TAMMIKUUN TOIVOT syyskuussa

Paljon on taas tullu tekstiä :D

Käsi pystyyn kaikki joilla on närästystä :kieh:
:wave: minulla ainakin rennietä kuluu syömisistä riippuen ihan kiitettävästi |O ruisleipää olen syönyt huonon hempankin takia niin eikös siitä saa ihan kiitettävät poltteet :kieh:

Tänään meillä oli tunti auditoriossa ja siellä joutuu istumaan hieman eriasennossa kuin normaaliluokassa, niin johan alkoi tytsykkä pitää sellaista ripaskaa, että sai tehdä töitä että löysi asennon jossa olisi ollut hyvä olla. Onneksi huomenna on vapaapäivä eikä tarvitse lähteä istumaan koulunpenkille eikä ajella paria sataa kilometriä :D Maanantaina kuopus täyttää 10kk ja hänellä on neuvola niin seuraava koulupäivä onkin sitten ensi tiistaina.
Nyt iltapalalle....ruisleipää ja vettä sekä rennietä :LOL:

MaMa ja tytsykkä 22+0
 
Tervetuloa Niisku1. Piti kommentoida vaikka mitä aikaisempia juttuja mutta luettuani Tuttemuin kirjoituksen sain itkukohtauksen enkä jaksa nyt ajatella mitä aiemmin oli kirjoiteltu. Tänään ollut itkuinen päivä, on niin kamala väsy ja pojan kanssa pitää jaksaa olla mutta ei jaksa. Toivottavasti ens yönä saa nukuttua kunnolla niin aamulla on kuin uus ihminen. Nytkin voisin jo mennä nukkumaan mutta pakko vaan olla jonkin aikaa hereillä et on vähän omaa aikaa.

Vaunuista Mulle 162 cm brion vaunut on liian korkeat. Huomasin sen vasta kun kävin testaamassa ulkona asti Gessleinejä joista sai aisan tarpeeksi alas. Esikoisella siis gessleinit. No nyt en enää sitä muistanut ja tilattiin netistä Brion double wavet (kaksosten vaunut) ja tuntuivat liian korkeilta kun on matalampaan tottunut. Onneksi ovat sentään ketterät ja kevyen oloiset että jaksaa kärrätä vaikka korkeus ei ole paras.
Ja meillä kesävauvalla oli musta vaunukoppa eikä meillä ollut ongelmia että ois liian kuumat ollu. Varjossa vauva kuitenkin nukkuu, ainakaan minä en uskalla paahteeseen laittaa nukkumaan.
 
:wave: täällä myös närästää
Onneksi on lievempää kuin kahdessa edellisessä raskaudessa nyt olen vielä pärjännyt sinnittelemällä. Edellisissä raskauksissa ei ollut paljon renniestä hyötyö :LOL:

matsu83+ asukki 19+
 
Heips kaikille!!!

Uusille tervetuloa ja voimia ja :hug: niitä tarvitseville.
Ja onnittelut rouviintuneille!!!!

En ole pitkään aikaan taaskaan kirjoitellut ja kovasti on tullut tekstiä, jota olen nyt yrittänyt viimeisessä yöuorossa lukea kiinni. En nyt millään muista kaikkea kommentoitavaa, mutta onpa ollut hirveää lukea tuosta streptokokista. Enpä ollut aikaisemmin moisesta kuullutkaan raskauteen liittyen...
Mulla tämä raskausaika on mennyt kyllä kovin helposti. Nyt siis on menossa rv 20+6, eikä raskautta kyllä muusta huomaa kuin siitä, että masu kasvaa ja pikkuinen potkii kovasti.
Viime viikolla käytiin ostamassa vaunut, sellaiset Emmaljungan duo edge sport malliset. Vaikuttivat niin hyviltä, että heti ostettiin kun niitä mentiin katsomaan =)

Tänään oli sitten rakenneultra. Pelotti hieman, että onkohan mötkylällä kaikki hyvin, toisaalta rauhoittelin itseäni, että hyvä sillä on olla ainakin kun niin reippaasti siellä potukuttelee. Ja niinhän sillä kaikki sitten olikin hyvin :heart: Ihanalta tuntui nähdä taas pitkästä aikaa omaa sydänkäpyä. Kovasti se oli kasvanut, painoa oli jo 380 g. Ultraaja totesi, että kaikki on niinkuin pitääkin. Lopuksi kysyttiin vielä sukupuolta, kun mies sitä niin kovasti tahtoi. Ja vaikka mulla poika olo on ollut, niin reipas pikkutyttö siellä oli :heart: Meille tulee siis tyttö =) Ainakin näillä näkymin... Kylläpä oli rauhoittavaa kuulla ja nähdä, että kaikki on hyvin.

Jasminette ja mötkylä 20+6
 
Täällä myös närästää ihan kiitettäväst eli : Muuten mennään aika normaalissa olotilassa. Mitä nyt aina nopeat liikahdukset saattaa vihlasta :/ Minulla oli silloin ekassa lääkärissä kohdunsuu pehmeä mutta kiinni ja kanava ihan normaali,mutta pisti vähä miettimään et ku kahto esim. edellistä raskautta niin oli pehmeä vasta viikolla 40 :/ no tän kuun lopus olis toka lääkäri eli sitten sen taas tietää paremmin.Eikä suppareita ole ollut.. Mulla on kauhea vaunukuume ! Yritän etsiä suhtkoht hyviä käytettyjä mutta tosi vaikeaa on ! Onko kellään dorjan nimisistä vaunuista kokemusta ?Minäkin popsin sit rautaa vaikka veri oli vielä 118 mut meinas et parempi aloittaa jo ainakin joksikin aikaa ettei tipahda liikaa yhtäkkiä No nyt hoivaamaan parivuotiasta ku äitiä huutelee =) kesää odotellessa ja 23+2
 
Ei närästä, mut tää väsymys Soitin neuvolaan, käski kipittää apteekkiin ja kokeilla nyt rautaa syödä, HB:stä ei tällä hetkellä tietoakaan mitä se on. Eikös tän raskauden keskivaiheen pitäis olla ihanaa aikaa? Ja pah, oon kun kehäraakki, oikeesti ihan väsynyt ja ens viikolla töihin :( Yöllä ei saa kunnolla jostain syystä nukuttua ja pahoinvointi iskee aina aamuyöstä, anteeksi ruikutus....
Onneksi kaveri tuolla mahassa ainakin liikkeistä päätellen on elossa, on nimittäin tän aamun ollu sellainen jytä päällä :heart: Maanantaina sitten ultraan, jännittää :D
Itse katoin jostain nettisivuilta noita Dorjanin vaunuja, vaikuttivat aika isohkoilta ainakin kuvista, livenä en oo nähnyt.

:wave:
 
Huomenta kaikille!

Tuttemui:Vielä sen verran utelisin, et tiedettiinkö siitä streptokokista ennen synnytystä? Siis epäilikö ne neuvolassa sitä kertaakaan tai testasivatko?
Tuo on kyllä ollu niin kamala kokemus, etten meinaa mitenkään ymmärtää sitä! Ja sitten mietin pääni puhki asiaa eikä sekään niin hyvä oo :ashamed:

Sarabi:Mulla ainakin on ihan hillitön pesänrakennus vietti! Pitäis kaks huonetta maalata ja vaihtaa niiden paikkaa, mutta kun mies on töissä koko ajan niin en saa sitä tehtyä! Ukko kun ei anna mun maalata supistelujen takia, vei kerran maalausvehkeet jopa töihin mukanaan :LOL: Nyt onneks siskoni tulee meille niin päästään alottaa homma. Sit kun sen on saanu tehtyä niin pitäis yks vaatekaappi kasata ja eteinen laittaa uusiks. Ollaan tähän asti käytetty pikku eteistä, mutta nyt kun vauvakin tulee niin otetaan isompi eteinen käyttöön. Sieltä on helpompi tulla sisään vaunujen ja muksujen kans. Siihen vaan täytyy alkaa naulakot yms. hommaa ja laittaa paikoilleen...
Koko ajan oon siivoilemassa, mieskin ihmetteli mikä muhun on menny. Käskin sen vaan nauttia siitä niin kauan kun sitä kestää :LOL:
Pihaakin olisin halunnu mennä fiksailee, mut siellä tulee vettä |O Aamulla kun heräsin, muksut nukku vielä, niin en saanu uudelleen unta kun suunnittelin mitä kaikkee ulkona voisin tehä, niin sit kävi näin :/

Onko muuten ihan normaalia et jos vaikka makoilee sohvalla ja nousee siitä äkkiä niin vatsaa luimasee ihan sikana? Mulla on alkanu tulee sellaisia vihlaisuja, ilmeisesti vatsalihaksissa eikä aikasemmin koskaan ole moista ollu...

MrsO & Eelis 20+
 
Alkuperäinen kirjoittaja janttu672:
Alkuperäinen kirjoittaja kirppunen:
Eikös tän raskauden keskivaiheen pitäis olla ihanaa aikaa?
Näinhän sitä väitetään... Ei kyllä tunnu siltä, ei alkuunkaan.
No kiva kuulla, että muillakin on samoja tuntemuksia! Ärsyttää tää ainainen väsymys ja sitten nää selkävaivat. Tukisukat sentään auttaa jalkaoireisiin, mutta tunnen itteni joksiki 80-v. mummuksi, enkä miksikään onneni kukkulalla olevalta hotmamalta. Pitäis olla onnellinen omasta tilanteesta, kun muilla on kaikenlaisia juttuja ja ongelmia, mutta ei aina jaksa. Tuntuu, et nyt haluaisin vaan peiton alle nukkumaan... Anteeksi valitus :ashamed:

 
tsau! Eilen en ehtinyt enää tänne ultrakuulumisia kirjoittelemaan, mutta kaikki siis oikein hyvin. Löytyi kaikki "osat" niinkuin pitääkin, ja vastasi viikkoja kuten piti. ja meille tulee siis TYTTÖ. :heart: :heart: jes, niinkuin olin kovasti toivonutkin!
Painosta ei sanonut meillä mitään, sanoi ettei sitä voi arvioida?? No, pituus ja päänympärykset ym oli normaalit joten kaipa se painokin menee normaalisti sitten. Hirmu pitkään ultrasi, yli puolituntia ja oli aika jännä kun näki jopa nenännykeron ja sormet ja varpaat!
Mutta jep, nyt pitää lähteä etsiskelemään jotain syötävää - jäi lounas väliin kun palaveri venähti.
Ihanaa, tänään on perjantai ja saa pari päivää elpyä! Mulla ei mitään ihmeoloja ole, mutten ole erityisen energinenkään. Jos tuo pötkylä ei potkuttelisi mahassa niin ei uskoisi että raskaana että edes on, kun masu ei ole mitenkään tiellä vielä.
hyviä vointeja ja jaksamisia kaikille joilla on "vaivoja" - levätkää viikonloppuna jos vain voitte :)
:heart:
 
mrsO Ei sitä tietty eikä epäilty. Mulla oli kuitenkin takana neljä onnistunutta raskautta ja synnytystä - ja kaikissa oli supistellut jo varhaisessa vaiheessa. Streptokokki kun ei muita oireita aiheuta, eikä välttämättä supistelujakaan. Mulla on kahdessa eka raskaudessa otettu testit äitipolilla, silloin olleet negatiiviset. Luultavasti tullut sen jälkeen, ja neuvolassa ei enempää oo tutkittu.
Nyt sanoivat, että jos olisin käynyt äitipolilla, olisi automaattisesti testattu. Testataan kuulemma kaikilta, joilla esim.supisteluja (vaikkei tämä syy käyntiin olisikaan). Nii-iin, olisi testattu :/ :(

Mutta oikeesti asia on kamala, mutta kannattaa ajatella sitä siltä kannalta, että se on ONNEKSI kamalan harvinainen, siis näin vakavana infektiona. Ja olen yrittänyt kääntää itse asian näin, että (koska olemme aika lailla asiasta yli päässeet) meidän tapauksemme voi estää uusia tapahtumasta lähiaikoina. Sairaaloissa tiedostetaan nykyinenkin uhka ja yhden esimerkin jälkeen varaudutaan paremmin ja ollaan valppaampia. Toivotaan vaan, että kätilöt ja lääkärit todella olisivat vaikka mieluummin ylivarovaisia kuin vähätteleviä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja sasha80:
mutta tunnen itteni joksiki 80-v. mummuksi, enkä miksikään onneni kukkulalla olevalta hotmamalta. Pitäis olla onnellinen omasta tilanteesta, kun muilla on kaikenlaisia juttuja ja ongelmia, mutta ei aina jaksa. Tuntuu, et nyt haluaisin vaan peiton alle nukkumaan... Anteeksi valitus :ashamed:
Tuttu tunne... Pitäis kaikenlaista hommailla kotiin vauvaa varten, mutta ku ei huvita edes ihmisten ilmoille lähteä.

runttipullalle onnea tyttösestä :)
 
odottakaapahan vain sitä äitiysaikaa. välillä jos oli mennyt vähän väsyksissä pari päivää niin saattoi miettiä...muistinko laittaa deodoranttia..pesinkö hampaat.. harjasinko hiukset tai pahin..koskas kävin viimeksi suihkussa. Parin kaverin kanssa naureskeltiin tuota muutama päivä sitten. Raskausaikana eka kärsiin istukkadementtiasta ym raskausvaivoista elätellen toivoa että auvoisat ajat on edessä lapsen syntymän jälkeen. ja pah. imetysdementia on vielä pahempi..tosin sitten on jo vähän "kevyempi" olo muuten.

Mutta liityn mielelläni joukkoonne joka ei nauti raskaudesta. itse juuri puoli välin saavutetuani pohdiin että vasta puoli väli, kuinka mä jaksan tätä mahaa vielä 4,5kk kun toiset vasta innostuu raskaudesta jaäidiksi tulemisesta tässä vaiheessa. no kaikki on normaalia eikä siitä kannata murehtia sen enempää. hormoonit vaikuttavat meihin kaikkiin niin eri tavalla.

Runttipullalle onnittelut tyttösestä.

Seuraavaan ultraan vielä 10 päivää. En sanonut neuvolassa jo käyneeni yksityisellä rakenneultrassa..ne olis pian tuumanneet etten tarvikkaan sitten kunnan tarjoamaa ultraa.. pääsempähän tiirailemaan uudestaan MasUkkelia.

Mun tekis mieli hankkia vauvalle yhtä sun toista,mutta kun kaikki on jo hankittuna. hankin jo aikasemmin 50 cm ja 56 cm bodyja ja jietasupaitoja kunnes tajusin että todennäköisesti tämä vauva on vähän isompi kuin isoveljensä joka syntyi 2,5 viikkoa ennen laskettua aikaa sektiolla ja oli normaali kokoinen (3,3 kg ja 51 cm). Jos ei raskausmyrkytys uusi niin tämä todennäköisesti menee loppuun asti tai jopa ylikin. neuvolan täti sanoi kun pelkäsin vauvan isoa kokoa että ihme olisi jos minulle tulisi alle 4 kg vauva .itse olen 175cm ja mies 189cm. Isopäistä sukuakin vielä..voi äiti parkaa! Katsotaan saadanko tammikuisten isoin jötkäle? hjälp! :LOL:
 
Jagoda Et oo ainoo, jolla on isopäistä sukua. :kieh: Meidän neito oli isopäinen ja -kokoinen. LA maailmaan tuli ja painoi 4250g. No mie meen sektiolla taas, joten saa olla miten iso tahansa tää tapaus. Kunhan jalat kantaa jotenkin loppuun asti, niin hyvä. :xmas:
Ihanaa aikaa. Hmmm. Mulla on olo ihan ok. Huonommin voin viimeks, joten en voi valittaa. Voihan täs alkaa paikat leviämäänkin, joten valitus voi alkaa. Ymmärrän kyllä et on hankalaa välistä. Kahden keskenmenon jälkeen en aio valittaa. Olla vaan onnellinen raskaudestani. Muistuttakaa mua jos joku päivä unohdan ton.... :x
Närästyksestä. Lisätkää maitotuotteita. Minä vetelin maustamatonta jogurttia esikoisen takia. Joka ilta ruokailun jälkeen sitä söin jälkkäriksi ja helpotti kummasti... :ashamed:
Neuvola oli eilen ja kaikki hyvin. Verenpaine 110/70, pikkasen sydän sykki 140 (oli hereillä ja lähti karkuun konetta...), kohdun kasvu yläkäyrällä, pissa puhdas ja painoa tullut 5kg 2kk aikana. Eli kaikki oli hyvin....
Vaaveli jumppaa joka päivä kivasti. On lopettanut ne kipeet potkimiset nyt "tonne alas". Ei muuta kummempaa nyt.

NullPoints ja Tirri 23+1
 
heips! onkos muita jotka ei vielä tunne liikkeitä? viikkoja siis 19+2. kaks lasta ennestään. tuntuu vaan oudolle kun mitään ei tunnu. neuvolassa kuulu sydän äänet kyllä viikolla 17 ja neuvola tätikin sanoi että kyllä kohta varmasti tunnet liikkeitä,mutta kun ei. prinsessa-keisari ja toivo 19+2
 
Alkuperäinen kirjoittaja prinsessa-keisari:
heips! onkos muita jotka ei vielä tunne liikkeitä? viikkoja siis 19+2. kaks lasta ennestään. tuntuu vaan oudolle kun mitään ei tunnu. neuvolassa kuulu sydän äänet kyllä viikolla 17 ja neuvola tätikin sanoi että kyllä kohta varmasti tunnet liikkeitä,mutta kun ei. prinsessa-keisari ja toivo 19+2

Minulla on tässä raskaudessa (vaikka on jo 4.) liikkeet tuntuneet paljon huonommin kun aikaisemmissa. Tällä kertaa istukka on minulla tuossa etuseinämässä kun aiemmin on ollut takaseinässä. Tietysti nyt kun viikkoja alkaa olla enemmän on liikkeetkin tulleet selvemmiksi ja voimakkaammiksi. Mutta noilla viikoilla, jotka sinulla nyt on menossa oli liikkeet todella vaimeita, mutta rakenneultrassakin (rv20+0) tytsykkä veteli sellaista jumppaa että siinä heilui kädet ja jalat, mutta itse en näitä juurikaan tuntenut. Jospa sinullakin istukka on tuossa edessä juuri sopivasti vaimentamassa vauvelin liikkeitä. Eiköhän ne pian ala tuntumaan kun alkaa vauvalla olla enemmän kokoa ja siten myös voimaa noissa potkuissa. Minun ei enää tarvitse arvailla koska tytsykkä on liikekannalla sen varmasti tuntee myös isukki tuosta mahan päältä :D

MaMa ja tytsykkä 22+1
 
mei08: Itse olen 159cm ja kyllä noi Brion duot on mulle just sopivat, kun työntöaiasan säätö on alimmillaan. Oon niitä tuolla pitkin pihoja testaillu, heh, onneks naapurit asuu sen verta kaukana, ettei näe tänne pihaan! :D Mutta joo, en tiiä sitten, oisko muut Briot sopivan korkuisia.

prinsessa-keisari: Mulla alkoi just 19+2 tuntumaan selkeät liikkeet ja esikoista odotan. Sitä ennen en juurikaan mitään tuntenut.

runttilpulla: Onnea tytön tylleröstä! =)

Nyt herkuttelemaan lohta... :p
 
Tervetuloa uusille :)

Onnea hyvistä ultra- ja neuvolakuulumisista!

:wave: Täälläkin on närästystä.

Laitan nyt pari masukuvaa tähän eli tänään otettuja rv 20+0.

http://www.aijaa.com/img/b/00070/2674996.jpg

http://www.aijaa.com/img/b/00442/2675007.jpg
 
ekana prinsessakeisarille myös minulta rauhoittavaa tietoa. Odotan siis itse jo kuudetta ja viikkoja 21+3, silti liikkeet on tuntuneet vasta hetken aikaa ja menee päiviä etten tunne mitään ja välillä taas jotain hennonhentoa joka loppuu siihen kun havahdun tuumaamaan että "Olikohan se potku". Muilta on tuntunut aiemmin ja kaikki olosuhteet on muutenkin samat kuin aiemmin (oma massa ym ;) ) Eilen menin rakenneultraan varautuneena pahimpaan, koska pienintäkään sipaisua en moneen päivään ollut tuntenut , silti heti ultraaja löysi erittäin aktiivisen jumppajan uumenistani, ja mitään en tuntenut :eek: ! Että ei ne välttämättä tunnu vaikka on jo kokenut saman useammin, ehkei sitä aikaakaan kuulostella niitä liikkeitä sitten ole samalla tavalla kuin aiemmin kun on jo tätä vipinää muutenkin ympärillä...ja pieniä jalkoja sylissä :LOL:
Rakenneultrassa siis kaikki hyvin ja olo muutenkin kaikinpuolin hyvä, sukupuoli selvisi ja kun molempaa sorttia jo on niin molemmat oli yhtä tervetulleita ;) , sen verran voin vihjasta että tytöt on meillä aina istuneet jalat vienosti ristissä paljastamatta mitään ultraajalle, miehenalkuni sen sijaan ovat aina reteesti esitelleet varusteitaan ilman mitään kainosteluja :LOL: ...
:heart: 21+3 :heart:
 
Huoh! Onneksi huomenna on lauantai. Ei tarvii aamulla herätä muuta kun avaamaan lapsille tv että pääsevät kattoo lasten ohjelmia. Ja nekin alkaa vasta 8:lta. Väsymys on ihan järkyttävä ja olo on muutenkin ihan tööt. Aamuisen olen virkeä ja jaksan touhottaa, mutta tällain iltasella alkaa väsyttää ihan toivottomasti. Jos tämä kotona työttömänä olo jatkuu tarvii opetella nukkumaan päiväunet.

En tiedä kärsinkö varsinaisesta pesänrakennusvietistä, mutta syksyn tuleminen näkyy varsin selvästi. Kynttilät on kaivettu laatikoista ja aseteltu esiin ja illalla kunhan saan lapset nukkumaan niin aion pimeässä istuskella niitä katsomassa. Ulos ostin tänään kaksi kynttilälyhtyä, kynttilät lyhtyihin ja ulkotulipaketin. Nyt vaan odottelen pimeää, että saisi kynttilät tulille. *hymy* Aiempina vuosina pienempikin panostus on riittänyt, joten nyt voi ehkä vähän syyttää raskautta.

Jonkin sortin supistuksia tai jotain vastaavaa on ilmennyt, mutta en oikein tiedä pitäisikö ottaa yhteyttä neuvolaan, vai vaan olla. Pääsääntöisesti olo on hyvä, mutta alavatsassa tuntuu venytyskipua sekä ajoittain hetkellistä voimakasta kipua (supistuksiako?). Onneksi näitä kiputiloja on ollut vain muutamia ja vain ajoittain.


tulia & viljami 19+3
 
Täällä just herätty "pikku päikkäreiltä"! Vapaapäivää olen viettänyt. Väsymys on aivan uskomatonta vaikka syön rautaa ja vitamiineja :p

Alkuviikosta meillä oli se ultra kaikki hyvin ja poika on tulossa :heart: Aika jännää. Vaateostoksille en ole vielä sännännyt....

Närästystä on mullakin ollut nyt jonkin aikaa, ei kovin pahaa vielä... Supistuksia ollut jo pari viikkoo, ei kipeitä mutta oikein huomattavia. Ensimmäisestä ei ollut ainoatakaan ennen synnytystä.
Liikkeet on tuntunu noin viikon ajan päivittäin. Sitä ennen oli epäilyttävän hiljaista!

Mukavaa illan jatkoa kaikille




:hug: :hug: :hug: :hug: :hug: :flower:
 
Täällä ollaan vihdoin voiton puolella. Tiistaina lääkäri määräsi mut suoraan saikulle, kun selvästi joku tulehdus kropassa jylläsi ja antoi käteen antibioottikurin, joka pitäs aloittaa, jos kivut yltyy. Siitä lähtikin sitten alamäki ja tiistai-illan ja koko keskiviikon makasin jumalattomassa hedarissa ja koomassa sohvalla. Keskiviikko-iltana soitin sitten päivystykseen, joka suositteli antibioottikuurin aloittamista poskiontelotulehdukseen. Vihdoin sit torstaina aurinko taas paistoi ja tänään menin jo toimistolle tekeen rästihommia. Mies ei oikein tykännyt kun palasin jo töihin, mut kun kuumetta ei ollut ja työt ei miettimällä tule tehdyksi, niin pakko oli. Täytyy sanoa, että yli veemäistä, kun saa vain napsia panadolia, joka ei tepsinyt mihinkään. Tosin tuo antibiootti kuuri aiheuttaa kuulemma hiivaa ja nyt sitten pienessä päässäni mietin, että mitenkähän kyseinen vaiva oireilee? Kun ei ole vielä vastaan tullut tähän mennessä.

Paljon oli taas tullut tekstiä ja en enää puoliakaan muista mitä luin. Tosin onnitteluja kaikille tytöistä ja pojista Ja Sef, sun täytyy vaatia uutta ultraa. Ihme täti jos höpisee omiaan eikä vaivaudu selittämään kommenttejaan... Meillä kuitenkin selitti joka ikisen kohdan mitä mittaili ja tarkkaili ja vähän kaikkea muutakin siinä ohessa :whistle: .

Nyt lyö taas tyhjää.. Pitänee palata kirjoittelemaan kun pää taas toimii :snotty:

Aminohappo



 
Verso: en löytänyt sua listalta ollenkaan, mut lisäsin nyt. Jos joku huomaa missä verso on niin ilmoittakaa. Voin olla vaan niin sokeekin etten huomaa :whistle:

Niisku1: tervetuloa mukaan! Ilmoittelehan tietosi niin laitan sut listaan. Ja pahoittelut aiemman johdosta! :hug:

Oli niin paljon luettavaa etten edes enää muista mitä kaikkea piti kommentoida. Hyvistä ultrakuulumisista on aina kiva lukea. Suru tuli puseroon noista surullisista aiemmista tapahtumista. Toivottavasti nyt kaikilla menis hyvin loppuun asti ja vielä synnytyksen jälkeenkin.

Itsellä on kyllä nyt menossa se ihana keskiraskauden aika. Ainakin jos alkuraskauteen vertaa. Ainoastaan pari kertaa on närästänyt. Öisin saan nukuttua. Pahin väsymyskin meni ohi kun jonku päivän olin rautaa syönyt. Nyt vaan väsyttää ku on alkanu työt. Pitää opetella mennen aikoinaan nukkuun ennen aamuvuoroa. Tosin ennen ekaa aamua on vaikeaa kun edellispäivänä ilta loppuu vasta 22.30 ja töissä pitää olla takas 6.30. Jospa sitä pikku hiljaa tottuis. Ja eiköhän sitä tän muutaman kuukauden jaksa vaikka välillä vähemmän nukkuisi.

Kävelyllä ei kyllä pysty käymään ku alkaa supistelemaan. Ja töissä ku istuu koko päivän tulee alaselkä-takapuoli-jalat kipeäksi. Yritän muistaa nousta silloin tällöin hieman käveleen, mut välillä muistaa vasta sit ku paikat on jo kipeet. Lisäks mulla turpoo maha ja jalat ihan hurjasti työpäivän aikana. Onko muilla istumatyössä olevilla samaa? Takki menee hyvin kiinni ennen töitä ja ku töistä lähtee ei vetskari mee läheskään kiinni. Ja jaloissa on sukkien varsien kuvat ku jalat on niin turvoksissa.

Listalla on paljon joiden synnytyspaikkana on OYS. Jos tapaaminen Oulunseudun mammojen kanssa kiinnostaa niin tule mukaan keskusteluun Plussalaisten kokoontumiset-osiossa. Toki jos joku muukin täällä päin liikkuu on tervetullut!

Johjo & vesseli 20+4
 

Yhteistyössä