Tammimasut 2015 *kesäkuu*

Terve vain, siirryn tänne helmikuisten puolelta tällaisin tiedoin:

LA 20.1. rosma/ 40 v. / 2. lapsi/ /TYKS

Käväisin jo helmikuisten pinossa, mutta eilinen neuvola viimeistään paljasti, että raskaus on pidemmällä kuin luulin. Keskenmenon jälkeisestä kierrosta tärppäsi, ja luulin, että kierto olisi alkanut vähän myöhemmin kuin tosiasiassa alkoi... Laskettu aika siirtyikin kerralla kaksi ja puoli viikkoa taaksepäin ja sykekin kuului dopplerilla rv 10+0. Oli todella liikuttava hetki, jota oli vaikea uskoa todeksi.

Meillä on 9-vuotias esikoinen eikä kukaan varmasti enää usko, että meidän perheeseen tulisi vauvaa - moneen vuoteen ei ole kyselty mitään - ja hyvin säästeliäästi olenkin jakanut tätä uutista. Ultrassa ei olla käyty, mutta nyt tämän sykkeen kuuluminen teki jo asiaa sen verran todemmaksi, että ehkä rohkenen kertoa muutamille läheisille. Meillä on myös tulossa pian kesäjuhlat, joihin normaalioloissa liittyisi alkoholinkäyttöä, joten voi olla, että siellä arvataan, mistä kyse. Mutta ei kai tuo lopulta niin paljon haittaa... Nyt raskaudesta tietää kolme ystävääni, jokaista olen vannottanut pitämään vielä uutisen omanaan, kunnes annan luvan kertoa :)
 
Täällä ilolla huomaan että pahoinvointi (ja ehkä ihan vähän väsymyskin) alkaa hieman helpottamaan! :) ihanaa olla taas joten kuten elävien kirjoissa!

Masu senkun kasvaa vaikkei viikkoja vielä ole paljon mitään. Saa jo ihan tosissaan piilotella eikä todella mitään kireitä paitoja voi käyttää. Mamma housut otin käyttöö viikko sitten kun farkut ahdisti niin hirveesti eikä nappi auki ole kiva kulkea.

Saakos viekä kysyä tuosta fb ryhmästä että miksi siihen ei enää oteta mukaan? Tai en ymmärrä mitä haittaa siitä on jos ryhmä on iso?? Itse olisin ehkä halunnut vielä mukaan mutta jotenkin tuntuu ettei ihan vielä... no, eipä varmaan tarvii sitten enää miettiä että liittyskö vai ei. :D

9+4
 
Heippa!

Vilpittömät pahoitteluni kaikille menetyksen kokeneille :( tuskin mitkään sanat lohtua tuovat, ainakaan hetkeen. Toivon teille kaikkea hyvää ja luottamusta tulevaisuuteen!

Eveny: sori mutta pakko kysyä että miks ihmeessä se fb ryhmän suuri (?!) osallistujamäärä jotenkin haittaa? Saattaa olla mielestäsi typerä kysymys, mutta mietitytti..ei ole syytä loukkaantua.
Olen kyllä päättänyt olla liittymättä ihan siksi että saisi mahdollisuuden anonyyminä kirjoitteluun jos tai kun jokin asia on/tulisi olemaan niin painavaa että tarve vaatii säilyttää nimettömyys :D
Mutta kiva että täälläkin juttu luistaa ihan aktiivisesti.

Ja tervetuloa uusille mun puolestani!

Täällä ei mitään ihmeempää, väsymys alkaa väistyä ja nt-ultra takapäin, kaikki hyvin ja sitä turvotusta kahdella mittauksella 1mm eli hyvin vähän taulukkuarvoihin peilattuna..kätilö selitti kyllä hyvin tyhjentävästi mitä mikäkin raja-arvo merkitsee. Verikokeiden tuloksia en ole muistanut vielä sieltä kanta-palvelusta tarkastaa. Kolme ultrakuvaakin sain mukaani ihasteltavaksi :)

Koo ja pieni 12+0
 
Minä kävin tänään neuvolassa ja olin vähän reissuun pettynyt. Ei tuonut ainakaan mitään varmuutta ja positiivisuutta minulle. Ilmeisesti ultraan asti saa jännittää onko sielä joku vai ei. Neuvolantäti oli sitä mieltä, että sydänäänet ei kuulu vielä, ja muutenkin tässä neuvolassa niitä ei kuunnella. No hän sitten päätti yrittää, mutta eihän sieltä kuulunut mitään. Ei hän kovin kauan sitä yrittänytkään. Sanoi kyllä että ei kannata huolestua, mutta ei tuo kamalasti lohduttanut..

No pari viikkoa ultraan.. Viikot on nyt 10+6.
 
Pyllerö90 mulla hyvin sama fiilis neuvolasta, joskin en kauheasti odottanutkaan, mutta yhtä tyhjän kanssa. No sain toki lähetteen virtsatieinfektio, hiiva ja bakteerivaginoosi-testeihin, jotka menen labraan otattamaan ens viikolla, mutta muuten oli kyllä ihan turha käynti. Mulla ei edes yritetty kuunnella sydänääniä, mutta ehkä hyvä niin, ei varmasti olisi kuulunut ja sitten vasta paniikissa (ihan kun ei jo nyt olisi)...Ultraan vielä 3 (!!!!!!) viikkoa, mä en jaksa odottaa...

Huomasin, että mulla pahoinvontiin auttaa parhaiten päärynämehujää ja oonkin sitten pistellyt niitä aika urakalla. No, nyt on sitten suu ihan haavoilla, mutta parempi niin kuin, että koko ajan oksettaa.

Mä myös kirjoittelen ainakin toistaiseksi mieluummin täällä, kun kaikki on kuitenkin vielä niin epävarmaa. Mutta ihanaa kun täällä on näin aktiivista:).
 
Mimmiina teilläkö otetaan labras ne hiiva-ja bv-testit? multa terkka otti sen hiivan tuos parisen viikkoo sitten ja lääkäri saa ottaa ekalla käynnillä bv:n.
mulla oireet pysyy kurissa kun juo gefilus-PIIMÄÄ. muutama lasillinen päivässä riittää.
 
Pyllerö90, Olipa tympeän kuuloinen terkka sulla. Kurjaa, että joutuu oleen epävarmuudessa. Eikös sydänäänet kuitenkin kuulu useimmiten jo 8+ viikolla? Mulla on huomenna eka käynti ja toivon tosiaan, että saan kuulla sydänäänet, mulla 9+ viikko menossa.

Mä olen kertonut vain omalle äidilleni. Mies olis halunnu kuuluttaa jo kaikille, mut sanoin, että odotetaan nyt ees sen verran, että on sydänäänet kuulunut. Meillä on 4. lapsi siis tulossa ja jo kolmannen kohdalla anopin kommentti oli "Voi kauhia!".. että arvata saattaa minkä sävyisiä kommentteja sieltä tulee. Oma äiti onneks suhtautu ihan hyvin. Olihan se vähän, että "jaksakto sä?!" mutta osas olla iloinen kuitenkin.

Huomenna mulla on ensimmäinen "neuvolakäynti". Lainausmerkeissä sen takia, koska täällä käydään jokainen "neuvolakäynti" samalla lääkärillä, joka sit todennäköisimmin tulee myös synnytykseen. Kamalasti jännittää, vaikka on jo neljäs raskaus kyseessä.

Mulla on kans tullu tota haju-herkkyyttä. Roskiksen vieminen on kuvottavaa.

Nostan hattua kaikille yksinhuoltajille. Olin ite 10 päivää yksin, kun mies oli työreissussa ja se riitti kyllä mulle. Aivan uuvuksissa. Voi tietty olla lisäks raskausväsymystä, mutta silti. Voimia kaikille, jotka on yksin.

Sulo-Sylvia 9+
 
Mäkin vähän ihmettelin tota Facebook-hommaa, mutta eipähän tartte sitäkään sitten pohtia. ;) Mutta kiva tosiaan, että täälläkin on aktiivista keskustelua!
Myöhemmin mua vois kyllä kiinnostaa "ryhmäytyä" PK-seutulaisten kanssa, jos vaikka jossain kohtaa lähempänä ihan tapaiskin, kun ei oo itelläkään tällä hetkellä yhtään tuttua, joka ois raskaana.

Ikävää, Pyllerö90, että neuvolasta jäi tollanen fiilis! :|

Mulla on "kohtalonpäivä" sitten huomenna, kun meen vihdoin sinne varhaisultraan. Voin näin oireettomana sanoa, että mikään yllätys ei olisi, jos siellä mitään ei olisi elossa, vaikka parasta sitä tietysti toivoo...Eka neuvola ois sitten ens maanantaina, jos sinne on vielä aihetta mennä.

Kellekään ei olla vielä kerrottu, mutta jos huomenna tuliskin hyviä uutisia, niin viikonloppuna varmaan pitäis muutamalle kaverille kertoa, kun niiden kanssa ollaan istumassa iltaa.


Hiliputti 8+6
 
Minäkin myöhästyin fb-porukasta. On jotenkin alkanut tämä puoli ahdistaa kun lukumäärät on järkyttäviä näille ketjuille. Itsekkin aika avoimesta haluisin kirjoittaa ja varmasti suurin osa muita odottajia tai vauvakuumeisia jotka lukee mutta mistäs sitä tietää mitkä perverssit täällä seikkailee raskaana olevia kyttäämässä. :D Muutenkin kun kellään oikeastaan ole avatarta ja paaaljoon porukkaa niin en minä muista kuka on kukakin. Ehkä ajan myötä mutta ehkä minä häippäsen taustalle taikka sitten etsin suljetumman foorumin, kattoo nyt.
 
Se, kuuluuko sydänäänet, riippuu vissiin siitä, miten laadukas doppleri neuvolalla on käytössä. Meillä terkka sano, ettei heidän laitteellaan "näin pienillä viikoilla [9+6] yleensä kuulu".

Hienoa, että joku muukin on löytänyt mammahousujen ilon ja autuuden :D Ite ostin nämä tänään, enkä aio riisua näitä enää ikinä.

Täällä jännitetään ekaa ultraa. Ei paljon muuta kerrottavaa... Olo parantunut huomattavasti, oon jopa käyny kerran salilla :) Huomenna 12+0.
 
Mimmiina ei ne automaattisesti täälläkään ota,terkalle laittelin viestiä noista "vuodoista" ja kävin vaan pikasesti levittämäs ;)
mulla varsinainen eka neuvola maanantaina ja ootan kun kuuta nousevaa,kun tiedän sen kattovan ultralla :D

ei ne kuuntele sydänääniä kun vasta 10+ koska sillon on varminta et ne äänet löytyy. siitä tulee vain odottajalle turhaa murhetta ja stressiä jos ei löydykkään...
 
Moikka! Meikäläinen on niin jumiutunut tuonne faceryhmään, että on tänne kirjottaminen vallan jäänyt. :(
Paaaaaaljon voimia huonoja uutisia saaneille!!!! Iso halaus! :hug:
Mulla oli eilen eka neuvola, ihan jees fiilis jäi. Sydänäänet kuunneltiin ja kuuluihan ne sitten pitkän etsinnän jälkeen, onneksi! Myös ed. raskaudessa äänet saatiin kuuluviin neuvolassa jo vkolla 9. Nyt voi siis vähän huokaista, ainakin hetkeksi. :whistle: Muutoin olot vaihtelee kauheesti, iltasin oksettaa kovasti mutta nää päivät on suht ok. Menis nyt äkkiä pari viikkoo niin helpottais EHKÄ toi iltaoksetuskin... Väsymys vaivaa myös kovasti, mutta valvomisesta pitää huolen 2,5 vintiö kyllä mukavasti. :stick:
Ei muuta kun tsemppiä kaikille!
Tuhnuliini 10+3
 
Täällä on nyt yks tunteellinen mamma. Kävin varhaisultrassa, ja ihanaksi yllätykseksi sain nähdä ihanan pikkuisen, ihan oikeankokoisena ja sydän hurjasti sykkivänä! :heart: Tuntuu, että tähän asti oon ollut niin epävarma, että vasta NYT alkoi mun odotusaika! Sopersin vaan miehelle sen jälkeen, miten se voi olla elossa, ja miten miehellä on meitä nyt kaksi. Lääkärikin oli niiiiiiiiiiin ihana, että vähemmästäkin herkistyi. Oon niin onnellinen, en edes osannut odottaa tällaista tunnetta! =´))

Laskettu aika muuten siirtyi helmikuun ensimmäiselle päivälle. Ajattelin kuitenkin ehkä vielä käyskennellä tässä(kin?) keskusteluryhmässä, jos sopii, kun teitäkin on jossain määrin pikkuhiljaa oppinut "tuntemaan". Mulle voi kuitenkin siis päivittää, et laskettu aika on 1.2.
 
Mä en edes ole facessa, joten mä lienee kans kirjottelen sitten tähän ketjuun jatkossakin.

Mulla onneks paha olo alkaa pikkuhiljaa hellittämään. Töissäkin oon jo tällä viikolla ollu ja ihan jees on menny kun syön parin tunnin välein.

Tokihan hiliputti ainakin mun mielestä voi jäädä tähän ketjuun pyöriskelemään. Sitä paitsi sullahan toi laskettu aika on niin kiikun kaakun että hyvinkin voit tammikuisiin kuulua loppujen lopuks.

Mä oon ihan tuskissaan miettiny että hommaisko kotidopplerin. Hirveesti tekis mieli, mutta jos sillä ei sitten kuulukkaan mitään, niin paniikki on valmis...
 
Kalpeakuu: Juu, sitä itsekin mietin, että oon niin rajoilla, kun kaikki laskurit näyttää kyllä tammikuuta, mutta jostain lääkäri päätteli ajan olevan nyt 1.2. Tiedä nyt noista, oikea päivähän voi olla mitä tahansa ton molemmin puolin. :)
 
Täällä on nyt np-ultrassa käyty, vilkas ihana pikkuinen siellä oli :heart: mutta la muuttui nyt lopullisesti, ts jos vielä kolmannen joskus teen niin en enää luota ovistikkuihin!!

Eli mulle vois muuttaa La 1.1. :) toivottavasti nyt tuli värillisenä kun puhelimella suhailen :LOL:
 
Täällä yksi uusi odottaja ilmottautuu! Mulla laskettu aika näillä näkymin 26 pvä, mutta varmaan tarkemmin saan selville tulevassa ultrassa.
Oon 20v ja toinen on tulossa, tuleva isoveli tällä hetkellä 9kk ja ikäeroa siis lapsille tulee 1v 4kk. Sairaala on K-PKS
Mulla oireina on ollu väsymys JA KAUHEE HUIPPAUS jonka takia alunperin teinki raskaustestin, selvispähän sillekki heikotukselle ja "matalalle verenpaineelle" syynsä.

Mäkin haluan siihen facebook ryhmään , mitä mun pitää siis tehdä ! Vasta rekistöidyin kaksplussaan enkä tosiaan osaa käyttää tätä foorumia!

Kerkisin tänki pistää eka huhtikuun ja sitten toukokuun paikkaan ja vasta sitte huomasinki että tänne ja aaaaah oon ihan tumpelo tämän kanssa=D
 
Mut voi poistaa tästä ryhmästä. Tosin kyseessä ei ole sen dramaattisemmasta asiasta kuin, että siirryn helmikuisiin. Arvelinkin, että LA saattaa olla väärässä, mutta ylläri oli se kuinka paljon. Olin siis tänään lääkärissä ja ultralla katto, että olenkin vasta 5+ viikolla 9+ sijaan!! LA hyppäs tammikuun loppupuolelta helmikuun loppupuolelle. Eihän siellä masussa näillä viikoilla kauheesti mitään näkynyt muuta kuin että raskaana ollaan. Onnellista odotusta kaikille!
Sulo-Sylvia
 
Täällä taas pitkästä aikaa. LA aikaistui muutamalla päivällä varhaisultrien ja nt-ultran myötä, ollen siis nyt 9.1. NT-ultrassa tiistaina oli kaikki oikeen hienosti, pikkuinen jumppaili kovasti ja oli kehittynyt niin kuin pitää :heart:

Nyt sitten vaan kovasti säikähdin, kun eilen illalla tuli hiukan oranssihtavanrusehtavaa vuotoa. Eilen kyllä heilui peitto ekaa kertaa yli kuukauteen, joten liekö se vaikuttanut :confused: joka tapauksessa pelottaa kovasti, mulla kun on takana jo 8 keskeytynyttä raskautta :( Itselläni on onneksi nyt tuo dopleri, ja sillä viimeksi äskettäin kuuntelin pikkuisen sydänäänet, jotka kuului hienosti, ja oli ihan niinku tähänkin asti. Silti, pelottaa. Pelkään, että vaikka vauva voi hyvin ja on kehittynyt niin kuin pitää, niin jospa vika on mun kropassani, joka nyt haluaa hankkiutua raskaudesta eroon tässä vaiheessa :confused: Tsempatkaa joku, että tuollainen pieni vuoto voi olla ihan normaalia?

-Kantrinen ja Kerttu 12+0
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä