Tammimasut 2015 *kesäkuu*

Mäkin nyt rustailen vähän enemmän, kun tähän tietokoneelle pääsin istahtamaan, puhelimella niin hankalaa toi näppäily, olevinaan. :LOL:

Ensiksi, voimia hirveesti kaikille menetyksen kohdanneille :hug: Ei löydy sanoja :'(

vauvatoiveinen toivotaan pienelle hurjasti tiukkoja tarrasukkia :heart:

Omista raskausoloista sitten, kuvotus on jatkuvaa, ei kuitenkaan pahoinvoinnin puolella, vaan pelkkä kuvotuksen tunne riesana. Aamusta iltaan ja yötä päivään. Samalla kaavalla kuin kaksi edellistäkin raskautta. Krapulainen olo myös jatkuvana. Hui!

Kävin varhaisultrassa, hintaa tälle 5min lystille tuli 101e, ja ultraus tapahtui Terveystalolla. Hinnoissakin niin suuria eroja paikkakunnittain. Siellä meidän tiuhtin sydän pamppaili ja kaikki oli mallillaan.

Varhaisultrasta huolimatta odotan kovin np ultraa, jotta tiedän kaiken varmasti olevan kunnossa, vaikka erityisiä syitä 'peloilleni' ei olekkaan.

Väsymystä edelleen, asiaahan ei helpota kaksi temmeltävää neitiä kotona, päiväunia ei oikein oteta, yöllä kyllä nukuttaa! ;)
 
Voimia menetyksen kohdanneille myös täältä.

Tänään oli ensimmäinen neuvola ja jäi kylläkin oikein posiiivinen maku suuhun,varsinkin kun hoitaja oli tätä nuoremman sukupolven edustajaa eikä se,joka oli viimeksi. Saarnasi kaikesta mahdollisesta.

Kovin tuli asiaa ja paljon sai kotiin kirjasia lukemiseksi,eikä lainkaan ollut sellaista paasaamista kuin pelkäsin. Kuun lopussa olisi sitten seulaverikoe ja heinäkuun alussa niskapoimu-ultra. Meillä on näköjään ultra ulkoistettu Terveystalolle,joten sikäli hyvä,että ainakin laitteet on ajantasalla.

Syömättömyyskuvotus jatkuu ja väsy on ollut aikamoinen toki johtunee myös työvuoroista.

Lasketuksi ajaksi voi nyt MUUTTAA 26.1. Mä kun en osaa sitä puhelimella punaiseksi laittaa.

Handis&pikku-m 7+3
 
Viimeksi muokattu:
Liittyisin mukaan joukkoonne... tein vasta eilen testin, vaikka menkoista on aikaa, mutta mulla on ollu niin epäsäännölliset menkat, että ajattelin odotella rauhassa. Plussa tuli. Menkoista laskettuna LA olis 27.1. mutta toi voi vielä muuttua paljonkin, jahka pääsen lääkäriin. Tulokas olis meidän neljäs lapsi. Entuudestaan on 6v., melkein 5v. ja melkein 2v. Täällä sivustolla tuli pyörittyä nuorinta odotellessa paljonkin, joten mielellään hakeuduin takaisin tänne. :)
Hurjan paljon ootte jo ehtiny juttelemaan ja kaikenlaista tapahtumaan... en jaksanut kovin tarkkaan lukea kaikkia noita viestejä ja aikaisempia ketjuja. Mutta tästä eteenpäin innolla mukana.
Tiedot tiivistettynä: Sulo-Sylvia / LA 27.1. / 4.lapsi / 37v.
 
Voisin ilmoittautua tänne mukaan. Mukava kuulla hieman samassa vaiheessa olevien tuntemuksia. Ensimmäinen lapsi olisi tulossa ja nyt on viikkoja kasassa jo 10+4, eli paremman puolella jo toivottavasti pian ollaan.

Pahoinvoiva olen ollut jo neljä viikkoa. Pahoinvoiva olo on ympärivuorokautista mutta iltaisin vielä pahempaa kuin muuhun vuorokauden aikaan. Oksentaa on tarvinnut maksimissaan kaksi kertaa päivässä ja joinain päivinä ei onneksi ollenkaan. Olo on ollut pahempi kuin mitä olen tiennyt raskaana olessaa voivan olla. Viimeisen neljän viikon aikana illat töiden jälkeen ovat kuluneet lähinnä sohvalla maaten ja nukkuen. Nukkuminen onkin ainut hetki, jolloin pahaa oloa ei tunne. Ruokavalio on aikalailla kaventunut, koska oikein mitään ei tekisi mieli syödä. Pakko kuitenkin syödä tai tulee vielä huonompi olo. Kiloja on kaikesta huolimatta kertynyt jo kaksi lisää, mikä tuntuu tähän olon nähden ihan absurdilta. Ehkä keho sitten todellakin käyttää tehokkaammin kaikein sinne laitetun tai ehkä kilot tulevat siitä, etten ole pahoinvoinnilta pystynyt liikkumaan juuri ollenkaan. Korkeintaan kerraan viikossa olen käynyt pienellä ja hitaalla kävelyllä ja yleensä siitä on tuloksena ollut oksentaminen. Ei siis niin houkuttelevaa. Nyt on kovasti toiveissa, että viikko 12 tulisi pian ja loppuisi, josko tämä olokin toivon mukaan silloin helpottaisi.

Täällä on käyty jo alkuraskauden ultrassa viikolla 7+3. Siellä oli onneksi pikkuisella kaikki hyvin ja sydänkin löi. Nyt sitten vain odotellaan np-ultraa, joka on puolentoista viikon päästä. Jännittää ja murehduttaa, onko siellä kaikki hyvin.


Minulle voi päivittää listaan: Kerttuli82/ LA 5.1.2015/ 1 lapsi, 31v.
 
Hei

Mä voisin kans varovaisesti ilmottautua tänne mukaan. Teidän juttuja oon kyllä miltei alusta saakka lueskellu, mutta parin keskenmenon jälkeen kynnys tulla mukaan on melko korkea. Tänään kuitenkin kävin terveydenhoitajalla alkuraskauden ultrassa, kun neuvolan kautta sinne pääsin. Neuvolalääkärillekin olisin päässyt, jos aikoja vaan olisi ollut saatavilla. Syynä siis se että jostain syystä viime raskaus ei mennyt kesken vaikka keskeytykin ja lopulta siis kohtu tyhjennettiin. Nyt tilanne näyttäisi tällähetkellä normaalilta raskaudelta. Ultrassa (vatsanpeitteiden läpi) alkio vastasi 8+4, joka vastaisi omia laskujani. Menkkojen mukaan laskettuna 8+6.

Pahoinvointia on 24/7 ja tällähetkellä se on suunnilleen aisoissa. Viikon tässä välillä oksensin putkeen ja olo alkoi olemaan melko heikko. Hb tippui kympillä ja paino pari kiloa.

Eli siis Kalpeakuu/ la 17.1 / eka lapsi/ ikää 34 K-S ks
 
Mahtava masu tombatar! Mulla kans maha, jota ei enää kauan peitellä. Katotaan, saanko huomenissa kuvaa, kun viikot poksuu. Sitä aikaisemmin näyttää maha pullahtavan, ainakin mulla,mitä useampi raskaus. Ostin tänään parit uudet mammahousut, ihanaa, nyt ei kiristä vyötärö :)
 
Naaba87: Joo, itse asiassa eräs tuttu kertoi, että hänen neuvolatätinsä oli juurikin varsinainen täti ja hirveä lässyttäjä, ja tämä tuttuni teki kyllä omalla asenteella ja eleillään harvinaisen selväksi, ettei heille tarvitse sillä tavalla "lässyttää", ja sitten alkoikin mennä paremmin, kun toista oppi vähän tuntemaan.

Ihanaa, safiia & jenikk!

Tervetuloa, Sulo-Sylvia, Kerttuli82 & Kalpeakuu!

Mulla on ollu jotenkin surkee olo, ihan vaan koska mitään oireita ei ole ja epäilyttää niin paljon. Nyt on vielä hirvee nuha, eikä niistäessäkään tunnu enää yhtään sillä tavalla ilkeeltä ku aiemmin. :( Harmitti kun varhaisultrahintojakaan en ehtinyt kysellä ennen kuin paikat menivät kiinni, joten maanantaihin pitäis odottaa...Ehkä oon vaan malttamaton.:confused:
 
Hiliputti, kyllä minäkin olen oireettomana malttamaton koska en halua ns. turhaa raskaana.

Mulla muuten niistäessä tänään vihlo kovasti alavatsaa että piti ihan eteenpäin kumartua. Tarkottaako se jotain?
Hurjaa jos joudutte käyttämään jo mammahousuja! Mulla ois kolmas tulossa mutta ei niin mitään turvotusta tai mitään. Vaikka eipä noita viikkojakaan ole paljon. Tänään poksahtaa 7+0. :) Muistan kyllä toista odottaessa kun luin että maha pompsahtaa heti esiin niin haalin huuto.netistä mammahousuja jo hyvissä ajoin mutta meni taas sinne puoleen väliin ennenkun niitä tarvitsin. :D

Maanantaina ois heti aamusta neuvolassa ultra. Toivottavasti sieltä saa selvyyden onko siellä mitään vai ei.
 
hiia: Joo, just sellasia kipuja mulla on niistäessä & aivastaessa ollu, mutta nyt nekin on poissa. Mutta sinänsä kiva, että joku muukin on suht oireeton. ;)
Ja joo, ihan hyvä vaan jos ei vielä vähän aikaan tartte mitään mammahousuja miettiä - mullakin vasta 7+2.
 
Mulla tuli ton kalenterin mukaan tyttö :) sit tein sellaisen ruokasooda testin eli laittaa kippoon ruokasoodaa ja pissaa päälle jos ei tapahdu mitään tulee tyttö ja jos alkaa poreilla /kuplia tulee poika..tästäkin tuli tyttö :) ja sit viä tein sellaisen et ottaa sormuksen ja laittaa siihen hiuksen ja roikottaa mahan päällä jos pyörii tulee tyttö ja jos heiluu edestakaisin tulee poika --> tästäkin tuli tyttö :D aika hauskoja testejä :D

Tanya 9+2
 
Mulle ois pitäny kiinalaisen kalenterin mukaan esikoisen olla poika, tyttöhän tuo on :D ja nyt pitäis tulla tyttö, tää on sit varmaan poika :D pitäis tehä se jännä monen kysymyksen testi, sen mukaan meni ainaki esikoisen sukupuoli oikein :)

Täällä on nyt kärsitty eilisiltapäivästä päänsärystä.. panadolia yrittäny popsia, ei apua. Vettä lipittäny, hyvin pieni apu. Ei tartte vissiin viiä tyttöä ulos :( tosin se näyttää kyllä siltä, että alkaa satamaanki, ja äiti on sokerista muutenki :D pitäskö tänne tehä ns ultrakalenteri? Tietäis millon kelläkin ois ar-ultrat ja np-ultrat ja myöhemmin rakenneultrat :)
 
Vauvatoiveiselle isot tsempit ja toivottavasti pikkuinen nyt kasvais ja ois vaan vähän pienemmät viikot sulla kyseessä!

Sulo-Sylvia oot varmaan nuorimmaisen raskausaikana kirjoitellu jossain ketjussa kun on niin tuttu nimimerkki.? :)

Noora89:n päänsärystä tuli mieleen, että mullaki on nyt ollu ihan säännöllisesti ihan hirveitä pääkipuja. Yleensä ei kyllä ole juuri koskaan. Luulisin että liittyy jotenki tähän raskauteen kun muistelen että esikoisenki kohdalla oli.

Minäki tein tuon kiinalaisen testin ja tyttöä ennustaa. Lisäksi joku maya ennuste sanoo kans tyttöä. Siinä katotaan äidin ikä ja lapsen syntymäkuukausi. Jos molemmat on parillisia tai parittomia tulee tyttö, jos taas toinen on pariton ja toinen parillinen tulee poika.

Eilen sain dopplerilla sydänäänet kuulumaan. Mieti vaan että näyttääköhän se sykettä ihan oikeen ku näytti 160. Paljo se pitäis näillä viikoilla olla? Tänään taitaa olla 11+4.
 
Moi!
Mut voi ikävä kyllä poistaa listalta. Mulla tuli keskenmeno 13. perjantaina. Hyvä juttu on, että suunnilleen kaikki näytti tulleen ulos, ikävä juttu tää tietty muuten on, mutta en mä jää nyt teitä vaivaamaan näillä aatoksilla. Tsemppiä kaikille muille, toivottavasti kaikki menee hyvin! Udafina 9+4 meni kesken
 
Ikävää Udafina, voimia.

Tammivauva15 säännöllisimmin tuli kirjoiteltua elokuisissa 2012... vaikka synnytys sitten käynnistettiinkin heinäkuun puolella ja heinäkuinen vauva tuli. Saatoin jossain muissakin ketjuissa siihen aikaan kirjoittaa.

noora89 onko sulla migreeni-päänsärkyä? Mulla iski perjantaina yli vuorokauden kestäny migreenimäinen päänsärky, joka ei mee nukkumalla ohi. Yöllä heräilee pään jomotukseen. :(

Omaa napaa... päästä meinaa huipata, kun nousee istumasta tai makuulta. Alavatsassa tuntuu pieniä vihlaisuja, jotka ilmeisesti kertovat kohdun kasvusta ja ovat siis hyvä juttu. Pää on ollu monta päivää kipee ja mies lähti sopivasti työmatkalle kymmeneksi päiväksi. Me asutaan ulkomailla ja läheiset on kaikki siellä Suomessa. Onneks täällä asuu muitakin suomalaisia, mutta ei mulla silti ole sellaista tuliverkkoa, joka Suomessa asuessa olis.
Kuulun siihen vähemmistöön joka ei kärsi raskauspahoinvoinnista. Meillä kaks lapsista on poikia ja niitä odottaessa ei ollu vähäisintäkään huonovointisuuden tunnetta. Kolmas on sit tyttö ja sillon oli välillä aavistuksen huono olo... jännityksellä nyt kuulostelen tuntemuksia, että yököttäskö, että olisko ehkä taas tyttö. Mutta tän hetkinen yökötys menee todennäköisesti ton migreenin piikkiin.
 
Paljon voimia sinulle Udafina! :hug: Toivottavasti pääset pian uuteen yritykseen.

Olipas Tombataren masu jo selkeä :D

Tervetuloa uudet!

(.) Täällä on jatkunut pahoinvointi. Yököttelyä välillä enemmän ja välillä hiukan vähemmän. Vuotoja ei ole ollut, mitä nyt eilen tuli tippa tuhrua. Varmaan vielä keskiviikon vuodon jäänteitä. Olen miettinyt voisiko olla kohdun kasvuun liittyviä nämä nopeat vuodot? Jos kiinnikkeet repeilee ja sieltä hiukan tihkuu... Jännittää kyllä odottaa vielä viikko. Jos sitten on oikeankokoinen uusiin viikkoihin nähden, pitää luottaa uuteen laskelmaan. Aika rauhallinen on ollut olo.
 
Pahoitteluni Udafinalle menetyksesta. :( ehditkö käydä ultrassa? Paljon jaksamista.

Tammivauva tuo kuulostaa aivan pienen sikiön sykkeeltä. Kyllä voi hyvin olla jotain 160. :) pitäisköhän itekin hommaa sellanen?! :)

Omaa napaa sen verran että neuvolaan kirjattiin sisään viime perjantaina ja just tulin neuvolalääkäriltä jossa ultrattiin taas ja siellä edelleen sydän läpätti ja vähän kasvanutkin oli pieni viime kerrasta :) pitäisi alkaa varaamaan seuraavaa ultraa. Vielä vähän mietittyttää että osallistunko sikiöseulaan, mutta kyllä se nyt taitaa niin olla että jätän sen välistä. Mites muut?

8+2
 

Yhteistyössä