* * * Tammikuun Vauvat 2012 joulukuussa * * *

Maira, hyvä tietää että muillakin on tätä samaa. Edellinen lääkäri sai kyllä tunnusteltua, mutta olisko ollu sitten pidemmät sormet :) Se on vaan aika hassua, kun itsestä tuntuu että paikat "pullottaa" jo ulospäin. Mutta hyvä niin jos ei olisi vielä syntymässä. Lopputyö edistyy hitaasti, mutta varmasti ja mä niin kovasti haluaisin, että vauva syntyisi vasta tammikuun puolella, heti ensimmäinen päivä :LOL:

Nuhmuliini80 mä olen kanssa huomannut, että vatsalihakset eivät tykkää yhtään jos joutuvat töihin. Mulla tuntuu varsinkin tossa vasemmalla puolella. Nyt joutuu ihan miettimään miten nouset tai meet istumaan/makaamaan ettei hirveästi jännitä vatsoja. Tai no, aika lailla kylkilihaksiltahan tuntuvat jo tässä vaiheessa :D

Vesien menosta terkka sanoi minulle, että pitäisi kyllä lähteä melko heti sairaalaan. Jos lapsi on pää alaspäin, niin ei ole niin hätä ja voi mennä omalla autolla. Tosin synnytysvalmennuksessa kätilö sanoi, että parin kolmen tunnin sisällä voi ruveta tekemään lähtöä. Mutta jos ois perätilassa niin eikun makaamaan, soitto ambulanssiin ja sillä sairaalaan.

Ja nyt kun tuli inkivääristä puhe, niin mähän tein toissapäivänä intialaista ja raastoin siihen sitä. Ei tietenkään paljoa, mutta kyllä siinä isompi "altistus" tulee kuin glögissä. En muistanut yhtään, että sitä ei sais syödä..

Oletteko muuten löytäneet jostakin kypärämyssyä ihan pienelle vauvalle? Mä oon kiertänyt aika monessa kaupassa ja yhdessä olen nähnyt, mutta oli kyllä aika hintava ihan perusmyssyksi.. Ja jos olette ostaneet/löytäneet, niin minkäkokoisen?

Ja luulen, että tämän vuoden puolella syntyy 11 joulutonttua.
 
inkalilla, en tarkkaan tiedä miksi se on ei sallituissa, mutta suoraan tosta vaun kalenterista kopioituna: "Inkivääri- vältä. Vielä jokin aika sitten inkivääriä suositeltiin pahoinvoinnin torjumiseen. Eviran keväällä 2009 teettämä arviointi antaa kuitenkin viitteitä siitä, että inkiväärivalmisteiden ja inkivääriteen käyttöä olisi raskauden aikana syytä välttää" Siinä ei siis ollenkaan kerrota sitä syytä :(

Juuri lajittelin noita äippäpaketin vaatteita ja voi herttinen, kun se keltainen yöpuku on iso. Mukamas kokoa 70cm, mutta on mielestäni reippaasti isompi..

Kypärämyssystä, meillä on ennestään kaapissa jou todella pienen näköinen kypärämyssy, joka on olevinaan kokoa 70cm, mutta on paljon pienempi ja on varmasti tulokkaalle passeli :) Katselin myös, että tossa äippäpaketissa oli pieni korvat peittävä hattukin.

Hankalaa toisaalta kun ei tiedä kumpi tulee, niin jotenkin vaikeampi keksiä mitä vaatteita hälle laittaa sairaalaan valmiiksi :)
 
Olguli Mä eilen aloin penkoa noita vauvan vaatteita ja löysin sieltä myös businon 0-kokoisen puuvillaisen kypärämyssyn ja sitten 2 kpl äitiyspakkauksen pikkuset-merkkistä valkoista puuvillaista kypärämyssyä koko 70. Käytössä meillä oikeestaan oli ruskovillan 0-kokoinen kypärämyssy, joten noi muut jäi aika vähälle käytölle. Mä oon ostellut noita varmaan huuto.netistä. Jos laitat mulle vaikka yv:na osoitteen, niin voin lähettää sulle toisen noista pikkuset-kypärämyssyistä, jos haluat.
 
Huomenta mammat, tulin tuolta kesäkuisista tänne käväsemään :wave:

Ajattelin nyt laittaa tänne linkin minkä kautta voitte liittyä buzzadoreiksi
Eli itse olen ollu siellä jo esikoisen odotusajoista ja päässyt mukaan moneen kampanjaan.
Tässä on ideana se että he aina hakevat tiettyyn kohderyhmään kuuluvia henkilöitä tällähetkellä varsinkin raskaana olevia ja pienten lasten (1.1.2011-31.12.2011) äitejä sekä teinejä (1994-1997)
Valituille lähetetään jotain tuotteita kotiin joita saa testata ILMAISEKSI ja niitä pitää jakaa myös kavereille ja ainoa asia mitä pitää tehdä on raportoida kampanjan jälkeen omat ja kaverien mielipiteet.

Itse olen päässyt mm. seuraaviin kampanjoihin: vauvanhedelmäsoseet ja lasten "smoothie"juomat, pepsodent white now, pakastepizzat yms.

Nykyään heillä on mahdollisuus myös päästä osallistumaan maksullisiin kampanjoihin jos itse haluaa. Itse en ole näihin osallistunut.
Eli jos te kuulutte kohderyhmään niin he lähettävät teille spostia ja saatte itse päättää osallistutteko vai ette

Tämä ei siis velvoita teitä mihinkään, teillä on vaan mahdollisuus päästä ensimmäisten joukossa kokeilemaan kaikkia kivoja juttuja :)

Jos kiinnostuitte niin liittykää tämän linkin kautta niin minä saan siitä värväämispisteitä ;)

Startpage | Buzzador

ninanina + pompula 13+3 :heart:
 
Moikkamoi mammat ja masut :)

Uskomatonta että on jo joulukuu, aika on menny niiiin nopeesti ja tämä kuu varmasti vielä nopeemmin kun on tuota jouluhössötystä tiedossa :) Pitkästä aikaa sain itteni kirjottelemaan tänne, oon niin huono siinä.. Lukemassa teidän kuulumisia täytyy käydä päivittäin, mutta kirjottaminen onki sitte toinen juttu :) Olitte veikkailleet joulukuussa ulos putkahtavien määrää, minä veikkaan pyöreää 10 :)

Mielenkiinnolla odotan kuinka lähelle/kauas lasketusta itsellä menee. Jos pitäisi olla uskominen siihen että äidin ja tyttären raskaudet on samankaltasia niin sitten pitäis melko lähelle laskettua mennä :) Sitpä se nähdään. Minkälaisia kokemuksia jo lapsia saaneilla on tuosta? Onko raskaudet ollu samankaltasia kuin omalla äidillä? Itellä ainakin tähän asti pitäny paikkansa esimerkiksi vaivojen suhteen... Tosiaan noista lasketuista ajoista niin meiän perheen lapsista ensimmäinen synty neljä päivää lasketun jälkeen, minä kaks päivää ennen, kolmas laskettuna päivänä ja neljäs leikattiin viikko ennen laskettua kun oli jo sen verran isokokonen. Mielenkiinnolla odotan kuinka käy :)

Tänään oli myös neuvola, nyt olikin vaan kaks viikkoo edellisestä kerrasta.

rv 34
paino 94,8 (93,5)
RR 125/75 (136/81)
hb 124 (112)
sf 32 (30)
tarjonta rt
sykkeet + 140
liikkeet ++

Onneks oli toi hemppa noussu jonkun verran. Jotain hyötyä siit siitäkin raudan syönnistä on ollu.. Ja paino. Huoh, se se vaan nousee... Laskeskelin tuossa että nyt on yhteensä tullu 12 kiloo... Noh mut turha siitä on hirveesti stressata, tulee minkä tulee..

Onko kellään täällä muuten kokemusta kilpirauhasten vajaatoiminnasta? Jouduin alottamaan Thyroxin-nimisen lääkityksen nyt joku viikko sitten ja nyt sitten käymään kontrolleissa tietyin väliajoin. Toivottavasti ei enää synnytyksen jälkeen tarviis jatkaa lääkitystä. Arvot olisivat kuulemma olleet täysin normaalit mikäli en olisi raskaana, nyt kuulemma herkemmin aloitetaan lääkitys. Tänään just neuvolatäti kyseli oonko huomannu minkäänlaista muutosta olotilaan lääkkeiden myötä, niin en...

Mutta nyt takaisin kouluhommien kimppuun :)

Ihanaa viikonlopun alkua kaikille!
 
Omanapaista vuodatusta, anteeksi.

Tässä aikaisemmin on ollut paljonkin juttua kotitöiden jakautumisesta naislinjalle. Samasta aiheesta jatkan minäkin, tosin hiukan eri näkökulmasta.
Eli meilläkin kotityöt on pääasiassa kontollani, kotona kun olen. Nyt on kuitenkin niin, että issias on tosi pahana ja lisäksi tolkuton väsymys on palannut. Nyt siis tilanne se, että en kertakaikkiaan jaksa pitää kotia edes minimaalisessa järjestyksessä :'(
Meillä on ihan hirveää. Keittiö poissa käytöstä, ruokahuoneen pöytä notkuu kaikkea rojua, lattioilla ei tahdo mahtua kävelemään, imuroitu ei olla viikkokausiin jne... Ja joulu tulossa. Ja pojat levittää kokoajan enemmän tavaroita mitä ehdin siivota.
Mies tekee pitkää päivää ja sitten on tuo laajennus ja remontti mikä vie viikonloput aikas pitkälti. Jotenkin vaan tuntuu, että pelkästään lasten hoito ja se, että niillä on puhtaat vaatteet, ruokaa ja pääsevät riittävästi ulkoilemaan vie ihan kaiken voiman. Nukahtelen pitkin päivää milloin mihinkin ja se ei ole hyvä juttu kun lapset ehtii tuhoamaan kaiken sillä välin.

Miehen puolustukseksi täytyy sanoa, että hän kyllä osallistuu minkä ehtii tai jaksaa. Heräilee öisin poikien kanssa, kerää leluja lattioilta ja laittaa ruokaakin välillä (minkä nyt ilman keittiötä saa laitettua), mutta silti en saa loppuja töitä hoidettua. Harmittaa...

Bassets 33+2
 
Tuosta inkivääristä, se on nykyisin kielletty sen takia kun se joidenkin tutkimusten mukaan voi aiheuttaa jonkinasteista aivovammaa, tutkivat vissiinkin sitä nyt. Siihen ilmeisesti imeytyy jotain vahingollista ainetta, vähän samaan tyyliin kuin pellavansiemenet varastoi myrkkyjä. Kohtuuskäyttö näissäkin varmaan riittää, itse olen totaalikieltäytyjä kaikkien vältettävien osalta. Kukin tavallaan.
 
Bassets, harmihan se on että väsyttää, mutta annat itselle löysiä siisteyden suhteen. Kun ei jaksa niin ei jaksa. Maailma ei muutamaan pölykoiraan kaadu, tärkeämpää on se, että sinä lepäät kun väsyttää. Kohta on kuitenkin pieni vauvakin hoidettavana joten relaat ja nukut jos siltä tuntuu :). Ehtii sitä myöhemminkin!

Mulla kans menee illat torkkuessa kun energia on menny töissä. Eilenkin nuokuin illan sohvalla kunnes kömmin nukkumaan sänkyyn. Ehkä jaksan sit tehdä jotain kotona kun jään töistä pois. Enää tj3 arkipäivää, eiköhän se siitä.

Joulutonttuarvaus: kahdeksan syntyy joulukuussa :). Omaani veikkaan tammikuun loppuun (LA 17.1.). Täällä välillä aina masussa on harkkasuppareita, itse asiassa joka päivä tuntuu. Aiemmin eivät olleet mitään saaneet aikaiseksi joten aika rennolla mielellä olen niiden kanssa.

Iloista viikonloppua!
Katapultti rv 33+3
 
Bassets

Kuulehan ystäväiseni... kaaos lisää kaaosta... Itselläni ainakin. Jos pystyt, kehtaat ja haluat...ota yhteyttä paikalliseen lastensuojeluun. Äläkä ymmärrä väärin, en tarkoita että lapsillasi olisi huonosti asiat, vaan saman kokeneena ja itse siihen apua pyytäneenä ja sitä saaneena, oletan ymmärtäväni millaisessa oravanpyörässä tällä hetkellä SINÄ olet. Itselleen on vaikea antaa löysää, saati antaa anteeksi sitä ettei jaksa. Ja kun tilanne on päässyt pahaksi, sieltä on niin kovin raskasta nousta. Meinaan jo kotiakin, se on päivien työ, yrittää saaada tehtyä kaikki se mitä väsymyksessä on joutunut jättää tekemättä. Eikä mieli lepää kunnolla, ennen kuin tekemättömät asiat ovat tehty, ainakaan mulla.
Eli... Lastensuojelusta pystyvät mahdollisesti järjestämään sinulle halutessasi perhetyötä avohuollon tukitoimena. Tietysti silloin "joutuu" lastensuojelun kirjoille, mutta itse en näe sitä vanhemmuutta huonontavana tekijänä, vaan nimenomaan vastuullisena tekona lapsiaan kohtaan, erityisesti silloin kun omat voimat eivät enää riitä. Ja kyllä kun perheessä on löytynyt ne omat voimavarat jatkoon, silloin perhetyö todetaan tarpeettomaksi ja avohuollon tukitoimet voidaan lopettaa.

Mä toivon että saat apua tilanteeseen, jos ei viralliselta taholta niin vaikka ystäviltä tai sukulaisilta.
Ja muistahan vielä, ettei kukaan voi sinulle antaa sitä mitä sinä haluat ja tarvitset, jollet sinä itse kerro mitä olet vailla ;)

Inkalilla

*muoks* toivottavasti en loukannut sinua. Jotenkin vain reagoin hirmu voimakkaasti tilanteeseesi ja kirjoitukseesi. Ihan poru tuli. Oonkohan mä vähän liian herkillä :)
 
Viimeksi muokattu:
Ninnatar,kannattaa lähteä päivystykseen jos vedet menee tai voit myös soittaa sinne ensin.Jos sulla on ollut supistuksia tai muuten omituinen olo niin lähde heti.Mua on vaivannut viime synnytyksestä lähtien veden menot ja eilen kun olin lääkärineuvolassa niin siellä oli ihana lääkäri miltä pystyin kysymään asiasta.Eli lääkäri epäili että mun lapsivedet oli aika lopussa ja sen takia alko karmeat vatsasäryt ennen synnytystä,siis vedet oli menneet huomaamatta ja siitä olis voinu tulla kohtutulehdus koska myös tulehdusarvot nousi.Onneksi äidinvaistot toimi.Muutenkin lääkäri ohjeisti että päivystykseen on oikeus mennä milloin vain jos on huolissaan.Mulla ainakin käskivät vain kärsiä kotona kun soitin ensin.Ties kuinka pahaksi tilanne olis menny jos en olis lähtenyt.Synnytyksessä ihmettelin kun lapsivedet eivät menneet,esikoisen synnytyksen aikana kun sen tosissaan tunsi ja huomasi mutta erikoista että eivät silloinkaan kommentoineet asiaa.

Uusille tulijoille tervetuloa.

Neuvolalääkärissä siis asiat kunnossa,vauveli edelleen pää alaspäin joten taidan vihdoin säästyä mahdolliselta kääntöyritykseltä.Mua nimittäin pelottais ihan kamalasti kun meinasin siihen joutua ekan kohdalla mutta onneks oli jo kääntynytkin.Kääntöyritykseen ei ole pakko suostua,luin että jonkun vauvalla oli napanuora kiertynyt kaulan ympärille eikä se mahtunutkaan kääntymään ja huonosti kävi:'(Sen takia en ikinä aio suostua siihen.Lääkäri arvioi tämän vauvan painoarvioksi 2,5kg ja syntymäpainoksi 3,5kg joten jos tuossa pysyy niin ok.

mima35+5
 
Heipsis!

Tervetuloa Pääskynen80 ja LillaMe, joukkoon mahtuu kyllä. :)

Bassets :hug: Kuulostaa niin tutulta, meilläkin tuo tuhokaksikko saa aikaa niin kauhean hävityksen, että jos ei ole kokoajan perässä kulkemassa niin kaaos on valmis. :( Välillä ei vaan jaksa ja sitten on sen näköstä että huhhuijaa. Sillon kun kävin siellä psyk. sairaanhoitajan luona niin suositteli juurikin tuota että pitää vaan hellittää, ja tärkeintä on että lapset saa ruokaa ja jotain puhdasta päällensä. Jos näin vähän aikaa menee niin se ei ole maailman loppu. :)
Itsellä ainakin on vaan tosi hankalaa yrittää relata kun kaikki on kauheessa sotkussa, pohjimmiltaa kun kuitenkin pidän että koti on siisti ja järjestyksessä. Vielä neljän lapsen kanssa tuo onnistuikin, mutta nyt kun tuo viides syntyi niin tämä kaaos on vaan hallitsematonta.

mima73 Kiva että lääkärissä oli kaikki ok ja painoarviokin kuulostaa ihan kohtuulliselta. :)

Inkivääristä Mie oon käsittänyt että alkuraskaudessa olisi vältettävä tuota. Itse tosin en ole kauheesti mitään vältellyt että varmaan tullut tuotakin sitten huomaamatta vedettyä.

Augustalle myös onnittelut hyvistä neuvolakuulumisista, niitä on aina kiva lueskella. :)

olguli Miulla on ollut käytössä ihan tuo äitiyspakkauksen myssy, 60 cm on koko ja ollut ihan hyvän kokonen, kun ihan pienet vauvat ei oikein "kestä" sitä että on kiristystä päänympärillä. Joten ollut vähän löydä mutta ei ihan hirmuisen isokaan. Täällä ainakin Prismasta löytyy noita myssyjä.

jjuuli Lämpimästi suosittelen että hankit radiopuhelimet jos tarviit pitemmän matkan päässä olla vauvasta. Miulla on tuollaiset Philipsin hälyttimet ja niiden kanssa ei kyllä voi lähteä 50 metriä kauemmas vauvasta jos meinaa että kuuluu. :( Kolmosella oli käytössä radiopuhelin ja huoletta voi olla toisella puolella tonttia ja varmasti aina hälytti. Tietysti jos vaan esim. parvekkeella tarvii niin silloin varmasti ajaa asiansa. :)

Maira Kiitos selvennyksestä, jostain vaan muistan lukeneeni että tuo 37 viikkoa on joku raja. Niin kovasti kuitenkin toivon että olisi väärä hälytys ja kuitenkin olisikin oikeinpäin tuolla mahassa. :) No keskiviikkona sitten selviää.

Emunainen Oikein mie sitten muistelin, siulla oli vaan jotenkin niin unohtumaton nikki. :D Mie palstailin silloin AngelEyes nikillä. Meille syntyi silloin siis pikkuinen tyttönen 4.5. ja kolmas lapsi oli kyseessä. Tässä onkin sitten tullut ahkeroitua kun nyt on jo kuudes tulossa. :D

( . ) Ootteko työ muut nähneet outoja unia?!? Miulla on mennyt nyt yöt ihan plörinäksi, selkäkipujen lisäksi oon nähnyt kauheita unia. Yksi yö miulta irtosi kaikki hampaat (WTF??) ja kun heräsin niin oli pakko tarkistaa että onhan tuo purukalusto paikallaan. :LOL:
Lisäksi oon synnyttänyt monta kertaa, pari kertaa vauva on ollut kuollut. Ihan hirveitä unia.
Onneksi masussa kuitenkin tuntuu olevan kaikki ok, ainakin kauheeta mylläämistä on edelleen iltaisin. :)

Tänään taas vähän ahkeroin ja vaihdoin keittiöön jouluverhot ja pesin ikkunat. Huomenna jos ehtii niin pitäisi vielä olohuoneen ikkunat ahkeroida, mutta voi olla että tän päiväisen rutistuksen takia menee aika sohvalla loikoillessa. :ashamed:

MLM ja Kukkis 36+2

muoks. Unohtui vielä että miepä veikkaan että tässä kuussa syntyypi 10 tammikuista vauvaa. :)
 
Viimeksi muokattu:
MLM Meillä kerrostalokaksio, joten en väkisinkään pääse 10m kauemmas vaunuista :)
Täällä nähty myös ihan skitsoja unia mm. kuolleesta koirastamme, kuolleista ihmisistä tai muuten vaan utopistisista asioista, jotka eivät selity mitenkään esim. päivän tapahtumilla.. Pelottavaa. Myös vauvasta olen alkanut nähdä parin viime viikon aikana paljon unia ja jokaisessa vauvaunessa kaikki on muuten hyvin, mutten ikinä pysty antamaan hänelle ruokaa..?

Että sellaista, meitsillä alkaa tänään virallisesti äippäloma vaikka epävirallisella olen ollut jo viikon ;)

jjuuli 34+3
 
Tervehdys!

MLM on ollut hurjan reipas, mulla tahtoo kyllä jäädä siivoushommat vähiin, kun ei kroppa tykkää. Tänään pyörin kaupungilla ostoksilla ja nyt sitten meinaa supistella melko tiuhaan. Oon tässä ajatellut, että kun äippäloma kohta alkaa, niin voin tehdä pikku hiljaa noita järjestely- ja siivoushommia. Yksi paikka päivässä =).

Bassetsille tsemppiä ja jaksamista! Tiedän tunteen, kun epäjärjestys ahdistaa eikä jaksa mitään tehdä. Jos ei apuja ole saatavilla, niin sitten varmaan parasta olisi yrittää olla välittämättä. Semmoinen tuli mieleen kun jossain oli vinkki, että jos paha siivo ahdistaa, niin kannattaa siivota esim. tiskipöytä ihan kiiltäväksi. Minä teen joskus sitä, että järjestän keittiön ja annan muun kämpän olla. Kyllä se vähän helpottaa.

Hassua tosiaan, että kohta alkaa syntyneiden listalle tulla nimiä. Minä oon tosi huono arvaamaan, joten jos sanon, että 7 syntyy joulukuussa, niin varmasti ei ainakaan sen verran synny :D.

Kummallisia unia nähdään täälläkin. Tosi harvoin olen vauvasta tai synnyttämisestä nähnyt unta, mutta yhtenä yönä hoidin aivan ihanaa poikavauvaa :heart:. Tosin olin siinä aika huolissani, kun ei ole vielä vauvan vaatteita ollenkaan pesty, että mitä sille nyt puetaan päälle.

Meidän pikkuinen on ollut jo jonkin aikaa pää alaspäin ja pientä terävää kantapäätä tai mitä milloinkin pyörii tuossa navan yläpuolella :heart:. Olo on jo ajoittain aika tukala ja lonkat ja nivuset kärsii. 6 viikkoa tuntuu siitä näkökulmasta pitkältä ajalta, mutta taitaa mennä aika vauhdilla joulun myötä.

Jaksamista kaikille isojen vatsojen ja erinäisten vaivojen kanssa ja ihania joulunodotusaikoja!

Meelia ja pikkuinen, n. 34 viikkoa
 
Noniin, kirjoitampas tänne äkkiä kun ehdin!

Eli, meillä on vauva! :) Enpä olisi vielä kuukausi sitten uskonut että meitin vauveli on ekana maailmassa tästä pinosta...

Ehden sitten kolme viikkoa maata sairaalassa ja Alf pysyi kasvualustallaan aina viikkoon 32 saakka. Kun vuorokausi vaihtui 32+0 puolelle, alkoi tapahtua. Nopea synnytyskertomus tulee tässä:

Yöllä heräsin ja aloin miettiä että nyt ei ole kyllä vauvan liikkeitä tuntunut hetkeen ja vaikka kuinka tökein ja tönin niin ei sieltä mahasta mitään vastausta tullut. Osastolla kun kerran makailin, kävin yökölle sanomassa että josko pääsisin käyrille kun tuntuu että kaikki ei ole niinkuin pitäisi. Lopulta makasin yön aikana kolmesti piuhan päässä ja sain päivystävän gynenkin liikkeelle. Vauvan sykkeet olivat hyvin tasaiset, liian tasaiset, eivät kuitenkaan niin korkeat että tulehdusta olisi pitäny pelätä, vaihteluita vain ei ollut ainakaan toivottuun suuntaan. Nimittäin laskuja näkyi kyllä käyrillä. Alkuun piirtyi tasaisia supistuksia joita en tuntenut yhtään, aamusella ei suppareita enää piirtynyt, mutta vauvan sykkeet laskivat aina välillä joten päivystävä lähetti minut synnärille jatkuvaan seurantaan sektio valmiudessa.
Siinä samassa sektiovalmiudessa oltiin sitten koko päivä ja tasaisin väliajoin muistin mainita kaikille että EN missään nimessä halua sektiota! Kunnon supistuksia aloin tuntea melko pian synnärille päästyäni, mieskin ehti ajamaan parin tunnin matkan ja pääsi paikalle vähän ennen kuin kunnon tuskat alkoivat. Puolenpäivän maissa supistukset olivat HYVIN kivuliaita ja tulivat kahden minuutin välein, mutta kohdunsuu ei ollut vielä auki kuin 2cm. Siinä vaiheessa kun supistusten välillä ei ollut enää taukoa ja vauvan sykkeet laskivat vähän väliä, sain epiduraalin (jota rakastan yli kaiken, maailman paras keksintö!!) joka vei kaikki vatsa-alueen kivut ja sain vihdoin nukuttua hetken.
Lopulta koko synnytystapahtuma kesti n. 13h ja 15min ponnistamisen jälkeen maailmaan syntyi pienen pieni poikavauva, 1895g ja 43cm päivämäärällä 26.11. sain vauvan vatsalle siksi aikaa kun iskä leikkasi napanuoran. Vauveli jaksoi vähän huutaa ja yskiä ja sain sen hetken pitää häntä sylissä. Isä lähtiviemään tulokasta keskolaan ja minä jäin kursittavaksi.
Se pikkuruinen pää ei onneksi paljon saanut vahinkoa aikaan, neljä tikkiä ja kaikki vähän eri kohdissa eli ei mitään jäätävää vekkiä mihinkään. Turvotuskin lähti parissa päivässä ja nyt viikon jälkeen tikit vaan vähän häiritsevät.

Alf-vauva laitettiin jo ennen keskolaan siirtämistä ylipainehapelle ja keskolassa hoitotoimenpiteet olivat sen verran väsyttäneet että yön Alf vietti hengityskoneessa, omalla hengityksellä kuitenkin. Seuraavan päivän Alf oli vielä tuolla ylipainehapella mutta pääsi siitä vuorokauden ikäisenä pois. Parin päivän iässä Alf teki ensimmäisen automatkansa ja siirtyi kotikaupunkiin, minä tulin omalla kyydillä perässä ja pääsin vihdoin reilun kolmen viikon jälkeen kotiin!

Seuraavat viikot vietetäänkin sitten tuolla keskolassa ja hoidetaan ahkerasti meitin tulokasta. Hyvä kuntoinen poika on, jaksaa jo vähän syödä itse, pääsi eilen 33vk synttäreiden kunniaksi pois valohoidosta ja saa kyllä äänensä kuuluviin tarvittaessa. Söpö pieni poika joka on vielä niin laiha ja ryppyinen että näyttää ihan vanhalta papalta, meidän Alf :)


Puzzle ja Alf
 
Onnea Puzzlelle sekä tietysti myös tuoreelle isälle pikkuisen pojan syntymän johdosta! :flower:

Voi että, nyt on tammikuisten vauvatili korkattu ja jännitys vain tiivistyy :) Minä veikkaan, että nyt joulukuussa syntyy 11 vauvelia.

Omaan napaan ei kuulu kummoisempia taaskaan. Vauvan tarjonta mietityttää koko ajan enemmän, kun siitä ei viime neuvolassa tosiaan varmaa tietoa saatu, mutta toivottavasti torstaina sitten.

Vettä sataa taas adventin kunniaksi, mutta yritän olla katsomatta ikkunasta ulos ja kuuntelen joululauluja vuoronperään jouluradiosta ja Spotifysta, joten kyllä se tästä ;)

Jomi & SS 33+0 *poks*
 
Puzzlelle paljon Onnea pienestä Prinssistä :flower:

Leidit, P I N O M M E O N K O R K A T T U... tämä tietänee sitä, että parin, kolmen viikon aikana nuita Tonttusia alkaa plumpsahtelemaan :heart:

(.) Mä heräsin taas aamuyöllä kivuliaisiin supistuksiin. Kestivät tunnin, kaks. Ite supparin kesto ei mikään kovin pitkä ollut, mutta kyllä on tänään mahassa ja lantiossa huomannut, että kohtu on aamuyöllä ahkeroinnut. Ehkä mä vikassa nlalääkärissä pyydän sisätutkimuksen :) Takeitahan ei kuitenkaan ole, jotta tämä kyseinen lääkäri sen suostuisi tekemään... Kuulin puhuttavan, että hän uskoo ja vannoo kohdunsuun kropeloinnin manipuloivan synnytyksen käynnistymistä. Tottahan se on, jos paikat on kypsät ja bebe valmis, mut muuten mua on vaikea vakuuttaa et synnytys tosta noin vain sisätutkimuksesta käynnistyisi. Mutta siis tähän vedoten hän ei juurikaan noita tutkimuksia suostu tekemään.

Have a nice day!

Inkalilla ja öttiäinen 33+2
 
Paljon onnea Puzzlen perheelle pienestä prinssistä! :flower:

Täällä on iskenyt mieletön väsymys, voi olla kyllä flunssakin iskemässä.. nukkua vois vaan kokoajan! Täytyy lähtee hetkeks tonne pihalle vesisateeseen piristymään.

Mukavaa sunnuntaita kaikille mammoille :heart:

Nuhmuliini80 33+6 <3 (huomenna poksuu taas viikot :) )
 
Kovasti onnea Puzzlelle :) Onneksi kaikki meni hyvin. Kauanko noin pieni siellä keskoskaapissa joutuu olemaan?

Huhhei, kovasti muutkin miettivät näköjään tuota siivousta. Itse en pysty nyt edes lattioita kuivamoppaamaan yms. Yritän pitää myös keittiön tasot siistinä, se kohentaa kummasti yleisilmettä :)

Mikäs muilla on vointi supistusten suhteen? Täällä on supisteltu ilkeästi keskiviikosta asti, välillä enempi ja välillä vähempi.. Joskos sitä pitäisi huolestua ja lähteä päivystyksessä käymään. En ole ollut näin kipeä edes esikoista synnyttäessä :/

Outoja unia ei ole vielä täällä nähty :)

Neiti10+ Raappana 33+0 poks
 

Yhteistyössä