~*~ Tammikuun Vauvat 2012 kesäkuussa ~*~

Pavunvarsi, jestas mitä uutisia sulla! :D

Anskutin, mulla on kanssa ollut tänään kaikista kamalin päivä olon puolesta tähän mennessä. Kaikki tulee pienellä viivellä ylös. :x Paitsi mehujää. :) Pahin ällötyksen aihettaja on leipä! En oo syönyt leipää pariin viikkoon. Pelkkä hajukin alkaa etoa. Ja telkkarin leipämainokset. Ja enköhän mä hitto soikoon ole sitten vielä vastuussa meidän kaupan leipäosastosta. :kieh:

Töissä kertomisesta: Mun pitää sinnitellä vielä pari viikkoa tän pahan olon kanssa. Juhannuksesta alkaa loma ja sitten en näekään pomoa kahdeksaan viikkoon kun menee lomat just ristiin. Eli lomien jälkeen sitten. Toki riippuu siitä kuinka moni saa tietää jo sitä ennen, koska en halua että pomo kuulee sen jostain muualta.

Ja voi että noita teidän masuja! :) Mulla ihan vaan omaa masuläskiä vielä.

Kesälomalla ei olla lähdössä mihinkään reissuun. Tai siis ei ainakaan olla vielä suunniteltu mitään. Eka viikko menee lastenhoidon merkeissä, kun mun 2-vuotiaat pikkusisarukset tulee meille muutamaksi yöksi.

Tänään oli varhaisultra. Jännitti ja pelotti ihan hemmetisti, koska viimeksi siellä oli huonoja uutisia. Tällä kertaa kaikki oli kuitenkin oikein hyvin! :heart: Pienellä oli mittaa 8mm ja syke löytyi. Sykkeen näkemisen lisäksi sain myös kuulla sen jumpsutuksen!! Harmittaa tosi paljon kun mies ei päässyt mukaan.
Kävin saman tien kotimatkalla kertomassa äitilleni vauvauutiset. Siinä sitten itkettiin molemmat. :)

Kohta täytyy varmaan kavereillekin kertoa, vaikka ei oltu alunperin ajateltu vielä kertoa. On niin paljon juhlia tiedossa, että väkisinkin jään kiinni juomattomuudesta, vaikka en mikään lopposuu normaalistikaan ole. Ensi viikolla on kaverin polttarit, sitten on juhannus, sitten on häät ja sitten mun synttärit, 4 viikonloppua putkeen.

Leena ja pikkuinen 7+0 *POKS*
 
Hitto vie kun en osaa päättää miten tekisin noiden vanujen kanssa..Toki ei asialla kiirekkää ole, mut kun niitä käytettyjä kyttään niin sillä niitä on hyvä jo silmäillä...
Eli meil on käytetyt emmaljungan duo edget, hyvät vaunut, mut vähän epäilyttää ettei esikoinen jaksa millää seisomalaudalla vielä kököttää, vai jaksaisko? Vai myynkö noi vaan pois ihan suosista talvella ja ostan tuplat....Äh, hankalaa.. :D Toisaalta, esikoista vois talvella kiskoo myös pulkassa perässä, mut kun on se karvainenkin, joten riittääkö kädet....Aaarrggghhh... :D

Huomasin muuten et mulla on yhtäkkiä alkanu ihan oikeasti tulee massua! :O Siis et toi järkky turvotus (johon ei muuten saa mistää helpotusta, oon kokeillu..Kun joku asiaa kysyi.. :D ) alkaa laskee ja alla on ihan päivänselvä kumpu joka tuntuu käteen ja tänää kun pidin esikoista perinteisesti sylissä ennen nukkuu menoon, tuntui alamahassa inhalta..Kamalan kiva kun alkaa olee pallo jo nyt.. :D
 
Hankinnoista isommat hankinnat täytyy tehdä, mutta pienempiä juttuja löytyy jo omasta takaa. Vaunuista ollaan jo päätetty ajat sitten, eli joko emmaljunga city crossit kopan kanssa tai sitten nuo duo edget. Esikoisella oli city crossit ja kevyempiä rattaita en oo ikinä työntäny. Samaten pikku vaippoja tekis jo mieli ostella, meillä siis kestoiltiin ekan kanssa ja suunnitelmissa olis myös tämä tuleva vauva kestottaa :) Mutta ehkä vielä maltetaan mielemme siihen np ultraan asti:)
 
Duo edget on sitten saakelin isot vaunut, hyvä homma sinällää et menee sit isompikin lapsi, mut ei niitä ihan noin vaan kuljeta mukanaan..Tai meneehän ne jos ei ole koiraa tms. eikä tartte hirveesti tavaraa saada kyytiin, mut ite en mielelläni niitä koskaan kuljettanut koska siinä on aina oma hommansa irrotella koppaa ja renkaita..
 
Viimeksi muokattu:
Tää oli tänään ekassa neuvolassa ja varhaisultrassa. Siellä se nappula oli, sydän löi ja liikkeitäkin näkys, kaikki ok :) :)Viikkoja ultran mukaan 8+6 ja ilmeisesti mahikset loppuraskauteen aikas hyvät :) Alko heti tuntua paljon konkreettisemmalta.

Vointi on ollut musta oikeenkin hyvä, mitä nyt lievää kuvotusta/etomista esiintyy aika ajoin. Liharuokia ei pysty syömään, samoin limsoille tuli totaalistoppi viikko sitten (limsojen suurkuluttaja). Mutta periaatteessa hyvin voitu :)

Jenny 82 + Nappula 8+4, laskettu aika 14.1
 
Viimeksi muokattu:
Maira noista duo edgeistä niin en tullut ajatelleeksikaan tota kuljetusta :D Siis tarviiko niistä aina irrottaa renkaat? Meillä on farmani mallinen auto.. Jossa siis city crossit ja 2koiraa matkusti ihan kivasti..

Niin joo, tuli tänään heitettyä talviturkkikin, jihuu! :)
 
Mairalle piti tulla kommentoimaan tuota vaunuasiaa. Suosittelisin lämpimästi, että ainakin kokeilee ensin tavisvaunuilla ennen tuplien hankkimista miten elo sujuu.
Meillä nelonen syntyi lokakuussa -08 ja kolmonen oli silloin 1v 5kk. Pärjäsin oikein hyvin talven tavallisilla vaunuilla, välillä oli vauva liinassa ja isompi vaunuissa ja sitten pulkan ja seisomalaudan kanssa pelattiin ja sujui ihan ok. Me asumme maalla jossa on pakko olla tukevammat vaunut, millään hentoisilla ei tuolla hiekkateillä ja metsissä pääse. :)

No sitten otettiin koira ja ajattelin että nyt on pakko olla jo tuplavaunut että pääsee lenkille. Oli kyllä ihan turha ostos, olivat kauhean painavat, hankala kuljettaa autossa ja käyttöä noille tuli oikeastaan vaan pari kuukautta, kun kolmonen ei sitten enää kevään tullen edes halunnut istua kyydissä ilman kauheaa tappelua. Silloin käytin sitten seisomalautaa, kun viihtyi siinä paremmin eli toinen istuin tyhjänä mentiin.

Nyt kun viitonen syntyi niin en enää edes harkinnut tuplia vaan taas ollaan menty laudan kanssa, jolla pääsee talvellakin yllättävän hyvin eteenpäin. :)

Tulipas pitkä sepustus, mutta tosiaan tuplatkin voivat olla turhakin ostos vaikka olisi pieni ikäero. :)

Lisään vielä että meillä siis nyt käytössä Brio Novat ja tykkään tosi paljon noista.
 
Viimeksi muokattu:
Maira noista duo edgeistä niin en tullut ajatelleeksikaan tota kuljetusta :D Siis tarviiko niistä aina irrottaa renkaat? Meillä on farmani mallinen auto.. Jossa siis city crossit ja 2koiraa matkusti ihan kivasti..

Niin joo, tuli tänään heitettyä talviturkkikin, jihuu! :)
Meillä ei mene audin (farkku) perään kuin vaunut ja kontti on vaunuja täynnä siinä kohtaa..Omaan tilaihme hb:hen jää vielä jopa hieman tilaa tavaroillekkin, mutta ei toivookaan et sinne kyllä koiraa laittais, tai saa olla saakelin pieni koira.. :D

Eli meilläkin kulkee sit auton perässä matkikset kun ei noita emmaljungia mukanaan kuljeta ellei ole kontti tyhjänä.

Toki autoissa on eroja ja suosittelen et käytte liikkeessä kattomassa ja kokeilemassa niitä, mut ite kyl poltin hihani moneen otteeseen noitten koon takia..

TOSIN, koska ne on isot, ne on tukevat, kulkevat melkei olosuhteessa kuin olosuhteessa vaivatta, kyytiin menee isompikin lapsi ja meno on tasaista, et hitsin hyvät ne kyllä on! :)

MLM Kiitti neuvosta, taidan sitten kuitenkin kokeilla mennä noilla tavallisilla... :) Kun itsekkin mietin et tekeekö niil tuplil sit loppujen lopuks kuitenkaa mitää.. Halvemmallakin pääsen kun uusin noihin vaan renkaat ja ostan sen laudan... :D

Ultrakuulumisia oli Jennyllä, Leenalla ja Bassetslla, hienoa että kaikki oli hyvin! :heart:

Uimassa en ole käynyt, en oo käynyt oikeasti varmaan 10 vuoteen koska en oikein kovin mielelläni näytä itseäni niin pienessä vaatteessa ihmisten ilmoilla.. :ashamed: Tosin eilen jo edistyin ja ostin uikkarin, sitä en tiiä koska sitä kokeilen.. ;) Eiköhän tässäkin asiassa muutos tule jos nää tappavat helteet jatkuu terveisin perhe jonka huushollissa ei edes yöllä laske lämpötila alle 28 asteen... :rolleyes:

Mutta ei mulla muuta.. :)

Maira ja kirppu 8+2
 
Onnea hyvistä ultrakuulumisista, kaikenlaista jännitystä ilmassa!

Talviturkin jätin avantoon keväällä, mutta ei ole nyt kesäaikaan vielä tullut uitua.

Ja sitten oma napa: aika epävarma olo on, kun oireet ovat selvästi helpottaneet ja nyt alkoi tulla ruskehtavaa vuotoa. Tosin ei mitenkään runsaasti, mutta jotenkin tässä jo valmistaudun henkisesti siihen, että tämä ei onnistukaan :'(. Onnistuneessa raskaudessa ei ollut mitään vuotoja, joten siksi en osaa kovin luottavainen olla.

Mutta ihania hellepäiviä kaikille! Minäkin yritän nauttia auringosta kaikesta huolimatta.
 
Hei vaan kaikille :) voisin tännekin vähän päivitellä tietoja, eli tiistain np ultran jälkeen LA päivittyi ja on 30.12 eli minut voi tältä listalta poistaa ja pysyttelen tuolla joulukuisissa :) muuten oli kaikki meidän pikkuisella todella hyvin, niskaturvotusta mitattiin 1mm joka on aika perus eikä muutenkaan mitään hälyttävää löytynyt :)

oikein ihanaa odotusta ja lämmintä kesäpäivää kaikille<3

joulumamma ja pikkuinen 10+6 VASTA ;)
 
Sartsa83
Niiskuneiti ei oo tullu käytyy uimassa.. en tiiä käynkökään.. pitäs kans sit joskus illalla mennä, ettei ois enää ketään, kun vihaan mun vartaloo, enkä taho julkisesti sitä esitellä. Mä viime kesällä oottaessani esikoista sain turvotuksen vaihtelevasti kuriin Novellen omenanmakusella vishyllä, jossa on magnessiumia mukana sekä syömällä yötä vasten yhen tabletin PURU Magnex 375mg -magnessiumia. Sit myös tuore ananas poistaa nestettä kehosta, et jos ananaksesta tykkää. Myös kahvin on sanottu poistavan nestettä, mutta mulla sillä ei oo ainakaan mitään tekoo ollu. Sit jos sulla on pahiten tota turvotusta jaloissa, niin koivet kohti kattoo JA PARAS APU on vesi. Sitä juot niin paljon vaan päivässä kuin suinkin pystyt. Mielellään vähintään 2L/pvä. Mä satuin oleen heinäkuun ja elokuun alun ihan viimesilläni, jollon oli ne pahimmat helteet viime vuonna, joten sillon ei sit enää auttanu oikeen mikään kun maha paino jo niin paljon eikä nesteet päässy kiertään vaan keräänty kaikki nilkkoihin ja jalkateriin. Olin kyllä semmonen virtahepo laitoksella että voi morjens. Ei pahemmin tee mieli kattella niitä kuvia, vaikka muuten onkin mukavia muistoja, hirveää synnytystä lukuunottamatta. :)

Ninnatar kiitos sivuista. :)

LeenaT mulla oli heti plussauksen jälkeen leivästä tosi hirvee ällötys! :D Kaikki leipä, missä vaan oli hiivaa käytetty, niin hyi olkoon.. ne haisi kaikki vehnäjauhoille ja sille hiivalle ja se oksetti. :D Nyt pystyy jo joitakin leipiä syömään, mut esim. ihan vaalee leipä tai joku vaasan ruispalat. Yök. Onnea hyvistä ultrakuulumisista!!! :) :hug:

Maira meillä on kans jotkut emmaljungat.. en enää muista mikä malli on, kun ostettiin käytettynä, mut tosi hyvät on kans... se vaan, ettei meidänkään jätkä ole sillon vielä niin vanha että jaksais koko aikaa kököttää missään seisomalaudalla tai jos väsyttää niin ei sais sitten semmosta istuin osaa laitettua makuuasentoon ja niissäkin on varmaan painoraja. Eihän tässä tosiaan kiire ole, mutta........ niih.

Meilläkin on audi. A6. Ja sinne kyllä pituuttas suunnassa mahtuu vaunut ja niitten viereen sit muuta tavaraa. Ainoa mitä toivoisin, niin siellä kun on niitä hemmetin pykälöitä, et ne ois poissa, niin sivuille jäis vielä fiksummin tilaa kuten esim. kaveripariskunnan rellussa. Mut jos kun tonne joutuis sitten kaksostenvaunut laittaan, niin sillon tila kyllä loppuis kesken. Korkeintaan enää mahtuis meidän neljän matkatavarat ja se ois siinä.

Juups. Hellepäiviä vaan kaikille. Me lähetään tänään iltapäivällä treffaan kavereita Ideaparkkiin, koska siellä on viileää!! :D Muuten ollaan kotona tässä sen aikaa.. varmaan käydää pikapikaa pyörähtää tossa pojan kummituksilla, missä pappakin asuu, mut muuten ei kyllä tänään kauheesti ulostauduta. Äiti ei jaksa.

Sartsa 9+5 :heart:
 
Sartsa83
Mitä katoin noita sivuja, niin eipä siellä kyllä sen halvemmalla ollu vaunuja, mitä saa täältä kotoSuomestakin kaupasta. En nyt muista tarkkaa sivua mitä kattelin kotoSuomen sivustoa, mutta siellä oli brion tuplavaunut edullisemmat kuin tuolla verkkokaupassa. Ne oli jotain 450e ja tuolla ne oli 645e. Et jos vaan osaa ettiä ja tietenkin, mikä itselle on paras, niin sen mukaan. Mut tuli ainakin itelle noista olo, et noh, ehkä mä ensin tiedustelen täällä Suomessa tuttavilta, oisko myymässä tuplia ja sitten ton huuto.netin katon ja facebookissa kyselen ja sitten vasta päädyn joko tilaamaan tai ostamaan kaupasta, jos mistään ei saa omiin tarpeisiin sopivia vaunuja.
 
Minäkin tsekkailin eilen noita hintoja. Totesin, että jos olisi kiinnostunt esim. saksalaisesta Teutoniasta, niin siinä saattaisi tulla säästöä pari sataa euroa, mutta lähtöhinnat ovat todella korkeita ja Suomesta saa muita merkkejä edullisella hintatasolla. Kuten Sartsa totesikin, riippuu mitä on ostamassa :)

9 + 2
 
Viimeksi muokattu:
Pavunvarrelle suurensuuret onnittelut minultakin :)

Ja muillekin onnittelut mukavista ultrakuulumisista!

Näin pikaisesti ruokatauolla tulin vain antamaan veikkauksen sukupuolesta eli luulenpa, että meille tulee toinen tyttö. Jo senkin perusteella niinkuin Sartsakin tuolla mainitsi, että tytöt kuulemma vie äidin kauneuden :D Naama kukkii ja joka paikkaa turvottaa, hiukset rasvoittuu nopeammin jne.. Oikein kaunis olo ;)

Flunssa on kuitenkin pikku hiljaa selätetty, jes :)

Amom 9+4
 
Vaunuasioista: Meillä on esikoisen (nyt 2 v 2 kk) yhdistelmät ja kakkosen (1 v 2 kk) tulon myötä hankin brion tuplat. Ongelmana vaan, että nuo tuplat ei mahdu oikein mihinkään autoon. Siksi meillä on vielä tuplasateenvarjorattaat jotka kulki kevääseen asti aina autossa (Kia Sportage), mutta kevään myötä olen useimmin ottanut nuo yhdistelmät ja esikoinen on kävellyt tai sitten yhdistelmät+matkarattaat ja pyytänyt jonkun mukaan lykkimään toista. Mutta kotona nuo tuplat on ihan ehdottomat!

Nyt kolmosen myötä olen jopa miettinyt kolmosten härveleitä, mutta ne on niin hirmu kalliita :(
Näillä teiden auraamisilla (asutaan pikkukylässä) on talvella ihan turha kuvitella pääsevänsä seisomalaudalla eteenpäin joten jää nähtäväksi jaksaako esikoinen ja kakkonen kävellä vuoroissa vai miten homma hoidetaan. Pojat siis 2 v 10 kk ja 1 v 9 kk kun kolmonen syntyy.
Esikoinen oli välissä tosi innokas kävelemään, mutta nykyään haluaa vain kyytiin.

Ultra-asiasta: selvennykseksi siis, että mun masusta löytyi vain yksi sikiö vaikka pusseja oli kaksi. Eli yhtä täällä vain odotellaan vaikka äärettömän katoavan pieni mahdollisuus olisi kaksosiin.
 
Tässähän alkaa ihan jännittään omaa ultraa kun alkaa tuleen teiltä muilta ilosia ultrakuulumisia :) Toivottavasti täälläkin näkyis syke ja vastais viikkoja, kaiken sen tuhruttelun jälkeen.

Tänään onkin ollu helpompi aamu huonon olon suhteen, yleensä se tulee melki heti kun saa silmät auki. Nyt ei ollu mitään. Sain vähän siivottuakin :) Vähän kyllä huippaa ja silmis sumenee jos ei ihan heti nousemisen jälkeen syö. Jos tänään pääsis vähän parvekkeelle nauttiin auringosta. Tuntuu että pää on ihan pehmee, mut kai tääkin kuuluu tähän raskauteen :D
Turvotuskaan ei oo enää niin paha mitä se oli viime viikolla, kai sekin jo helpottaa.

Nijan 10+0 pokspoks
 
Heippa piiiiiitkästä aikaa! :wave:

Voihan pavunvarsi, minkälaisia uutisia sulle tuli ultrassa!!! :D Tuollanen laittais kyllä pään pyörälle itse kullakin!

Mulla oli maanantaina ensimmäinen neuvola. Eipä siellä muuten mitään ihmeellistä ollut, kuin sydänäänten kuuntelu ja mikä ihaninta: kuuluihan ne, kunhan neuvolan täti tajus tarpeeksi alhaalta etsiä! :heart: Se olikin eka konkreettinen merkki mahan asukkaasta - niiden monien raskaustestien lisäks. Oireita kun ei oo ollu vieläkään, eikä mahakaan tunnu vielä pömpöttävän.

Kun kirjauduin tälle palstalle ajattelin kirjottelevani ja lueskelevani täällä ihan ahkerastikin. Niin tein esikoisen aikaan lokakuisten 2010 ryhmässä ja osasta kaksplussan kirjottelukavereista tulikin tosi tärkeitä vertaistukia, joiden kaa ollaan edelleenkin yhteydessä facebookin kautta. Nyt on kuitenkin arki ollu sellasta menoa tuon seisomaan nousevan ja kohta varmaan kävelemään opettelevan esikoisen kanssa, että koneella olo on jääny ihan minimiin. Siinä kaverissa on nyt vahtimista, ettei sitä voi jättää moneks hetkeks vartioimatta. :) Ainoat vapaahetket on sen päikkäriaikaan, ja sillonkin mä oon usein joko vaunulenkillä tai yritän tehdä rästissä olleita kotihommia. Oon siis tosi pahoillani, että en oo niin aktiivinen täällä, kun ois toive!!! Voi olla, että jatkossakin teidän kuulumisten lueskelu ja omien juttujen kirjottelu täällä jää vähälle. Joten jos teitä häiritsee, että tuolla listalla on tämmönen taustailija, niin en todellakaan loukkaannu, jos vaikka poistatte mut! :)


Tatara 10+1
 
Viimeksi muokattu:
Nyt se varmistus on saatu

Elikäs ON
Eilen oli se ultra. Koko päivän mulla oli huono fiilis, Hittoakos sinne neuvolaan menemään, kun menis suoraan naistentautienpolille, niin sais ne keskeytyspillerit matkaan. No menin sit kuitenkin. Neuvolatäti olikin hyvin ymmärtäväinen kätilö. Vuodatin edellisen ultrauksen lopputuleman johon hän totesi, että ei me välitetä siitä, nyt katsomme kunnolla, niin ettei tulkinnan varaa jää.

Yllätykseksi ultra tehtiin vatsan päältä. Siinä makasin ja kyyneleet valui valmiiksi poskia pitkin. Kätilö katseli ja kysyi, että ymmärränkö näkemäni... Kerroin ymmärtäväni... Yksi sikiö jolla näkyi jo pienen pieni helminauha selkärankana, pienen pienet käsien alut, lapsiveden täyttämä pussi ja SYDÄMEN SYKE:heart: Öttiäinen on elossa :heart:

Joten. Minut saapi päivittää sinne odottajien puolelle. LA 20.1. seitsemäs ihme ja SatKs

Inkalilla ja Öttiäinen 7+6

Palailen huomenna kommantoimaan kaikkien muiden kirjoituksia, nyt on kiire töihin :wave:
 
Ninnatar Ei mulla ainakaan merkittävästi oo vielä rinnat kasvaneet. Mies kyllä on sitä mieltä, mutta samat rintsikat mahtuu edelleen ihan hyvin. Pinkeät ja raskaat mun tissit kyllä on ja etenkin öisin (siis ilman liivejä) saattavat olla ihan hirveän kipeät. Tunnen kovaa vihlontaa, jos käännän kylkeä tai nousen käymään vessassa.

Bassets, LeenaT ja Jenny82 Onnea hienoista ultrauutisista! :flower:

Vaunuja täytyy alkaa täälläkin varmaan ultran jälkeen katselemaan ihan tositarkoituksella. Käytettynä haluaisin ostaa. Meillä on kyllä tilava farkku (Volvo 850), mutta peräkonttiin täytyy vaunujen lisäksi mahtua koirien kuljetushäkkikin, joten täytyy aika tarkkaan mittailla. Saa tosin nähdä, ehditäänkö vaihtaa autoakin tässä välissä. Tuo olis kyllä hirmu hyvän kokoinen, mutta kaikenlaista kremppaa on alkanut ilmetä, mikä hieman arveluttaa. Vanha autohan tuo on, mut kovin hyvin pidetty, sinänsä siis voisi korjuuttaa isommallakin summalla (mut mistä sen summan sitten kokoon riipii, se on eri juttu)…

Talviturkkia en oo minäkään heittänyt. En nyt äkkiseltään muista, koska oon viimeksi uinut, viime tai toissakesänä kuitenkin. En mielellään esiinny muiden nähden niin vähissä vaatteissa, kun on tota muhkuraa ja pahkuraa sen verta runsaasti kertyny :D

Meelia :hug: Toivottavasti kaikki olisi kuitenkin hyvin!

Tatara Onnittelut sydänäänien kuulumisesta!

Ihanaa inkalilla, onnea ihan mahdottoman paljon!! :heart:

Mukavaa torstaipäivää kaikille! :wave:

Jomi & Samu-Sirkka 7+4
 
Täälläkin käytiin alkuviikosta varhaisultrassa neuvolassa. Siellähän se 1,5cm mittainen otus köllötteli ja sydänkin sykki hienosti :) Olin aivan vakuuttunut että ei siellä mitään ole kuitenkaan ole, mutta onneksi olin väärässä :) Ehkä tähän alkaa vähitellen uskomaan! Viikot vastasivat silloin jo 8+1, menkoista laskettuina olisi ollut siis vasta 7+0.

Pahoinvointi on jotain aivan kamalaa, ympärivuorokautinen maailman hirvein krapula. Oksua on tullut (vain) 4 kertaa, mutta koko ajan saa olla varuillaan että joko taas kohta. Mikään, siis MIKÄÄN ruoka ei maistuisi, eikä juoma. Pakko kuitenkin syödä vähän väliä, koska muuten tulee vielä huonompi olo. Huoooh, jospa tätä ei kestäisi enää kauan! :x:x:x Mitään reissujakaan ei uskalla suunnitella kun ei tiedä olosta.

Onnea kaikille ultrasta hyviä uutisia saaneille, ja pahoittelut ketjusta pudonneille :(

SenSen ja salamatkustaja 8+4
 
Ihania uutisia Inkalilla :heart: Kaikille muillekin ultrassa käyneille suuret onnittelut.

Meelia älä luovuta. Nimittäin pari vuotta sitten Kaksplussalla palstaili mamma, joka kerran yhtenä yönä herätessään huomasi vuotavansa roppakaupalla. Silti hän sai terveet lapset (kaksoset). Vuotoja voi tulla ja mennä tarkoittamatta sitä pahinta. Näin olen odottajien kommenteista ymmärtänyt :hug:

Nämä viikot ovat meille kaikille todella jännittävää aikaa ja tunteiden myllerrystä, koska vasta ensimmäinen ultra tuo ylipäätän vastauksen masuasukin olemassaolosta. Siihen asti kaikille voimia :hug:

9 + 2
 
Viimeksi muokattu:
inkalilla, heart

Kaikille muillekin varhaisultrasta hyviä uutisia saaneille onnea :heart:, samoin sydänääniä kuulemaan päässeille. :heart:

Me mentiin täällä maalla viime talvena yksösten rattailla + kahdella pulkalla ja kyllä se koirakin siinä vaunun aisassa fleksistään roikkui. Kyllä hätä keinot keksii, kun lenkille tekee ihmisen mieli eikä mekään todellakaan lähdetty mitään kolmosten rattaita etsimään, vaikka kolme alle 2-vuotiasta olikin. Ja siinähän ne raskauskilotkin olisi karissut, jos enemmän olisi tuota harrastanut.
No, tosiasiassahan tuo viime talvikin meni siihen, että ulkoilut kului lumitöissä. :kieh:

Mä olen pari päivää kärsinyt puoliltapäivin alkavasta pahoinvoinnista ja väsymyksestä, joka jatkuu sitten koko loppupäivän. Tästä samaisesta syystä on kommentointi jäänyt minimiin, mutta kaikkien jutut olen kyllä lukenut läpi. Ja onhan se ehkä ihan reilua, että minäkin saan osani näistä kurjuuksista, kun muuten olen niin helpolla päässyt. Vaan on kyllä niin kurja olo, että kaikki sympatiat on teidän tästä olotilasta koko alkuraskauden kärsineiden puolella. :hug: Nyt hammasta purren kävin öljyämässä ulkokalusteet, kun sain lapset päiväunille. Olisihan se kiva jossain vaiheessa kesää saada ne kalusteet tohon terassillekin. :whistle: Päätin vielä tulla pikavisiitille netin ihmeelliseen maailmaan, mutta nyt menen kyllä siksi hetkeksi maate ennenkuin lastenhuoneen mölinä alkaa.



NS 9+2
 

Yhteistyössä