Hyvää yötä tänne
Kuulumisia Minä kotiuduin sairaalasta sunnuntaina, mutta vauva jäi vielä osastolle hoitoon. Ainakin tämän päivän hän on siellä vielä, jatko nähdään aamulla. Eli nyt on osastojen välin ravaaminen muuttunut kodin ja sairaalan välin ravaamiseksi. Onneksi sairaalaan on alle 15 minuutin ajomatka ja toisaalta kun ei meillä muutakaan tekemistä nyt ole, niin ollaan siellä miehen kanssa melkein koko päivä. Toivottavasti saataisiin vauva kuitenkin pian kotiin.
Näin yölypsyn lomassa on hyvä samalla nopsasti kirjoitella sitä
synnytyskertomusta.
Virallisten papereiden mukaan synnytys näytti kestäneen 9 tuntia 51 minuuttia ja ponnistusvaihe kesti 10 minuuttia.
Torstaina 19.1. heräsin klo 7:51 (jostain syystä kellonaika jäi mieleeni hyvin tarkasti) ihan omia aikojani, ilman mitään tuntemuksia mistään synnytyksestä. Soiteltiin miehen kanssa siinä aamutuimaan kuulumisia ja leikilläni sanoin hänelle, että ajattelin tässä nyt heti kokeilla nännihierontaa synnytystä käynnistämään. Ehdin pyöräyttää nänniä vain muutaman kerran kun tunsin ensimmäiset napakat menkkakivut selän puolella. Naurahdin miehelle, että joo-o kyllä tää toimii ja lopetin hieronnan siihen. Sen jälkeen lähdin elämään aamupäivää sillä ajatuksella, että kaikenlaista tekemistä olisi ja tuskin tää tänään tästä on syntymässä.
Kivut kuitenkin palasivat selän puolelle sen verran napakoina ja usein, että rupesin siinä kympin jälkeen aamulla kirjaamaan vähän ylös, että milloin niitä tulee. Edessä oli ompeluhommia ja leikkasin pöydän ääressä kankaita ja kirjasin samalla ylös milloin tulee supistus ja millainen se on. Tunnin aikana kirjasin ylös 11 kertaa selän puolella tuntuneen supparin ja pari-kolme laimeaa vatsan puolella tuntunutta supparia. Päätin lähteä lounaalle kahden mammatutun kanssa puoliltapäivin ja soitella synnärille vasta kun tulen lounaalta jos supistukset alkaa tihentyä ja muuttaa muotoaan. Reissun aikana supistukset siirtyi enenevässä määrin vatsan puolelle, mutta olivat edelleen sellaisia kovan menkkakivun tasoisia ja kunnon supistuksia tuli noin 15 min välein. Selänpuolella vihloi vähän väliä. Kotiin tullessa soitin äidilleni ja sanoin, että tuskin tästä synnärikeikkaa tulee, mutta jos hänellä on aikaa niin olisi ihanaa jos hän varmuudenvuoksi voisi tulla meille seuraksi. Mies kun oli siellä 3 tunnin ajomatkan päässä.
Kahden aikaan olin kotona ja soittelin synnärille. Sieltä sanoivat, että odottelehan vielä ja tee liikelaskentaa, ei tuo synnytykseltä vielä kuulosta. Jäin siis kotiin ja rupesin kuulostelemaan vauvan liikkeitä, joita itseasiassa ei ollut tuntunut kovinkaan paljoa. Joskus puoli neljän aikaan olin vähän sitä mieltä, että ehkä tässä pitäisi mennä liikehälytyksen takia sairaalaan. Supistuksia tuli tuolloin noin 10 minuutin välein, mutta niiden voima ei ollut kasvanut juuri lainkaan.
Ja sitten alkoi tapahtua, äitini tuli viiden jälkeen meille ja sanoin, että pistetäänpä syöden ja lähdetään sitten sairaalaan, koska tämä vauva taitaa tulla tänään. Todella kipeitä supistuksia tuli tuolloin noin 5-7 minuutin välein. Istuminen oli mahdotonta, liikkuminen ei helpottanut, mutta onneksi kuuma suihku auttoi edes jonkin verran. Söimme, minä katsoin vielä kaikki tavarat mukaan ja lähdimme sairaalalle. Matka oli aivan kamala, koska istuminen oli kamalaa. Onnistuimme vielä ajamaan sairaalan rampin ohi *headwall* ja saimme ajaa hieman pidemmän kautta
Sairaalalle tullessa suppareita tuli 3-4 minuutin välein.
Kirjauduin sairaalaan 18:50 (papereiden mukaan) ja kävin antamassa pissanäytteen. Siinä näytettä antaessa kotona syömäni maksalaatikko alkoi suunnitella matkaa takaisin ylös samalla kun supisti niin saatanasti, että jouduin pitämään seinistä kiinni. Ei mikään mieltä ylentävä kokemus. Mutta maksalaatikko pysyi vielä alhaalla. Laittoivat mun käyrille ja voin sanoa, että en ole eläissäni kokenut niin kamalaa tuskaa kuin se puoli tuntia (?) siinä käyrällä. Sillon en tietysti tiennyt, että kohta kokisin vielä enemmän tuskaa. Pidin sängystä ja tyynystä kaksin käsin kiinni aina kun supistus tuli ja yritin hengittää että vauva saa happea, koska muuta syytä hengittämiselle en juur silloin keksiny. Vauvan syke oli hyvä, mutta vähän "uninen" eli vaihteli vaan 130-140 välillä pääsääntöisesti. Ja yhtään ainutta supparia ei piirtynyt käyrään missään vaiheessa. Mutta se maksalaatikko tuli lopulta ylös. Onneksi mulla oli oksennuspussi hollilla. Siitä (tyhjästä sellaisesta) tulikin mun paras kaveri loppuajaksi, koska sitä oli mukava puristaa supistuksen tullessa. Kätilö tuli ja sanoi, että hän tekee sisätutkimuksen ja katsotaan sitten lisää käyrää. Olin kohtalaisen järkyttynyt kun hän sanoi, että kohdunkaula on sormelle auki ja kanavaa on jäljellä vielä 2 senttiä. Ja niitä helvetillisiä supistuksia tuli 2-3 minuutin välein. Tässä vaiheessa sain kuitenkin peräruiskeen ja vaihdoin sairaalan kamat päälle. Kello oli ehkä jotain kahdeksan illalla? Ja tässä vaiheessa ajantaju meni aivan täysin. Seuraavat tapahtumat on tapahtuneet, mutta mulla ei ole mitään hajua, että mikä niiden todellinen järjestys on.
Sairaalakamojen vaihdon jälkeen ne yritti laittaa mut uudestaan käyrille, mutta makaaminen oli aivan totaalisen pois laskuista ilman kivunlievitystä. Samoin kuin istuminen, tai käveleminen tai seisominen. Jos liikahdin, tuli supistus ja ne sattui niin perkeleesti. Makasin siinä käyrällä ehkä 10 minuuttia, joskin se tuntui 3 tunnilta. Ja kun kätilö teki uuden sisätutkimuksen jonkun ajan kuluttua oli tilanne tismalleen sama kuin aiemminkin. Sitten pääsin tarkkailuhuoneeseen, jossa olisin voinut levätä tovin ja sain jonkun piikin (siitä ei ole mitään mainintaa synnytyskertomuksessa) reiteen, jonka piti auttaa kipuihin. Hoitajien vuoro vaihtui. Kävin suihkussa - mies kertoi myöhemmin, että olin siellä vähintään 45 minuuttia
No, mutta SE AUTTOI!
Tulin pois suihkusta, mies hieroi selkääni, koska sekin auttoi vähän. Mies itseasiassa hieroi selkääni melkein yhtäjaksoisesti varmaan 3 tuntia. Otettiin käyrää seisaalteen, koska se sattui kaikista vähiten (kiitos ihanalle hoitajalle, joka oli valmis käyttämään siihen vähän aikaa!). Supistus tuli edelleen aina kun liikahdin mutta kuitenkin vähintään sen 2 minuutin välein, vaikken olisikaan liikahtanut.
Ja sitten sain kuulla ne ihanat sanat: "Siirretään sinut tuonne synnytyssaliin. Saat siellä ilokaasua, jos se vähän helpottaisi." Tässä vaiheessa on sanomattakin selvää, että mä olin valmis kaikkiin mahdollisin kivunlievityskeinoihin, mitä maailmasta löytyy. (lunttilappu kertoo, että) Kello 22:31 mä astuin saliin ja sain ilokaasumaskin käteen. Ja mä en päästänyt siitä maskista irti hetkeksikään sen jälkeen. Saliin mennessäkään en tainnut olla avautunut varsinaisesti lainkaan. Jos oikein muistan. Kanava oli muistaakseni jo tuolloin lyhentynyt, mutta tuolloin ei puhuttu edes senteistä vielä aukiolemisen suhteen. Kätilö sanoi, että hän toivoisi vähintään 2 sentin avautumista, mieluummin neljän, ennen kuin epiduraali laitetaan. 23:05 paikalle tuli gyne, joka puhkaisi kalvot ja vauvan päähän laitettiin anturi sydänkäyrälle ja samoin laittoivat supistusanturin. Sen seuraaminen olikin hupia, koska supistukset tuli aina sellaisella rytinällä, että ilokaasu ei ehtinyt mukaan, jos otin sitä tuntemuksieni mukaan. Käytin siis supistusanturin lukemia apuna aina kun vaan näin sen laitteen, jossa luvut näkyi. Jossain vaiheessa kätilö tutki minut ja sanoi, että olen noin 3 senttiä auki ja klo 23:39 sain epiduraalin VIHDOIN! En tosin muista siitä ihan kauheasti mitään, koska olin niin pöllyssä ilokaasusta. Sen muistan, että lääkäri kysyi, että olenko ymmärtänyt ohjeet ja vastasin kyllä. En tosin enää muista, mitä ne ohjeet oli
D
Sitten kivut helpottikin joksikin aikaa ja selvisin ilman ilokaasua. Olo oli suorastaan seesteinen, kun supistus tuli. Klo 1:00 sain lisää epiduraalia ja jatkoimme supistelua. Niitä tuli edelleen noin 1-2 minuutin välein ja ne oli TODELLA voimakkaita, kätilökin sitä oikein ihmetteli, mutta kipua ei tuntunut enää niin kovin. Sanoisin, että tuolloin yhden aikaan, ehkä hieman sen jälkeen, tunsin ensimmäisen kerran tarvetta ponnistaa. Kätilö oli juur tutkinut minut ja sanoi, että vielä ei sopis ponnistaa, koska olin auki vasta 6-7 senttiä (jos oikein muistan). Tovin päästä hän tutki uudestaan ja sanoi, että tässä voidaan vaikka ruveta valmistautumaan ponnistamiseen. IHANAA! Koska sen ponnistamisentunteen pidättely ei ollut erityisen helppoa.
Alkuun ponnistin kyljeltäni ja lopuksi puoli-istuvasta asennosta. Kaikenkaikkiaan ponnistin varmaankin 20 minuuttia, mutta aktiivista ponnistamista merkattiin 10 minuuttia. Lopuksi jouduin vähän vielä himmailemaan ponnistamista, sillä vauvalla oli napanuora kertaalleen kaulan ympärillä ja hartioiden kanssa jouduttiin tekemään ekstratöitä, mutta solisluut on kuitenkin ehjät hällä
Ponnistamisvaiheesta täytyy sanoa, että kätilö oli aivan uskomattoman hyvä työssään. Antoi selkeitä ohjeita, mitä pitää tehdä. Valoi uskoa mun kropan kykyihin ja huusi "Nyt mä en tahdo kuulla susta mitään ääniä!" juuri silloin, kun meinasin sen viimeisen ponnistuksen lopettaa
Hänelle suuri kiitos kokemuksesta
Ja 1:40 sain vauvan rinnalle ja kaikki kivut unohtui. Kun jälkeiset oli tullut ulos pyysin vielä saada nähdä istukan ja kalvopussin, koska olimme juuri päivällä lounaalla pohtineet naisten kanssa, että miltähän se mahtaa näyttää
On jotenkin käsittämätöntä, että illalla minuun sattui NIIN paljon, että pelkäsin käsieni voimalla hajottavani sairaalasängystä jotain, ja kun kaikki oli ohi, niin totesin vain, että tämähän oli oikein mukava kokemus
Vauva oli heti synnytyksen jälkeen tosi vaisu ja nikotteli. Oikein kunnon huutoakaan ei kuulunut. Hän sai pisteet 8-9 tosin. Mutta sitten kun kätilö kävi hänet pesemässä ja vähän tutkimassa, niin johan sieltä alkoi ääntä kuulua. Ja minä sain 2 tikkiä ja itseasiassa synnytyksen aikana jo antibioottia suoneen.
Ja nyt odottelen vain, että saadaan meidän ihana neiti kotiin pian. Voisikin mennä nukkumaan, että jaksaa lähteä aamusyötölle sairaalaan kahdeksan aikaan.
Anskutin ja Neiti S 4 vrk