Heissan mammat!!
SillyMom Tervetuloa ja hienoa, että vaavilla on kaikki hyvin
Pahoittelut jo etukäteen, kun tulee niin omanapainen viesti, mutta oon niin kuutamolla taas keskusteluista, että en saa kommentoitua kaikkea.
Kelaneuvola me oltaisiin saatu heti tuohon 22+2 päivälle eli ens maanantaille, mutta kun olen sillon itse Tallinnassa niin otettiin sitten seuraavalle viikolle. Eli meillä on kelaneuvola viikolla 23+2. Samana päivänä pääsen neuvolalääkärillekin, kun tarvitsen lentoyhtiölle todistuksen raskauden normaalista kulusta. Vinkkinä muillekin mammoille
Norvegian vaatii todistuksen raskauden normaalista kulusta aina (tai ainakaan eivät erikseen erotelleet viikkoja, jolloin sellaisen tahtovat nähdä). Lokakuun ekana viikonloppuna on luvassa lentämistä ja onneksi bongasin tuon heidän sivuiltaan. Luotin meinaan aika sokeasti siihen 28 viikon maagiseen rajapyykkiin, joka suunnilleen muilla yhtiöillä pätee.
Hankintoja tehtiin taas tänä viikonloppuna lisää :heart: Saatiin VIHDOIN muuttolaatikot pois nurkista (eihän ne lojuneetkaan täällä kun kuukauden) ja nyt tänne lastenhuoneeseen voisi jo mahtuakin muutakin kuin ne. Käytiin siis tänään hakemassa kotiin pinnasänky, syöttötuoli, sitteri ja matkasänky. Kaikki kokonaisedulliseen 70 euron hintaan!! Syöttötuoli on vielä sellainen perinteinen versio, josta saa puuhakärryn lapselle. MAHTAVAA! Meillä oli kotona sellainen ja pikkuveli ainakin viihtyi siinä superhyvin
ON Täällä on koettu nyt ensimmäisiä kunnon supistuksia, mutta olivat kivuttomia, onneksi. Niitä rupesi tulemaan sen verran usein, että käytiin Murun kanssa tän viikon keskiviikkona päivällä neuvolassa tarkistamassa, että sydänäänet kuuluu ja kaikki on hyvin. Vielä kun liikkeitäkin on tuntunut niiiiiin harvakseltaan, että on ollut ihan mahdoton sanoa onko mahassa elämää, niin oli ihana saada varmistus. Siellähän se Syllikki polskutteli ja pariin otteseen kunnolla monotti anturin kohdallakin :heart: Kaveri on varsin liikkuvainen, koska hävisi jatkuvasti anturin alta pois. Mutta sykkeet olivat hyvät ja vaihteluakin oi riittävästi. Pitkään saatiin kuunnella ääniä :heart: Ottivat sitten vielä lopuksi pissanäytteenkin varmuuden vuoksi kun kerroin alavatsalla tuntuvasta paineentunteesta ja sieltä pamahti kunnolla kaksi plussaa testiin. Eli torstaiaamuna sain sitten laittaa miehen mukana pissanäytteen labraan kun itse lähdin niin aikaisin jo työmatkalle, etten olisi ehtinyt sitä palauttaa...Maanantaina saa sitten kuulla, että mitä sieltä löytyi. Seuraava neuvolakäynti on kuitenkin vasta viikon päästä maanantaina niin siellä saan vasta lääkkeitä ilmeisesti, jos sellaisille on tarvetta.
Ja totta tosiaan tämän viikon keskiviikkona kävin neuvolan lisäksi
rouviintumassa tuon rakkaan kanssa :heart: :heart: Päivä oli hektinen (töiden takia osittain) mutta loppujen lopuksi varsin ihana :heart: Laitettiin parhaat päälle, otettiin IHANA kimppu käteen ja nautittiin siitä 3 minuutin seremoniasta. Sen jälkeen syötiin hyvin ja tultiin kotiin nukkumaan
Ei ollut kyllä hääyössä mitään taikaa kun molemmat kuukahti lähes samantien
Aikamoinen tottuminen tuohon uuteen nimeen on, mutta täytyy kai aloittaa nimikirjoituksen harjoittelemisell...
Anoppi meinaa taas aiheuttaa harmaita hiuksia. Se toi meille kukkia hääpäivänä, mikä oli varsin kaunia ajatus
Mutta sitten kun meillä ei ollut tarpeeksi korkeaa maljakkoa, niin hän lähti ostamaan sellaista lähikauppakeskuksesta. Mikä sekin on varsin kaunia teko
Vaan kun se sitten päätti tuoda koko s**tanan kauppakeskuksen sisällön mukanaan meidän kotiin. Mikään ei mua ällötä niin paljoa kun kaiken maailman ledivalohässäkät ja sellaisia "ihania ja violetteja" hän sitten päätti meille tuoda. YÖK! Ja sen lisäksi sitten vielä kynttilän ja kynttilälle korkean maljakkoastian ja sinne hiekkaa ja ja ja ja ja... Ja mikä siinäkin on, että kun hän kysyy, että millaisia asioita hän voisi neuloa, niin ei sitten tee niitä mitä toivotaan. Sanoin, että myssyjä ja sukkia ja villapeitto voisi tehdä jos tahtoo ja ehtii, koska olen itse tekemässä villahaalarin. No mitä hänellä nyt on valmiina? 3-6 kk villapaitoja ja takkeja. Että sinne touko-elokuulle villavaatteita?? Pohdiskelin siinä sitten, että mahtaako kesällä tarvita villavaatteita niin hän meinasi tehdä seuraavaksi talveksi myös. Voisiko niiden kanssa edes odottaa, että tietää lapsen sukupuolen?! Huoh, kaipa mä voisin sanoa, että tekee vasta sitten vuoden ikäselle lapselle vaatteita kun tietää a) minkä kokoinen lapsi on tulossa b) kumpaa sukupuolta. Ettei sitten oo sitä hempeen pinkkiä pojalle (jota nyt oli puikoille) ja ettei oo liian pientä/isoa (jos lapsi kasvaakin kaikkien käyrien ylä/alapuolella, niinku hänen serkkunsa ovat kasvaneet). Loppujen lopuksi ihanaa, että on innoissaan, mutta kun on vähän liian innoissaan enkä mä osaa käsitellä tuollaista kun oma äitini on vaan todennut, että hän ostaa sitten lapselle jotain kun tietää millainen lapsi on. Ja itse olen hyvin samaa mieltä...
Mutta nyt täytyy aloittaa valmistautuminen huomisen Tallinnan reissuun. Luvassa kaksi päivää työmatkaa etelänaapurissa ja varmasti varsin hauska matka
Voikaa paksusti mammat ja nauttikaa syksyn viileydestä!
Anskutin ja Syllikki 22+1