Tammikuun Vauvat 2012 elokuussa

Neuvolakäynneistä Itse olen käynyt neuvolassa 2 kertaa joista toinen oli lääkärineuvola.
Painoa ei ole tullut yhtään lisää ja jotenkin se huolettaa. Mietin välillä että onko kaikki hyvin, kasvaako vauva jne. BMI on 29 joten on vain toisaalta hyvä ettei painoa kerry.
Hentoja selkeitä liikkeitä tunsin jo usein rv 13-15 välillä mutta nyt on ollut hiljaista. Silloin tällöin on pieni muksahdus tuntunut.

Sannuli 17+0 *poks* :heart: Hui, eipä mene kauaa kun ollaan puolivälissä!
 
Mä ajattelin, että voisin kerätä vähän listaa noista rakenneultrapäivistä (tai siis sain idean jonkun muun kuukauden odottajien ketjusta). Olis kiva katsella siitä listasta, kuka on vuorossa milloinkin ja odotella jännityksellä kuulumisia. =) Laittaisin sen etusivulle, mutta kun mulla ei ole yhtään postausta siellä, joten voin sen laittaa aina säännöllisesti tänne esille ja sitten ensi kuun pinoon tuoda pysyvästi etusivulle. Yritin edelliskuun pinosta etsiä päivämääriä, kun silloin taisi niistä olla puhetta, mutten löytänyt ja sitten meni hermo. :ashamed: Joten kirjoitelkaa halukkaat päivämääriä vaikka sinisellä, niin lisäilen listaan.
 
Viimeksi muokattu:
Rakenneultrat:



Menneet:
11.08. sheebis



Tulevat:
18.08. vuokko82, Ninnatar
19.08. Carcas, MommysLittleMonster
22.08. Neljän suora, Sartsa83
24.08. ellen-
26.08. Toke**
29.08. nuhmuliini80
30.08. Nijan
31.08. Nannu30

05.09. Sannuli88
09.09. niiiiskuneiti
12.09. Bassets, Maijuli84
14.09. Maira
 
Viimeksi muokattu:
Voimia Fantteli! :hug:

Tuosta tonnikalasta ei ainakaan missään ole ollut mainintaa, joten eiköhän sitä voi kohtuudella syödä. Itse en ehkä niitä ihan halvempia söis, mutta ei ole kiellettykään.

Sannuli, minulle ainakin sanottiin kun on ylipainoa niin painon ei saisikaan alussa nousta niin no worries =)

Ja tuosta äippälomasta, itse aloitan ilmeisesti marraskuussa koska olen ravontolatyössä (seisomatyö, kantamiset jne.) jos en sitten tämän pahoinvoinnin takia jää jo aiemmin.

BTW kävin tuossa taas äsken juttelemassa vessanpöntölle eli sama meteli jatkuu edelleen... Josko tänään kävis apteekista ne pahoinvointirannekkeet...

Maijuli ja bébé 16+4
 
Kävin äsken tarkastamassa asian ja mulla alkaa äippäloma 2.12. Ja ihan siis normaaliaikaan sen aloitan. =)

Vauvakutsuista, itse olen yhdet järjestänyt ystävälleni. Juhlakalu luuli tulevansa tyttöjen pikkujouluihin. Tehtiin porukalla vaippakakku, johon jokainen osallistuja osti jotain tilpehööriä (tutteja, tuttinauha, kylpypyyhe, vaippoja...). Ostettiin Tiimarista Welcome baby -ilmapalloja. Tarjolla oli kaikkea hyvää. Ystäväni oli erittäin otettu, että hänelle moiset järjestettiin, vaikkei tuon kummempaa ollutkaan. =)

NS 18+2
 
Pahoittelut Fanttelille menetyksestänne :(

Tuntuu pahalta nyt hehkuttaa omaa onnellisuutta ja iloa :ashamed:
Mutta meillä oli siis tänään se rakenneultra ja siellä jumppasi, imi sormiaan, hörppi lapsivettä ihana poikavauva. Kaikki näytti hyvältä ja vastasi kooltaan laskettua aikaa. Sukupuolesta ei voinut mitenkään erehtyä, näkyi kassit ja peli niin selkeästi :D
Olen kyllä niin onnellinen!! Kohta olen kahden pojan äiti :heart:

Leijun nyt niin muissa sfääreissä etten pysty muuta kommentoimaan, pahoittelut siitä. Palailen paremmalla ajalla.

sheebis 19+5
 
Fantteli Pahoittelut menetyksestä ja suurensuuret voimahalit. :hug:

sheebis Voi ihanaa että oli hyviä kuulumisia ultrassa. :heart: Onnea!

Neljän suora Tuohan onkin kiva idea. :) Miulla on ultra 19.8. Olisitko halunnut että kopsaan tuon listan tuonne etusivullekin?

Vauvakutsuja ei ole koskaan järjestetty vaikka kuudes onkin jo tulossa. Enkä kyllä ole sellaisia mitenkään odottanutkaan, mutta kivahan tuo idea on. Itse olen ollut yksillä kutsuilla. :)

Muksuluuri Soita vaan sinne neuvolaan ja sano että nyt on sellanen olo, että täytyy päästä jollekin juttelemaan. Turha sitä on loppukuuhun saakka kärvistellä. :) Itseäkin huolettaa juuri tuo että mitä tämä kaikki stressi tekee vauvalle, mutta terkka lohdutti että ei se vauva siitä suuremmin välitä.

Maijuli Mie oon kanssa ravintola-alalla ja tosiaan tuo seisominen ja nostelu on kyllä niin rankkaa että ihan mielellään jään jo aikaisemmin pois töistä.

Laittelen tuonne etusivulle sitten nuo sukupuolilupaukset, ketkä sen haluavat täällä jakaa. :)

(.) Mein pikkunen otti eilen ensiaskeleensa. :heart: Jopa kokonaiset kolme askelta pääsi eteenpäin. Itse olen tuskaillut tuon neulomisen kanssa, kun joutuu kokoajan purkamaan ja tekemään uudelleen. Tätä menoa ei ole valmis silloin joulukuussa kun tämä täältä mahasta pullahtaa. :D


MLM ja Kukkis 20+1
 
Sartsa83
Suuren suuret pahoittelut Fantteli :'( :hug:

Onnittelut Sheebikselle selvästä pojasta. :heart:

Rakenneultra 22.8.

Äidillä menee taas huonosti.. :'( On vaan niin kipeä koko ajan.. :'(

Sartsa :'( ja Pätkis 18+5 :heart:
 
Pahoittelut fanttelille menetyksestä. :hug:

Rakenneultra on 18.8.

ONNEA sheebis mukavista ultrakuvista ja poikauutisista. =)

Vauvakutsuista: en minäkään odota että mitään juhlia järjestetään kun olen miettinyt että eikös se ole enemmän suosittua tuolla jenkkilässä... mutta olisihan se aina mukava yllätys. =)
 
Fantteli, pahoittelut menetyksestä! :( voimia.

Sheebis onnea poikalupauksesta! :heart:

(.) Täällä makoillessani sohvalla, tunsin aivan pienen hennon muljahduksen massussa. Aivan kuin joku elohiiri. Oletan että se olis vauvan potku, mutta voiko se tosissaan olla? ;o en oo tuntenu mitään vastaavaa ennen, joten epäilen ettei se suoliston mukavuuksia oo. kertokaa te viisaammat?

Niiskuneiti 15+4
 
Onnea Sheebis pojan johdosta :)) Oliko tyttö- tai poikaoloa ennakkoon??

Täällä kanssa seisomatyötä ja saas nähä että millon oon valmis jäämään pois..

Väsymys on kyllä ollu ihan jotain uskomatonta tänään.. Äsken käytiin Citymarketissa niin hyvä että jaksoin kävellä ja tuli ihan uskomaton väsymys.. :/ ..voi kyllä johtua tuosta virtsatietulehduksesta ja jos nuo antibiootit vielä väsyttää.. Koko viikonlopun joutus vielä olemaan töissä, huuuuh.. :/
 
Fantteli Äärimmäisen raskas koettelemus :hug: Voimia koko perheelle.

Sheebis Onnea hienosta ultrakeikasta :heart: Ihanaa kun nyt alkaa uusi ultrakierros ja kukin saa tietoa omasta tilanteestaan.


Mulla on ultra 18.8.


Mulla on myös alkanut olla tuota kuplintaa päivittäin monta kertaa. Mistähän se ihan fyysisesti johtuu, koska eihän vauva varmaan mitään kuplia saa aikaiseksi :)

Aiemmin linkitetty Ticketin untuvapussukka oli kyllä mukavanoloinen. Onkohan tuo hinta vain nettikaupassa voimassa, eli että myymälöistä on turha etsiä noita ja vieläpä eri väreissä?
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä