~*~ Tammikuun Vauvat 2012 marraskuussa ~*~

Vitun unettomuus :headwall: :mad:

Ukonretale käski painua lääkäriin, kun HÄN ei saa nukuttua, kun minä kohnaan yöt. Tällä mielentilalla ostakoon itselleen köyden ja vaseliinia. Ihan ku tahallaan valvoisin kolmeen asti. Ihan ku tarkotuksellaan heräisin neljältä kuselle ja vain vittuillakseni pysyn hereillä seiskaan asti. Ku ei pysty nukkuu, ni ei pysty. Minähän oon vielä normitilanteessa todellakin hyvä nukkuja ja unitarve on suuri. Joten voin kertoa teille, ettei tahallisuudesta, vittumaisuudesta eikä tarkoituksellisuudesta ole kysymys. Niin. Mä en jaksa ymmärtää miten Retale voikin olla niin käsityskyvytön, empatiakyvytön tollo.

No eilen polikäyti meni ok. Pikaisesti vain ultrasi, Öttiksen painoarvio oli nyt 2,3kg. Lääkäri huomautti sitten, että täähän on sit vain arvio. Voi heittää reilustikin. Mut niin, nyt on enempi normaalikokoinen, kuin Mörssäri, joten kontrollitarvetta ei oo. Ihan mielelläni mä pois sieltä pysynkin. Sisätutkimusta ei tehty. Ilmeisesti sillä ei oo mitään merkitystä koko odotukseen :LOL: Kertaakaan tota ei tän raskauden aikana oo tehty. Eikä varmaan tehdäkään. Kyseli se mun kivuista ja supistuksista, mut siihen totesin vain, et en viitsi alkaa valittaa, kun siitä ei tuu ku paska maku suuhun, eivät he mun vaivoilleni mitään tee ja eipä tää Öttis nyt tähän ainakaa synny. Se lääkäri ei kyllä tippaakaan herättänyt kaikessa nuoruudessaan mussa luottamusta. En osaa sanoa miksi, ehkä se oli se asenne, millä se touhas. Oli kovin kiireisen ja välinpitämättömän oloinen.

Mä palaan myöhemmin kommentoimaan teitin kirjoituksia, nyt oon aivan liian idiootti, kyyninen ja negatiivinen sellainen, valvotun yön jäljiltä.
 
^Rinnalla pidetään sitkeästi vaan..Yleensä sieltä heruu joitain tippoja joilla vauva kyllä pärjää alkuajan, joskus joutuu antaa lisämaitoa...

inkalilla kaikki sympatiat huonosti nukutuista öistä, mut anteeks, nauru pääs tuossa "naru ja vaseliini" kohdassa, tiedän tasan kuinka paljon voi veekäyrä nousta tuollasen yön jälkeen..Koita jaksaa siellä! :hug:
Siis sulle ei ole kertaakaan tehty sisätutkimusta?Onpa ihme juttu... :O

Katapultti No siellä taas on hassua se ettei tarjontaa katsota!Täällä katsotaan joka käynnillä..Tai siis kokeillaan..Painoarvioita ei tee kun lääkäri.
Mutta mukavaa neuvolakäyntiä! :)


Mutta joo, ei mulla mitää asiaa ole, kunhan kulutan aikaani..Isäntä tekee ympäripyöreetä päivää ja esikoinen on kun herhiläinen kun sitä kiukuttaa ettei nää isäänsä ja ilosesti kostaa kaiken mulle raivoamalla joka jumalan asiasta, hakkaamalla, potkimalla jne...Kamalan mukavaa..

Mukavaa viikon jatkoa!

Maira ja pimpula 33+0 POKS
 
Onkohan kyse korvikkeesta vai toisen äidin maidosta?
No sehän riippuu ihan sairaalan maitotilanteesta ja siitä ootko enää edes sairaalassa.. :) Mullei maito ollut noussut kun pääsin kotiin joten korvikettahan se vauva sai ja sai jo sairaalassa kun ei ollut luovutettua maitoa.

Mutta kaikille tuo lisämaito ei ole tarpeellista, joten sitä on turha miettiä, suositus taitaa olla ettei lisämaitoa annettais kun vasta ihan viimesenä vaihtoehtona, eli mahdollisimman pitkää koitetaa vauva pitää tyytyväisenä niillä tipoilla mitä rinnasta heruu. Meillä tuohon lisämaitoon vaikutti lapsen sokeriheitotkin, eli meillä junnu oli ekan yön lisäruokinnassa hoitajien huomassa joka omalta osaltaan vaikutti myös sit siihen maidon tuloon.
 
Heipä hei kaikille :)

Täällä on äitiysloma alkanut joten ei koneella jaksa juurikaan enää istua niin harvenee tämä kirjoittelukin :)

Tossa jo monet oli noista ensihetkistä synnytyksen jälkeen kirjoitellutkin, se on vaan tosi kätilö- ja sairaala- ja äidin kuntokohtaista, että oikeasti mitään tyhjentävää vastausta on mahdotonta antaa. Mulla on kolme lasta ja jokaisen kohdalla tuo on ollut erilaista, et parhain vastaus on, että sitten näet :)

Luovutettua tai korviketta, kyllähän se vauva pärjää niillä tipoilla, mitä äidiltä tulee, mut mulla ainakin on ollut ongelmana sit se, että vauva ei nuku ja tissit on niin kovilla, et oon lopulta pyytänyt lisämaitoa. Mulla maito nousi kolmantena yönä synnytyksestä, illalla ei vielä tullut riittävästi, mut aamulla sitten tuli muidenkin tarpeiksi :D sektion jälkeen maidon nousu kesti vähän kauemmin.

Mä jo kovasti ootan, et pääsen siihen synnytystapa-arvioon niin saa vähän kuulla, et minkäkokoinen ötökkä tuolla masussa asustaa, olkoonkin, että noilla ultralla tehtävillä arvioilla ei oo mitään tekemistä todellisuuden kans, mut on se kiva päästä näkemään vauva ja kuulemaan tuon kohdunsuun tilanteen.

Hih, eilen aloin sitten valmistautumaan "synnytykseen" ja kävin ton alakerran kimppuun tarkoituksena vähän siistiä, hitto että se on vaikeaa kun ei NÄE mitään... sokkona yrittää sohia vähän sinne sun tänne ja lopputulos sit on mitä on :D pitää laittaa mies tohon hommaan.
Sit mietin just, et jotain sairaalakassia pitäis kait pikkuhiljaa alkaa miettimään ja vauvalle vaatteita, pitäiskin pienimmät kaivaa taas esille, kun jaksais. Mä kun en osaa aatella, et meille ylipäänsä on vauvaa tulossa niin en oo saanut aikaiseksi moista.

Loppuviikosta onkin taas ohjelmaa, kun torstaina olen menossa helsinkiin, aattelin siinä jotain pientä shoppailua :p ja sit perjantaina kait pitäisi lähteä tallinnassa käymään, nyt alkuviikko on remontointia ja siivoilua joten katsotaan sit viikonloppuna tai ens viikolla tarkemmin niitä vauvajuttuja, ehkä.

tatomira 35+2.... ai kauhistus, ens viikolla vauva on jo täysiaikainen!!!
 
Ninnatar Täällä on toinen joka on keksinyt huolestua siitä, että vauva on koko ajan samassa asennossa. Ollut pari kuukautta koko ajan samassa asennossa tehden yhtenä päivänä seikkailun toiselle puolen masua. Ei oo kiva aina huolestua jostain...
 
Hei vaan kaikille.

Vieläkö voi liittyä mukaan? LA olisi tammikuun 22 päivä. Toista lasta odotellaan, esikoinen on 1v3kk tyttö. Tarkoitus olisi synnyttää Kättärillä, jossa esikoinen syntyi Haikaranpesässä.

Ninnatar tuolla kyseli kylpylämpömittarista, semmoin tulee äitiyspakkauksen mukana. Pakkaus on meille tullut jo aikoja sitten, vielä en tosin sitä ole avannut ja purkanut. Sänkykin odottaa kokoamista ja patjaa, rattaiden pitäisi tulla tällä viikolla :)

Vaipoista oli jokin aika sitten puhetta, meillä on käytetty Liberoa, Pampersia ja Lidlin vaippoja. Jälkimmäiset olleet siitä hyviä, että niissä on korkea takaosa. Huggiesseista joku myös kysyi, sisko käytti niitä lapsellaan ja suositteli niitä.

Ultrassa olen käynyt vain kolmesti, kahdessa kunnan tarjoamassa (harmi ettei saa enempää) ja yhden kerran päivystyksessä, kun tuli kirkasta vuotoa veren kera+ supistukset. Seuraavaksi olisi neuvolalääkäri ennen joulua. Käynnit 4vko:n välein neuvolassa, lääkärin jälkeen seuraava olisi tammikuussa.. Saa nähä koska tämä tulee, sen verran ajoittain supistelee. Öisin ei ole pahemmin tullut nukuttua, kun en saa unta tai heräilen vähän väliä. Ja toinen puoli selästä kiukuttelee niin, että välillä lähtee jalka alta.

Painoa on tähän mennessä tullut n.6kg ja maha on iso, tällä viikolla mittasin, niin navan kohdalta 112cm. Turvotusta ollut alusta asti. Ei ole tietoa kumpi tulee, eikä minkäänlaista painoarviota ole tästäkään tulokkaasta saatu :/. Häpyluu aristaa, naksuu ja lapsi on rt-tilassa.

Tunnetteko te muut hyvin hikkoja? Tuntuu, ettei tämä ole ollenkaan hikotellut. Muuten kyllä möyrii ja hyörii kovasti :)

terv. Neiti10 ja "Raappana" 32+2
 
Synnytyksen jälkeisistä hetkistä täällä kanssa olen saanut vauvat rinnan päälle heti synnytyksen jälkeen. Esikoisesta annettiin imetysapua, mutta kakkosen kohdalla kätilöt häipyivät heti kun napanuora oli katkaistu ja jäin reiluksi tunniksi kaksin vauvan kanssa, jonka kyllä sain imemään tuona aikana. Vasta reilun tunnin jälkeen tikattiin. Oli kovin kiireinen päivä salilla. Sen jälkeen sain kahvit ja voikkarit, suihkuun ja osastolle.

Täällä ei pestä vauvoja lainkaan salissa. Sillä aikaa kun äiti on suihkussa vauva kapaloidaan ja annetaan isälle (jos paikalla). Pesu tehdään sitten jossain vaiheessa osastolla. Tosin kakkosen kanssa kävi niin, että pääsin osastolta vauvan ollessa 1,5 vrk ja pesut jäivät kokonaan tekemättä :O
No pestiin vauva sitten kotona :)

Bassets 32+6
 
Heippati kaikki tammikuiset odottajat!

Itsellä jäänyt kirjoittelut taas vähiin, mut oon yrittäny käydä lukemassa pinoa aina kun ehtinyt etten oisi ihan ulkopuolella et mitä täällä on keskusteltu.
Nyt pitää ihan mainostaa et pitkästä aikaa selvisin ulos lenkille esikoisen kanssa ja oli ihana kävellä hiljakseen tuolla pikkupakkasessa. :) nautin! :)

Synnytyksen jälkeen itsellä yksi kokemus takana ja se meni niin että kun vauva oli saatu maailmaan kätilöt pyyhkivät enimpiä "limoja" vauvasta ja käärivät sen kapaloon jonka jälkeen sain sen masun päälle köllöttelemään. :) siinä sit pitelin ja ihmettelin vauvaa kun samalla ootettiin että istukkakin tulee ulos ja sitten kätilö ompeli muutaman tikin minulle. sitten kätilö punnitti vauvan ja laittoi sille jonku ensi pistoksen (mikähän k-vitamiini tai vastaava se nyt olikaan) ja sit ne mieheni kanssa yhessä pesivät ja pukivat vauvelin ja minä sillä aikaa makasin sängyssä tippaletkussa, koska menetin vähä normaalia enempi verta synnytyksen yhteydessä niin jouduin sen takia sit tippaan siinä. :) sitten saatin kahvit ja leivokset ja sit jonku ajan päästä siirryttiin osastolle... 3 tuntia oltiin vielä salissa vauvan synnyttyä. minä kävin suihkussa vasta sitten aamupalan jälkeen osastolla, kun en saanut nousta ihan heti sängystä sillon synnytyksen jälkeen. mut mukava ja hyvä mieli mulle kyllä jäi. :)

Täällä yksi kateellinen tatomiralle ja muillekin joilla on viikkoja jo kiitettävästi kasassa. tuntuu et ite saa oottaa vielä kauan ennen ku ollaan täysiaikaisia. :) vaikka perässä tullaan. toisaalta 2kk on lyhyt aika mut kyllä se välillä tuntuu liian pitkältä ku haluais jo tän vauvan syliin. :)

omaan vointiin ei kummempaa, mitä nyt yöt alkaa olla melko katkonaisia kun hyvää asentoa ei taho löytyä. mut muuten hyvin pärjätään!

Tammikuuta ootellessa, hyviä vointeja kaikille!
an-ri 31+6
 
Viimeksi muokattu:
Heissan

Kiitos blogilinkistä! Täytyy käydä kurkkimassa sitä :)

Neuvolassa käyty päivällä. Terkkari sanoi, että tässä vaiheessa vauva vielä kääntyilee ja pyörii ympäri miten sattuu, joten siksi ei hirveästi ole merkitystä sillä miten päin vauva on, mutta nyt hän alkaa sitä katsoa. Nyt oli pää alaspäin ja minäkin sain tunnustella vauva jalkapohjaa :)

Olen itsekin huomannut, että illalla voi hikkailu tuntua alavatsalla ja aamulla ylävatsalle eli kovasti liikkuu. Täällähän on miss Hikka ja sitä ei voi kyllä olla huomaamatta :)

Kaikki ok edelleen. Lääkäriaika meni rv 37 kohdalle kun ed. vko oli jo täynnä. Siinä arvioidaan sisälantion ja vauvan suhdetta ja jos on epäsuhtaa, niin sitten ultrausta ja tarkempaa syyniä. On kyllä ihan hurjaa kuinka pitkällä ollaan jo menossa!

Juu, mutta siis uneliaisuus alkaa jo painaa kun viime yönä taas heräsin niin aikaisin. Koneella ei siis jaksa nyt sitten tämän pidempään istua.

Katapultti ja miss Hikka rv 33+0
 
neiti10 tervetuloa :wave:

Ensihetkistä... Meillä noi on menny aikalailla saman kaavan mukaan kaikki. Lapsi autetaan ulos ja likipitäen sillä hetkellä isketään vauvalle k-vitam. piikki jonka tarkoitus on ehkäistä verenvuotoja. Sit siinä samalla silmäräpäyksellä kätilö tarkistanu vauvan voinnin, ärtyvyyden jne. Vähän pyyhkiny kinoja ja limoja pois ja viskassu paidan alle. Vauva on saanu olla rinnalla ihan rauhassa pidempään. Sit kätilö on laittanu mun alle alusastian ja huuhdellu lämpöisellä vedellä alapään... Samalla se on tarkistanu alapään vauriot. Istukka syntyny aina sit tossa kohtaa, ei oo tarvinnu kaavintoihin mennä tms. Vaurioista riippuen, sit on joko laitettu puhtaat kroonikot alle ja lasta lähdetty sen jälkeen katselemaan ja punnailemaan. Tai Vaihtoehtoisesti on alettu tikkaamaan ja toinen kätilö on sit hoitanu noi punnitukset. Aika haipakkaa kaikki on menny ku lapsi on syntyny. Omalla kohdalla oon huomannu kuiteski et ennen ku istukka on syntyny ja sen repaleisuus, kokonaisuus yms on tarkistettu, on äiti aikalailla pääosassa, istukan irtoamattomuus ja siitä aiheutuvat vuodot voi pahimmasssa tapauksessa olla kohtalokkaita. Eli siis äitiä ei jätetä yksin!!! Vapina synnytyksen jälkeen on ollut melko hurjaa, samoin jalkojen krampit. Suihkuun oon päässy sit siinä kohtaa ku vauva on tarkistettuu ja kapaloitu ja kun itse oon jaksanu seisoa. Siellä suihkussa olisin joka kerta viihtyny pitkään, mut ne kätilöt on vahtinu joka kerta ihan haukkana... tietysti ymmärrettävää ettei puolta tuntia anneta seisoa lukkojen takana :)
Sit suihkun jälkeen oon saanu RUOKAA. Nälkä ollu joka kerta helvetillinen! Pari tuntii salissa oon ollu vauvojeni kanssa ja sit pedillä on siirretty osastolle. Tai kolmesta ekasta, mut lopuista oon ollu niin hyvässä kunnossa, että oon ite jaksanu kävellä.
Imetys meillä on aina menny luonnikkaasti siinä ku vaavi on ollu paidan alla. Tosin meidän perätila joutu hetkeks kaappiin, jolloin eka imetys tapahtu vasta tunti syntymän jälkeen. Toisaalta hyvä, kun eppari tehtiin laajasti, niin siinä ompeluissa en olis vaavia pystyny sylitteleen.

Näin siis meillä, mut nää on kätilö ja sairaala sekä synnyttäjäkohtaisia asioita. Tai osa niistä. Kaiken kuitenkin lopulta määrittää vauvan ja äidin vointi :)

Jotainhan mun muutakin piti kommentoida... mut en mää muista enää.

Mukavaa illan jatkoa ihanat tammimammat
 
Nii sitä et millä sitä vauvaa ruokitaa enne ku maito on noussu... Rinnoissa on sellaista extra rasvaista, sokerista kelta-oranssia paksu maitoa jo silloin ku vaavi putkahtaa. Eli raakasti ja rankasti imetetään, sieltä heruu aina pikkaisen. Jos vauva on kovin tyytymätön imetyskertojen ja aikojen tiheydestä huolimatta, annetaan lapselle joko korviketta tai luovutettua maitoa. Mut pääsääntöisesti yritetään tukea ääidin oman maidontuotannon kehittymistä. Joskus on tuntunu, et lisämaito on kiven takana, et sitä ei olis millään annettu. Toki siellä ajattelevat lapsen kellastumistakin, imetyksen kuulemma pitäisi ehkäistä liiallisen bilirubiinin kertymistä.
 
Heippa hei pitkästä pitkästä aikaa :)

Viimeksi olen varmaan kirjoitellut tänne elokuussa kuulumisiani :(. Päivät ja viikot hurahtaa niin nopeasti, etten ole oikein tänne missään välissä ehtinyt. Perhettä tässä olen syksyn pyöritellyt kotosalla.

Viikkoja on kertynytkin jo ihanasti 35+1 ja huomenna ajateltiin miehen kanssa käydä tutustumassa synnytyssaleihin, kun ovat kovin kuulemma uudistuneet paikat täällä EKKS:ssa sitten vuoden 2008 :). Tietääpähän sitten, mihin sitä on taas menossa.

Synnytys on jatkuvasti mielessä, enkä oikein osaa muuhun enää keskittyäkään, kun oman navan ympärille ja maha-asukkaaseen. Kummasti se luonto hoitaa tämänkin asian, että on valmis taas siihen jännityksen paikkaan. Joka kerta sitä miettii, että miten siitä synnytyksestä selviää, vaikka aikaisemminkin kaikki mennyt hyvin.

Pitäisi vielä monen monta hommaa tehdä ennen synnytystä. Kaikki vauvatarvikkeet eivät meillä ainakaan ole vielä valmiina puhumattakaan jostain sairaalakassista :(. Toisaalta kyllähän tässä on vielä viikkoja jäljellä, mutta kun lähtö voi periaatteessa tulla milloin vain.

Supistuksia on lisääntyvissä määrin ja kipeitäkin sellaisia. Eilen oli viimeinen neuvolalääkäri. Paikat olivat vielä hyvin kiinni ja kohdunkaulaa jäljellä, eli supistukset eivät kuitenkaan ole edistäneet vielä tilannetta. Onneksi :). Jotenkin niin kovin toivon, että tämä menisi kuitenkin tammikuun puolelle...

En ole viestiketjua lukenut, joten en tälläkään kertaa oikein osaa mitään kommentoida kenellekään. Jospa mie nyt tulisin katselemaan kuulumisia vähän tiuhempaan :).

Eveliinukka 35+1
 
:wave:

Neiti10 Tervetuloa joukkoon mukaan. :flower: Kukkiskaan ei kauheasti hikkaile, oon ehkä pongannut kerran tai pari että olisi hikka.

An-ri Miekin kävin tänään neljän päivän sisällä olon jälkeen ulkona ja taisi tulla joku raitisilmamyrkytys, kun ihan sitten nukahdin hetkeksi sohvalle kun lapset kattelivat PikkuKakkosta. :O

Katapultti Onnea hyvistä neuvolakuulumisista. :)

tatomira Onnea äippälomasta. :) Itsekkin pohdiskelin tänään just että ehkä tässä pitää alkaa pikkuhiljaa suunnittelemaan laukun pakkaamista ja katselemaan vähän jo vaatteita valmiiksi.

inkalilla Miehet! Ne on välillä vähän ajatelemattomia. :D

Lisämaidosta Meillä on kaikki lapsukaiset saaneet lisämaitoa osastolla, yleensä miulla on maito noussut siinä toisena päivänä synnytyksestä. Itse olen ihan pyytänyt tuota sen takia että pääsee varmasti kotiin, ettei vauvan paino laske liikaa. EKKS:ssa on ainakin käytäntö että ei saa paino tippua 10% syntymäpainosta.
Joka kerta on tainnut olla luovutettua maitoa, mikä on kyllä miusta hyvä kun on paremmin sulavaa kuin tuo korvike.

(.) Tänään oli sitten viimeinen neuvolalääkärikin ja tässä sieltä infot. :)

Rv 35+6

paino 94,5 (+528g/vko)
turvotus -
RR 124/80
pissa puhdas
hb 119
sf-mittaa ei mitattu kun lääkäri ei löytänyt mittanauhaa... :headwall:
tarjonta pt
sykkeet + 136
liikkeet ++

Kohdunsuun tilanne oli pehmeä, kiinni ja pituus 2,5 cm

Kukkis siis ilmeisesti perätilassa edelleen majailee, joten laittoi lähetteen sitten äitipolille tarjonnantarkistukseen. :) Se on kyllä kiva, pääsee vielä kerran näkemään pientä. Täällä kun ei mitään synnytystapa-arvioita tehdä automaattisesti. Muuten kaikki oli siis ihan mainiosti, alhaallakaan ei suurempia muutoksia ollut.

Seuraava neuvolakäynti onkin jo ensi viikolla, eli nyt sitten käydään viikon välein tuolla.

Huomenna poksuu viikot taasen, jo 36 viikkoa takana. Ihan hurjaa kyllä. :D Jotenkin hassua ajatella että siitä sitten viikko niin ollaankin jo täysiaikaisia...

Eipä sen kummempia tällä kertaa, voikaahan hyvin. :)

MLM ja Kukkis 35+6
 
eveliinukka On kyllä mukavat nuo uudet tilat verrattuna noihin vanhoihin. :)
Kahden hengen huoneet on vaan, ja ilmeisesti on enemmän tilaa kuin aikaisemmin. Miulla kävi viime syksynä niin hyvä tuuri että pääsin perhehuoneeseen ja sain olla koko ajan yksin siellä, kun oli niin vähän porukkaa osastolla. Ensimmäistä kertaa onnistui nukkuminenkin tuolla edes jotenkin. :)

Samoin uusitut salit oli ihan ok ja vauva hoidettiin siinä samassa huoneessa. Samoin amme oli tosi kiva, toivoisinkin että olisi tälläkin kertaa mahdollisuus päästä sinne lillumaan. :)
 
Pistoksista puheen ollen. Annetaanko synnytysreissulla vauvalle muita pistoksia kuin tuo K-vitamiini? Isketäänkö vauvan käteen heti synnyttyä ranneke ja mitä tietoja siihen tulee?

Jos joutuu sektioon esim. raivotarjonnan vuoksi, niin kauanko sektio kestää?
 
Viimeksi muokattu:
Ninnatar

Muita piikkejä pienelle ei automaattisestti tule. Jos on riskiryhmää tubin suhteen, niin sit calmetoidaan. Eli se on se piikki, mistä meille on tullut arvet kankkuun. Nykyään sitä ei tosiaan anneta automaattisesti kaikille, matkustaville ja muistaakseni sellaisille jotka ovat mahdollisesti itärajannaapurien kanssa tekemisissä.
Lapsukaiselle laitetaan heti ranneke kun on syntynyt. Tai se pieni hetki siinä menee, että ehditään täyttää. Mut periaatteessa vahingossa vaihtumista ei näillä eväilllä pitäisi tapahtua :) Siihen kirjataan sukupuoli, kellonaika, päivämäärä ja äidin sukunimi. Ja sen päivämäärän yhteyteen ns. sotu millä lapsi on sairaalan papruissa, ei siis virallinen sotu.
Sektioista mulla ei mitään käryä.
Tosin, vauvojen "kuuluu" syntyä raivotarjonnassa, joten sen takia ei yleensä sektiota tehdä. Avotarjonta on sit kasvot edellä. Perätila on pylly edellä. Tahi jalat edellä. Raivotarjonta siis mun käsittääkseni tarkoittaa sitä, että synnytyksessä tarjoutuva osa on pään kovat luut (eturaivo, takaraivo, en nyt muista?), jotka painavat kohdunsuun helpommin auki, kuin esim. perätilassa pylly on pehmeämpi ja avautuminen ei ole niin tehokasta. Sektion kestoon kuitenkin vaikuttaa se, että onko suunniteltu, kiireellinen vai hätäsektio. Toiset varmaan tietää paremmin :)
 
Luovutetusta äidinmaidosta haluan sanoa, että sen luovuttajan tekevät kyllä äärettömän arvokasta hommaa, jos viitsivät oman ylimääränsä muille luovuttaa! Useimmissa sairaaloissahan luovutettu äidinmaito menee ensisijaisesti sairaille ja esim. keskosvauvoille. Minunkin kaksi ensimmäistäni ovat luovutettua saaneet sairaala-aikana. =)

Todellakin se äidin ensimaito (kolostrum) on todella tujua tavaraa ja sillä vauvan katsotaan kyllä hyvin pärjäävän ensimmäiset muutaman päivän. Vauva myös kerää loppuraskaudessa käsittääkseni vararavintoa, jolla pärjää siihen asti, kunnes äidin maito nousee kunnolla. Vastasyntyneen vatsalaukkuhan on ihan pikkuruinen ja meillä ainakin lisämaitoakin on aluksi annettu ihan jotain kymmenisen milliä.
Mä itse totesin viimeksi osastolla, että oman levon nimissä pyysin muutaman kerran lisämaitoa, kun oli suhteellisen isokokoinen vauva eikä mulla maito nouse yleensä kuin joskus kolmentena päivänä. Nyt ajattelin kokeilla mennä ihan täysimetyksellä, mutta suunnitelmilla on tapana mennä pyllylleen enkä ole mitenkään fanaattinen tämän asian suhteen. Mulla on kaksi täysin pullolasta ja yksi osittaisimetetty, joten tiedän, että niinkin kasvaa ihan yhtä hienoja lapsukaisia. :D

Mä täällä huuli pyöreenä ihmettelen näitä neuvolakäytäntöjen erilaisuuksia. Mulla siis edellinen neuvola oli rv33, seuraava (lääkäri) on rv38 ja siitä eteenpäin mennään sitten viikon välein. Periaatteessa voi siis olla, että olen viimeisen neuvolareissuni jo tehnyt, mikäli tämä päättäisi syntyä ennen joulua. Ja tuossa lääkärineuvolassa pitäisi siis tarkastaa tarjonta ja tehdä kokoarvio ja ottaa mm. se streptokokkinäyte. Menee kohtuullisen myöhäiseen ajankohtaan minusta... No, eipähän tarvitse aina etsiä lapsille hoitajaa ja rampata neuvolassa. =)


Täälläkin ollaan muuten jo peräti toista päivää äitiyslomalla. :)


NS 34+5
 
Ninnatar tosiaan, kuten inkalilla sanoi, niin vauvan "kuuluu" olla raivotarjonnassa, eikä kellekään kyllä vauvan oikean asennon takia ole sektiota tehty.

Kiireelliseen sektioon menee oman kokemukseni mukaan sektio päätöksestä siihen et vauva on ulkona n. puolisen tuntia, sit siinä sitä kokoon kursimista ym. niin meneehän sitä aikaa, tosin itelläni ajankulu oli aikalailla kadoksissa tuossa vaiheessa.
Hätäsektiohan onkin sit niin nopeaa touhua, et on äidiltä taju pois ennenkuin sitä ees itse tajuaa, tai ainakin näin olen ymmärtänyt. Tuo suunniteltu kestää varmaan aikalailla saman verran kuin kiireellinenkin.

Maidon luovutus mulla on niin pitkä matka sairaalaan (reilu 50km) että käytännössä tuo maidon luovutus on liian hankalaa, et sitä viitsisin tehdä. Esikoisen aikana multa tuli sitä maitoa ihan järjettömiä määriä, et jos se ei olisi ollut niin hankalaa olisin sitä varmasti myynyt.

Neljän suora mulla on nyt kerran 2vko väliä neuvolassa (tai on ihan peräkkäin neuvola ja synnytystapa-arvio) ja sit taas 2vko ja sitten 1vko et vaihtelee kyllä tosi paljon nuo neuvolakäynnit.

Täälläkin synnytys pyörii mielessä jatkuvasti, huokaus... mä EN halua synnyttää!! Mut mä haluan tän muksun ulos ja niin, mä en myöskään halua sektiota, et käy nuo vaihtoehdot vähiin :D kun muistaa vielä turhan tarkkaan sen kivun ja sen ponnistusvaiheen ja kaiken.
Jotenkin eilen kun katselin yhden kotisynnytys jutun niin se äidin tuskainen ilme pisti taas ahdistamaan ihan suunnattomasti.

tatomira 35+3
 
Tarjonnasta vielä kävin lukemassa että mikä on raivo- ja avosuutarjonta... Eli yleisin on raivotarjonta, vauvalla pää alaspäin ja kasvot kohti äidin selkää. Avosuutarjonta on sit vaavin pää alaspäin ja kasvot kohti äidin vatsaa. Mun poika syntyi aikanaan kasvot kohti kylkeä eli mikähän se mahtoi olla? melkoista rakettitiedettä :)
 
Ns mä ottaisin niin mielelläni noi teidän neuvolasysteemin käynnit.

Nyt pitäis ravata kahden viikon välein, mut nyt meinaan tälle tätsylle kyllä sanoa, että tuun vasta vuoden vaihteessa seuraavan kerran. Mua lähinnä ärsyttää se ravaaminen, kun mitään erityistä ei raskaudessa oo ollu. Ellei öttiksen kasvupyrähdystä lasketa.

Tänään onkin aika neuvolaan... argh. Just olin maanantaina polilla. Niin turhaa!
Ainii, vois varmaan paluttaa ton synnyttäjän esitietolomakkeen. Mä en kyllä oikein sitä koko hemmetin lappua ymmärrä. Samat jutut ku nlakortissa. Ja tietysti se ihana "mitä toivot synnytykseltäsi ja sairaala-ajaltasi-kohta" On tietysti synnytys hieno asia ja melkoinen elämys, mutta mä luulen, et suurin osa meistä toivottaa kesken pahimpien kipujen sellaiset toivomuslomakkeet kankkulan kaivoon.
Perhehuonetta ei etukäteen voi toivoa, komplikaatioita ei voi ennustaa, kivunlievityksen tarpeellisuudesta puhumattakaan. Jotenki koen, että itselle tulee sellaisesta suuremmat odotukset ja paineet.
Sitä paitsi, mä en koskaan oo kenenkään nähny sitä lappua lukevan mun synnytyksen aikana. Neuvolakortilla on menty ja loput kyselty sit synnytyksen aikana.

Tosin neljännestä muksusta ehdin olla sairaalassa alle 15min, ku tytär jo parkaisi. Silloin ei kyllä ehditty edes korttia vilkaista ennen lapsen syntymää:LOL:

Tää hiton palsta on imaissut mut kokonaan sisäänsä... nyt on laitettava stoppi moiselle ja alettava elämään kuten ahkeran äidin kuuluukin. Eli tiskit, pyykit, piparit, imurointi, lattianpesut, joulukoristeet, ikkunat, ruokaa, neuvolaa, kauppaa... Hemmetti, tuli hiki jo pelkästä ajattelusta :)

So long, hanit :wave:

Inkalilla ja öttis 32+5 ( yhdeksännellä kuulla jo :) )
 
inkalilla meillä esikoinen oli tulossa kasvot edellä ja sen vuoksi sitten mentiin kiireelliseen sektioon (oli siinä muutakin) mut tarjonta oli siis virheellinen, et voihan se olla siellä miten päin vain.

Tuohonhan just perustuu tää, että missä asennossa äidin pitäisi olla loppuraskaudessa, et vauva asettuisi oikeaan asentoon kohdussa ja juuri sellanen et istuu jalat levällään ja nojaa käsillään pöytään etukenossa kait edesauttaa vauvan hakeutumista oikeaan asentoon, sitten taas sellanen sohvalla löhöävä jalat hieman koholla asento on tosi huono vauvan kannalta, myös vasemmalla kyljellä makaaminen edesauttaa tuon vauvan oikean asennon löytämistä ja sitten jumppapalloon nojailu (tollasia oon siis netistä lueskellut)

Mä en oo ollenkaan varma, että miten päin tää pikkukaveri täällä mahassa on, sivutarjontaa on kirjoitettu neuvolakorttiin, paitsi viimeksi tuli merkintä raivotarjonnasta, silti potkujen paikka vaihtelee tosi paljon! Välillä tulee tosi kovia iskuja tonne alavatsalle, sitten taas yleensä tonne oikealla puolelle ja nyt suurinpiirtein keskelle ylös, et ottaa tostakin nyt sit selvää.

Yöök närästää! Yksi syy lisää ootella jo vauvan syntymistä, mä en tykkää yhtään! Kun normaalisti mua ei närästä IKINÄ! Nyt menee rennietä kuin leipää :p yölläkin heräsin aivan järjettömään närästykseen :( mä siis en herää pissalle (ei tarvii kun satunnaisesti käydä pissalla yöllä) mut tuo närästys kyllä herättelee kerran-pari yössä :( sit kun tuo rennie janottaa ihan hirmuisesti niin sit pitää juoda ja huoh!

Huomenna olis sitten viimeinen pinnistys koulun eteen ja sit pitäis vihdoin ja viimein olla ammatti takataskussa :) olettaen, että mun suoritukset hyväksytään... kauhee jännitys siitäkin :( saa nähdä, et kuinka tulee uni ensi yönä kun jänskättää ihan hirmuisesti!
 

Yhteistyössä