Yritetääs, jos saisin jotain synnytyskertomuksen tapaista rustailtua. 
Eli viime keskiviikko aamuna kävin synnärillä näytillä, jossa ultrassa huomattiin, että lapsivettä oli enää kovin vähän. Lisäksi vauvan painoarvioksi saatiin vain 2,9kg. Lääkäri olisi käynnistänyt synnytyksen, mutta omasta toiveestani pääsin vielä lähtemään kotiin ja sovittiin aika perjantai aamuksi, jolloin olisi ollut laskettu aika ja silloin olisi sitten käynnistelty synnytystä. Mulla siis yksi synnytys käynnistetty ja olen kokenut nämä spontaanisti käynnistyneet synnytykset "helpommiksi", siitä siis toiveeni siihen, että ehtisi itsekseen syntyä.
Keskiviikko päivä sujui aika rauhallisesti. Otin aika rauhallisesti, käytiin kaupassa ja mun siskon luona syömässä. Koko päivän aikana tuli satunnaisia supistuksia, jotka olivat kyllä todella kipeitä, mutta niitä tuli siis koko päivän aikana vain muutama. Olin kuitenkin sopinut äitini kanssa, että tulisi meille yöksi varmuuden vuoksi, koska edelliset synnytykset mulla olleet niin nopeita, että samaa oli odotettavissa nytkin. Ja jos yöllä tulisi lähtö, olisi hyvä päästä lähtemään heti, ilman yhtään ylimääräistä odottelua. Äitini tulikin sitten illalla siinä yhdeksän kymmenen välissä. Juteltiin siinä hetken aikaa vielä ja puoli yhdentoista aikaan totesin äidille, että taidan mennä pesemään hampaat ja nukkumaan, jos saisi vaikka kunnolla levättyä.
Hetken aikaa ehdin sitten sängyssä maata, kun n.klo 23.00 alkoi kunnon supparit. Herätin miehen ja totesin, että kyllä nyt tarvitsee varmaan lähteä, kun sitä matkaakin on. Supparit lähti heti todella rajuina käyntiin ja arvasinkin, että samalla kaavalla taas mennään, eli nopeesti. Eka supistusväli oli 7min. seuraava 6min ja siteen seuraava taas 5min. jne. Ei oltu päästy miehen kanssa vielä ihan edes puolimatkaan kun supistukset tuli parin minuutin välein ja painoivat kunnolla alaspäin. Päätettiin, että parempi soittaa ambulanssi vastaan, että parempi, jos syntyy matkalla, että syntyy sitten ambulanssiin kuin omaan autoon. Ambulanssi lähti ajamaan meitä vastaa ja lennossa vaihdoin sitten kyytiä. Mies jatkoi matkaa omalla autolla. Ambulanssimies sanoi mulle, että ei hätää, jos tää syntyy tänne autoon, kun hän on kyllä ennenkin auttanut synnytyksissä. Mä olin vaan, että mennään nyt äkkiä vain sinne sairaalaan.
Hieman ennen puoltayötä ambulanssi tuli synnärin pihaan ja vauva oli onneksi vielä masun sisäpuolella. Olivat soittaneet ambulanssista synnärille etukäteen, että osasivat odottaa meitä ja olivat laittaneet salin valmiiksi. Onneksi, koska synnärillä oli ihan hirveä ruuhka ja kaikki salit täynnä. Kätilö vei mut sitten suoraan saliin ja vasta siellä riisuin vaatteet ja kätilö tarkisti tilanteen, 7cm auki. Pyysin saada ilokaasua, jonka kätilö mulle heti antoikin ja samalla antoi myös sairaalan paidan päälle. Sitten puhkaistiin kalvot ja muutaman supistuksen vetelin ilokaasua. Sitten olinkin jo täysin auki ja 00.10 sain alkaa ponnistamaan. Huomasin itse heti ponnistaessa, että nyt on jokin vähän hullusti, kun vauva ei kunnolla laskeutunut, eikä painanut oikeaan suuntaan. Parin supistuksen jälkeen vauva alkoi kuitenkin syntyä ja kätilöt huomasivat, että hän syntyy avonaisessa tarjonnassa eli siis kasvot ylöspäin. Vauvalla oli napanuora kaulan ympäri ja kun pää alkoi syntyä, vauvan sydänäänet romahtivat täysin. Kätilö sanoi mulle, että vauva on pakko saada ulos heti ja nyt on pakko ponnistaa vaikka väkisin. Mä ponnistin minkä pystyin ja toinen kätilö painoi mahan päältä. Sillä tyttö sitten syntyikin ja kun napanuora saatiin pujotettua pois kaulan ympäriltä ja vauva pääsi ahdingosta, hän alkoi heti reippaasti huutaa ja oli kovin virkeä. Ponnistuksen kestoksi tuli 6min. ja tyttö syntyi siis 0.16.
Tytön mitat olivatkin sitten kuitenkin 3520g ja 51cm, eli onneksi meni hiukan metsään tuo ultran painoarvio.
Kaikesta nopeudesta ja rajuudesta huolimatta selvisimme molemmat vaurioitta. Mulle ei tullut yhtään tikkiä ja vauva sai pisteiksi 9-9-9.
Synnytyksen kokonaiskestoksi on merkitty 1h20min eli syöksysynnytys uudelleensynnyttäjällekin. Sairaalassa ehdittiin olemaan n 20min. ennen vauvan syntymää. Tuo avotarjontahan tekee sen, että vauvan pää ei muotoudu yhtään synnytyskanavassa ja sellaista on tosi vaikea ponnistaa ulos. Monta kertaa voidaan joutua turvautuun imukuppiin tai jopa sectioon, jos vauva ei virhetarjonnassa kertakaikkiaan mahdu syntymään. Mä saan siis olla kovinkin onnellinen, että vauva syntyi vasta sairaalassa ja kaikki meni niinkin hyvin. Se kuuden minuutin ponnistus vauvan ollessa siinä tarjonnassa oli kyllä aika kova homma, lisäksi kun puudutuksia ei ollut, niin sen tunsi kyllä joka solullaan, mitä koko ajan tapahtui. Mutta kaikesta huolimatta en voi muuta sanoa, kuin että helppo synnytys ja todella hyvä mieli siitä jäi. Avautumisvaihetta en pitänyt ollenkaan pahana, vaikka etenikin niin vauhdilla. Tuo ponnistus oli se tuskallisin kohta, mutta ei sekään sitten kovin kauaa kestänyt.
Sairaalassa olimme vähän pidempään, kun vauvan bili-arvoja seurattiin. Sunnuntaina päästiin kotiin ja maanantaina aamulla taas ottamaan verikokeita. Eilen saatiin kuitenkin iloinen puhelu sairaalasta. Tytön bilirupiini-arvot eivät olleet enää nousseet ja saimme jäädä kotiin. Ihanaa!
Nyt tutustutaan uuteen perheenjäseneemme kaikessa rauhassa. Voi kun tämän kaiken saisikin talletettua johonkin, josta sen voisi aina kaivaa esille ja nuuhkutella tätä ihanaa vauvan tuoksua. Tämä on parasta. :heart:
Lynette ja
viides muru 5vrk
