Tammikuun tähtöset loka- ja marraskuussa

Kivunlievityksestä: Olen toivonut jo ennen raskautta, että saisin mahdollisimman luonnollisen synnytyksen ja pärjäisin ilman lääkkeellistä kivunlievitystä. Tietenkään synnytystä ei voi tai edes kannata suunnitella kovin tarkasti etukäteen varsinkaan näin ensikertalaisena, mutta ainahan sitä saa toivoa. :) Pahin painajaiseni olisi joutua sektioon tai revetä alatiesynnytyksessä niin pahasti, että menettäisin pidätyskykyni loppuiäksi tms. Kipua en pelkää, vaikka oletankin sen olevan suurempaa kuin koskaan aiemmin olen kokenut. Ainakin toistaiseksi pidän kuitenkin kipukynnystäni korkeana. Mahdollisuuksien mukaan kokeilisin mielelläni ainakin ammetta kivunlievityskeinona. Lääkkeellisistä kivunlievityskeinoista voisin tarvittaessa kokeilla ilokaasua, koska se ei ainakaan vaikuta kovin pitkää aikaa kerrallaan. Mielestäni on hieman kummallista, kuinka raskausaikana vältetään kaikkea mahdollista ja mahdotonta aina ruoka-aineista lähtien, mutta sitten kuitenkin ollaan synnytyksessä valmiita työntämään kroppa täyteen jos jonkinlaista myrkkyä...

Vauvakirjasta: Meillä on täytelty Äidiksi-kirjaa ja Vaukirjalta ilmaiseksi saatua vauvakirjaa kovalla tohinalla. Olen aina ollut innokas kirjoittamaan (jopa Kelan lomakkeet täytän lähes riemusta kiljuen :D) ja onhan noita muistoja sitten ihana selailla jälkeenpäin! Ehkä nyt en sentään mitään kakkavaippoja ala kuvailemaan tai ensimmäisiä röyhtäisyjä merkkaamaan, mutta pyrin kyllä järjen rajoissa kirjaamaan muistoja mahdollisimman laajasti ylös. :)
 
Oon alkanut nyt uudestaan miettimään tota influenssa-rokotusta, taidan huomisessa neuvolassa kysyä siitä vielä. En tosiaan aiemmin ole ottanut sitä mutta jos se kerran on suositeltavaa niin kannattaa kai se ottaa :)

Kivunlievitystä olen aika paljonkin miettinyt ja haluaisin ehdottomasti yrittää luomuna synnyttää. Niinkuin muutkin ovat sanoneet: eihän sitä voi tietää mitä tapahtuu enkä tietenkään ensikertalaisena ole millään tavalla lyönyt lukkoon mitä kivunlievityksiä tulen käyttämään, saa nähdä kuinka voimat menee ja millaista tuskaa se tulee olemaan. Ilman lääkkeitä yritän ainakin koska en halua lasta pumpata heti täyteen lääkeaineita jos vaan pystyn ilman olemaan :)

Synnytyksessä eniten pelottaa repeämät, älyttömän pitkä synnytys (niinkuin sonatarella :() ja se että menetän kontrollin. Tilanteenhan pitäisi vissiin "antaa viedä" ja sen mukaan elää mutta pelottaa että murrun täysin kipujen kanssa ja joudun jonkinsortin paniikkiin :ashamed: Repeämät pelottaa siksi että joudun kauan vuodepotilaaksi jos paikat pahasti menee. Onneksi mies on järjestänyt työkuvionsa niin että pystyy olemaan mun apuna ainakin helmikuun loppuun asti, päästään kaikki tutustumaan rauhassa toisiimme kun pikkuinen saapuu :heart:

Kusma: meillä ei miehen kanssa mitään pahempia riitoja ole ollutkaan vielä mutta tähän mennessä olen hetken mököttämisen jälkeen yrittänyt aina jotenkin sopia. En tiedä teidän tilanteesta tarkemmin mutta mun mielestä on ehdottoman tärkeää aina pyytää anteeksi jos on jotain tehnyt ja pystyä myöntämään se ettei itsekään ole välttämättä käyttäytynyt parhaalla mahdollisella tavalla. Ehkä yhteisen, kahdenkeskisen ajan järjestäminen auttaisi? Eihän se parisuhteelle tee hyvää jos äidin tai isän elämä alkaa pyöriä pelkästään lapsen ympärillä (en tiedä onko teillä tämä tilanne! :)), pitäisi aina muistaa että tottakai oma kumppanikin kaipaa huomiota osakseen. Toi on semmonen juttu mikä mua pelottaa kamalasti, että lapsi tulee mun ja miehen väliin eikä osaksi meidän suhdetta :( Toivotaan että saisitte jotenkin avattua tilannetta miehesi kanssa ja sovittua asiat! :hug:

Huomenna tosiaan neuvola ja vähän jännittää onko paino vielä noussut tai verenpaine laskenut entisestään. Heikottaa välillä hirveästi enkä oikein tiedä mistä se johtuu. Yöunetkin on vähän jääneet vähille kun nykyään herään aina aamuisin todella aikaisin enkä saa enää nukuttua :( Iltaisin olenkin niin väsynyt että kahdeksan-puoli yhdeksän aikaan jo alan pilkkiä ja usein nukahdankin kun mies vielä katsoo töllöä makkarissa. Mutta ihme kyllä olen oikeastaan koko raskauden ajan selvinnyt ilman yöllisiä vessareissuja! :D Aamuisin pissahätä usein herättää mutta eipähän tarvitse keskellä yötä vessassa ravata.


Vauvakirjaa en ole vielä täyttänyt ollenkaan! Täytyykin lähipäivinä katsoa onko siellä jotain lukua raskausajalle, olisi tosiaan mukavaa että lapsi pääsisi joskus itse omista touhuistaan lukemaan kun eihän noita kamalan kauaa itse muista kuitenkaan. Vauvan synnyttyä varmasti täyttelen jonkin verran, en ole hiuskiehkuroista ja vastaavista varma mutta ainakin perus ensiaskeleet, sanat jne :)



Mijau & Poitsu 29+5
 
Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

Vielä synnytyskivuista ja -peloista. Mun mielestä tässä ketjussa esiin tulleet ajatukset kivunlievityksestä ja peloista on kaikki ihan relevantteja. Sariza, kyllä mun mielestä kannattaa ottaa selvää kaikista vaihtoehdoista, en suinkaan halua kritisoida, että se olisi homman ”etukäteen liian tarkkaan suunnittelua”. Ja muutenkin, kukin tietysti tyylillään. Mun mielestä oli jotenkin vaikeaa saada tietoa etukäteen synnytyksen etenemisestä ja kivunlievitysvaihtoehdoista. Tai siis että ei sitä tietoa ainakaan liikaa tullut. En vieläkään oikein tiedä esim. mikä on spinaalipuudutus… enkä oikein tiedä, mitä lääkeaineita siinä epiduraalissa kroppaan laitetaan. Olen vaan uskonut, kun on sanottu, että ei siitä ole haittaa vauvalle. Ja mulla se toimi, vaikka olen kyllä kuullut että kaikilla se ei ole auttanut yhtä hyvin. Mulle muuten ei ollut mitään iloa siitä ilokaasusta, kokeilin kyllä, mutta taisin sitten tempoa vaan maskin pois jossain vaiheessa, kun se niin ärsytti. : / Kyllä silti aioin kokeilla tälläkin kertaa, jospa siitä nyt olisi apua. Akvarakkulat tuntuu jotenkin niin näpertelyltä sen kivun rinnalla… mutta kaipa sitäkin voisi kokeilla. Ainiin, miestä tai kuka sitten tukihenkilönä onkin, kannattaa valistaa myös etukäteen niistä omista toiveista. Esim. jos itse ei jaksa vängätä kivunlievityksestä, niin voi luottaa siihen, että mies on sitten tiukkana, että sen tarvittaessa saa. Se kuitenkin osaa tulkita parhaiten sun ähinöitä ja rääkäisyjä, varsinkin jos asioista on puhuttu etukäteen.

Mä en oo enää pystynyt pyöräilemään ja kävelykin on vähän niin ja näin. Saatan aloittaa reippaasti ja ajatella, että täähän sujuu entiseen tahtiin, mutta sitten tulee stoppi ja joudun hidastamaan tai jopa pysähtymään, kun vatsaan sattuu tai tuntuu jotenkin pahalta. En mä usko, että peruskunto tässä ehtii enää romahtaa, vaikka sitä vaan viimeiset pari kuukautta suurin piirtein vaan makoilisi. Kyllä sä Sariza musta kuulostat varsin hyväkuntoiselta, kun aina pyöräilet ja kävelet joka paikkaan. Tottakai vauhti hidastuu, mutta ei se huonosta kunnosta johdu. Sitä vaan hengästyykin jo paljon enemmän, kun lapsi painaa palleaa ja sitten verenkierrossa on enemmän verta ja se jotenkin myös liittyy tuohon rasittumiseen.

Mä pidin esikoisesta vauvakirjaa, mutta sitten myös sellaista pientä taskuun mahtuvaa epävirallista muistikirjaa, johon kirjoittelin sellaisia pieniä juttuja ja sattumia. Sieltä mä myös päivittelin ensimmäiset hymyt sun muut siihen viralliseen vauvakirjaan. :) Se oli näppärää, kun ei vauvakirjassa ole tilaa kaikille hauskoille pikkujutuille. Samalla tuli seurattua syömistä, vaatekoon kasvamista, nukkumista yms. siitä saattoi tarkistaa jälkeenpäin juttuja. Teille, jotka ootte innokkaita kirjoittajia, suosittelen! :) Olen ajatellut, että lapsi saa kirjasen sitten joskus omakseen. Jos vaikka joskus saa oman lapsen, niin voisi olla ihan hauska. Reilun vuoden jaksoin sitä pikkukirjaa kirjoitella ja tulikin kirja melkein täyteen. Vauvakirjaa tietty päivitellään harvakseltaan edelleen.

Kusmalle parisuhdevinkkejä… en oo varmaan paras neuvomaan, mutta semmoinen on meistä ainakin ollut kivaa, että ainakin kerran viikossa vietetään iltaa keskenämme. Siis kun lapsi on nukahtanut, laitetaan hyvää ruokaa, otetaan lasi viiniä (noh, mä en tietty nyt) ja katsotaan vaikka leffaa. Tietty olisi varmaan kiva päästä jonnekin vkl-vapaalle kahdestaan joskus, mutta meillä se ei ole mahdollista, joten täytyy panostaa arjen pikkujuttuihin. Meillä se on aina sama viikonpäivä (kannattaa valita sellainen, joka olisi muuten viikon kurjin/tylsin päivä) ja kyllä sitä aina vähän odottaa ja miettii, että mitähän tällä kertaa. On kiva huomioida toista, kun tietää, miten iloiseksi se siitä tulee ja tietää, että toisella kertaa toinen sitten kokkailee ja itse saa vaan ootella sohvalla. Tää voi toimia, jos on sellainen hyvän ruuan ja herkkujen ystävä, niin kuin me. :D

Tellu Po 30+1
 
Moi!

Kivunlievityksestä Aikomus on synnyttää mahdollisimman luomusti, ja uskonkin että se tulee aika hyvin onnistumaan :) Ekassa synnytyksessä en käyttäny muuta kuin ilokaasua ponnistusvaiheessa, (se toimi hyvin, paitsi etten sit tajunnu koska pitää ponnistaa :D ), ja toivon että en enempää tarttis tälläkään kertaa. Mutta, liikaa ei voi etukäteen suunnitella. :D Oon silti ihan varma että synnytän kotiin kun en ehdi sairaalaan! :O :D Saa nähä kuinka käy ! :D ;)

Vauvakirjoista Mä en oo täyttäny mitään kirjoja esikoisesta, enkä tästä tokastakaan oo aikonu... Mutta silti suosittelen sitä tekemään, jos vaan löytyy kiinnostusta! Nimittäin niitä asioita ei enää muista jälkeenpäin, mitä lapsi on esim milloinkin oppinut, vaikka sillä hetkellä tuntuu että muistaa sen aina :D

Tellu Pon parisuhdevinkki kuulosti oikein kivalta, että joku tietty ilta viikosta teette kahdestaan miehen kanssa jotakin :) Se on muutes pelottavaa miten arki voi alkaa pyöriä niin paljon lapsen ympärillä, että parisuhde ihan huomaamatta meinaa jäädä vähemmälle huomiolle... :( Meillä menee miehen kanssa kyllä hyvin, mutta kyllä sen huomaa ettei meillä oo kauheesti yhteistä aikaa ollu. Täytyykin koittaa keksiä jotakin kivaa millä piristää suhdetta! :)


OIOIOI, alle kolme kuukautta synnytykseen<3 En jaksaiskaan olla enää kauaa raskaana :D


Haaveiletteko te minkä kokoisista perheistä? Lapsimäärää siis tarkoitan. Yksi kaksi vai enemmän? Onko perhe tämän tulevan lapsen jälkeen "valmis" vai onko toiveissa saada vielä enemmän lapsia?

Me toivotaan vielä lisää lapsia, nyt on toka tulossa ja ollaan miehen kanssa molemmat sitä mieltä, että tässä ei tosiaankaan oo vielä kaikki lapset. :) Ei tarkkoja määriä tiedetä, mutta toivotaan useampaa lasta :D

viii 27+5 (JES, näin pitkällä jo :D )
 
Tuun pikaisesti kertoo kuulumiset, alan olla jo ihan väsy :(

Parisuhteesta, ensinnäkin ollaan koko suhteen ajan tapeltu siitä, kun mies pelaa paljon tietokoneella, eikä loppua näy ja mies on kohta 30weee!!! No joo, ne ei oo mitään lastenpelejä, vaan se saattaa pelata joittenkin ulkomaalaisten kans ja siellähän on varmaan päivä kun täällä on ilta/yö. Tämä kesä meni jotenki rauhallisemmin kun mies ei jaksanu olla koneella ja sillä oli alle 2 vuotta vanha mac kone, mutta nyt se päätti pari kk sitten ostaa TAAS uuden pöytäkoneen ja taisipa siinä jäädä mulle sanomatta, että tästä tuleekin mun uus pelikone... ARGH... ja siitäkös minä olen sitä muistuttanut. Ja eikä siinä vielä kaikki, se on joka helkutin välissä koneella. ymmärrän että siellä on kaverit ja jotkut keskustelupalstat, mutta puhelin on sitä varten jos on joku hätä. MUtta ei kun mies haluaa olla heti auttamassa jos jollain on joku ongelma. Hän kun on joku IT-insinööri ja ymmärtää noiden koneiden päälle vähän liikaakin. Monesti oon muistuttanut sitä että hanki ammattiauttaja että pääsee siitä koneesta irti, koska sillä on selvästi tietokoneriippuvuus ja se suuttuu jos siitä sille mainitsen. Itse hän käski valita joskus pari vuotta sitten että jatkanko facebookissa vai lähteekö mies kävelemään ja mä jätin facen. Olin siihen riippuvainen ja se ei oo tervettä. Tämä meillä siis yksi ongelmista. Toinen on se, että mies tarvii paljon enemmän unta kuin minä. Tässä oon sille vähän vihjaillut, että vuoden aikana samanverran mitä mulle on tullut unesta miinustunteja, on mies ne kaikki nukkunut. Nyt on ollut jonkin aikaa, että ollaan nukutettu neiti vuoro iltoina, mutta sekin alkaa taas lipsumaan. Eilen mies oli niin väsynyt talvirenkaiden vaihdosta, että hän ei vaan jaksanut nukuttaa tyttöä ja kas kummaa. Se livisti samantien pelaamaan alakertaan kun toi tytön mulle ylös nukutettavaks. Se hitsin tietokone elämä alkaa mennä perheen edelle. Sit vielä jos se pelaa iltasin niin, että neiti on hereillä ja tyttö kinuaa päästä isin syliin tai tuo leluja isille, ni se huutaa vaan luureihin että ei pysty taas keskittymään kun yks kantaa leluja syliin... Hei haloo, mitä mä voin tässä tilanteessa tehdä. Ei sitä kiinnosta mitä tyttö haluaa. Ja en yhtään ihmettele miks tyttö kaipaa isäänsä, kun se ei sen kanssa oo. Ja mies haluais, että kun tyttö kasvaa, että sille ei laiteta rajoja tietokoneen suhteen. Kyllä tasan laitetaan jos minusta on kiinni. Hermot menee jo tuosta yhdestäkin. Ja vielä neidin nukkumaanmenosta. Kun neidin saa nukkumaan yleensä siinä kympin aikaan illalla, olen minä se joka sen kanssa aamulla herää. Joo, oli tässäkin jossain kohtaa vuoroaamut, mutta ei toimi meillä. Mies kääntää kylkeä kun neiti herää eikä sillä oo mitään väliä kuinka monta tuntia minä oon saanu nukuttua tai kuinka väsyny oon. Tyttö puras tässä toissa aamuna miestä varpaasta kun oli sopivasti esillä. En tiiä oliko mielenosotusta. Ja jännää on myös se, että mies nukkuu lähempänä huoneen ovea ja silti neiti tulee joka aamu aina minun puolelle. Ei, se ei herätä miestä. Lisäks mies ei edes ehdota meille mitään yhteistä iltaa tms. MIKS sen pitää olla nainen joka ehdottaa että lähetäänkö sinne tai tuonne tai tehdäänkö jotain? Meillä ei juurikaan asu sukulaisia paikkakunnalla, joten palkallinen lastenvahti pitäsi aina palkata jos jotain halutaan tehdä. Tosin miehen äiti oli täällä toissa pe-la ja se ehdotti, että se voi kattoa tyttöä jos halutaan käydä jossain, mutta mies vaan totes ettei elokuvissakaan tuu mitään, ni ei tarvi. Sit ehdotin keilausta mutta se tais mennä täysin kuuroille korville. Olis pitänyt itse varata se rata ja ilmottaa kellonaika, ni sit olis varmaan lähtenyt. Samoin kun ehdotin aijemmin syksyllä että varataan mökki jostain viikonlopuks, ni siitäkin mies sano vastaan että ei meillä oo rahaa... Siihen nyt olis ollu ihan sama vaikka niitä säästöjä käyttää jos se kerran piristää mieltä. Nyt kun jossain välissä mainitsin asiasta että olis voinu lähtee sinne mökille, ni mies tuumas että missä välissä oon semmosta ehottanut. Se pitäs vaan ite varata ja suunnitella kaikki mieheltä kysymättä. Että tällaset asiat meidän parisuhdetta vaivaa :( katotaan miten käy kun toinen tulee. Saanko enää nukkua ollenkaan joka mua pelottaa. Ja lisäks, pelkään et joskus kun suututan sen niin käy joskus vielä pahasti. Se ei osaa hallita yhtään kiukkuaan kun se oikeesti suuttuu. Tytön syntymän jälkeen oon meinannu saada juomalasista päähän, se on heittäny oman puhelimen seinään ja viikonloppuna se kaato kiukkuspäissään olkkarin arkkupöydän joka oli täynnä tavaraa. Tyttö vaan kattoo vierestä et mitä ihmettä se tekee. Tästä se on kyllä puhunu neuvolassakin että se ei oikeesti osaa sitä kiukkua hilitä. Onneks sitä tapahtuu harvoin, mutta silti aina pelottaa että mitä seuraavaks :( Huoh...

Kivunlievityksestä täällä otan vain jonkun rentouttavan minkä sain viimeksi ja epiduraalin. Ponnistusvaiheeseen en halua mitään. Minusta se ei ollut niin kovin hirveä kokemus ja luultavasti isoa lasta ei oo nytkään tulossa :) Jos se nyt edes päättää syntyä pääedellä.

Vauvakirjasta täällä olen rustannut kaikkea ylös esikosta ja tästä tokasta myös jo jotain kuvia räpsinyt vaunuista, raskaustesteistä yms ja kehittänyt ne. Raskausajasta tästä toisesta ei ole mitään ylhäällä. Ei oikein ole ollut aikaa. Itse just eilen luin omasta vauvakirjasta, että olen ollut 1,5vuotiaana jo vaippakuiva. Melko hyvin, kun mun lisäks on sillon kotona ollu jo 2 muutakin lasta.

Mut tää alkaa tästä nukkumaan.

Kusma ja Robin 31+3
 
Kusma, teidän tilanne kuulostaa aika pelottavalta :( Jollei mies yhtään suostu tulemaan vastaan ja ymmärrä itse ettei kaikki ole kunnossa, ainoa mahdollisuus taitaa tosiaan olla ammattiapu. Toivottavasti asiat järjestyy :hug:

Lasten lukumäärästä: ei olla miehen kanssa lyöty vielä mitään lukkoon mutta se on varmaa ettei lapsiluku tähän yhteen jää. Ollaan miehen kanssa molemmat kolmen lapsen perheistä ja se tuntuisi tällä hetkellä sopivalta lapsimäärältä meillekin :) Miksei toisaalta enemmänkin, haluaisin ison perheen :D

Iik apua, neuvola tänään... Toivottavasti olisi kilot pysyneet kurissa :|


Mijau & Poitsu 30+0
viimeiset kymmenen jäljellä!
 
Heippa muille odottajille! Enpä ole tänne ennen kirjoitellut, joten lyhyesti esitietoja: ensimmäistä vauvaa odotan, itselläni on ikää 25 v. ja OYS:ssa tulen synnyttämään, koska Oulussa asustelen.

Omasta vauvasta, raskausajasta ja omista lapsista olen haaveillut nuoresta asti mutta silti tämä raskaus alkoi kyllä vähän vahingossa ja aivan yllätyksenä -- mutta sai toki alkaa, koska ehkäisyn käyttöä ja raskauden välttämistä emme pitäneet absoluuttisen ehdottomana vaikka oltiinkin vielä ajateltu "muutama kuukausi" odotella ennen varsinaista yrittämistä. Vain todennäköisiä päiviä seurasimme kalenterista ja turvautua kondomiin silloin (yhä mysteeri miten alle viikko kuukautisista ja yhdestä kerrasta voi tulla raskaaksi heheh). Olinkin sitten jo viikolla 8, kun sain kuulla syyn iltaisin ilmenevään huonoon oloon :) Voi että ei meinattu uskoa todeksi, oli molemmille niiiiin ihana uutinen vaikkei suuunniteltu ollukaan - lapsettomuuttakin oltiin joskus erinäisistä syistä pelätty.

Oireista. Oksentanut olen vain kahdesti koko raskauden ajan mutta etova olo on jatkunu viikolta 7 asti, nyt menossa 27+4 eli laskettu aika on 24.1. Hemoglobiini tietenki putos, pahimmillaan ollu 109, välillä jo muutenki alhainen verenpaine on ollu alamaissa, alle 100/70, mikä on tehny vähän heikkoa oloa. Liikunta jäi etovan olon vuoksi aluksi ihan vähiin, nyt syksyllä oon hiukan enemmän päässy liikkumaan. Onneks peruskunto on tosi hyvä. Kiloja on kyllä kertyny aika tukevasti terveellisestä ruokavaliosta huolimatta, tähän mennessä normipaino 56-58 kg on muuttunu lukemaksi 66+ kg. Ilmankos on ollu selkävaivoja, tahtoo mennä notkoseläksi, kun ei kroppa oo tottunu tollaseen kuormaan vatsanseudulla koska aidosti tiimalasivartaloinen olin ennen raskautta.

Muita vaivoja ollu tukkoinen nenä ja yhdessä välissä ilmenny poskiontelotulehdus, joka vaati turhaan ab-kuureja ja sit viisi punktiota ja putket. Se oli psyykkisesti vähän rankkaa aikaa mut siitäkin selvittiin.

Aion kyllä ottaa kausi-influenssapiikin, ihan jo siksi että teen töitä terveydenhuollossa ja siksi että olen myös kuullut influenssan voivan olla vakava juttu raskaana olevalle. Vastaavan rokotuksen olen saanut aiemminkin. Voihan se antaa suojaa myös vauvalle, jolle myös influenssa voi olla vakava, joten ite päädyn kyllä piikitettäväksi ihan mielelläni.

Raskausarpia mulla ei oo ollu ollenkaan, vaikka välillä vatsanahka on ollu ihan pinkeenä ja tuntuu et varmaan kohta poksahtaa tai jotain. Napa ei vieläkään oo pullahtanu ulos ja mua häiritsee hirveästi siellä navan pohjalla näkyvä möhnä jota en viitti väkisin kaivaa pois. Karvan kasvukin on lähinnä heikentynyt aiempaan (karvaiseen) verrattuna.

Aika vähän mulla on enää alkuajan uupumuksen jälkeen ollut mitään mielialanvaihteluita, välillä pinna kireellä on tullu sanottua vähän huonosti miespololle ja muutaman kerran oon alkanu itkeä ihan hölmöistä asioista ("ei tänne mahu vauva.." kun kämpän pienuus alkoi ahdistaa) :) Öisin en oo saanu kunnolla nukuttua pariin kuukauteen muuta kuin alkuyöstä. Viimeistään neljän aikaan herään ja nukun loppuyön pinnallisesti hyvää asentoa epätoivoisesti etsien. Mut onhan se aika ihana seurustella yön pimeinä tunteina vauvan kans, se kun yleensä liikuskelee öisin aika reippaasti :) Pientä väsymystä saan hyvin paikkailtua päivisin päiväunilla.

Vauvan liikkeet alkoi tuntua viikolla 17. Olen tosiaan vatsanseudulta hoikka, istukka on sivulla ja kohtu vissiin eteenpäin kallellaan ja vauva reipas liikuskelija, joten hyvin tuntuivat jo varhaisessa vaiheessa nuo vauvan liikkeet. Mieskin on tuntenu ne vatsan päältä jo monta viikkoa :) Kovasti liikkuu vauva nykyään, välillä ihan säpsähdän, kun välillä pikku tuhmeliini potkasee jonnekin alavatsaan niin kovasti. Muutenkin liikkeet tuntuu tosi selkeästi. Pikkuraajatkin alkaa erottua, viime yönä olin ihan varma, että tunsin pienen käsivarren ja toissa iltana tuntui siltä, et siellä se pikku käsi rapsutti mun mahaa kohdusta päin, niin selkeästi tuntui pikkuset sormet :) Ei ole vertailupohjaa esikoisen kohdalla mutta veikkaanpa että melko topakka ja aktiivinen tyttö on tulossa.

Tyttö se siis on, tiedetään ultraäänten perusteella. Epäilin ite sitä jo ekan ultran perusteella ja tokassa näky ilman epäilyksen häivääkään. Hassua kyllä, luultiin miehen kans molemmat alussa et se on "taatusti poika". Kumpi vaan olis ollu yhtä tervetullu mut hyvin oon ottamassa pientä tyttöä vastaan, aika söpöä saada pukea sille omia vanhoja vaatteita (niitä muutamia mitä on tallessa) :)

Nimeä ollaan mietitty kovasti. Pojalle olis ollu nimi oikeastaan valmiina, ainakin kaks hyvää vaihtoehtoa joista kumpikin niin mieluisa että kumpi vain olis passannu. Tytön nimissä meillä on vähän eri mieltymykset. Alkuraskaudessa luultiin että vauva on poika ja aloin kutsua sitä Manuksi, Manu kuulosti niin söpöltä... Sit piti vaihtaa nimiä kun se olikin tyttö ja siitä sit tuli Maisa. No, yllättäen ollaan molemmat alettu tykkäämään tuosta vaikka molempien aiemmat tytön nimiehdotukset oli jotakin ihan muuta - ties vaikka siitä oikeastikin tulis Maisa :)

Parisuhteesta oli täällä myös puhetta... Itellä on menny tosi hyvin. Alkuun ekat pari kuukautta mies oli aika stressaantunu (vaikkakin iloinen) tulevasta muutoksesta ja vastuusta mutta on nyt saanut asiaa käsiteltyä mielessään ja ylpeänä taputtelee mun masua silloin tällöin ja joskus höpöttää vauvalle. Oli ihan älyttömän liikuttavaa, kun mies ekan kerran sano vauvaa "mun tytöksi" :') Olin kertonu miten meidän Maisalla oli hyvin tilannetajua, koska se potkas suoraan siihen laitteeseen, millä neuvolassa niitä sydänääniä kuunnellaan ja sai aikaan karmean räsähdyksen siitä laitteesta xD Tilannetajun löytymiseen mies vaan sano ylpeänä että "no totta kai sillä on sitä, sehän on mun tyttö", hyvä etten itkemään alkanu :) Toi oli mulle iso juttu, koska alkuun tuntui että mies on vain puolittain tässä mukana ja minä yksin mietin ja puhun kaikesta vauvaan liittyvästä. Nykyään tuntuu että sekin on jo päässy paremmin asiaan kiinni. Jostain luin että miehillä kestää pitempään, kun ei ole sitä biologista ja hormonaalista etua kuin meillä naisilla.

Niille joilla on vaikeuksia parisuhteessa antaisin yleishyödyllisen neuvon toisen huomioimisesta. Usein toisen huomioiminen ja kuunteleminen paremmin saa toisen suhtautumaan positiivisemmin kumppaniin ja parisuhteeseen ja motivoi toista antamaan itekin enemmän. Jos tällaiseen yritykseen ei löydy keinoja, jos toinen on kovin hankalasti tavoitettavissa, niin varmaan sitten suora keskustelu aiheesta on ainut tehokas vaihtoehto. Kysyisin itse mieheltä että mitä se haluaa tässä perheessä ja parisuhteessa saada ja kertoisin mitä itse haluaisin, esim. enemmän toisen läsnäoloa tms. Vähän kyllä tuntuu, että mies joka häviää tietokoneen pelaamiseen tai töihin pakenee syystä tai toisesta oman perheensä kohtaamista :( Voisiko taustalla olla ahdistus vastuusta, uupumus tai kyvyttömyys reagoida toisen tarpeisiin tai tulevaan perheenjäseneen? Voisihan tuostakin kysyä suoraan, mies ei ehkä itsekään ole asiaa tiedostanut. Erota ei kannata liian helpolla, tsemppiä vain yrittämiseen! Miehesi voi kyllä tarvita apua, jotta asiat tuosta kohenevat - ikävä että joutuu toista aikuista kantamaan kun itsekin on raskaana.

Kun esikoista odotan eikä lapsia vielä ole, olen muuten huomannu et lapsi meiltä just puuttuukin. On ihana olla miehen kans mut jotenki koen että olis elämä aika vajaata jos ei perhe tästä koskaan olis kasvamassa. Ite ainaki koen että lapset on niin tärkeitä mulle :)
 
Viimeksi muokattu:
Kusma, oli pakko tulla heti kirjoittamaan, kun luin tuon sun jutun. Kuulostaa kyllä tosi ikävältä, mutta ei sentään lainkaan toivottomalta. Ongelmanne ovat varmaan aika yleisiä, ja on hyvä juttu, että ainakin sä pystyt niitä noin hyvin analysoimaan ja haluat tehdä asialle jotakin. Vaikuttaa tosiaan siltä, että tarvisitte jotain uusia keinoja käsitellä noita ongelmia. Ammattiauttajaa oon itekin joskus parisuhteeseen kaivannut, mutta tiedän, että kynnys sinne on järjettömän korkealla, vaikka ei pitäisi.

Mulle tuli mieleen, kun sä noin selkeästi tuota tilannetta meille kuvailit, että jospa kirjoittaisit miehellesi kirjeen. Käyttäisit vaikka tuota palstan kirjoitustasi pohjana, niin saisit sanottua kaiken oleellisen. Mutta ei ihan tuollaisena, vaan varoisit syyllistämästä liikaa ja yrittäisit tuoda esiin sen, että tilanne on susta jo todella pelottava (siis sun jaksamisen, parisuhteen ja hänen isänä olemisen kannalta) ja siksi sun täytyy nyt siihen jotain muutosta saada, koska haluat kovasti jatkaa yhdessä ja jaksaa itsekin olla hyvä äiti ja kumppani. Sitten printtaisit kirjeen (jotta mies ei voi istua koneella sitä lukemassa), laittaisit kuoreen ja antaisit hänelle ja lähtisit vaikka ulos tytön kanssa, jotta saa mies rauhassa lukea sen.

Ja voisihan siihen kuoreen laittaa vastapainoksi vaikka leffaliput (kai siellä joskus jotain hyvää menee) tai ravintolalahjakortin teille kahdelle, jotta siinä olisi jotain mukavaakin, ei ainoastaan ongelmien käsittelyä vaan ratkaisuyritystäkin, osoitus, että sä haluat yrittää. :)

Tellu Po

Ps. Maddille tervetuloa! :) Itekin olen ihan uusi palstalla, tosin seuraillut tätä alusta asti. Pitää tulla myöhemmin kommentoimaan lisää, mutta nyt vaan sanon, että koitan muistaa nuo sun parisuhdevinkit. Ne on niin totta ja niistä pitää itseään aina vähän väliä muistutella. Sitten vaan kun tilanne on ajautunut niin pitkälle, kuin Kusmalla, niin tiedän, että tulee sellainen olo, että ”miks aina MUN pitäisi, miksei joskus tuo TOINEN”.
 
Jee, me ostettiin eilen turvakaukalo ja nyt on siis yksi mieltäni stressannut hankinta vähemmän listalla! :) Mies on nyt innostunut oikein toden teolla etsimään netistä kaikkea tarpeellista tulokkaalle ja löysikin sitten yhden liikkeen sivuilta Britaxin Baby-safe-kaukalon hintaan 89 €. Oon nyt tosi iloinen, että löydettiin noin edullisesti uusi kaukalo! Muita hankintojahan on siis ollut tarkoitus ostaa ainakin pääasiassa käytettynä, mutta tuon turvakaukalon halusin ehdottomasti uutena ellei joltain tutulta sitten olisi löytynyt takuulla kolaroimatonta yksilöä nurkista.

Täällä on nyt kaikki ehdottoman pakollinen hankittuna siltä varalta, että vauva päättäisikin syntyä etuajassa. Käytännössä meillä on siis tuo turvakaukalo, vaunut, makuupussi ja sopivasti 50-senttisiä vaatteita ainakin ensihätään. Nukkuuhan se toukka vaikka sitten vaunukopassa tai pyykkikorissa ensimmäiset yönsä, jos ei saada hommattua sänkyä ennen sitä. :D Tuntuu olevan kovin vaikeaa löytää mustaa tai mustanruskeaa sänkyä sopuhintaan. Pitää sitten tyytyä johonkin muuhun väriin ja ruveta maalaushommiin, jos ei sopivaa sänkyä pian löydy...

Mies on ollut viime aikoina aivan ihana ja ihan selvästi uskaltaa nyt vihdoin innostua tulokkaasta! Selailee lähes päivittäin nettiä etsiessään kaikkea tarpeellista pienelle ja jaksaa kierrellä vauvaliikkeissä innokkaammin kuin minä (en pahemmin pidä mistään kaupoissa roikkumisesta). Vaikken ole mitenkään vaativa, merkkitietoinen tms. noiden hankintojen suhteen ja heikon rahatilanteemme tiedostaen olen valmis tyytymään erittäin vähään, niin silti mies aina muistuttaa minua kuinka: "Hankitaan juuri sellaista, kuin sinä haluat." :heart: Olen mm. alusta asti haaveillut sellaisesta Nalle Puh-ammeesta, jossa on lämpömittari (myydään ainakin Prismoissa ja Citymarketeissa). Ehdotin sitten kuitenkin Ikeassa käydessämme, että ostaisimme sieltä edullisemman ammeen, niin mies sitten hyvin nopeasti muistutti että: "Eihän tuo ole niin hieno, kun siinä ei ole Nalle Puhin kuvia." On se vaan niin mussukka! :heart: Normaalisti on siis todella tarkka rahoistaan, valittaa hinnoista ja pihistelee viimeiseen asti. Nykyään se on muuten lähes aina mies, joka raskausviikon vaihtuessa muistuttaa vauvakirjojen lukemisesta, vaikka aiemmin minä sain aina olla muistuttamassa asiasta. (Luemme siis yhdessä niitä neuvolasta saatuja opuksia, joissa on kuvattu raskaus viikko viikolta.)

Lapsimäärästä: Miehellähän on siis edellisestä liitostaan ala-asteikäinen lapsi, mutta hänestä nyt tuskin tulee olemaan leikkikaveriksi enää tälle tulokkaalle suuresta ikäerosta johtuen. Siksi meillä olisi suunnitelmissa yrittää vielä toista muksua kaveriksi tälle ensimmäiselle. Itsekkäästi ajateltuna olisin erittäin tyytyväinen kyllä tähän yhteenkin enkä todellakaan haluaisi enää koskaan olla raskaana tämän kerran jälkeen, mutta sisarusten kanssa kasvettuani haluan kyllä ehdottomasti tarjota saman myös omalle lapselleni. Toivomme myös niin kovasti poikaa, että jos tämä ensimmäinen tai vielä toinenkaan ei ole poika, niin joudumme varmaan väsäämään vielä sen kolmannen jonon jatkoksi. ;) Oma unelmani olisi saada kaksi poikaa, mutta mun tuurilla tulee varmaan pelkkiä tyttöjä.
 
Tervetuloa Maddi!

Hurjaa, ainakin Mijaulla, Kusmalla ja Tellu Polla on jo 30 viikkoa rikki!!!!! Perästä tullaan!

Kusmalle tsemppiä ja voimahalaus, joskus miehet ovat ihan pösilöitä, mutta ei niitä ilmankaan voi elää. Minusta toisilta tuli hyviä neuvoja, jospa niistä olisi apua.

Lapsiluku: Täynnä on tämän jälkeen. Molemmat lapset ovat meille lottovoittoja, kumpikaan ei ole tullut helposti. Luulimme jo, että yhteen jää, mutta onneksi meille siunaantui vielä toinen. Minulla tulee myös ikä vastaan.

Tellu Po kertoi että oksitosiinista lähti ponnistustarve. Minulle kävi samoin, ensin synnytyksen eteneminen pysähtyi ja sitten kun siihen saatiin vauhtia niin en tiennyt milloin pitäisi ponnistaa. Kätilö kysyi, että tuntuuko että voisit ponnistaa. No ei, mutta ponnistin silti. Monitorista piti katsoa milloin antaa mennä ja siinä vaiheessa olin niin kypsä koko touhuun että päätin saada vekaran ulos vaikka mikä olisi. Tulihan se sieltä lopulta, eikä tullut onneksi edes repeämiä. Kyselin kivunlievityskokemusia juuri siksi. että mietityttää, saako epiduraali aikaan saman tälläkin kertaa. Siihen en kyllä olisi valmis. Spinaali on minulle outo vaihtoehto, pitää ottaa selvää.

Omaa napaa: Minulla on ollut nyt kolme vuorokautta yleinen huono olo. En osaa sanoa mistä se johtuu. Tukala olla, hiotuttaa, sydän hakkaa, heikottaa, ahdistaa. Yölläkin heräsin tukalaan oloon, enkä saanut enää kunnolla nukuttua. Sain eilen rd-tentiliuskat ja tämän aamun sokeriarvot oli tosi korkeita, sekä paastoarvo että ruokailun jälkeen. Voisikohan johtua siitä? Viime raskaudesta en muista tällaista. En oikein tiedä pitäisikö tästä soitella jonnekin.

Paljon on tullut tänne asiaa, mutta tulen toisen kerran kommentoimaan kun olo antaa periksi.

Sonatar ja Junior 28+6
 
Maddille Tervetuloa:wave:

kusmalle voimia ja toivottavasti saatte miehenne kanssa asiat ees hieman parempaan malliin. Meillä mies tykkää myös pelata, mutta se ei ole kuitenkaan hänelle niin tärkeetä. Epäilen myös että toi pelaamis tarve on ihan pysyvää meillä, eikä siihen ikä pahemmin tuu vaikuttamaan... Eipä se mua haittaa, kunhan ei just mee överiksi.

Kivunlievityksestä: Esikoisesta sain paraservikaalipuudutuksen ja olin siihen erittäin tyytyväinen. Vei multa kivut hyvin pois ja oli tarpeeksi pitkä kestoltaan siinä loppuvaiheessa, mutta ei vienyt ponnistamisen tarvetta tai mitää semmosta. Aluksi mentiin pitkään ihan luomusti lämpimillä kaurapusseilla, mutta avautuminen pysähtyi ja laittoivat sitten oksitosiinia tippumaan. Oksitosiinin laiton jälkeen kivut lisääntyivät sen verran paljon, että halusin pian jotain. Epiduraalia en jostain syystä olisi saanut niin ehdottivat paraservikaalia. Voisin haluta samaa puudutetta tulevankin kohdalla, jos siltä tuntuu.:) Ilokaasusta en tykännyt, kun tuntui että pää sekos eikä meinannu saada happea tarpeeksi. En tiä sitte enkö vaan osannu käyttää sitä vai mikä oli.

Lapsiluku: Mies on tällä hetkellä sitä mieltä että olisi tässä ainakin toistaiseksi. Alunperin mies puhunut kolmesta, mutta ei oo enää varma kun nää odotukset ei oo menny kaikkista helpoimmin. Työllistänyt häntäkin kaikki kotityöt enemmän, kun puolet raskausajasta minä oon ollut aika toimintakyvytön molemmissa raskauksissa. Itsellä haaveissa vielä kolmas, mutta ei toki ihan perään. Jos vaikka tää masuasukkikin olisi vähän isompi ja ymmärtäis paremmin, kun ei se raskaus sittekkään varmaan helppo ole. Nyt ollut vähän esikon kanssa aluksi ongelmana kun äiti ei jaksanu tehdä oikein mitään. Itsellä huono omatunto kun makaa vaan sohvalla silmät kiinni ja lapsi kaipaa äitiä.:'( Mutta ei sitä koskaan tiedä saakokaan enempää lapsia. Näitä kahtakin on tekemällä tehty, mutta onneksi raskaaksi tultu.:heart:

Jotain vissiin meinasin vielä kommentoida, mutta unohdus tuli... Seuraavaan kertaan.:D

Tiuhti87 27+6 (vissiin... Huomenna poksuu)
 
Moi!

Kivaa kun on tullut taas enemmän tekstiä ja uusiakin kirjoittelijoita, tervetuloa! :)

Mulla oli eilen neuvola - kaikki oli kunnossa, lisäraudan syönnin saan lopettaa ja pahiten pelkäämäni painokin oli ihan ok. Valittelin terkkarille suurta vatsaani, mutta hän lohdutti, että vatsan kasvu ja koko on todella yksilöllistä. Ja kohdunpohjankorkeus oli kuitenkin ihan käyrällä, että ei mitään hämminkiä. Minä jo mietin, että kohtu olisi jätti-iso ja vauva valtava, ja pitäisi sittenkin huolestua raskausdiabeteksesta jne. Mutta kaikki siis ok. Ja tällä kertaa beibi oli raivotarjonnassakin (ainakin terkkarin "käsikopelotuntuman" perusteella), ei kovin alhaalla vielä tokikaan, ja mahtuu varmaan vielä pyörimään ympäriinsä aivan hyvin.

Kivunlievityksestä: Mulla riitti viime synnytyksessä kohdunkaulanpuudute (onkohan se sama kuin tuo paraservikaalipuudutus, josta Tiuhti puhuit?!). Ilokaasusta en tykännyt yhtään, kun en sitä osannut ilmeisesti jotenkin oikein hengitellä - enemmän ahdisti se maski kuin auttoi. Suurempi apu oli omalla syvällä hengittelyllä supistusten aikana. Minulla vauhditettiin omia supistuksia oksitosiinilla heti synnytyssaliin mentyäni, kun vedet olivat menneet jo vuorokausi aiemmin, eikä omat supistukset tuntuneet riittävän. Synnytys meni kaikinpuolin hyvin, kipua tuntui, mutta kohdunkaulanpuudute vei pahimman terän pahimpaan aikaan. Toivoisin, että samaan tapaan menisi synnytys nytkin, mutta tiedän, että seuraava voi olla hyvinkin erilainen. En siis mene vannomaan etten ottaisi epiduraalia, mutta koitan välttää sitä, jos vain suinkin onnistuu. Sekä vauva että minä itse olimme tosi hyvässä kunnossa ja virkeinä heti synnytyksen jälkeen, kun en mitään "isompia mömmöjä" vetänyt :D

Minun puolesta meillä on tämän raskauden jälkeen lapsiluku täynnä, kahdesta olen aina haaveillut. Mutta, en silti uskalla sanoa "ei koskaan", sillä eihän sitä tiedä jos sitä alkaa vielä iltatähdestä joskus haaveilla. Iän puolesta onnistunee vielä myöhemminkin. Ja mies tuntuu olevan kahden kannalla tällä hetkellä myös.

Kusmalle jaksamista miehen kanssa. Muilta tuli jo hyviä neuvoja, ja minäkin sanon vain, että ehdottomasti asiasta kannattaa keskustella kunnolla, ja sinulla kannattaa tuoda rehellisesti, peittelemättä ja syyttelemättä esiin se, millä tavalla tilanne sinuun nyt vaikuttaa. Toki olet sen jo voinut tehdä!? Mutta omasta kokemuksesta voin sanoa, että kunnon keskustelu ja omien tarpeiden kertominen auttoi meillä. Vaikka tilanne ei ollutkaan noin "pahan" kuuloinen kuin teillä. Meillä mies "heräsi" tilanteeseen, kun olin niin väsynyt tekemään yksin kotihommia ja hoitamaan kaiken, että vain itkin ja stressasin eikä minusta ollut enää kuin hetkittäin hänelle seuraa, ei henkisesti eikä fyysisesti. Kerroin hänelle miltä minusta tuntui ja mitä häneltä kaipasin, ja hän ymmärsi. Nyt meillä on asiat erinomaisesti - toki kaikenlaista pientä aina välillä, mutta tuo asia selkisi ja on pysynyt miehen mielessä, josta olen ihan yllättynyt! ;)

Kausi-influenssapiikkiä en aio ottaa. En ole ennenkään ottanut, en edellisessäkään raskaudessa, enkä pidä ylimääräisistä rokotteluista.

Nimestä ollaan päästy miehen kanssa jonkinlaiseen sopuun, mutta ihan varmaa ei ole lyöty lukkoon. Pojan ja tytön nimi siis on valmiina, mutta kumpikaan ei mitenkään ehdoton, joten voivat muuttua vielä. Iih, "kauheeta" kun ei tiedä kumpi sieltä tulee, en osaa edes arvata! :D

Vauvakirjaa en ole täyttänyt, en edes ostanut vielä. Tarkoitus olis kyllä ostaa ja koittaa täyttää jonkin verran, varmaan enemmänkin sitten vauvan synnyttyä kuin etukäteen. Vaikka eipä sitä tiedä miten äitiyslomalla ennen vauvan syntymää innostuu.. ;) Esikoisesta tuli alkuun täytettyä paremmin, nyttemin ovat jääneet myöhemmät kehitysaskeleet merkkaamatta.. eikä niitä varmaan muista edes enää, ainakaan kaikkia :ashamed: Pitäis varmaan koko ajan olla näkösällä se kirja, että ois helppo merkitä kaikkea sinne ja muistais..

Mulla on enää 12 työpäivää äitiysloman alkuun! Ääk! Olen jo suunnitellut, että sitten teen kaikkia omia juttuja ja nautiskelen vaan, ompelen, leivon, luen ja nukun päivät pitkät ;) Esikoinen on hoidossa vielä vuoden loppuun asti (käytännössä jouluun), taikka ainakin siihen kun vauva syntyy (LA:han mulla siis jo joulukuun puolella), eli saan siten hieman omaa aikaa päivisin (totta puhuen en kuitenkaan koko päivää kun esikoinen ei ole täysiä päiviä hoidossa).

Mukavaa viikon jatkoa kaikille!

Mountain 32+0
 
Täällä on ollut tutun kuuloisia kokemuksia ilokaasusta (ahdistaa, tuntuu ettei saa henkeä jne). Mullakin varmaan ongelmana se, että en vaan osaa vetää henkeen muuta kuin ilmaa. :) Esim. tupakkaa en ole koskaan osannut polttaa. Jospa siksi ei toimi?! :O

Paraservikaalista en ole kuullutkaan. Jospa sellainen riittäisi mullekin. Oli tosiaan ärsyttävää, kun ei tullut sitä ponnistamisen tarvetta lainkaan (siis luullakseni johtui epiduraalista) ja mäkin sain monitorista seurailla, että koskas seuraava supistus on tulossa. Olis kyllä tosi hauskaa, jos se lapsi putkahtaisi tällä kertaa ulos vähän vähemmällä vaivalla. Ne ponnistelut oli kyllä niin repiviä ja kaikki voimanrippeet tarvittiin. Ja olis kyllä tosi hauskaa jos voisi heti synnytyksen jälkeen olla ”selvänä” ja vauvan kanssa eikä tarvitsisi olla tuntikausia mömmöissä heräämössä (parikin kirurgia oli irrottamassa istukkaa ja parsimassa kokoon leikkaussalissa synnytyksen jälkeen, siksi heräämöön).

Olisi myös kiva, jos miehen ei tarvitsisi huolehtia vauvasta kovin pitkään syntymän jälkeen, vaan pääsisi sitten kotiin olemaan esikoisen (alle 2 v) kanssa. Me saadaan kyllä esikoinen hoitoon mun siskolle, JOS vauva syntyy onnekkaasti viikonloppuna tai siskolla ei ole tärkeitä palavereja/tapaamisia tms. töissä just silloin syntymäpäivänä. Muuten meillä ei ole oikein paikkaa esikoiselle ja se vähän mietityttää. Kuinka teillä muilla?

Meillä on etunimi tytölle ja ollaan yritetty miettiä toista nimeä. Tahtoisin vokaalilla alkavan kolmitavuisen, jossa ei ole r-kirjainta (muuten olisi sekä etunimessä, toisessa nimessä että sukunimessä, too much!). Ehdotuksia?

Lapsiluku lienee miehen mielestä tämän kakkosen jälkeen täynnä. Saatan olla samaa mieltä, mutta en tahdo sanoa ”ei koskaan”, muuten joutuisi ajattelemaan, että tämä on viimeinen kerta raskaana, viimeinen pikkuvauva, viimeinen äitiysloma jne. Mutta jos meille tulisi kolmas, tahtoisin sen jokseenkin samaan pötköön, en iltatähtenä. Olisi sitten sellainen tiivis kolmikko.

Sonatar, jos vielä on huono olo, niin ottaisin kyllä yhteyttä neuvolaan. Kuulostavat ikäviltä nuo tuntemukset, kannattaa selvittää. Ei siitä ainakaan haittaa ole.

Tellu Po
 
Tiuhtin saama paraservikaalipuudutus on myös minulle ihan uusi tuttavuus. Pitääpä googletella.

Vauvakirjaa pidimme esikoiselle, tosin sitä täytti pääasiassa mies. Itse olen tosi huono tekemään sitä säännölllisesti ja sitten myöhemmin ei enää muista. :ashamed: Enemmän kirjoittelimme vauvan syntymän jälkeen. Nyt pitäisi varmaan taas terästäytyä asian suhteen, ettei pikkukakkonen jäisi huonommaksi. Toista odottavat, oletteko miettineet etukäteen miten huomioida lapsia tasapuolisesti? Meillä kun ensimmäinen on ollut kaiken keskipisteenä jo viisi vuotta niin aina ajoittain miettii miten nyt vauva-aikana esikoinen ei kokisi tulleensä syrjäytetyksi ja toisaalta miten kakkonen saa huomiota sitten isompana. En usko että kumpikaan tilanne olisi tietoista, mutta kuitenkin. Eräs ystävä on vieläkin katkera siitä, miten vanhemmasta sisaruksesta on todella paljon valokuvia vauva- ja lapsuusajalta ja hänestä vain muutama. Toisaalta ymmärtää, että kaksi tai useampi lasta vievät aikuisten aikaa ihan eri tavalla kuin yksi, mutta ikävää jos ajattelemattomuuttaan saa aikaan ikäviä fiiliksiä.

Tellu Po kyseli ehdotuksia tytön nimeksi. Itse tykkään siitä että nimet sopivat keskenään, joten kun en niitä muita nimiä tiedä niin heitän muutaman lonkalta: Elisa, Adele, Amanda.

Esikoinen saadaan onneksi hoitoon isovanhemmille kun lähdön aika tulee. Molempien vanhemmat asuvat samassa kaupungissa, mikä on kyllä iso etu.

Oma olo on onneksi normalisoitunut, mikähän ihme sen aiheutti? No, pääasia että ei jatkunut sen pidempään ja sokeriarvotkin ovat palautuneet ennalleen.

Sonatar ja Junior 29+1
 
Kusma, aika ikäväksi tilanne päässyt teillä. Minä ja mies pelataan molemmat paljon (mies koneella ja minä pleikalla) ja olen sitä mieltä että kyllä pelata saa, mutta liika on liikaa. Ja kukaan pelaaja ei halua varmaankaan ees myöntää että sellainen asia kuin peliriippuvuus on olemassa, saati että myöntäisivät että heillä olis sellasta. Olen välillä tehnyt itsekin sitä että kun mies tai sen laiskuus on alkanut kunnolla ärsyttämään, olen uppoutunut pelaamiseen. Joten eiköhän se sinunkin mies pelaa just siks että pääsee irti arjesta. Tuo vinkki kirjeestä miehelle oli ihan hyvä, mutta meillä se ei toimisi. Jo senkin takia että mies ei tykkää lukea käsin kirjoitettua tekstiä. Joten jos haluaisin kertoa miehelle aivoituksistani, lähettäisin sen sähköpostiin tai esim. faceen, sanoisin että siellä on sulle luettavaa, ja painuisin tieheni siksi aikaa että se saa lukea rauhassa. Riehumisesta sen verran että minun mies on yleensä ihan rauhallinen ja leppoinen vaikka painetta se ei tunnu kestävän, mutta muistan kaks kertaa kun sillä on oikein pinna palanut, että se on heittänyt tavaraa. Ei mua päin, mutta sinne suuntaan. Ekalla kerralla tais lentää appelsiini ja toisella sulatejuustopurkki joka halkes mun eteisen matolle. Sanoin sitten miehelle noin minuutin päästä että viittitkö käydä siivoamassa sen pois ettei se jätä tahraa mun mattoon, ja vaikka sen ketutus pysyi, niin kävi se sen silti siivoomassa. Vaikka miehellä palais pinna niin mä en ala sille rehaamaan, muistan ihan liian hyvin millasta oli kotona kuunnella kun porukat metelistä päätellen yritti tappaa toisiaan. Musta ei tuu IKINÄ sellasta äitiä. Kyllä paineita voi ja pitääkin päästellä, ja jotkut kestää tapella (minä en) jonka jälkeen ilma on sit puhtaampaa. Mutta vinkki myös sulle: jos sä kauheesti miehelle nalkutat, sitä enemmän sen luultavasti menee "lukkoon". Huomasin etä mun äijä on sellainen, joten olen sitten koittanut pitää huolta siitä että mä en mussuta sille, sen jälkeen ei ketään muutoin enää hymyilytä. Puhumalla asiat selviää. :hug:

Mites te muut, annatteko lapsen pelata kuinka paljon pelejä? Siis tietokonepelejä jne. Mun mielestä ihan pienille käy tunti, tai päälle. Ala-asteelaisille se pari tuntia, maksimissaan. Tai me ainakin miehen kanssa rajoitetaan sen verran. Joskus ne pelaa vähän enemmän, joskus vähän vähemmän. Mutta meitä harmittaa, kun ne on nyt yhtäkkiä saaneet ihan hirveesti elektroniikkaa molemmat lyhyen ajan sisällä, ja nyt niitä ei enää kiinnosta mikään muu. Vielä keväällä tytöt leikki ulkona ulkoleluilla, kävi polkemassa jne, mutta nyt noi 9v ja 11v istuvat käytännössä koko ulkoajan pihakeinussa, hytisevät kylmissään ja tulevat vuorotellen kyselemään 20minuutin välein saako tulla jo sisälle. Ja ne haluais vaan pelata kokoajan (koska kotona äiti ei seuraa/välitä paljonko ne pelaa). Me ollaan miehen kanssa puhuttu tästä, että ollaan nyt molemmat huomattu kuinka levottomia niistä tulee kun me rajoitetaan niiden pelaamista eikä anneta niiden ottaa kannettaviaan sun muita tuohon pihalle mukaan. Niillä on nyt älypuhelinta, kannettavaa tietokonetta, Nintendon käsikonsolit ja vanhempi haluaa tabletin. Se on itse säästänyt synttärirahojaan ja haluaa että me ostetaan sille jokin halpa tabletti. Ja mitähän viidenluokkalainen sillä tekee? Pelaa? Miksi nykyajan muksujen pitää saada seitsemää eri sorttia tablettia ja puhelinta jne, joilla ne ainoastaan pelaa? Kyllä tästä maailmasta muunkinlaista viihdykettä löytyis? Oon varmaan tiukkapipoinen ja vanhanaikainen, mutta mun mielestä se että ihan pienestä asti pitäis saada omat älypuhelimet sun muut, vaan pilaa lapsia. Ne ei enää esim. ymmärrä lukemaansa ja lapset olettaa että on ihan ok että vanhemmat ostaa niille kallista elektroniikkaa heti kun ne haluaa. Kukaan ei tunnu enää tekevän töitä sen eteen että ansaitsisi jotain. :/ Luin jostain että nykyajan nuoret on sellaisia "kaikki minulle nyt heti"-ihmisiä, ja voin kyllä todeta että ainakin mun tytärpuolien kohdalla asiat on menneet just noin. En tiedä vaikuttaako siihen yleisesti ottaen se niiden äidin kasvatus vai koko nykyajan henki. Okei, nyt tuli tosi vanha olo kun oon 31v ja ajattelen ilmeisesti että käpylehmien pitäis olla vielä nykyäänkin kivoja leluja.. :D Musta tulee kylle omalle ipanalleni tylsä äiti, sillä aion rajoittaa niiden lelujen määrää mihin tulee patterit. Haluan että lapsi kehittyy leikkien kautta ja oppii päättelemään ja ajattelemaan itse. Eikä siis tuijota jotain värikkäitä palikoita ruudulta 24/7.

Enkä muista vastasinko tähän jo, mutta kyllä meidän lapsiluku saa olla tässä, eli yhteensä kolme. Vähän ärsyttää kun kaikki, siis ihan kaikki jaksaa mulle sanoa, että mä muutan mieleni viimeistään silloin kun mun oma (ainokainen) lapseni on 2v, ja alan ruinaamaan mieheltä vielä yhtä. No way. Me ollaan sovittu että mies menee vasektomiaan ja mun mielestä sen jälkeen olis liian hankalaa ruveta putkia availemaan nippusiteistä tai mitä ne nyt sitten tekeekin. Mä haluan että me mahdutaan yhteen tavalliseen autoon koko lössi. Mulla ei oo myöskään ajokorttia (enkä sitä ikinä saa) joten mun on huomattavasti helpompi kulkea vain yhden kanssa. Lisäksi (noniin, nyt mä kuulostan sit ikärasistiltakin vielä.. :D) olen sitä mieltä että alan olemaan liian vanha. Mulla oli ihan ehdoton yläraja 35, että jos en tuu raskaaks ennen sitä, niin se oli sit siinä ja lakkaan yrittämästä. Mä en ole huippuhyvässä kunnossa enkä halua tieten tahtoen ottaa riskiä mikä tietty kasvaa kun mun munat vanhenee. Mieskin on jo 37. Mä en tuomitse muita jotka tekee lapsia vieläkin vanhempana, tää on jokaisen oman harkinnan varassa. Noissa likoissa on niin paljon kasvattamista jo, että mä en kerta kaikkiaan jaksais enää kahta omaa. Yksi riittää. :)

Nyt tuli niin paha olo taas että pakko mennä vähän pitkälleen. Söin yhden leivän mikä kyllä tuntui olevan paha, paha virhe. Noh, koitetaanjaksaa, enää pari kuukautta oksentelua ja sitten se on OHI.. :stick:

Sariza 28+3
 
Heippa ihmiset! Viime viikolla oli neuvolalääkäriaika, muuten kaikki ok mutta lääkäri totesi kohdunkaulan vaikuttavan kovin lyhyeltä :( Aiemmin oli merkattu 3 cm, nyt laittoi 1,5 cm. Kuulemma napakasti kiinni ja taakse suuntautunut mutta lyhyt kuitenki. Sain ajan ultraäänitutkimukseen, joka onpi jo huomenna onneksi. Sain myös suosituksen olla rasittamatta itseäni hirveästi, varsinkin kun supistuksia on rasituksessa tullu ja välillä ollut alapäässä painon tunnetta. Ennenaikaisen synnytyksen riskistä sain kuulla neuvolassa.

Viikkoja on kasassa nyt 28+3. Vauva liikkuu edelleen tosi reippaasti. Ensisynnyttäjänä ei ole vertailupohjaa mutta en ihmettelisi ollenkaan, jos vauva olisi keskivertoa pontevampi tapaus :)

Onkos teillä näkemystä tilanteeseen? Miten huolestuttavaa on että tässä vaiheessa kohdunkaula lyhenee ja on painon tunnetta? Voisi kyllä olettaa, että vauvan ja kohdun painaessa painon tunne alapäässä on ihan normaaliakin..?
 
Iltaa.

Sen verran ajattelin tulla päivittämään, että ollaan nyt parin kolmen päivän ajan jo kerrottu raskaudesta :D Olo on sen suhteen jotenkin helpottunut, kun ei tartte enää miettiä mistä vaatteista raskaus näkyy ja mistä ei, ja nyt voin sanoa jos väsyttää tai muuta raskausoiretta jos on ;) (oksettaa närästää huimaa maha kipee yms). Tähän asti oli vahva olo, että en halua kertoa vielä, en tosiaan halua(!), ja oltiin päätetty että sitten kun tuntuu siltä että kerrotaan niin sitte kerrotaan. Ja nyt alko olla itellä semmonen olo että ei vaan jaksa enää salailla. Ihana oli pitää näin pitkälle, mutta oli se myös helpottavaa kertoa :D
Nyt siis rv 28+5(?)

Sariza, mä en tykkää yhtään ku nykyään kaikki on niin koneella tai kännykässä tai netissä, ja varsinkin kun jo pienten lastenkin pitäis saada niin paljon jo olla. Toivon todella, ettei meillä tulis tosta ongelmaa, mutta kun lapsi on vasta 1½, niin ei onneks oo vielä ihan ajankohtanen aihe. Mutta en kyllä anna lasten koko päivää roikkua tollasten laitteiden kimpussa tulevaisuudessakaan, kannatan kaikkea luonnollista ja normaalia tekemistä! (kuten käpylehmät ;) )

Maddi, suunnilleen samassa raskauspäivässä mennään :) Mulla on ollut nyt jonkun parin viikon ajan satunnaisesti painon tunnetta alapäässä, tulee yleensä silloon ku oon kävellyt hetken aikaa. En pidä sitä mitenkään pahana, oon ymmärtänyt että se on ihan normaalia. Varsinkin loppuraskaudessa. Mutta mua ei oo supistellut, että sillä tavalla eri juttu. En valitettavasti osaa neuvoa, mutta toivottavasti ultrassa kaikki hyvin! :)
 
Huomenta!

Anteeksi aivan kamalasti etten ole täällä käynyt lukemassa ja päivittämässä teidän juttuja...saatika ite kirjoittanut mitään. Tässä nyt vaan on ollut kaikkea, joten olen tyystin unohtanut tän tai sitten en ole jaksanut : / Nyt koitan pikaseen lukasta läpi teidän jutut ja päivittää ne tiedot, mitkä teksteistä saan bongailtua...

Uneton Kolibrinkukka 30+6
 
Lasten pelaamisesta & elektroniikasta: Täällä ilmoittautuu vannoutunut käpylehmien kannattaja! ;) Minun on hankala käsittää jo sitä, että ala-asteikäisellä on edes oma puhelin, älypuhelimesta nyt puhumattakaan! Itsekin hankin ensimmäisen älypuhelimeni vasta viime keväänä, enkä näe mitään syytä hommata moista "minitietokonetta" lapselle. Mieheni 9-vuotias tyttö on kovasti hinkunut itselleen niin älypuhelinta kuin tablettiakin ja viihtyy mielestäni jo muutenkin vähän turhan paljon tietokoneella (meillä ollessaan ehkä tunnin päivässä), mutta onneksi ei ole tosiaankaan pelkoa, että kumpikaan hänen vanhemmistaan noita turhakkeita olisi hankkimassa.

Lapselle paras leikkipaikka on minun mielestäni ehdottomasti ulkona luonnossa, jossa mielikuvitus pääsee väkisinkin käyttöön ja ympäristö aktivoi lasta juuri oikealla tavalla. Mitä vähemmän kaikkea turhaa krääsää on saatavilla, niin sitä paremmin lapsi oppii käyttämään omia aivojaan ja kekseliäisyyttään. Minä ja sisarukseni olemme saaneet kasvaa luonnossa liikkuen ja pääasiassa mielikuvitusleikkejä keskenämme touhuten, ja pidän tätä mallia oikein hyvänä soveltaa myös omiin tuleviin lapsiini. Ensimmäisen pelikoneen (Play Station) ala-asteikäisinä saatuamme taisi peliaikaa olla noin puoli tuntia päivässä per nenä, mikä on mielestäni nykypäivänäkin ihan ok. Alle kouluikäinen tulee meidän taloudessa pelaamaan korkeintaan jotain Wiin tapaista silloin tällöin.
 
  • Tykkää
Reactions: sariza82 ja viii
Hei pitkästä aikaa!

Pikaisesti tulin päivittelemään kuulumisia täältä reissun päältä, viime kerrasta tuntuu olevan tosi pitkä aika. Töissä on ollut viime ajat todella kiirettä ja kotona ei ehdi koneelle kuin ihan pakolliset hoitamaan. Tässä on alkanut realisoitumaan, että äippäloma lähestyy pikavauhtia ja luvatut työt on pakko hoitaa sitä ennen. Minulla on sellainen työ, ettei siihen saa noin vain sijaista. On siis pakko jaksaa, vaikka mikä olisi.

Pelaamisesta: Meillä on kotona pitänyt sopia pikkuherra kohta 5veelle pelipäivä, jolloin saa pelata noin tunnin. Muuten ei saa pelata kuin vain erikoistilanteissa. Näitä on vaikkapa ravintolassa olo kun joutuu odottamaan ruokaa. Tällöin annan pelata kännykällä. Pelaamista piti rajoittaa ihan siksi, että alkoi olla koko ajan mielessä ja kaikki muut ehdottamat leikit ei kelvanneet millään. Nyt kun on selkeä pelipäivä tiedossa hän tyytyy siihen yleensä aika hyvin. Välillä toki kokeilee jos saisi pelata muulloinkin.

Nyt tulee omaa napaa, pahoittelen: Viime yöt on taas mennyt valvoessa, työasiat pyörii päässä. Viime yönä jopa itkeskelin aika mitättömää työhön liittyvää asiaa, liekö johtuu hormooneista?? ;) Univaje ei auta töiden tekemiseen yhtään, joten jospa saisin nämä asiat jotenkin pois mielestä.

Viime yönä muistin myös, etten ole vieläkään tehnyt Kelan hakemuksia!!! Meinasin jo hypätä koneelle klo 3.30, mutta jätin kuitenkin tähän iltaan. Olen unohtanut koko asian tässä tohinan keskellä, apua!!!

Huomenna olisi neuvola, mitenkähän painon laita? Minä olen lohtusyöjä, heti kun on stressiä niin paino nousee. Tuo painon nousukin stressaa, joten tämä on ihan loppumaton suo...

Onko kenelläkään ollut vielä kivuliaita supistuksia? Minulla on tullut muutama satunnainen parina yönä. Viime raskaudesta en tiennyt mikä on supistus ennenkuin päästiin tositoimiin. Jotenkin ajattelen, että nyt on vielä aika aikaista niitä saada, onko kenelläkään kokemuksia? Kivuttomia on paljonkin pitkin päivää, mutta noita kivuliaita nyt ensimmäistä kertaa tässä viikon sisällä muutama.

Tänään poksuu, 30+0, jee!!!
 
Edelliseen viestiini viitaten, ultrassa oli kaikki hyvin :) Kohdunkaulaa vajaat 4 cm jäljellä ja napakasti kiinni, joten ei huolta. Vauvakin kasvaa keskiarvoa hiukan isompana, samoin kohtu :) Viikon edellä kuulemma koon puolesta. Hyvä että kasvaa :) Virkeä vauva muutenki kuulemma (vaikkei tosiaan ole vertailupohjaa, olen tätä itsekin pohtinut, tuntuu pontevalta tytöltä liikkeiden napakuuden ja määrän perusteella). Ei anneta nimeksi ainakaan Rauhaa xD

Kivuliaita supistuksia ei ole ollut... Muita lievästi ikäviä tuntemuksia kylläkin. Mut olenkin tosiaan ensisynnyttäjä, voi vaikuttaa asiaan. En oikeastaan ees oo varma, erotanko supistukset ja onko niitä ollu. Välillä vatsa tuntuu muutenki niin pinkeältä, kasvaa jne. ja tuntuuhan sekin. Mut nythän näitä viikkoja alkaa olla niin paljon että vauva selviäis ihan hyvin, jos nyt syntyis joten en olis kamalan huolissaan :) Aiemmin pelkäsin ennenaikaista synnytystä mut nyt oon jotenki saanu sellaisen hyvän ja luottavaisen fiiliksen päälle. Tsemppiä muille :)
 
Heippa!

Kiva kun pitkästä aikaa jotain elämää täällä! :) Mulla Sonatar ihan sama tilanne kuin sulla. Töitä olisi vaikka kuinka, kaikkea ei ehdi saamaan valmiiksi ja suunnittelen jo, mitä voin vielä tehdä äitiysloman ensimmäisinä päivinä, ainakin neljä ekaa päivää lomasta menee työn touhussa. : / Ja sijaista ei tule, hommat makaa niin kauan kuin mä olen poissa. Juuri pari päivää sitten juteltiin miehen kanssa unettomuudesta ja tyytyväisenä totesin, että vaikka esikoinen herättäisi monta kertaa yössä, mä kuitenkin aina nukahdan nopeasti uudelleen. …Paitsi sitten toissa yönä. Heräsin 4:30 ja stressasin tekemättömiä töitä enkä sitten enää pystynyt nukkumaan. Olisin lähtenyt vaikka kuudelta töihin, mutta kun neuvola oli 8:45. Kyllä otti päähän se turha valvominen. Muutenkin unentarve on selvästi suurempi kuin ennen.

En sitten tiedä, mikä noihin univaikeuksiin auttaisi, paitsi tietysti se, että ei ole kolotuksia eikä stressiä. Itsellä ihanasti kaikki kolotukset, närästys ja nyt ikävänä riehuva rasitusselkäkipu helpottavat, kun pääsen lämpimän kaurapussin kanssa sohvalle makaamaan illalla esikoisen mentyä nukkumaan. :) Selkäkivut ja närästys ovat kyllä ikäviä tossa aina illalla, kun ei voi tukalassa olossaan kuin oottaa, että pääsee makaamaan ja pitää vaan leikkiä, laittaa ruokaa yms. touhuta lapsen kanssa. Nukuttaminen on välillä ihan kamalaa, kun ei kerta kaikkiaan voi närästyksen takia olla kumartuneena pinniksen yläpuolelle. Mutta on se esikoinen vaan edelleen ihan yhtä ihana ja ihmeellinen kuin syntyessään!

Mulla oli tosiaan myös neuvola. Hassua kun nyt ne käynnit ryhtyy tihenemään. Edellinen oli 11 viikkoa sitten ja seuraava laitettiin jo kolmen viikon päähän! :) Oli ihan peruskäynti, paino (yhteensä nousua + 7,8 kg), verenpaine (114/66), sf-mitta (27,5 cm) yms. Kaikki oli hyvin, kun ei mitään erityisemmin kommentoitu.

Mulla ei ole oikeastaan ollut kivuliaita supistuksia, eikä nyt oikein tavallisia harjoitussuppareitakaan, joissa vatsa menisi kovanpinkeäksi hetkellisesti. Kylläkin vihlaisuja ja painontunnetta alapäässä ja vatsaan pistää aina samaan kohtaan, kun kävelee reippaasti. Nivusissa jotakin hermoa painaa välillä, kun tuntuu, että jalat menee alta, tai oikeastaan vain toinen.

Hienoa, että Maddilla kaikki hyvin ultrassa! =) Olipa siellä eri tulos, kuin mitä lääkäri oli saanut. Olit saanut huolehtia ihan turhaan. Mutta oli varmaan kiva nähdä vauva jo niin isona. Mäkin olen miettinyt tuota, että jos nyt syntyisi, niin varmaan pärjäisi ihan mainiosti, vaikka kyllähän se keskonen vielä tietysti olisi ja kaikkeen saisi varautua.

Mukavaa päivää, täällä se näyttää jopa aavistuksen aurinkoiselta! :)

Tellu Po 31+5
 
Ainiin, pelaamisesta vielä. Meillä tuo pelaamisasia ei vielä ole ollut ajankohtainen, kun esikoinen ei ole kahtakaan, mutta varmasti tullaan rajoittamaan. Kyllä lapsen kiinnostus kaikkeen elektroniikkaan on jo selvästi havaittavissa.

Teidän ajatukset esim. tietystä pelipäivästä kuulostaa fiksuilta. Meillä ei kumpikaan ole oikeastaan lainkaan kiinnostunut pelaamisesta, mutta silti tuntuu, että pelkästään omien mieltymysten ja omien lapsuuden kokemusten takia (minäkin olen lähinnä kiipeillyt puissa yms.) ei pitäisi kaikkea rajoittaa, maailma on kuitenkin muuttunut. Vaikka meidän lapsuudessa ei mitään älypuhelimia (eikä mulla vieläkään ole sellaista) ja vastaavia ollutkaan, niin en usko että niistä pelkkää haittaa on, saattavat jopa tukeakin kehitystä. Varmaa on, että mun lapsista tulee mua paljon fiksumpia, mitä tulee kaikkeen sähköiseen, niin kuin laitteet, media, pelit… :)
 
Ultrassa seurailtu vauvan kasvua ja alustavasti selvitelty mun mahdollisuuksia alatiesynnytykseen (pienikokoisuuteni vuoksi pääsin tuollaiselle ylimääräiselle käynnille). Vauvalla oli kaikki hyvin, keskikäyrällä kasvaa ja alatiesynnytykselle ei nähty mitään estettä ainakaan näillä näkymin. Tyyppi oli jo raivotarjonnassa, mikä on ilmeisesti ihan hyvä juttu ja kohdunkaulallakin oli kaikki ok. Paskan maku jäi suuhun tuosta käynnistä, jossa kaikista toiveistani huolimatta tentattiin TAAS samat asiat meidän päihteidenkäytöstä kuin alkuraskauden polikäynnilläkin. Puoliväkisin olivat minua laittamassa vielä toiseen huumeseulaan, vaikken koskaan ole huumeita käyttänyt ja sain siis edellisestäkin seulasta puhtaat paperit. Meinasi jopa mun yltiörauhallisella miehelläkin mennä hermot ihan totaalisesti, kun tuota huumeseulaa alkoivat tyrkyttää. Melkein itku tuli, kun neuvolassa sitten kerroin tuosta poliklinikkakäynnistä, ja neuvolatätikin oli selvästi harmissaan polin toiminnasta. Onneksi näillä näkymin ei tarvitse sille paskapolille enää mennä, ja olen jopa suunnitellut synnytyssairaalan vaihtoa tuon takia. Pelottaa ja ahdistaa ajatus siitä, jos meitä sitten sielläkin katsotaan kieroon jostain käsittämättömästä syystä ja varsinkin nyt, kun kieltäydyin siitä toisesta huumeseulasta!?

Neuvolakäynnit täälläkin nyt tihentyvät ja jatkossa siellä saa ravata kahden viikon välein. Kohtu kasvaa yläkäyrällä ja maha alkaakin olla jo enemmän rasite kuin kiva juttu. Olen niin hirveän lyhyt, että kohtu/vauva painaa tosi ikävästi kylkiluihin varsinkin istuessa. Työpäivät sinnittelen siis seisten, ja välillä lepuutan selkää istumalla pienen hetken. Mahan ja alapään vihlontaa sekä lievää paineen tunnetta täällä on nyt ollut enemmän ja harjoitussupistuksetkin ovat muuttuneet jotenkin kovemman tuntuisiksi. Eivät kuitenkaan aiheuta varsinaisesti kipua, vaan enemmänkin epämukavaa tunnetta. Kun nyt vaan pysyisi tyyppi nyt vielä ihan kaikessa rauhassa tuolla kohdussa ainakin tuonne joulukuun puolelle asti...
 
Huomenta! Eipä ole viikkoon tullut ajateltua koko ketjua kun on tullut touhuttua kaikkea muuta. Jouluverhot roikkuu jo ikkunoissa, piparitalo on jo pystyssä ja joululahjat on kaikki ostettu. Sairaalakassi on puoliksi jo pakattuna. Onneks juuri mikään ei enää mua stressaa kun kaikki on valmista. Nyt voi vaan olla :)

Pelaamisesta: meillä tullaan rajoittamaan neidin pelaamista kunhan tulee siihen ikään. Mies on sitä mieltä että sitä ei tarvi rajoittaa, mutta itsekkin saanut pelata kotona sen 30min kerralla ja munakello ollut soimassa kun tulee vuoron vaihto. Hyvin toiminut. Enkä muista että meistä lapsista olisi tullut mitenkään agressiivisia kun meillä oli rajat. Luin jostain että pelaaminen lisää aggressiivisuutta. Miehessä sen huomaa juuri tavaroiden viskelemisellä mikä on ikävää. Samoin kummipoika 4 wee ei tekis mitään muuta kun pelaa. Hän oli meillä kesällä 4 päivää ja sai pelata 2:Na ekana päivänä kun satoi vettä, mutta kolmantena päivänä kun oltiin lähdössä HopLoppiin herra laittoi vastaan kun peli sammutettiin. Siitä tuli agressiivinen ja mikään muu ei kelvannut kun pelikone. Noh aikansa kiukuttuaan suostui lähtemään mukaan. Itse en kyllä halua että meidän neidistä tulee koskaan tuollanen. Itse asustanut metsän keskellä ja ulkoa löytyi vaikka mitä kivaa :) ja niitä käpylehmiäkin on tullut tehtyä ihan mielenkiinnosta :) ja ehkä jos niitten lasten kanssa lähtee yhdessä sinne metsään ni ne viihtyy siellä paremmin. Meillä käytiin kotona joka sunnuntai metsän keskellä paistamassa makkaraa ja sekös vasta on maistunut hyvältä. Vois itsekin ottaa tuon sunnuntai rutiiniksi. Picnic sunnuntaisin :)

Miehestä: kävin viimeksi neuvolassa yksin kun mies oli hammaslääkärissä. Täti sit sattu kysymään parisuhteesta ja aluks mietin et en sano mitään meidän ongelmista, mutta kyl mä sit kerroin. Meille varattiin loppukuuksi joku aika missä päästään puhumaan "ongelmista". Ongelmana on se ettei mies tiiä tätä. Tässä pohdin kun tämä sora alkaa olla vähän selvempi et mennäänkö sinne ollenkaan mutta ei siitä haittaakaan voi olla. Eikä se maksa mitään. Täytys vaan jotenkin saada kerrottua miehelle että se on mua varten eikä meitä varten. Muuten se ei varmaan tule sinne :/ mies oli viime viikonloppuna yhen yön kaverillaan, ylläri, pelaamassa, otti sinne koneen mukaan ja olivat varmaan pelanneet koko yön. Kirjoitin siinä välissä miehelle kirjeen, jonka myötä tää sen silmät on ehkä avautunut erilailla. Mutta ei me kyllä olla silti puhuttu että miks tää on menny tämmöseks. Monena päivänä käyny mielessä että avaan keskustelun mutta kun se istuu siinä koneella ni ei se kuule eikä nää mua. Se tietokonemaailma on oikeesti liian pahaa huumetta. Noh, kyllä tämä tästä. Parempaan suuntaan jo menossa, onneksi :)

Ihanaa, tänään olis ekat joulunavajaiset heti aamupäivästä. Täytyy lähteä neiti viemään kattomaan pukkia ja poniajelulle :) ja ite juomaan kuumaa glögiä ja syömään taatelikakkua <3

Kusma ja Robin 33+1
 

Yhteistyössä