Tänään koskee

[ElinaMaria]

Laskettu aikani olisi ollut viikon päästä. Juhannuksena. :'(

Pieni enkelilapsemme syntyi päätöksestämme tammikuussa kun hänellä todettiin potterin oireyhtymä. Ei munuaisia, ei virtsateitä, ei lapsivettä, ei kehittyneitä keuhkoja.

Silmiini osui eilen FST:ltä dokumentti kätilöistä ja kun näin siinä sen synnyttämässä olevan naisen niin tuska iski. Minun kuuluisi juuri nyt olla tuossa! Minun vauvani - minun mahani - minun synnytykseni. :'(

Siitä on nyt neljä kuukautta aikaa. Suru tuntuu pitävän tiukasti kiinni. varmaan se tulee aina olemaan osa minua. Olen muuttunut lopullisesti enkä enää ikinä ole sama ihminen.

Saanko ikinä omaa lasta? Tuleeko minusta ikinä äitiä? :'( Tänään tuntuu pahalta. Täytän sunnuntaina vuosia, mikä vain pahentaa oloani.

Tänään koskee. Huomenna ei varmaan enää.
Suru tulee yhtäkkiä, silloin tällöin. Onneksi se ei ole koko ajan läsnä. Muuten varmaan hajoaisin.

Huomenna on parempi päivä. Elämä jatkuu, elämä kantaa.

 

[Nanna1980]

:hug: päivä kerrallaan

 

[SuukkoSuulle]

Paljon haleja ja voimia suruusi :hug: :hug: Sieltä se väistämättä aina tulee uudestaan, mutta toivottavasti jatkossa helpompana.. suru on aina osa sinua, mutta vielä joskus se ilo ja onni kohtaa sinutkin ja silloin voit sanoa, että olet ollut vahva ihminen ja jaksanut taistella kivikkoisenkin tien saavuttaaksesi onnellisuutesi. Vielä se tulee joku päivä, koeta jaksaa uskoa siihen! :hug: :hug:

 

[Yönhelmi]

Minulla oli laskettu aika 1.6. Enkelivauvani syntyi tammikuussa raskausviikolla 20. Lasketun ajan päivänä oli siskoni vauvan ristiäiset. Olin sylikummina. Menimme suoraan hautausmaalta ristiäisiin. Luulin, että pystyn pitämään itseni koossa. Kastetilaisuus alkoi virrellä Ystävä sä lapsien. "... Onni täällä vaihtelee, taivaan isä suojelee..." Tunsin kuinka kurkkua alkoi kuristaa. Yritin pidätellä itkua. "... Ota, Jeesus rakkahin, suojaas koti kallehin. Siunaa äitiä ja isää, heille elinpäivää lisää. Ystävä sä lapsien, pientäs auta holhoten..." Suuret kyyneleet alkoivat tipahdella pienen kummilapseni päälle. En pystynyt hillitsemään itseäni. Järkyttävä surun aalto kulki sisälläni. Mielessäni näin pienen tyttöni sylissäni, silmät kiinni nukkuen ikuista untaan. Kuulin laulun "... Johda, Jeesus rakkahin, meidät taivaan kotihin." Minulle sanat merkitsivät vain pienen tyttöni poismenoa. Hänet johdatettiin taivaan kotihin ja minä jäin tänne syli tyhjänä ja sydän särkyneenä. Vain sylissäni rauhallisesti tuhiseva siskonpoika sai minut jaksamaan kastetilaisuuden edes jollain lailla.

Ristiäispäivä oli rankka. Murruin kaikkien edessä. En kyennyt pitämään naamaria ylläni. Ennen pystyin olemaan niin kova ja huoleton ulospäin. Tämä menetys on tehnyt kovin vaikeaksi kaikenlaisen esittämisen. Olen tunteideni armoilla.

Ja todellakin, minäkin olen muuttunut ihmisenä. Olen muuttunut lopullisesti. Suru haalenee ajan myötä. Tuska koteloituu siedettäväksi. Muistoihin ja haaveisiin voi jossain vaiheessa palata ilman kyyneliä. Jokin on kuitenkin muuttunut ikuisiksi ajoiksi. Illuusio elämän hallinnasta ja siitä, ettei minulle koskaan mitään pahaa tapahdu, on kadonnut lopullisesti. Eikä oman jälkeläisensä menetyksestä varmaan muutenkaan koskaan palaudu entiselleen. Osa äidistä ja isästäkin katoaa pienen enkelin myötä.

Voimia sinulle ElinaMaria! Täytyy tosiaan vaan antaa elämän kantaa. Jossain tulevaisuudessa saamme mekin toivottavasti kokea onnea elävästä vauvasta ja perheestä.

t. Yönhelmi

 

[JJ-t]

:hug: voimia teille kaikille, tiedän miltä teistä tuntuu!! :'( oma laskettuaika olisi ollut 26.6 :ashamed: ei siihen enää kauaa..en olisi ikinä uskonut että olisin vieläkin kuumeilemassa, kun laskettuaika koittaa..elämä on epäreilua

 

[Lumi-Marja]

:hug: Voimia kaikille enkelien äideille :hug: Minäkin lasken vielä viikkoja, ikään kuin odottaisin vielä. Jollain tasolla kasvatan edelleen pientä enkelilasta ja mietin, millainen masu nyt olisi, miltä tuntuisi pienen pojan liikkeet. LA olisi 28.7, joten aikaa vielä olisi. En pysty päästämään irti ajatuksista raskaudesta, en pysty jättämään sitä jälkeeni.

Näin oli edelliselläkin kerralla, kun menetin pienen tyttni. Laskin silloinkin viikkoja ja lasketun ajan tullessa koin suurta surua, tuskaa ja epätoivoa. Itkin ja tunsin, kuinka koko maailma repisi minut riekaleiksi. Se tuska oli käsinkosketeltavaa ja halusin olla vain yksin. Seuraavana aamuna tunsin, kuinka oloni oli kevyempi. Olin sisimmässäni synnyttänyt enkelin. Enää en laskenut raskausviikkoja, en kuvitellut millainen massu olisi. Olin päästänyt eneklin sisältäni lentoon ja tiesin, tyttöni oli hyvä olla. Hän oli päässyt kotiin, enkelten luo.

Olemme kuitenkin suunnanneet ajatuksia uuteen vauvaan, uuteen raskauteen. Yritystä on ollut ja tulee varmaan meidän ongelmilla olemaan vielä pitkään. Silti jaksamme vielä toivoa, uskoa uuteen raskauteen. Vauvantuoksuisessa unelmassa elämme. Saamme olla kiitollisia, että meillä on yhteinen tytär sekä minun tytär ja kolme poikaa. Vanhimmainen jo lukiolainen.

Elämä on kummallinen. Se koettelee mietä eri tavoin. Välillä antaa parastaan, toisena päivänä taas koettelee raskaimmin, kuin mitä ikinä saattaa kuvitella. Me olemme kutienkin kaikki selvinneet, sillä olemme tässä. Jokainen kokee surun eri tavalla. Toiselle se on helpompi, toiset se vie mukanaan pitkäksi aikaa. Suru on hekilökohtainen. Minuun lapsen menetys on sattunut hyvin syvästi jokaisella kerralla. En koskaan voi unohtaa viittä enkeliäni, en koskaan päästää sydämestä pois. Heillä kaikilla on aivan ainutlaatuinen paikka elämässäni.

Vielä jonain päivänä, kun vähiten uskallamme toivoa. Vielä jonain päivänä, kun vähiten uskallamme odottaa, silloin huomaamme, että sisällämme elää uusi elämä. Vielä saamme sen rakastetun vauvan syliimme ja saamme hoivata. Seurata kasvua, olla mukana ilossa ja surussa. Vielä jonain päivänä saamme ohjata elämän itellä, nähdä, heistä on tullut vanhempia.

Sydämessäni toivon jokaiselle enkelin äidille sen onnen, jota äitiydeksi ja pyyteettömäksi rakkaudeksi kutsutaan.

Voimia kaikille, lämmöllä Lumi-Marja

 

[s-anttu]

:hug: Voimia sinulle ElinaMaria! Ja kaikille muillekin! Minua helpottaa kun kirjoitat, ettei suru tule enää koko ajan... Koska oman vauvani kuolemasta on niin vähän aikaa ja välillä pelottaa väheneekö tämä tuska koskaan... Ei jaksaisi odottaa.