Heips!
Eli tässä hieman tarinaa miten meidän pienen vauvelin syntymä meni. Synnytystä edeltäneet kaksi päivää oli tullut hieman kipeämpia supistuksia kuin aikaisemmin, mutta en tulkinnut niitä erityisesti synnytykseen liittyviksi. Ajattelin, että enemmänkin johtuivat minun puuhailuista, kun olin toisena päivänä shoppailemassa monta tuntia ja kävelin pitkän lenkin ja toisena tein ompeluksia koko päivän ja olin seisaallaankin aika paljon. Sitä hieman limaisempaa vuotoa oli kans ollut.
Sitten pääsin la-su välisenä yönä nukkumaan vihdoinkin klo 02:00 aikaan ja heräsin noin klo 04:00 yhteen hieman kivuliaaseen supistukseen. Kävin vessassa ja sitten tuli pari lisää. Menin vain nukkumaan, mutta vähän ajan päästä tuli taas muutamia lisää... sitten jossain vaiheessa sanoin miehelle, että ehkä pitäisi alkaa mittaamaan aikaa ja niiden väliä. Mies aloitti sen puuhan ja merkitsi paperille ylös kellonajan milloin supistus alkoi ja kuinka pitkään kesti. Kyllähän niitä tuli jo siinä ennen klo 6 noin 3-4 min välein ja kestot vaihtelivat 20-60 sekuntiin. Soitin äitipolille ja kysyin, että mitä tehdä ja he vain vastasivat, että oman tuntemuksen mukaan pitää lähteä tulemaan. Lapsivesi ei ollut mennyt.
Jäätiin siis kotiin, kun ajateltiin, että on rauhallisempaa ja voi monipuolisemmin tehdä mitä haluaa. Supistukset olivat kyllä järkyttävän kipeitä suurin osa ja huusin välillä aivan suoraa huutoa. Puristelin välillä stressipalloa nyrkissä, olin peittojen alla ja villapeitto mahan ympärillä, kävelin hitaasti ympäri taloa ja keinuttelin lantiota sivuille ja välillä ympyrää. Vessassa käynnit olivat tosi tuskallisia, jos sattui tulemaan supistus samaan aikaan. Maha meni sekaisin ja oksensin 5-6 kertaa, ensimmäisen kerran koko raskausaikana!
Mies yritti parhaansa mukaan pakata sairaalalaukkuun minun, itsensä ja vauvan tavaroita. Olin sentään tehnyt listan aikaisemmin, että mitä pitäisi ottaa mukaan ja mies sattui juuri edellisenä päivänä ostamaan ne herkut, hedelmät ja juomat. Hän oli ostanut myös paketin vaippoja ja 4 pakettia tuttelia varuille. Aivan kuin hän olisi jotenkin aavistanut silloin edellisenä päivänä, että yöllä tulee sitten lähtö! ;-) Laukun pakkaaminen oli hänelle hankalaa, kun olin tehnyt listan itseäni varten, joten se ei ollut kovin selkeä ja eihän mies tiennyt minne olin kaikki tavarat laittanut. Supistuksien aikana ja välilläkin minun energia meni niistä selviämiseen ja en kyennyt selittämään miehellä yhtikäs mitään tavaroista.
Mies pakkasi ja samalla huolehti minulle juomista, syömistä ja kävi taluttamassa minua. Siinä menikin sitten noin klo 11 saakka ja lähdettiin sitten taksilla sairaalaan. Oli karmean tuskallinen matka, vaikka ei kestänyt varmaan kuin 10 min. En olisi enää kovin paljon myöhemmin kestänyt mennä autossa vaan olisi kyllä soitettu jo sitten ambulanssi. Tuntui, että järki lähtee supistuksissa. Olin ajatellut etukäteen, että epiduraali on melko jyrkkä ei minulle, mutta noissa kivuissa olin kyllä melkein valmis ottamaan senkin. Sairaalassa kätilö otti vastaan ja sanoi, että kohdunsuu oli auki 4-5 cm eli synnytys oli hyvin käynnissä. Oli muuten sairaalloisen tuskallista, kun kätilö teki noita tutkimuksia, kun en olisi mitenkään pystynyt makaamaan selällään supistuksien aikana. Käytin ihan alussa sairaalassa hieman kuumaa geelipussia, mutta en oikein tykännyt siitä. Se oli liian raskas kannateltavaksi mahalla.
Kätilö antoi peräruiskeen, mutta sillä ei tullut paljon mitään ulos, kun maha oli ollut niin sekaisin ja suurin osa tullut jo tunteja sitten ulos... Siinä sitten alkoi tulemaan myös jotain verisempää vuotoa ja hetken päästä tipahti lapsivettäkin pieni kulaus wc-pönttöön. Sain myös lihakseen jonkun piikin rentouttavaa ja kaksi särkylääkettä, joiden kätilö sanoi valmistavan kohdunsuuta paremmin synnytykseen. Ne eivät auttaneet kipuihin mitenkään. Valmisteluissa meni noin tunti ja klo 12 siirryimme synnytyssaliin. Olin itse tosi hidas valmisteluissa, joten siksi meni noin pitkään. En vain kyennyt liikkumaan heti sen kätilön ohjeiden mukaan, vaan piti aina odotella, että supistus meni ohi.
Synnytyssalissa olisin halunnut istuskella keinutuolin reunalla, mutta kohta kätilö halusi laittaa anturin vauvan päähän sydänääniä varten ja katsoa kohdunsuuta, joten jouduin sitten menemään makuulle sänkyyn. Siitä en muistaakseni enää noussutkaan ennen vauvan syntymää. En vain jotenkin enää päässyt siitä ylös, vaikka tiesin, että seisoma-asento olisi ollut minulle parempi. Olin niin syvällä kipujen syövereissä... ;-) Kätilö käski ottamaan ilokaasua ja vähän ajan päästä aloin käyttää sitä. Se toimi jonkun verran, mitä nyt enää tuossa vaiheessa muistan synnytyksestä. Minusta tuntuu, että minulle tuli sellaisia black outs etten muista tarkkaan, mitä synnytyksessä tapahtui. Mies antoi minulle juotavaa pillillä sen mukaan, kun minun teki mieli juoda. Stressipalloa edelleenkin puristelin välillä ja yritin murtaa miehen sormetkin... En kaivannut mitään hierontaa, vaan itse välillä hieroin mahaani, se tuntui parhaalta. Mies laittoi myös joitakin cd:itä soimaan ja yritin sitten keskittyä siihen musiikkiin ja sanoihin. Välillä auttoi sekin viemään ajatukset pois kivusta. Sitten yritin ajatella niitä positiivisia ajatuksia, että kipu on hyvä, kun tällä se vauva syntyy
Jotenkin onnistuin kärvistelemään niin kauan, että kätilö sanoi, että paikat ovat nyt auki ja tehtiin koeponnistus. Se meni hyvin ja oikeaan suuntaan, joten kätilö jätti sitten minut ponnistelemaan yksin joksikin aikaa. Välillä selällään ja välillä kyljellään. En tiedä kuinka pitkään ponnistusvaihe kesti, mutta siinä vaiheessa supistuskipuja ei enää tuntunut vaan energia ja ajatukset menivät siihen ponnistamiseen. Jouduin ponnistamaan useita kertoja ja minulle hankalinta oli ilman vetäminen keuhkoihin ponnistuksen aikana. Olisin halunnut vain ponnistaa pitkään ottamatta lisää ilmaa, mutta kätilö käski koko ajan vetää lisää ilmaa. Olikohan se niin, että vauvalle ei tulisi hapenpuutetta tai joitain? Hän ei tarkemmin selittänyt miksi niin piti tehdä.
Jossain vaiheessa tuntui, että voimat loppuu ja ei enää jaksa. Kävi välillä pelkokin, että meneekö vielä leikkaukseen, jos ei ala syntymään ja ehdin pelätä vielä sitä kokoakin, että jos on liian suuri ja jää jumiin. Meillä oli hieman kommunikaatio ongelmia kätilön kanssa, koska en tiennyt milloin minun olisi pitänyt aloittaa sellainen kunnollinen ponnistus, kun luulin pitkään, että piti vain harjoitella. Sitten kätilö jo valmisteli tippaakin kiihdyttämään supistuksia, mutta hän ei ehtinyt antaa sitä. Vauveli syntyi siitä sitten muutaman ponnistuksen jälkeen. Kätilö auttoi lopussa tosi paljon, kun hän sanoi, että missä mennään ja että saisin sen sillä ponnistuksella ulos, jos keskityn hyvin. Sitten pelkällä tahdonvoimalla enää ponnistin aivan hulluna ja pää tuli ulos ja olisikohan heti seuraavalla sitten tullut loppuvartalo. En voinut uskoa, että se vauva oli sitten syntynyt!!!
Katsoin, kun hän mätkähti siihen synnytyssängylle ja oli sellainen makkaran oloinen... päällä oli paljon sellaista valkoista tahnaa, mutta ei erityisen verinen. Kuulostaa ihan hullulta, mutta minusta se oli vaan niin ihanan näköinen jo siinä vaiheessa... katsoin vain ihan ihmeessä, että siinä se sitten on. Hetken päästä jo äänteli ja sain hänet melko nopeasti rinnalle/mahalle omaa ihoa vasten. Olin vain niiiiiiiiiiiiiiiiiiiin onnellinen ja rakastuin siihen pikkuiseen heti saman tien. Mies oli myös vierellä aivan myytynä onnesta ja katseli vain ihmeissään pikkuista ja odotti varmaankin malttamattoma, että milloin hän pääsisi pitämään vauvaa sylissä. Tulee vieläkin onnen kyyneleet silmiin, kun ajattelee sitä syntymää. Vauva syntyi siis sunnuntaina 30.12.2007 klo 14:11. Noin kolme tuntia sen jälkeen, kun saavuttiin sairaalaan. Mitat olivat seuraavat: pituus 51 cm, paino 3680 g, päänympärys 34 cm.
En uskaltanut aivan heti nousta käymään wc:ssä, kun valvomisesta ja syömättömyydesta oli tullut niin heikko olo. Hitaan voileivän ja hedelmien syömisen jälkeen hivuttauduin vessaan. Mies oli jo siinä vaiheessa päässyt hoitamaan vauvaa ja vaatteet laitettu päälle ja kapaloitu kätilön kanssa. Kysyin jo samana iltana osastolla, että pääsisikö jo seuraavana päivänä pois. Sairaalassa ei ollut perhehuoneita tarjolla, joten kotona saisi olla koko perhe yhdessä heti alusta lähtien. Siihen vastaus oli, että vauvan lääkärintarkastuksen jälkeen seuraavana päivänä katsotaan mitä mieltä lääkäri on. Tarkastus oli sitten ok, eli terve vauva ja minulle ei tullut mitään komplikaatioita ja vauvan imemisote oli hyvä. Sain hänet imemään herättelyjen avulla 0,5-1,5 h kerrallaan noin 3-4 h välein. Uskalsivat sitten päästää kotiin, vaikka ensisynnyttäjä olinkin. Kyllähän se hieman mietitytti itseäkin, että mitenkähän sitä osaa, mutta ajateltiin vain luottavaisina, että kyllä me vauva osataan hoitaa. Luetaan sitten vaikka hoito-ohjeita oppaista ja netistä, jos on epävarma jostakin.
Oli todella hyvä, että päästiin kotiin pian. Imetykselle oli paljon rennompi ilmapiiri ja mies pystyi tekemään ruokaa ja huolehtimaan minun syömisistä ja vauvan hoidosta yhdessä. Vauva nukkuikin ensimmäiset kolme päivää suurimmaksi osin, joten siinä syöttöjen välillä ehti tekemään kaikenlaista. Järjestelemään paikkoja kotona, juttelemaan sukulaisten kanssa ja laittamaan kuvia ym. Mies on hoitanut kotiintulosta lähtien ruuanlaiton ja siivouksen, jotta saan keskittyä imettämiseen kunnolla heti alussa. Se onkin lähtenyt tosi hyvin käyntiin ja maitoa tulee todella hyvin. Vauva on imenyt säännöllisesti ja nyt hän tyhjentää yhden rinnan yleensä jo noin 5-15 minuutissa. Välillä tosin on taistelua, jos rinta on aivan täynnä niin hän ei saa otetta ja pyörittelee vain päätään tuskastuneena. Pumppaamalla saa sitten kyllä helpotusta. Mies on ottanut senkin hoitaakseen ja pesee ja keittää rintapumpun osat minulle valmiiksi. Se olisikin ollut minulle ylitsepääsemätön tehtävä heti ensipäivinä, kun siinä pumpussa on niin monta osaa, jotka pitää koota ja purkaa. Jos olette hankkineet rintapumppua, niin tässä kun on vielä rauhallista ennen vauvan syntymään, niin kannattaa opetella sen purkaminen jo etukäteen. Minulle vauvan tulo on jo niin paljon uutta asiaa, että en jaksa opetella mitään muuta.
Täällä muuten mietittiin jossakin vaiheessa, että miten parisuhde sitten syntymän jälkeen, niin meillä on ainakin vielä riittänyt aikaa kahdenkeskisiin hetkiin ja läheisyyteen. Joten kyllä niitäkin löytyy, kun vain muistaa pysähtyä askareiltaan. Mies on vauvan hoidossa mukana aivan 100 prosenttisesti, joten yhdessä on helpompi vaihtaa vaipat ja imettää, kun on vieressa toiset kädet, jotka voivat auttaa. Varsinkin vaipan vaihdossa toinen joutuu pitämään toista jalkaa paikoillaan, kun muuten meidän pikku pojan jalat vimputtavat niin hurjasti. Minulla oli muuten sitä "värinää" masussa raskausaikana!
Minulle tehtiin se pelkäämäni välilihan leikkaus. En ole edes uskaltanut katsoa sitä, mutta kaiketi se on melko ok. En ole syönyt särkylääkkeitä ja istunutkin olen, mutta välillä on pahempana eli joutuu sitten istumaan vain toisella puolen. Jossain jokin tikki ilmeisesti painaa. Jälkivuoto on mielestäni kohtuullista ja olen jo päässyt lenkkeilemään rauhallisesti. Luulen, että raskausajan kunnosta huolehtiminen auttaa nyt todella paljon, koska olo on lähes normaali nyt. Tosin siis tuo masu vielä pullottaa jonkun verran, mutta joidenkin vaatteiden kanssa muut ei huomaa, että olisin ollut raskaana. Itse huomaan senkin edestä, kun entisen littamahan kohdalla on pulleromaha, mutta mies on vain sanonut, että masu on söpö, joten en ole ottanut siitä itselle mitään huonoa oloa. Jotenkin vieläkin välillä tuntuu, että pitää paijata masua, vaikka vauveli ei siellä enää olekaan.
Vinkkinä muuten vielä synnyttämään meneville, että sitä äitiyspakkauksen beigeä ulkopukua ei kannatta ottaa, koska sillä ei saa mitenkään vauvaa turvakaukaloon järkevästi. Se hukkuu sinne yksinkertaisesti. Kannattaa ottaa se raidallinen ja sinne alle paljon vaatetta ja villaisia. Niillä pärjää automatkan mainiosti, ainakaan lyhyellä matkalla ei ehtinyt tulla liian kuuma, tosin auton sisälämmitys kannattaa pitää suht matalalla.
Tässäpä nyt tätä tarinaa, toivottavasti edes joku jaksaa lukea ;-)
Meillä oli muuten eilen ensimmäinen neuvola ja vauvan paino oli lähtenyt nousuun ensimmäisten päivien painon laskun jälkeen. Pakkasta oli 10 astetta ja vauvakin oli vasta 5 päivää vanha, mutta mentiin vaunuilla, koska kävelymatkaa on vain 5-10 min suuntaansa. Laitoin kantokopan pääaukon kohdalle harson päälle, pienen hajuraon kanssa ja sitten ratasosan kuomun aukon kohdalle vauvan puuvillaviltin. Vauva oli aivan lämmin siellä sisällä ja vaunun sisäilma ei ehtinyt paljon edes kylmetä.
Nyt taidan ottaa pienet päikkärit ja täytyy miettiä, että kävisinkö kaupungilla iltapäivällä niitä imetysliivejä katsomassa. Nyt näyttäisi pahin turvotus olevan ohi, kun sain viime yönäkin pumpattua.
En vieläkään ole ehtinyt lukea ketjua kunnolla, mutta tsemppia kaikille vielä odottaville ja onnea jo vauvan saaneille!
Tähti ja vauveli 6 pvä
