***TAMMIVAUVAT***Tammikuussa (syntyneet päivitetty 31.1.10)

:attn: Perustin meille äsken kerhon :attn:

Se löytyy kaksplussan etusivulta, kun sivua vie reilusti alaspäin ja tulee "Kerhot"-kohta sivun oikeassa laidassa. Sieltä etsimällä "Tammivauvat 2010"-kerho. Kerho on suljettu, joten teidän täytyy hakea jäsenyyttä päättävältä juryltä, eli minulta ;) Siinä pitäisi olla kerhoa klikkaamalla kohta "Hae jäsenyyttä".

Toki täälläkin voidaan jatkaa entiseen malliin jutustelua ja odotella, että kaikki saavat vaavit kainaloon (myös vielä odottajat mukaan kerhoon :) !), mutta kerhon puolella voi kertoa asioita halutessaan yksityisemmin kun sinne pääsevät vain valikoidut juttuja lukemaan.

Tervetuloa :) :flower:
 
Kitistyään koko aamupäivän otin ja tempasin pojan eka kerta kantoliinaan. Vähän jännitti tuo, että saanko oikein laitettua. Sain vissiin ja meni 3 min kun poika nukahti. Nyt ihan kuorsaa tuossa sylissä =) Eli SUOSITTELEN!!!!

Ihanaa kun ei tarvi olla kädet kiinni muksussa koko aikaa, vaikka kitisiskin.

mamma ja Kirppu 12 vrk
 
Mä en kanssa pääse hakemaan jäsenyyttä eli tarvitsisinko sen salasanan ensin.

Täällä edelleen yhdessä kasassa. Aikaa odottelen äitipolille kun tämän viikon aikana sinne pitäis päästä. jos sais vaikka käynnistyksen kun ei kerran tahdo itse syntyä.

Vauva-10 ja Muukalainen 40+1
 
no niin, nyt hetki aikaa... eli meidän poitsu syntyi ti 12.1. etukäteen sovitulla sektiolla, 3670g, 50cm ja pipo 36cm :heart: leikkaus meni tosi hyvin lukuun ottamatta hengittämistä joka oli hieman raskasta ku tais puudutus nousta palleaan asti :LOL: toipuminen on käyny tosi nopeaa. pe 15.1. päästiin jo kotiin ja kyllä oli esikkoa ollutkin ikävä!!! ja tietty miestä myös =) pojalla oli alkuun todella hyvä ruoka halu mut se on "hieman" laantunut ja paino seurannassa ollaan ku ei meinaa paino nousta yhtään... oltiin sairaalassakin pari yötä ruokaseurannassa missä jätkälle maistui tosi hyvin ruoka mut kotia päästiin niin määrät taas pieneni :( mut nyt murunen kutsuu ja neitikin kotiutuu kohta isukin kans eli pika kuppi kahvia ja seurustelemaan :)
 
:attn: Eli vielä selvyydeksi: Jos haluatte kerhoon, niin laittakaa mulle pyyntö yksityisviestillä kerhon salasanasta. Kun saatte salasanan, voitte hakea kerhon jäsenyyttä, joka mun pitää sitten kerhosta vielä varmistaa.

- Pinkgreen, jonka valot syttyvät yksi kerrallaan :D
 
Moikka pitkästä aikaa :)

Tuttia täälläkin syödään, kamalan kovaa imemisen tarvetta ei tytöllä ole mutta "puolinälkäisenä" hyväksyy sen ja toisinaan nukahtamiseen, helpottaa kyllä elämää kun yöllä vaipanvaihdon ajaksi voi sen antaa kun minäkin esikoisen unia varjelen.
Vauva on eiliseen asti syönyt 1-2,5h välein, ja kitisi sitten mahaansa kun söi niin usein- mut eilen aloin ihan tietoisesti venyttämään väliä kolmeen tuntiin. Nälkäänsä ei tarvitse kuitenkaan huutaa, seurustellaan ja vaihdetaan vaippaa ihan rauhassa, kävellään ympäriinsä ja heilutaan niin kauan kuin mahdollista, et aikaa kuluu mahd. paljon syöttöjen välillä jotta yötkin rauhoittuisi. Tytöllä on 22 maissa aina aktiivinen kausi, valvoo pari tuntia ihmettelemässä, nyt katsotaan josko päivällekin tulisi joku hereilläolojakso.

Montako tuntia teidän vauvat on hereillä vuorokauden aikana yhteensä??

Ensimmäinen NUHA on jo päällä... :(

Esikoisella oli protestisempi kausi tuossa muutamana päivänä päällä, tuntu suorastaan vihaavan mua, tänään ollu paremmalla tuulella. Silläkin kyllä oli pientä lenssua ja hammastakin pukkasi, että voipi olla syytä siinäkin... Päivä- ja yöunetkin menneet vähän sekasin sen takia.

Mulla oli eilen ihan totaalinen piiputuspäivä (flunssa iski muhunkin), itkin vaan että en jaksa, kun monta yötä menny räkäisten kanssa valvoessa ja sit kun esikoinen tuntui heittävän oikein vettä myllyyn huutamalla mulle koko aika ni meni ihan kuppi nurin ja päädyttiin siihen et mies lähti esikoisen kanssa vanhemmilleen, ja mun äiti tuli olee meille vauvan kanssa niin et mä pääsin nukkumaan, ja nukuinkin 2,5h päiväunet. Viime yökin meni suht hyvin kun aika mainiosti onnistui se 3h yhtäjaksoista unta- temppu, ni flunssaa lukuunottamatta tänään on jo toivoa elämässä taas =)

Mimonmami ja Itikka (nimen kerron sit kerhossa :) 25 vrk KAMALA! Kohta jo kuukausi... Nyyhkis!
 
Lilliputin hereilläoloaika vaihtelee aika paljon. Yleensä on päivällä hereillä tunnin tai puolitoista tuntia ja sama juttu vielä illalla. Mutta kun ei niin kamalan säännöllistä rytmiä ole, niin hereillä haluaisi olla välillä yölläkin. Ja eilen esimerkiksi ei nukkunut päivällä juuri lainkaan! :eek: Ihmetyttää kyllä välillä miten pärjää niin vähillä unilla!
 
Meillä vauva on valveilla puolen tunnin tai tunnin pätkiä aamulla, iltapäivällä ja sitten illalla ja joskus yölläkin, mut onneksi ne yölliset on vissiin vähenemään päin. Ehkä noin 2-3 h hereillä koko vuorokauden aikana, nyt ikää vajaa 2 viikkoa.

Napatynkä irtos viimein ja mikäs se siellä alla mollotteli... napasieni tälläkin pojalla vaik on ihan superhyvin napa pidetty puhtaana ja kuivana, kun nimenomaan yritettiin ehkäistä ettei tulis tällä kertaa kun esikoisella oli niin sitkeessä et viel ristiäisten jälkeenkin sitä hoidettiin. Mut tänään mentiin sit heti neuvolaan sitä näyttämään ja terkkari sanoi ettei siihen voi oikein vaikuttaa, että joillekin se vaan tulee. No nyt taas ravataan neuvolassa sitä laapistamassa, toivottavasti ei olis yhtä sitkee sieni kun esikoisella.

Täällä oli aika monta jolla on vähän alle 1,5-vuotias esikoinen, niin miten teillä on mennyt nyt vauvan synnyttyä? Meillä tuntuu välillä ihan mahdottomalta tämä tilanne... esikoisella menee hermot ihan sekunnissa kun jokin asia kielletään tai vaikka hän itse leikkii ja joku juttu mitä yrittää tehdä ei onnistukaan niin raivostuu ihan totaalisesti.... huutaa, kirkuu, heittelee tavaroita, potkii ja hakkaa päätään lattiaan tai mihin milloinkin ehtii ennen kuin pystytään estämään. Tota päänhakkaamista meillä ollut jo ennen vauvaakin mut se oli jo jäämässä pois ja nyt pahentunut taas...

Ja onnittelut vielä uusista vauvoista :flower:
 
HAUTOMINEN LOPETETTU!!

Meille syntyi toinen poika la 23.1 klo 19.07
Sain kuin sainkin synnyttää alakautta tällä kertaa (vaikkei tuo nyt niin hauskaa ollu :whistle: )
Synnytys käynnistyi spontaanisti lapsivesien menosta la aamuna.

Pojalla on mittaa komiat 3900g ja 52cm . Just tultiin kotia, voi tätä onnea :heart:
 
Naps Mä tossa vähä aika sit kirjottelinki tuosta esikoisesta, meillä siis 1v4kk tyttö, nyt ollu vaikeampaa ku alussa- jos ei HETI ota syliin kun pyytää, tulee armoton huuto, venkslaa eestaas et mitä haluaa- kun annat jotain mitä on pyytänyt, ei haluakaan, mut pian sit taas pyytää, mut ei ota jne. Sama sylin kanssa- ylösalas mennään. Ei sentään heitä tavaroita, mut huutoa riittää. Vauvaa kuitenki pusuttelee ja halii, antaa tuttia jne. mutta mua kohtaan ollut vaihtelevasti vihainen.

Onnea taas uusille vauvoille!!!:heart: :flower:
 
Täällä yhtenä |O yöt valvoneena.. Viime yönä olin SATAVARMA että lähtö tulee.. kymmenen minsan välein supisti ja niitä kesti aamu kuuteen!!! |O No täällä kotona kuitenkin ollaan.. :headwall:

Olenko täällä kohta yksin?? huutakoon hep joka täällä vielä mun seurana on!! :)

Onnea vauvoista!!!! :heart: :heart:

samis 39+5
 

Yhteistyössä