Tammikuun tuhisijat 2013 *KESÄKUU*

Hei vaan hei kaikille! :wave:


Edelleen kaikille takapakeista ja ikävistä raskauskokemuksista sekä epätietoisuudessa eläville isot rutihalit!


Pikaiseti tulin kertoilemaan aamuisesta np-ultrasta.

Takaraivossa tykytti edelleen varhaisraskauden ultran tulokset; väliseinää kohdussa tai joku lääketieteellinen ihme: 16 viikkoinen tuulimuna ja 6 viikkoinen alkiollinen sikiöpussi. Nämä näki siis terkkulan rtg-hoitaja silloin toukokuun lopussa.

Nyt tutkimuksen teki kätilö, joka hämmästeli heti tullessa, että onpa ihmeelliset saatesanat ja lähtötiedot tähän Np-ultraan. No, ultratessa (vatsan päältä) näkyi kooltaan täysin hedelmöittymisajankohtaa vastaava sikiö, siellä se pallotteli ruskuaispussin jämillä Ja ei tietoakaan väliseinistä tai isoista tuulimunista, toinen sikiöpussi oli siellä ollut mutta sekin nätisti kuihtunut lähes kokonaan pois. Vatsan päältä ei saanut niskaturvotusta mitattua, teki sen sitten alakautta, tuloksena kivat 0,7 mm. Eli aivan normaalilta kaikki näyttää nyt tällä hetkellä ja tulossa normaali raskaudenseuranta.

Kiva kun oli mies mukana, konkretisoitui asia hänelle enempi, vaikka muutoinkin on mukavasti ollut tässä hommassa mukana muutenkin kuin alullelaittajana.

Näillä uutisilla on hyvä jatkaa eteenpäin!


heidikaroliina ja paketti 11+3

 

pahoinvointirannekkeet ostettu, kuin myös jättipaketti rennietä..
Ostin myös pikakahvia, kun en jaksa sen puolikkaan kupillisen takia alka enää keittelemään kahvetta.

 

Hei kaikille,

Uskaltauduin vihdoin mukaan, lueskelinkin jo koko ketjun läpi mielenkiinnolla.

Täällä (toivottavasti) odottelen ensimmäistä, huomenna tapaaminen kätilön (!!) kanssa joka tekee ensimmäisen ultran. Hyvin vähän minkäänlaisia oireita on ollut joten vähän epäilyttää koko homma mut katotaan mitä ne sanoo huomenna. On mielenkiintoista lukea miten hommat toimii Suomessa, itse asun Alankomaissa ja täällä systeemi on hyvin erilainen Suomeen. Kuulemma täytyy osata vaatia omia oikeuksia tarpeeksi ja ekassa tapaamisessa kätilön kanssa se meni ihan hyvin. "Pääsin" siis korkean riskin ryhmään mikä merkkaa että saan käyttää gynekologin palveluja läheisessä sairaalassa ja että tulen pääsemään sairaalaan synnyttämään. Muuten olisi sitten tämä samainen kätilö ollut ns. oma-kätilö, joka olis hoitanut koko raskausajan ja myös synnytyksen (meidän) kotona. Sairaalasynnytykseen täytyy siis täällä anoa, taitaa olla joku 90 % jotka synnyttää kotona.... Lapsikuolleisuus on tosin aika kovaa luokkaa täällä, joten mä päätin vaatia sairaalasynnytystä, vaikka olen varma että anoppi et co. tulee siitä varmasti arvostelemaan.

Noh, tässä on vielä aikaa jäljellä niille yrittää mua ylipuhua mut jotenkin mua vaan kiinnostaa nähdä jonkunnäköinen lääkäri (jolla on oikeus määrätä jotain muuta kuin yrttiteetä...).

Eli, laskettuaika on näillänäkymin 22.1.2013, paikka ulkomaat (toiv kuitenkin sairaala!) ja lapsi ensimmäinen. Ikää löytyy 28 vuotta.

Terkuin,
team E & mandarine

 

Ihanaa, että palstamme on edelleen vireä Tuntuu rohkaisevalta tätä palstaa lukiessa huomata, että monet ajattelevat samoja asioita kuin itsekin. Pysäyttävää on lukea Adoran, Anu84:n ja muiden avautumista keskenmenoista. Kiitos, kun olette rohkeasti jakaneet kokemuksianne. Vaikka itse en olekaan kokenut keskenmenoa, niin on opettavaista lukea teidän kokemuksista. Itselläni on ollut viime aikoina voimakas keskenmenon pelko. Kaikki on periaatteessa hyvin. Ei kipuja, ei vuotoja eikä muuta. En vaan voi uskoa aina, että vihdoin saisin vauvan.

Lapsettomuus on keskenmenon lisäksi todella iso kipu. Meillä kesti 2v 8kk saada tämä pieni ihme alulle. Muistan ennen raskauttani ajatelleeni, miksi ihmiset itkee keskenmenoja. He tulevat kuitenkin raskaaksi ja suurin osa heistä saa kuitenkin joskus lapsen. Monella on jo ennen keskenmenoa lapsia. Miten väärässä olinkaan. Oman kipuni sokaisema. Vielä ensimmäisillä viikoilla ajattelin, ettei keskenmeno haittaa. Nythän tiedän voivani raskautua. Mitä pidemmälle viikot ovat edenneet, sitä pelottavammaksi ajatus keskenmenosta on tullut. Pienestä ihmeestä on tullut jo oma persoonansa. Hän on hän eikä se. Suunnittelemme nimiä, ostamme vaatteita, haaveilemme tulevaisuudesta. Miten sen kestää, jos sen kaiken menettää? Ajatus on sietämätön. Tuskallinen. Olen välillä itkenyt kun olen lukenut keskenmenoista ja hävennyt omaa tyhmyyttäni. Keskenmeno sattuu varmasti ainakin yhtä paljon kuin lapsettomuus. Ja entä silloin kun lapsettomuus on vihdoin vuosien jälkeen johtanut raskauteen ja päättyisikin keskenmenoon? Entä jos sen jälkeen ei raskaudukaan? Kaikki nämä ajatukset pyörineet päässä. Lapsettomuus ja keskenmeno ovat kovia kipuja, joita ei toivoisi kenenkään kokevan. Työni puolesta olen kuullut monenlaisia elämäntarinoita ja tiedän, että keskenmeno voi kirvoittaa itkut vielä yli 80-vuotiaalta sen kokeneelta vanhukselta.

Positiivisempiin aiheisiin. Ihana kuulla kaikkien hyviä ultrakuulumisia. Onnellinen olen Adoran puolesta, että kaikki olikin hyvin. Varmaan sydän lyö ylikierroksia, jos löytää tuommoiset määrät verta housuista... Mulla on ultra viikon päästä. Toivottavasti kaikki olis hyvin. En tiedä miten selviän, jos oliskin keskeytynyt keskenmeno. Se on mun suurin pelko tällä hetkellä. Iloita turhaan raskaudesta, jota ei enää olis viikkoihin ollutkaan. Saako keskenmenosta muuten sairaslomaa? Mulla alkais ultrasta seuraavana päivänä rippikoulu enkä tiedä miten selviäisin viikon ilman omaa aikaa, jos mun pelot kävis toteen...

Raskaudesta kertominen esimiehelle. Töissä en ole raskaudesta kertonut, kun on kesätyö ja olen onnistunu järkkää kaikki ultrat ja neuvolat yms. työajan ulkopuolelle. En ole nähnyt tarpeelliseksi. Tulevalle työnantajalle tarkoitus olis kertoa ultran jälkeisen riparin jälkeen, jos kaikki on hyvin. Lapsettomuustaustan takia en ole itsekään uskaltanu olla "varma" tästä asiasta ja siksi en kerro ennen kuin varmemmilla viikoilla. Tosin parin viikon päästä on hyvä kertoa, jotta osaavat töissä ajoissa varautua tilanteeseen.

Kohtu tuntuu mullakin käteen. Mieskin on sen tunnistanu ja todennut, että alavatsa on muuttunut kovaksi. Ei kuitenkaan näy päälle eikä tarttekaan Todennäköisesti näkyy vasta loppuajasta, kun olen niin iso jo ennestään.

Varmaan piti jotain muutakin kirjotella, mut en muista mitä. Hauskaa viikkoa kaikille ja tsemiä ultriin ja muihin juttuihin, mitä tulossa Mä aloitan vihdoin ne esseet. Mies on reissussa ni on aikaa

R86 ja Pieni Ihme 10+5

 

Hei vaan!

Mä jo neuvolaan soittaessa oikeestaan tiesin että jos ne käskevät kahtelemaan vielä ja soittelemaan myöhemmin, ni meen suoraan päivystykseen. Jos siis olisin huomenna soittanu aikaa lääkärille, tiiä millon sinne olis päässy, sit se olis laittanu lähetteen sinne naisten polille ja millon sieltä olisin saanu ajan nii on mysteeri

Joten kävin siis siellä päivystyksessä. Hirmu mukava lääkäri oli. Teki sisätutkimuksen, mutta ei ultrattu. Sain huomiselle aamulle lähetteen Gravidaan, jossa sitten ultraavat. Joten pojotan siellä het kun aukasevat ovet . Lääkäri sano että vuoto tulee kohdusta, jostain sieltä takaa. Että sen takia on hyytymiä matkassa, kun ei pääse sieltä vapaasti tulemaan. Ei oo kauheen positiivinen olo tän asian suhteen... Mutta huomennahan sen sit näkee. Mies sano, että jos ne on vaan valemenkat .

Eilen illalla mulle tuli kauhee itkukohtaus, itkettiin sit molemmat. Mies kysy hetken päästä että mitäs me nyt itketään :heart:. Sai mulle hymyn huulille .

 

Niin repäisykivuista. Mulla on niitä kanssa yskiessä, aivastaessa tai tehdessä äkkiliike. Jalkojen koukkuunlaittaminen auttaa mulla. Ei tunnu silloin niin voimakkaasti.

Alkoholista. Meillä on ennen raskautta juotu hyvin harvoin. Radalla käyty ehkä kerran tai pari kertaa vuodessa. Silloinkin juotu aika maltillisesti. Koskaan ei ole krapulaa ja aina muistaa kaiken edellisestä illasta. Muuten alkoholinkäyttö oli luokkaa saunalonkero 1 kpl/vk tai juhla-aterian kanssa lasillinen viiniä.

 

Voi fossiili, toivottavasti kaikki olis hyvin :hug: Ihana mies sulla kun on noin tunteella mukana.

 

R86 Mä tossa päivällä mietin, että kumman haluisin, pitkän lapsettomuuden vai nää kaikki keskenmenot. Ja just nyt tuntuu siltä että mieluummin sen lapsettomuuden.

Mun kaveri joka on nyt raskaana, nii niillä yritystä oli takana n. 7vuotta. Sano mulle mun tammikuun km:n jälkeen, että voikun hänellekkin tapahtuis jotain tollasta... Olin ihan että :O. Miten joku voi toivoa itelleen keskenmenoa? Osittain se oli kaverilta vaan turhautumista omaan tilanteeseen ja osittain ihan vaan ajattelemattomuutta... Mitenkään muuten en voi perustella ittelleni sen sanomisia.

 

Fossiilille voimahalit täältä :hug: Toivotaan, että kaikki on hyvin

Täällä paino laskee, vaikka pahoinvointi on helpottanut ja pystyn syömään ihan normaalisti. Enkä ole liikunnan suhteen ollut hirveän aktiivinen nyt kesän aikana. Ei paino ole tippunut kuin sen kilon verrattuna omaan lähtöpainoon, mutta kuitenkin. No, enpä ole tupakoinnin lopettamista korvannut syömisellä.

Vatsa on turvoksissa, mutta jännästi esim. vyötärönympärys (2 cm navan yläpuolelta mitattuna) tai navan kohdalta mitattuna ei ole kasvanut vielä yhtään. Jospa se ihan oikea vauvamasu tulisi kohta puolin näkyviin...

Kohta pitäisi lähteä isännän serkkupojan nimipäiville. Jospa siellä saisi vatsansa täyteen herkkuja

 

Fossiili: Mä uskon kanssa, että kyse on turhautumisesta. Mä ajattelin kanssa just noin, että ihan sama, vaikka päätyis keskenmenoon, mut jos tulis edes raskaaksi. Tietäisi, että pystyisi tulla raskaaksi. Silti tahditonta sanoa se ääneen, varsinkin keskenmenon kokeneelle. Se on varmaan isku palleaan tai vieläkin pahempaa. Uskon, että sun kaverin ajattelutapa on nyt muuttunut. Tuskin haluis enää keskenmenoa omalle kohdalleen. Se on joskus niin vaikea ajatella itsensä toisen saappaisiin silloin kun itseltä tuntuu pahalta. Mulle lapsettomuus oli tosi iso kriisi, koska en voinut sille itse mitään. Aina ollut toimelias nainen ja kokenut pystyväni mihin vain, jos tosissani teen töitä sen eteen. Mutta tämä lapsiasia ei olekaan ollut minun kädessäni. Usko Jumalaankin oli ajoittain koetuksella kun rukoilin ja itkin kirkossa eikä raskaus vain alkanut. Joskus olen ollut vihainenkin Jumalalle. Miksi niin moni hyvä potentiaalinen äiti tai isä jää ilman lasta tai se otetaan heiltä kesken kaiken pois? Miksi taas niin moni, josta ei olisi äidiksi tai isäksi, saa lapsen? Mikä tarkoitus tällä kaikella on? Vaikeita juttuja.

Fossiili, toivon todella sydämeni pohjasta, että saisitte tämän pienen syliinne asti. :hug:

 

Me yritettii melkee kaks vuotta, ja yks km, joka saatto olla tuulimuna tai kohdunulkoinen. Sen jälkeen ei tapahtunut mitään 1 vuoteen ja 4 kuukauteen. Ennenkö nyt, kun raskautui.

Jos ei tuota km. olis ollu niin varmaan olisin nyt ollut rennompi. Eikä se lohduttanut, että kykenee raskautumaan. Kun yli vuoteen ei tapahtunut mitään.
Molemmat olivat perseestä. Eniten nytki perseestä on se, että oli se aikaisempi km. Vaikka silloin mietin, että kestäisin vaikka joka kuukausi, kunhan tietäisi varmuudella, joskus saavansa sen oman lapsen. Sehä on aina pahinta, että varmuutta ei ole. Kukaan ei voi taata, että sen lapsen saa. Oli taustalla keskenmenoja tai lapsettomuutta.

Itse jouduin 3 viikkoa odottamaan tuomiota, että km. diagnosoitiin, kun tk.ssa ja missään ei alettu tekemään mitään. Sain viimein ajan yksityiselle ultraan. Viimeiseen asti toivoi, vaikka tiesikin miten käy. Soitin kaverille sieltä, että nonii tuuppa hakemaan mut alkon kautta ja pomolle sanoin, että huomenna en muuten tuu töihin. Ehdin sen kolmen viikon aikana märistä tarpeeksi.

Mutta jotenki sitä oppii elämään sen asian kanssa. Nyt vasta uskallan antaa itselleni luvan muuhunki kuin pessimismiin. Mietin, että olen nyt onnellinen, kun on siihen mahollisuus ja surraan vasta sitten, jos aihetta tulee.

 

Pakko tarkentaa, etten tykkää tuosta sun vaikeudesta saada lasta vaan siitä miten kirjoitat siitä. Ihailen tuota siun optimistisuutta kaikesta tapahtuneesta huolimatta. Sinusta huokuu, että olet vahva ihminen ja kokenut vaikeita asioita. Kaikkea hyvää elämääsi ja raskauteesi

 

Tai itsestä tuntui siltä, että olen käsitelly tuon lapsettomuus ja km. asian. Mutta joka kerta olen neuvolassa/lääkärillä nyt sitä itkenyt hysteerisenä, että tämäkin menee.

 

R86 oli todella koskettavaa lukea sun kirjoitusta, meni ihan kylmät väreet Mulla siis lapsettomuutta takana 1,5 v. Nyt se aika ei tunnu enää niin pitkältä, mutta jälkikäteen vasta olen tajunnut, kuinka rasittavaa se on henkisesti ja fyysisestikin.. Kun ei TIEDÄ, kuinka käy. Ei tiedä joutuuko yrittämään sen puoli vuotta, seitsemän vuotta, tai sitten vaikka kuinka yrittäis, tuleeko lasta ollenkaan. Mulle se tietämättömyys oli pahinta. Sama tietämättömyyshän jatkui raskauden ensimmäisinä viikkoina, ennen kuin sai varmistusta asiaan. Nytkin pelko kummittelee, että voidaanko me oikeasti onnistua näin "helpolla", siis ilman keskenmenoa. Varmaan nykypäivänä joku 90 % on kokenut keskenmenon (tai useampia), joten sen takia lähinnä pelottaa, koska se on niin yleistä.. mun kaveri esimerkiksi kertoi, että niiden suvun naisilla ainakin kahdessa sukupolvessa ensimmäinen raskaus on aina päättynyt keskenmenoon, se on aika pelottavaa.

Töissä juttelin itseäni puolta vanhemman naisen kanssa raskaudestani, ja hän uskoi minulle jotain tosi järkyttävää, ehkä kamalinta mitä ihminen voi kokea.. Eli hän odotti kaksosia. Raskaus eteni normaalisti, tarvikkeet ym. oli ostettuna jo vauvoja varten. Hän ehti olla 8 kuukautta raskaana, kun yhtäkkiä ei tuntenutkaan enää vauvojen liikkeitä. Sitten selvisi, että molemmat vauvat olivat kuolleet kohtuun.. Hän joutui ne synnyttämään kuolleina, eikä mitään syytä kuolemiin löytynyt. Yhtäkkiä vaan vauvat kuoli. Hänellä kuulemma on yksi kuva vauvoista. Ja kun hän kertoi mulle tätä, edelleen monen vuoden jälkeen tuli kyyneleet silmiin. (mullakin tulee nyt tätä kirjoittaessa..:'()

 

R86 Elämä antaa ja elämä ottaa. Kaiken kaikkiaan mulla on omasta mielestä ollut hyvä elämä, vaikka monet kauhisteleekin, kun kerron siitä, että hui mitä on tapahtunut.
Sitä joko rypee itsesäälissä tai sitten tekee asioille jotakin Osaan kyllä ajoittain istua märisemässä maailman epäreiluuttakin, kun pidän räytymispäiviä, mutta siihen surkutteluun kyllästyy hyvin nopeaa.
Takaraivossahan se piileskelee aina, mutta uskon siihen että asiat suttaantuu loppujen lopuksi niinku kuuluukin. Kaikille sen mukaan mitä ne jaksaa, niin mulle on opetettu.

 

Peikko seura lehdesä tais olla Johanna Pakosen haastattelu nyt. Hänelläkin niin surullinen tausta, kun kaksoset menehtyi. Tuollaiset asiat koskettaa tosi paljon.

 

Meillä ennenkun poika sai alkunsa oli yritystä takana reilu 3-vuotta... Kyllä tuntui jo niin turhauttavalta joka kuukausi vain pettyä ja pettyä, kunnes sitten lopulta pieni antoi itsestään kuulua! <3 Mä olin jotenkin varma että seuraavaa saisi yrittää samanajan mutta ei onneksi!!! Ehkä tuo hurja painonpudotus on auttanut asiaa!!

 

Fossiili, toivottavasti kaikki olisi hyvin!!

Painosta, onko kaikilla muilla tippunut paino? Minulla on nyt noussut jo ensimmäisen ja toisen neuvolakäynninkin aikana 600g. Kauhistelin sitä, mutta neuvola th sanoi sen olevan ihan hyvä nousulukema.

HUIHUI, mua jännittää aivan kamalasti, huomenaamulla klo 8.15 olisi sitten nt-ultran aika. Saankohan nukuttua ensi yönä ollenkaan. Näin toissa yönä painajaista, että kun yrittivät ultrata, niin ultralaitteeseen iski jokin virus ja kaikki meni ihan mönkään.. Onneksi se oli vain unta

kathii & vekara 12+1

 

Kathii mulla o noussu tyylii 3-5 kiloa jo Mulla o ens viikon perjantaina 8.15 se nt. Joko tiiät kuka sulla o lekurina siellä ? Eksieki ollu LPKS-n tyyppejä Voidaa kyllä melkee vetää pitkävetoa siitä, että nukun ohi sen ajan.. Viime yönäki yli 14 tuntia posottanu ja ennen iltakymppiä simahin. Nyt muka taas nukuttais

 

millimolli, mulla ei ole hajuakaan, kuka mulla on lekurina.. Soitin sinne vain ajan, niinku neuvolasta käskettiin, osastosihteeri vain antoi ajan, muttei sanonut kenelle se aika on, joten huomenna sitten nähdään kuka siellä on vastassa . Onko sulla tietoa tehdäänkö ultra mahdollisesti mahan päältä vai alakautta? En muistanut neuvolasta kysyä eilen, kun käytiin. Kaikki unohtui, kun olin niin haltioissani sydänäänistä Ja et sie nuku noin tärkeän tapahtuman ohi! Ainakaan mä en pystyisi, luulen että ensi yöstä tulee levoton, koska mua jännittää aivan kamalasti!

 

Mulla oli joskus samoja tuntemuksia kuin R86:lla eli kun oli lapsettomuutta 1,5v. ajatteli silloin että riittäisi, kunhan edes tietäisi, että pystyy tulemaan raskaaksi... Oli ihan tajuton voiton tunne ku tuli plussa testiin. Varmaan elämäni paras päivä. Nyt tietenkin ajattelee jo eri tavalla eli keskenmeno olisi niin suuri shokki etten tiedä miten siitä enää edes selviäisin? Voimia kaikille jotka on km:n kokeneet :heart:. Niinhän sitä sanotaan ettei osaa toisen saappaisiin oikeasti astua ennekuin omalle kohdalle tapahtuu... :|

Paino on mulla pysynyt samoissa lukemissa ei siis noussut eikä tippunut.

Nyt ei ole tainnut pitkään aikaan tässä meidän palstalla km tapahtuneita, toivotaan että jatkuu samalla linjalla :heart:

Lissu&pöpö 9+6

 

en jaksanu ees lukea nyt, tulin vaan vali-vali-valittaan ku iski kuumeen ja joka paikkaa kolottaa... ja eihän meän pitäny ku lähteä sinne kylpylään ylihuomenna

en muista oonko kertonu nt-ultrasta, mut turvotusta oli 1,1mm joten ok
ja poikaolo on :heart:

tT ja Nipsu-N 11+5

 

Koitin lukee taas kaikki noi edelliset 10 sivua, kun viimeksi kirjoitin vain nopeasti enkä niin kerenny perehtymään.. Kaikenlaista sitä täällä tapahtuukin ja monenlaista tarinaa tuli luettua.. Voimahaleja kaikille :hug: iloista, suruista ja kaikesta siltä väliltä!

vihlasukipuja on. Aivastaakin pitää niin, että nostaa toisen jalan ylös, ku muuten sattuu.. mulla oli kiinnikekipuja toisessa raskaudessa ihan hirveesti, välillä ihan pelotti että jotain repeää, osittain kuulemma johtu siitä kun alla oli sektio niin ne ei ollu kerenny kunnolla vielä parantuneet.. Nyt ollut jonkun verran, yskäsy ja aivastus pelottaa joka kerta.

Väsymys on edelleen ihan valtavaa! Voisin nukkua koko ajan ja tässä kun on pitänyt siivoilla ja järjestää miehen 3-kymppisiä.. Lisäksi mies itse on työmatkalla, tulee huomenna, mutta lapset tuntuu käyvän ylikierroksilla joka asiasta!

Mielialat vaihtelee ja luojan kiitos alkoi loma! Mulla on niin lyhyt pinna nykyään ja hermostun tosi pienestä. Välillä on pitäny vain lähtee toiseen huoneeseen laskemaan kymmeneen kun meinaa ihan hermostua lapsillekin.. Eilen neiti tuli naapurista jalkapohja veressä, oli sen johonkin terävään lyönyt (?!?!?) Itki ihan hysteerisenä ja paniikissa. Koitin sitä sitten siinä rauhotella ja putsata haavaa, mutta itselläkin alko kyyneleet valua kun toinen oli niin rauhaton.. :'( en oo montaa kertaa lasten nähden itkeny.. Tv ohjelmatkin itkettää ja välillä pitää ihan purra huulta.

(.) Vatsa on selvästi jo hiukan pullahtanut. Kireissä paidoissa näkee et "kiloja" olisi tullut, mutta todellisuudessa paino vaan laskee. Toukokuun alusta on lähteny jo 5.5kg.. Vaikka koitan syödä sen viis ateriaa päivässä, niin en oo vielä saanu nousemaan. Mutta ei paljoa huolestuta, kun vertaa ed. raskauksiin, molemmissa tuli n. 20 kg lisäkiloja, vaikka pikkuset oli normikokosia (alle 3400g).

En oo vielä aivan täysin innoissani, vaan pelko synnytyksestä kalvaa jo mieltä ja se että kaikkea mahdollista voi tapahtua vielä tässä matkalla. Ei olla kerrottukaan kuin mun työnantajalle ja mies kertoi yhtiökumppanilleen, mutta muuten en oo vielä uskaltanut kertoa. Ens viikolla olis se eka ultra, josko sen jälkeen uskaltaisi jo kertoa edes vanhemmille. Miks se ultraan meno pelottaa??

tulipa taas paasattua..

niina 11+4

 

Kathii ei mullekaa sanonu kummalle aika, mut epäilen että mieslekurille. Ko olen sen luona käyny lapsettomuushommanki takia. Se ainaki o tosi symppis tyyppi ja asiansa osaava äijä. Joilleki o tehty mahan päältä ja toisille sisäkautta, että ottaapa noista nyt nii selvää. Itse toivoisin mahan päältä, ku tulee ukkokin mukaan. Ei ole kauhean eroottista keikistellä siinä tuolissa perse paljaana

Kyllä mulla oli sillo ennenkö sai plussan ekalla kerralla testiin, että vaikka tuliski km. nii ainaki tietää että raskautuu. Mut kyllä jälkeenpäin monet kerrat rukoilin, että ennemmin lapsettomana pidemmän aikaa, ku enää ainuttakaan keskenmenoa.

Taitaa alkaa pikkuhiljaa olemaan nukkumaanmenoaika tälle muorille. Kumma, kun ei 14 tuntia riitä enää mihinkään unten mailla. Onneks Juhannusta ei tule enää tälle raskausajalle! Ei tarvi väkisellä valvoa ja kärvistellä väsyneenä.

 

Tähän väliin suertelle kysymys jos sattuu linjoilla käymään.
Menitkö itse sairaalahoitoon ensiavun kautta vai omalääkärin tms lähetteellä? Ja millaisilla oireilöa? Itse siis oksentanu jo 4vkoa, mutta niistä 1.5vkoa niin, ettei mikään pysy sisällä 10-15 min kauempaa. Nyt alkanut jo toi tyhjän oksentaminen sattumaan, voimat ihan pois yms, ja mietinkin, ettö koska vaatii sairaalahoitoa? Lääkärillä+2h nesteytyksessä kävin maanantaina, ja se lääkäri oli sitä mieltä vaan, että nesteytystä silloin tällöin vaan, ettei osastolle. Ja mä en pysty edes 15minuuttia istumaan, vaan täytyy maata kokoajan. Esikoistakaan en jaksa edes nukuttaa saatika nostella.. :/