestä tappajaksi olisi, kai hän senkin olis jo tehnyt mikäli aikoo, tilaisuuksia ja "syitä" on jo ollut. Ajattelen näin, että en jättäisi häntä mikäli hän sairastuisi vaikka syöpään tai katkaisisi jalkansa. Tukisin sairauden yli. Nyt hän sairastaa mielenterveysongelmaa. Tuen sairauden aikana, mutta vain niin kauan kun hän itse osoittaa aitoa halua parantua. Ja myöskin vaadin näyttöä siitä että paraneminen etenee ja että tällä kertaa terapia ei lopu 2 käyntikertaan ja uuteen mielialalääkereseptiin. Keskustelimme äsken puhelimessa, kerroin nämä asiat. Mies säpsähti kun kerroin varaamastani ajasta. Sanoin että menen sinne kysymään miten minun tulisi kanssasi toimia. Kynnysmatoksesi en enää jää. Hän otti myös vastaan ajan jonka psykologi hänelle yksin varasi. Kyseessä on sama psykologi joka meitä vuosi sitten hoiti. Tuntui minusta pätevälle tyypille.
Aika varmaan näyttää miten käy. Rakastan kuitenkin miestäni niin paljon että haluaisin kaikkeni yrittää hänen auttamisekseen. Mikäli hän rakastaa minua toimii hän samoin. Jos ei toimi, sitten tiedän senkin ettei hän minua rakasta ja että olen väärä henkilö häntä auttamaan.
Olisiko muuten yhtään selviämiskertomuksia vastaavista tilanteista, ihan kenen osapuolen näkökulmasta vaan kerrottuna?
Click to expand...


Selviämiskertomus? Riippuu siitä, miten paha hänen tilanteensa on ja mitä hän ylipäänsä sairastaa. En itse uskaltaisi/haluaisi elää sellaisen ihmisen kanssa, joka uhkailisi minua. En, vaikka "tietäisin", ettei hän tekisi minulle mitään.

Eräs ystäväni seurusteli aikoinaan mielenterveysongelmista kärsivän ihmisen kanssa. En halua kertoa asiasta kovin tarkkaan, kun ei tiedä, kuka tätäkin tekstiä lukee. No, kerran hänelle kävi ikävästi tämän kumppanin puolesta - muun muassa nenä meni muussiksi ja tilanne, jossa se tapahtui, oli kertomuksen perusteella tosi kauhea. Muistin sitten, kuinka hän oli kumppanistaan aiemmin minulle sanonut: ...mutta ei hän minulle mitään tekisi.

Onneksi ystäväni erosi.

 
Ukon sanavalinta oli kieltämättä huono ja epäasiallinen.

Mutta ei sitä parisuhteessa olevan rouvan silti kuuluisi kapakoissa yksin pyöriä mitä lie hakemassa. Ei parisuhdetta noin hoideta, arsinkin kun itetää aiheuttavansa sillä toiselle noinkin suurta mielipahaa. Miten se muka on toisen tunteiden huomioimista mennä vain...
 
Eiköhän lähtökohta ole se, että miehen pitäisi saada hänelle sopivaa hoitoa eli lääkärin pitäisi ohjata hänet esimerkiksi psykiatrille, joka tarvittaessa järjestää terapiaa ja/tai lääkehoitoa. Harva terapia antaa hyötyä 1-2 kerrasta varsinkin, jos on sillä asenteella liikkeellä, että minussahan ei sitten ainakaan ole mitään vikaa. Lääkehoidosta sanoisin sen, että eihän vaikka tavallisessa angiinassa tai virtsatietulehduksessakaan välttämättä ensimmäinen lääkekuuri tehoa, vaan voi joutua vaihtamaan merkkiä. Ihan yhtälailla mielialalääkityksessä yksi tehoaa yhteen ihmiseen ja toinen toiseen; mikään ei automaattisesti paranna kaikkia ihmisiä.

Mitä pidempiaikaisesta mielenterveysongelmasta on kyse, yleensä myös sitä kauemmin paraneminen kestää. Nopeasti tulleet jutut saattavat parantua nopeasti, mutta jos masennusta ja mielialavaihteluita on ollut pitkään ja kun vielä kuvioon kuuluu alkoholismi (tuurijuoppous?), niin paraneminen voi olla pitkällistä ja hidasta. Oleellista on se, että kukaan ulkopuolinen ei häntä voi parantaa, vaan hänen pitää haluta parantua itse.

Naisella on tyypillisesti voimakas hoivavietti, sillä sehän on se asia, jonka avulla naiset kykenevät hoitamaan jälkeläisiään. Usein hoivavietti kohdistuu myös puolisoon ja moni nainen tykkää hemmotella ja hoivata miestään. Miehen ja lapsen hoivaamisessa on kuitenkin se ero, että mieheltä naisen pitäisi myös saada tukea. Jos nainen on aina se vahva ja jaksava osapuoli, niin mistä nainen sitten saa tukea, kun hän väsyy? AP:n tapauksessahan mies ei salli yhteydenpitoa omiin ystäviinsä.

Mietipäs AP onko osa tunteistasi miestä kohtaan juuri sitä, että koet itsesi tarpeelliseksi? Lievä mustasukkaisuus voi olla jopa imartelevaa, kun näkee olevansa miehelle tärkeä. Kuitenkin sairaalloinen mustasukkaisuus ei ole millään lailla hohdokasta. Siinä paha ja ahdistava olo on yhtälailla mustasukkaisella kuin sen kohteena olevallakin.

AP:n tapauksessa tasa-arvoisesta parisuhteesta ei ole tietoakaan. Voi olla, että rakkaus ei riitä loputtomiin...
 
Olisinko ensimmäinen(?) tässä ketjussa, joka toivottaa sinulle

VOIMIA ja TSEMPPIÄ. Tilanteesi on vaikea, mutta on hienoa, että yrität tehdä asialle jotain. Mieskin ehkä jo oikealla tiellä, kun suostuu terapiaan (ei varmaan suostuisi jos ei tietäisi tarvitsevansa apua? tai näin uskoisin). Muista silti, että jos tilanne pahenee tuosta yhtään, sinä itse olet tärkeämpi kuin parisuhteenne säilyminen. Lähde ajoissa.

Toivon todella, että ammattiavun myötä saatte suhteenne pelastettua.

Ja nimim. Juurikas, ammattiapua suosittelen sinullekin.
 
tutkitustu masennusta, joskus myös aiheuttaa sen. Mielialalääkkeitä ja alkoholia ei pitäisi yhdistää ja mielialalääkkeet alkavat vaikuttaa yleensä vasta useiden viikkojen käytön jälkeen. Olotila normalisoituu(mikä sitten on normaali kelläkin?) parhaiten kun alkoholia ei käytä ollenkaan, mutta ei se mustasukkaisuus mihinkään katoa lääkityksellä.
 
Nimim aevi: Onkos mielestäsi parisuhteen hoitaminen ja oman kumppanin tunteiden huomioimeinen vain toisen asia? Ja jos toinen ampuu yli niin toinenkaan ei muuta tapojaan vaan jatkaa sitkeästi samaa rataa tieten tahtoen. Jos minun kumppanini jäisi kotiin "itemään" sen takia että lähden kapakoihin hillumaan ja jätän hänet yksin jättäisin todellakin menemättä. Voi sitä ystäviinsä pitää yhteyttä yhdessäkin tai ainakin päiväsaikaan selvinpäin. Yhteiset pelisäännöt joita molemmat noudattavat ovat kaiken a ja o. Ap.n mies ei ilmeisesti hillu jätkien kanssa kapakossa vaan haluaa todella elä täysillä parisuhteessaan, vaikkakin tarvitsee apua omaan mielenrauhaansa... Minäkin suosittelen sinulle ammattiapua, jos toisaan kuvittelet asiat noin mustavalkoisiksi. Asioilla on yleensä ainakin kaksi eri puolta... Ei voi toinen yksin olla täysin väärässä....
 
Jahas Juurikas, kerropa miksi pitäisi just toimia sen puolison mukaan joka sanoo ettei mennä minnekään iltaisin? Aivan samoinhan toinen voisi toisen velvoittaa lähtemään jonnekin! Ja mielestäni se on hyvin tavallista että sekä naiset ja miehet tapaavat toisiaan ilta-aikaan, aivan sama mielestäni onko kyse parilla oluella käymisestä tai yhteisistä harrastuksista. Kyllä tällä miehellä on mielestäni se ongelma, jos täytyy uhkailla ja huoraksi haukkua vain sen tähden että toinen käy kavereiden kanssa ulkona. Ja mitäs jos mies sattuisi olemaan se osapuoli joka tykkää käydä, ja nainen saisi vastaavanlaisia "halvauksia", olisitko edelleen samaa mieltä vai olisiko silloin vika naisessa, ...yrittää nyt kahlita miestä... ja vielä noin luulosairas että luulee heti siellä petettävän. Eikä parisuhde tarkoita mielestäni sitä että joka paikkaa mennään yhdessä. Ja onko se täysillä parisuhteessa elämistä että ollaan aina yhdessä, se on sairasta silloin jollei molemmat sitä halua, se on toisen kahlitsemista.
 
Kyllä noi ravintolaillat tiedetään. Ja ne tietää kuka tahansa sinkku, eronnut, karannut tai parisuhteessa elävä. jotkut hyväksyvät ne, ja antavat pettämisetkin anteeksi. joillekin parisuhde on sitoumus jossa kunnioitetaan puolison tunteita ja otetaan huomioon se, että toinen voi pahoittaa mieelnsä jostain eikä siksi tehdä niin... Tosiasiassa parisuhteessa ei edes pitäisi olla tarvetta hillua kapakoissa ilman puolisoa. lihatiskejähän ne on... Sen tietää kuka tahansa jos viitsii vähän miettiä.

Ap:n mies kylä meni sanallisesti alhailelle tasole, ja toivon todella ettei hän tarkoita mitä sanoo, onhan noita psykopaattejakin olemassa. Mutta jos tämä oli vain äärimmäinen tapa kertoa kuinka pahalta tosiaan tuntuu niin ei hän ainakaan ymmärrystä sa ei ap:ltä eikä ulkopuolisiltakaan.

 
Juurikas, terveessä, onnellisessa parisuhteessa vallitseva luottamus sallii myös sen, että kumppani lähtee välillä ulos tuulettumaan kavereidensa kanssa- syömään, kaljalle, taidenäyttelyyn, lenkille JA myös baariin tanssimaan, jos siltä tuntuu.
Näin siksi, että onnellisessa ja hyvässä parisuhteessa kummankaan osapuolen ei tarvitse pelätä,tai edes ajatella, että oma rakas löytää lenkkipolulta, tai kuten sinä sanot, "lihatiskiltä" uuden heilan.
Toki ystäviin pidetään ennen muuta yhteyttä myös päiväsaikaan ja selvinpäin.

Minun mielestäni hyvässä parisuhteessa kaiken a ja o ei todellakaan ole "yhteiset pelisäännöt, joita molemmat noudattavat", vaan rakkaus ja nimenomaan se keskinäinen luottamus. Tulitko ajatelleeksi, että jos näitä kahta on riittämiin, ei tarvitse sopia mitään sääntöjä, koska ne ovat itsestäänselviä? Kompromisseja täytyy tietenkin tehdä jos ei elä yksin, mutta onko järkevä kompromissi mielestäsi se, että jättää käymättä ulkona muutaman hassun kerran vuodessa sen takia että mies/nainen mäkisee kotona? (kuten ap:n tapauksessa, kysehän ei hänellä ollut baarissa hillumisesta)

Ihmettelen kovasti, miten jonkun mielestä parisuhteessa "täysillä eläminen" voi tarkoittaa sitä, että nysvää kotisohvalla illat perätysten ja pakottaa toisen samaan mustasukkaisuudellaan. Jälleen kerran, käsitykseni parisuhteessa täysillä elämisestä eroaa aika radikaalisti omastasi. Mielestäni toisen tunteiden huomioiminen ei parisuhteessa todellakaan ole vaan toisen osapuolen asia, mutta ap:n tilanteessa se on kyllä varmasti se toinen osapuoli jonka pitäisi tulla vähän vastaan, juurikin siinä toisen huomioimisen nimissä.

Itse olen siinä mielessä hyvin onnekas, että elän onnellisena ihanan miehen kanssa, hyvässä keskinäisessä luottamuksessa. Ja kyllä, käyn tyttökavereideni kanssa silloin tällöin ulkona, viikko sitten olimme syömässä ja sen jälkeen yömyssyillä. Mies vastaavasti kävi jokin aika sitten golf-matkalla kaveriporukassa. Oli sen jälkeen kahta ihanampaa saada hänet kotiin, ja hänen ihana tulla.
Olen pahoillani jos sinä, Juurikas, olet epäonnistunut omissa parisuhteissasi.
 
elän parisuhteessa mutta meillä se on ok, jos baareissa käydään. minä, sen kummemmin kuin miehenikään, emme hae sieltä seuraa- on vain kätevä tapa rentoutua ja tavat kavereita.
Olet todella viime vuosisadalle jämähtänyt. minäkin kehottaisin sinua hakeutumaan äkkiä terapiaan :)
 
Ja noolahkin voisi käväistä tutkituttamassa päänsä.

Ja aevi: Erehdyt. Minä elän onnellisessa parisuhteessa. Millä ei kummallakaanole tarvetta käydä kapakoissa ilman toista. Emme juuri muutoinkaan harrasta tuota kapakoissa hillumista. Tapaamme ystäviä kyläilemällä yhdessä heillä tai he meillä kahvittelun tai elokuvaillan merkeissä. Ovat jotkut lyhytnäköiset ystävät ihmetelleet miksi emme käy kapakoissa erikseen. Miksi kävisimme? Ei meillä kummallakaan ole tarvetta lähteä ja jättää toista kotiin odottamaan, vaan mielummin vietämme aikaamme yhdessä. Jos tapaamme ystäviämme erikseen, se on yleentä tunnin-kahden lenkillä käynti tms. Kyllä siinä ehtii ihan riittämiin. Parisuhteessa se parin sanomattomienkin toiveiden täyttäminen on meille itsestäänselvyys ja kaverit tulevat vsta sen jälkeen. Onneksi meitä on täällä me kaksi näin ajattelevaa, eipähän tarvitse kinata moisista asioista.
 
Juurikas, toivottavasti todellakin on niin kuin sanot, teitä on kaksi, jotka kumpikin vietätte aikanna toistenne seurassa vapaaehtoisessti toisen pidättelemättä. Muutoin näin kaukaa katsoen kuulostaa siltä, että sinä määräät, miten
teillä ajatellaan.

Edellä sinulle kuvailtiin tasa-arvoinen ja luottamuksellinen parisuhde. Kyllä se todellakin kestää myös silloin tällöin ystävien ja työkaverien kanssa vietetyt ravintolaillatkin. Ei se tarkoita, etteivätkö he ottaisi toista huomioon siellä ravintolassakin, päin vastoin, ei tehdä sellaista, mikä loukkaisi toista. Käyttäydytään vastuullisesti ja kotiin tullaan silloin, kun on luvattu.

Esimerkin voin ottaa yhtä läheltä kuin sinäkin. Meillä toivotetaan mukavaa iltaa/matkaa, kun toinen menee reissuun. Kertaakaan ei ole tullut jäklkipuheille aihetta eikä omallatunnolla ole pienintäkään painolastia kummallakaan. Ymmärrämme kumpikin, että hyvää suhdetta ei riskeerata. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että toinen pitää laittaa ansariin. On ihana tietää, että kumppaniin voi luottaa ja antaa vapauksia.

Muistanet, että kukin vertaa toista omaan käyttäytymiseensä. Jos itse olet epäluotettava, et luota toiseenkaan.

Erikseen ovat nämä kapakkiprinssit ja prinsessat, jotka lähtevät sillä mielellä, että nyt otetaan miestä/naista. Tällä palstalla ei puhuta heistä.

 
Ap:n kysymykseen, miten olemme ratkaisseet ongelman.

Eka liittoni ei ollut yhtä tasapainoinen kuin nykyinen. Mies meni ja minä olin kotona, hellan ja nyrkin välissä. Syykin oli juuri se, että mies oli hirveän mustasukkainen minusta. Mustasukkaisuus johtui hänen omasta käyttäytymisestään: koska hän ei itse ollut luotettava, ei hän kennyt minuunkaan luottamaan, vaikka koskaan en antanut pienintäkään aihetta siihen. Mitkään todisteet, vakuuttelut ja täsmällisyys eivät hänelle riittäneet, vaan aina seurasi jonkinsortin rangaistus, jos jouduin menemään pakollisesti esim. työhön liittyvään koulutukseen eri paikkakunnalle. Se rangaistus oli samanlaista kuin sinullakin, mökötystä, kapakkiin lähtöä ja ryyppäämistä sekä mielenosoitusta ja sotkemista kotona. Hölmä annoin sen jatkua ihan liian pitkään.

Lopulta päätin, että en välitä, olkoon mitä mieltä hyvänsä. Kerroin tiedoksi, että tästä lähtien en kysy lupaa, ilmoitan vain, jos jotain arjesta poikkeavaa on. Mies ei koskaan itse suvainnut ilmoittaa. Toimin myös siten. Aikansa mies nikotteli, mutta kun totesi, että se ei vaikuta, lakkasi resuamasta.

Sinulle antaisin ohjeeksi, jos toinen sellaisen voi antaa, että elä elämääsi, älä anna tyrannille kaikkea valtaa. Heille ei riitä mikään, mikään ei lopulta ole riittävästi. Kuristusote tiukkenee sitä mukaa, kuin sinä annat köydelle löysää. Siinä menee elämä niin typistetyksi ja tulee katkeraksi. Ystävät ovat henkireikä ja joskus on voitava hengittää vapaasti ilman ainaista vahtimista ja kontrollia, nauraakin vapaasti ilman vääristyneitä tulkintoja.

JOs ei ole lapsia, niin ........ vapaasti on ihanaa hengittää.
 
Kyllä vain. Onneksi meitä on kaksi näin ajattelevaa. En itse voisi kuvitellakaan olevani parisuhteessa sellaisen osapuolen kanssa joka yksin hilluisi kapakoissa, kun siellä voi käydä yhdessäkin. Enkä tosiaankaan menisi sinne itsekään yksin. Jos menisin, tietäisin pahoittavani sillä kumppanini mielen ja se ei olisi sen arvoista.

No,parisuhteita on monenlaisia. Pääasiahan on että parit sopivat toisilleen eikä tarvitse kummankaan kytätä, epäillä tai olla mustis toisen "reissatessa". Tai sitten niin kuin meillä: kummallakaan ei ole edes halua/tarvetta mennä yksin. Se, jos mikä on mielestäni arvostamista: ollaan mieluiten sen oman kumppanin seurassa ja yhdessä ollaan myös porukassa.

Ap: tapauksessa tätä tasapainoa ei ole. Syyttelemättä kumpaakaan osapuolta totean vain, että pelisääntöihin pitäisi pystyä molempien sopeutumaan kunnioittamalla toisen tunteita. Sitä ei tässä näy mielestäni tapahtuvan kumpaankaan suuntaan, vaikkakin tässä näkyy vain toisen osapulen näkemys....


En kyllä hyväksy ap:n miehenkään kyttäytymistä: uhkailua, nimittelyä.. mietin vain asiaa vähän pintaa syvemmälle.. mistä kaikki johtuu.. Onko tämä vain miehen vika vai voisiko taustalla olla jotain muutakin..

Jos tämä asia olisi noin mustavalkoinen ja pelkästään mies toimisi väärin.. lähtisin kyllä ap:n tilalla nostelemaan. Onhan sekin mahdollista.
 
Parisuhteen pitäisi aina perustua, rakkauteen, luottamukseen, toisen kunnioittamiseen. Eli ap:n tilanteessahan mies ei luota vaimoonsa, vaan on sitä mieltä, että heti kun hänen "valvova silmänsä" välttää, on vaimo matkalla vieraisiin. En kerta kaikkiaan ymmärrä, miten tuollaisessa suhteessa voi elää. Minä käyn kavereideni kanssa ulkona silloin tällöin, mieheni käy kavereineen "ukkoilloissa" ja sitten käymme myös yhdessä. Ymmärtääkseni suurimmassa osassa suhteissa on näin. AP:lle ei voi muuta suositella, kuin jaloilla äänestämistä. Vuosikymmenien jälkeen sinusta tulee vain katkera "vanha nainen".

Juurikas taasen kuulostaa semmoiselta reppanalta, joka kuvittelee, että elämä tapahtuu elämällä toisen kyljessä kiinni, toisen ihmisen kautta. En nyt tarkoita, että jos ei baareissa viihdy, että sinne mikään pakko olisi mennä. Ei se mikään elämän itseisarvo ole. Mutta "omaa hengitystilaa" pitää olla. Etkö anna puolisosi mennä esim firman pikkujouluihin? Siellähän voi vaania vaikka minkälaisia pyydystäjiä ;) Jos toinen on vieraissa käydäkseen, käy hän siellä vaikka kuinka vahtisi. Luottamuksella ja vapaudella luodaan perusta rakastavaan, hyvää yhteiseloon.

AP:lle valtavasti voimia, oli ratkaisusi mikä tahansa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mansikka on ihana marja:
Se rangaistus oli samanlaista kuin sinullakin, mökötystä, kapakkiin lähtöä ja ryyppäämistä sekä mielenosoitusta ja sotkemista kotona.


Mistä päättelet että ap:n mies kävisi kapakeissa?
Click to expand...
 
Miksi käytät koko ajan sanontaa kapakassa hilluminen? Jos menen ystävättäreni kanssa iltaa viettämään, emme me siellä mitenkään erikoisemmin "hillu". Otamme muutaman oluen, ja juttelemme tyttöjen asioita, tai keskustelemme aiheista, jotka kiinnostavat juuri meitä kahta.

En näe mitään pahaa parisuhteen kannalta siinä, että kumpikin käy välillä ulkona myös omien kavereiden kanssa. Ei siellä tapaamisissa mitään salamyhkäistä tarvitse tapahtua, eikä tapahdukaan. Myönnän suoraan, että meillä on kummallakin tarve liikkua välillä myös ilman toisen seuraa, vaikka suhteemme on ihan kunnossa. Kyllä ihminen tarvitsee myös omaa elämää, vaikka eläisi parisuhteessa.

Olemme käyneet myös matkoilla yksin - toisen pätkätyö ei aikoinaan antanut mahdollisuutta samanaikaisiin lomiin. Ei ole tehnyt pahaa suhteelle, koska matkustelemme totta kai myös kaksin.

Ihan uteliaisuudesta: minkäikäinen olet, kauanko olette seurustelleet?
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa