Tammikuun tähtöset kesäkuussa

Niin ja sitä vielä piti sanoman, että tuo facebook-ryhmä ei tosiaankaan ole tyrehdyttänyt tätä keskustelupalstaa. Odottajia on listan mukaan yli 70 ja kuitenkin facessa ei ole edes puolia ihmisiä tuosta määrästä, joten eiköhän se syy löydy ihan muualta, vaikka jotku ovatkin vallan sille puolen siirtyneet kirjoitteleen ;) Itse kirjoitan yhtä paljon tai vähän molempiin. Nyt lähinnä kyllä tää väsymys verottaa ja aika paljon + työt + poika + muut menot. Sillon kun ensimmäistä odotin, niin kyllähä sitä täällä ehti enemmän pörrätä ;) Ja ottakaa myös huomioon se, että ny ovat alkaneet kesälomat!
 
Tervetuloa taas uusille!

Mielialavaihteluja Ei oikeestaan ole mut 7v esikoiseen mä hermostun ihan liian helposti. Sillä on joku näsäviisastelukausi menossa mikä osittain ärsyttää mut kyl osa mun ärtymyksestä on ihan musta itsestä kiinni. Juhannuksen jälkeen poika on onneks lähdössä mun vanhempien kanssa viikoks vuokramökkiin viikoks joten sillon saadaan molemmat vähän hengähdystaukoa toisista.

Huvipuistot Linnanmäelle ollaan taas loppukesästä menossa mun tädin kanssa niin taas kerran joutuu täti hoitamaan noi esikon hurjastelut, onneks poika on vielä reilusti alle 130cm mikä on niiden hurjien laitteiden pituusraja niin täti pääse vähän helpommalla. Alle 100cm laitteisiin mä voin sitten mennä noitten pienten kanssa.=)

Np-ultraan on vielä 2 viikkoa aikaa mut nyt jo alkaa jännittämään ja mietin mitä siellä voi tulla vastaan. Kuopuksella kun oli nt 3,4 mm ja seulan kanssa down-riski oli 1:8. Istukkabiopsiaan en missään nimessä haluais mennä kun ei sitä viimeks saatu otettua mun vatsamakkaroiden takia vaikka istukka oli etuseinässä ja jos lapsivesipunktioon pitäis mennä niin sinne pitää sit taas odottaa kauan että voidaan otta. Nyt en mene verikokeeseen ja jos turvotusta ei ole muualla kun niskassa niin en varmaan lapsivesipunktioon mene. Esikollakin oli nt 3,0 ja hänelläkin kaikki ok. Mut kyllä se vaan silti jännittää, tosin onhan se hyvä et on varautunu vähän kaikkeen eikä vaan mene sinne vauvaa ihailemaan.

Perjantaina oon kaverin kanssa menossa kattomaan Heurekan Body Worlds näyttelyä. Onko teistä kukaan nähnyt sen. Pitkään mietin et "uskallanko" mennä mut nyt tulin siihen tulokseen että mua harmittais ihan hirveesti jos se jäis näkemättä.

Fantaihana, parin tunnin päästä 11+0, nopeesti menee aika!
 
Hyvää iltaa naiset :)

Ihania uutisia tullut paljon ja myös uutta väkeä! Tervetuloa :flower:

Pikaisesti kertoilen kuulumiset:

Piti jo eilen kirjoitella, mutta ilta kuluikin aurallisen migreenin kanssa. Varsinainen migreeninomainen sykkivä kipu puuttui, mitä ehdin jo useampaan otteeseen ihmetteleenkin, mutta näköhäiriöt ja puheen/kirjoittamisen tuottamisen vaikeus hieman hidasti menoa. Kaikkeen sitä törmääkin... Toivottavasti ei ihan heti uusiutuisi! Edellisestä migreenistä on 15 vuotta, ja silloin kyllä ei ollut toivoakaan, että päänsärkyosuus olisi jäänyt väliin :)

Unet: Täällä menee koko ajan vaan hullummaksi! Nukkuminen on levotonta ja pissalla pitää ravata. Unet ovat lennokkaita ja hyvin eläviä! Mielenkiinnolla jo odottaa, mitä tänä yönä unissa tapahtuu ;) Pissalla ramppaamisen voisin kyllä jättää väliin... :p

Masu: Täällä on jo selkeä pikkuriikkinen iiiiihana kumpu näkyvissä :heart: Painoa on lähtenyt 3kg, kiitos huonon olon ja ripuloinnin. Imetyskin varmasti vaikuttaa asiaan. Iltaa kohden turvotus lisääntyy, joka korostaa myös oikein mukavasti pienen pientä vauvamasua :D

(.) Huomenna ensimmäinen neuvola :) Huono olo jatkuu, ja mielialanvaihtelut pysyvät sitkeästi arjessa mukana. Väsyttää aivan sairaasti!!! Haaveilen päivisin salaa päikkäreistä... Nyt ajattelin mennä omaan sänkyyn ja ummmistaa silmäni :) Kauniita unia kaikille!

H & Pikkutähtönen 8+4 (kohta 8+5)
 
Juu, ei kannata mun mielestä lannistua, vaikka täällä olisi hetkittäin vähän hiljaisempaa. Eiköhän se siitä taas piristy! Kaikilla on kuitenkin pahoinvointia ja väsymystä tässä vaiheessa, eiköhän nämä aktiivisemmat ajat ole tulossa.

Pikkutähtönen2014, mulla on ollut kahdessa edellisessä odotuksessa kanssa juuri tuollaista migreeniä, jossa on ollut puhe-/kirjoittamisvaikeuksia. Toisessa odotuksessa jostain kummasta sitten löysin laukaisevan tekijän eli nestevajauksen. Sen jälkeen kun join koko ajan riittävästi ja vähensin kahvin juontia (poistaa nestettä), ei tullut enää migreeniä. Laukaisevia tekijöitä saattaa toki olla monia, mutta kannattaa ainakin seurailla tuota nesteytystä, kun odotus sekoittaa nestetasapainoa ihan kunnolla-

Mä en jaksaisi kanssa odottaa ensi viikon np-ultraa. Ensinnäkin halu tietää että kaikki on hyvin on suuren suuri, mutta sen lisäksi odotan, että sitten saisi avoimesti kertoa kaikille. Lisäksi odotan, että saisi ihan avoimesti vetäistä mammahousut jalkaa, koska normaalihousuista aika monet on alkaneet puristaa :LOL: En ole halunnut ennen np-ultraa käydä ostamassa odotushousuja.

Viime yön nukuin kuin tukki, en olisi millään meinannu aamulla herätä! Ihanaa kun kohta on viikonloppu!

Ihanaa aurinkoista päivää kaikille kanssaodottajille!

Klementiini ja papu 11+4
 
  • Tykkää
Reactions: Pikkutähtönen2014
mäkin veikkaan että lähiviikkoina keskustelu täällä vilkastuu,rupee ultra aikoja tulemaan ropisemalla niin monille se ns varmentaa raskauden että kaikki hyvin ja asia konkretisoituu :D toki tietysti facebook jonkun verran vähentää varmasti kirjoittelua täällä niillä ketkä sinne kirjottelee mutta eiköhän täälläkin keskustelu pysy vilkkaana ja varmasti saadaan vielä reilusti uusiakin mukaan matkan varrella :D

varmaan jossain vaiheessa kannatta myös tehdä jonkin sortin "nimenhuutoa"ketkä on mukana,kaikkihan ei esim ilmoita jos on käynyt ikävästi tms. ja ainahan saa sitten nimiä lisättyä uudestaan listaan jos jotkute eivät esim muutamaan kuukauteenkaan kirjoittele :D

mä edelleen huutelen mamuskaa toivottavasti hänellä(ja muillakin joista ei ole kuulunut)kaikki hyvin :D

rv 11+1
 
Mää nyt ainaski koitan useemman kerran viikossa kirjotella vaikkei oo mitään ihmeellistä kerrottavaakaan :D

Mulla on np-ultraan vielä aikaa, kokonaista 3vkoa 1päivä. Mutta silti tuntuu että aika menee nopsaan enkä jaksa oikeastaan ees ajatella että oikeesti täytyy vielä niin kauan odottaa :p Neuvola on onneksi "jo" parin viikon päästä ja siellä kokeillaan sydänääniä kuunnella. Ja ensi viikolla veri- ja virtsanäytteet antamaan, ajattelin tiistai aamuna käydä.

Juuri kun iloitsin että pahoinvointi on jo antanut periksi niin tietysti tänä aamuna piti oksentamassa käydä. Tai kakomassa taas kerran kun eihän sieltä mitään ulos tullut kun maha oli ihan tyhjä :x
Ja miten voi väsyttää vaikka nukuin viime yönäkin melkein 9 tuntia?? Tänään pakotan itteni siivoomaan kotona, en oo valehtelematta pariin viikkoon tehny mitään ja mies on joutunut kaiken hoitamaan :ashamed: Jos nyt edes pyykkiä saisin pestyä olisin tyytyväinen.

Mijau 9+3

p.s. Piti vielä happymumin ehdotusta listan siivoamisesta kommentoida: kyllä munkin mielestä jossain vaiheessa voisi vähän katsoa ketkä tänne kirjoittaa, onhan se vähän tylsää pitää listalla porukkaa joka kerran kuussa käy kirjottamassa. En mä ainakaan semmosista muista mitä ovat viimeks kertoneet, nyt jo tulee välillä semmonen olo et kukahan toikin mahtaa olla jos harvoin käy jutskaamassa :D Toisaalta pahoinvointejen ym takia ihan ymmärrettävää ettei paljoa jaksa kirjoittaa mutta myöhemmässä vaiheessa siivous voisi olla ihan paikallaan :)
 
Viimeksi muokattu:
Minulla kans jäänyt kirjottaminen kauhean väsymyksen ja pahoinvoinnin takia.. Esikoinen nukkuu vielä kahet päikkärit ja minä tietysti käytän tilaisuuden hyväksi ja nukun myös :D En ymmärrä mistä tätä unta riittää.. Tää pahoinvointi on kyllä niin syvältä... Oksennettua ei tule mutta yökin täällä pitkin päivää. Kahvi ei oo maistunu nyt kahteen viikkoon.

Pieni kumpu on jo ilmestynyt.. Mieskin sanoi että kyllä siinä jotain pientä näkyy :) Painoa on tullut 1,5kg. Esikoisen aikaan oli tähän mennessä tullut 2kg.. Vielä pystyy kuitenkin normi vaatteita käyttämään.

Sukupuolesta: Esikoisesta kysyttiin ja tyttölupaus sillon saatiin ja tyttöhän sieltä tuli. Tällä kertaa ei haluta tietää vasta kun sitten synnärillä :)

Apua, juhannuksena pitäiskin sitten kertoa anopille ja mun omalle perheelle vauvasta :) Viimeks kun kerroin omalle perheelleni niin se oli pelkkää itkua :D

Naspu 8+3
 
Apua, pomo piti mulle äsken kauhean esitelmän siitä, että minkälainen se näkis mun "roolin" olevan työpaikalla tulevaisuudessa. En sitten voinut muuta kuin nyökytellä ja myhäillä, kun ei ole mitään tarkoitustakaan ollut kertoa ennen np-ultraa. Mutta nyt tuntuu että se nirhaa mut kun kerron että meinasin jäädä äitiyslomalle... Tiedän, ettei mun täytyisi tästä kantaa huolta, mutta taidan vain miettiä liiaksi mitä muut ajattelee.. Siitä pitäisi päästä eroon. Joka tapauksessa nyt jännittää entistäkin enemmän se kertominen töissä.

Pahoittelen purkausta mutta kävi häiritsemään niin kamalasti!

Klementiini ja papu 11+4
 
Moikka,

Mä oon kyllä mukana, ja käynyt lueskelemassa kaikki teidän kirjoituksennekin. En vaan kehtaa tulla tänne oikein valittamaan. Mulla on edelleen tämä sama fiilis, etten millään jaksa odottaa viikon päähän ultraa. Oon jotenkin ihan jökissä, en oikein mitään pysty tekemään kun pelottaa niin paljon. Tuo edellinen raskaus nostattelee nyt kun ultra lähestyy niin kaikki muistikuvat, ja on itkukin tässä päässyt moneen otteeseen, että jos vastassa onkin sama juttu. Tää on vaikeeta kun ei viimeksikään keskenmeno alkanut itsestään, tuntuu että kroppa vaan huijaa. Nyt oon sitten jo ihan friikisti tutkiskellu, että onko oireita enemmän vai hiipuileeko joku yms.
Välillä kyllä tuntuu, että rinnat ei ole yhtä kipeät, mutta en sitten tiedä onko se heti nyt tuomiokaan...toivottavasti oireiden taso saa vaihdella:'(
 
Praia: mun puolesta voit valittaa täällä just niin paljon kun haluat. Tukea vartenhan tää ketju on, niin myötä- kuin vastamäessä mun nähdäkseni :D Ja oireiden taso on ainakin mulla vaihdellut tosi paljon, välillä on sellasia päiviä ettei jaksais mitään, mikään ei pysy sisällä, joka paikkaan sattuu ja kaikki muutenki hanurista. Välillä taas on sellasia päiviä ettei edes ajattele olevansa raskaana, tuntuu niin "normaalilta" :) Mulla ei tissit ole missään vaiheessa olleet kamalan kipeät, lähinnä joutunu rajottamaan miehen leikkiä niillä kun se ei kauheen mukavalta tunnu. Ollaan siis molemmat jouduttu tekemään uhrauksia :LOL:

Klementiini: aivan varmasti jännittää kertoa tommosten puhuttelujen jälkeen! :eek: Mutta pakkohan sun pomon on ymmärtää. Mua jännitti kans kamalasti kertoa kun vasta edellisellä viikolla tosiaan koeaika oli loppunu. Mutta hyvin kaikki meni. Tsemppiä! :hug:

Vai onko joku täällä törmännyt sellaiseen, että olisi työpaikalla kohdeltu epäoikeudenmukaisesti äitiyslomalta palaamisen jälkeen/kun raskaudesta on kerrottu?
 
Voi Praia, koita olla stressaamatta, stressi on pahaksi. Ja tiedän, kuulostaa kettumaiselta kliseeltä kun sanotaan noin. Olen kertakaikkiaan pakottanut itseni olemaan ottamatta stressiä, käyn kuumassa suihkussa ja kuvittelen että kaikki kuona vaan valuu alas viemäriin ja tunnen oloni puhtaammaksi ja paremmaksi sen jälkeen. Ei ne asiat murehtimalla parane. :hug: Toivottavasti löydät itsekin jonkin tavan kohauttaa hartioita ja keskittyä muihin asioihin, jotta stressi vähenee.


***
Muokkasin nuo ongelmani tuosta tekstistä välistä pois, Praia on varmaankin lukenut ne jo enkä viitti pitää valituksiani tuossa näkyvillä. Ei ketään varmaan haittaa? :)
 
Viimeksi muokattu:
Heipsan!

Kiva kun on enemmän kuulumisia kirjoiteltu nyt :) Jospa se tästä tosiaan taas vilkastuu!

Praia kyllä miulla ainakin oireet vaihtelee paljonkin päivittäin. Luulin pahoinvoinninkin olevan jo helpottamassa mutta kissanviikset, olo on taas pari päivää ollut hirveä...

Viime yönä piti käydä kahdesti syömässä kun oksetti. Eipä ihme että paino nousee ja maha pullistuu...

Illalla etsin taas pikkuisen sydänäänet dopplerilla, ja löytyihän ne hetkeksi ennen kuin pikkupieni vipelsi karkuun :) Ihanaa, pikkuinen siellä oikeasti jo liikkuu <3

Maanantaina olisi sitten istukan paikannus ultra...

Ainiin, nukkumisesta vielä piti kirjoittaa. Miulla raskaus unien lisäksi aiheuttaa sen, että nukun tosi levottomasti :( Pari kertaa yössä on käytävä pissalla, sitten syömässä, ja lisäksi valvon joka yö 1-2 tuntia :( Siihen päälle 2 veen yöherätykset, niin kylläpä äiti meinaa olla vähän väsynyt...

Teto, tänään *poks* eka täysi kymppi <3
 
Täällä on myös käyty joka päivä lukemassa mut oma kirjoittelu on jäänyt vähiin tähän tulee muutos toivottavasti piakkoin kun olo alkaa olla parempi:) täällä oli tänään se eka neuvola, oli ihanaa kuulla sydänäänet! Mutta mulle sanottiin että joko mun raskaus on 4 vk pidemmällä tai sitten odotan kuulemma kaksosia, kohtu on kuulemman niin suuri :) ja onhan tuota kumpua tuossa jo muidenkin silmään!
 
Ehkä mäkin uskallan jo ilmoittautua mukaan.. Kun huomenna poksahtaa jo täysi kymppi! =) Aikas vähillä oireilla oon päässyt, pahin pahoinvointikin on jo ohi. Kiloja vaan tulee!! Huh.. Kuinka paljon vielä tuleekaan... :p Mutta pääasia on, että pikkuinen kasvaa sielä! :heart: Varhaisultrassa toissa viikolla oli kaikki hyvin,sydän sykki ja koko vastasi viikkoja =)

Pikku-nökö 9+6

10.1 / Pikku-nökö / 34v / 1.lapsi / TAYS
 
Voi vitsi, kirjotin äsken pitkän pätkän ja se vaan hävisi! En kestä! :headwall: |O


Mutta siis joo, kolme päivää on ollut niin kamalan paha olo etten meinaa enää jaksaa pystyssä olla. Töissä huimaa ja oksettaa. Yölläkin herään huonoon oloon..

Pakko lähtee ruokkimaan noi isommat lapset, en nyt kerkee uudelleen kirjoittaa samaa rimpsua. Voi että ottaa aivoon.

Jardin ja papu 8+5
 
:wave:

Mullaki oli sama ajatus mielessä omassa päässä, kuin happymumilla tosta listan päivittämisestä jossain vaiheessa. Olisha se kiva, että tänne tosiaan muutenkin kirjottas eikä vaa oo ilmottautunut etusivun listalle. Mutt tosiaan tällä hetkellä oikeesti tosi monella on huonoa oloa ja väsymystä, kesälomat ja muksut siihen päälle, joten eiköhä oikeesti jokainen ymmärretä jos täällä välillä on hiljasempaa. Nyt ei varmaan muutenkaan oikein välttämättä "irtoo" mitään keskusteltavaa, kun kaikki jännittävät pysyvätkö porukassa mukana loppuun asti vai ei :)

Klementiini, samat ajatukset pyöriny noista housuista. Kaivoin jo kerran esille mammafarkut, mutt en kuitenkaan laittanu niitä jalkaan, ei muka istuneet jalkaan. Normi farkkuja en tod. enää suostu jalkaan laittaan, yhdet vastapestytkin puristi tosi ikävästi ja kun vielä teen töitä 8 tuntia istuen, niin ei kiitos :) Onneks on sentään yhet isoks käyneet kangashousut, kun oon laihtunu sen verran, että niillä nyt ainaki hetken pärjää. Tarttis nyt ainaki pari viikkoa vielä malttaa odottaa ultraan, ett sais ne mukavemmat housut jalkaan tai sit otan "riskin" ja ennen ultraa etin jotku....katsellaannyt. Sais eka sen ultra-ajan tilata ;)

(.) Ihmeen pirteä olo ollu tänään enkä mielestäni nukkunu sen pitempiä yöunia viime yönä. Nukuin sit vissiin paremmin kuin muina öinä, vaikka kerran piti kyllä sinne vessaan nousta, mutta nukahdin aika nopeaa uudestaan ja heräsin kelloon seuraavan kerran. Onneks enää huominen aamuvuoro ja ens viikko iltavuoroo, mutt seki vaan ma-ke ja sit alkaa juhannusvapaat :)

Sintti on tainnu tänään raivata taas itselleen tilaa, ainaki rupes ikävästi koskemaan kohtuun (ei voi muukaan olla), eka oli aamun/aamupäivän menkkamaista jomottelua ja sit iltapäivästä yhtäkkiä alko koskeen kohtuun, iha ku joku ois välillä tuikkinu jollain siihen. Eli tilaa siellä ilmeisesti raivataan ja voin siis olettaa, että kaikki olis kunnossa ;)

Olen puhunut, eipä mulla tälle iltaa muuta...ja tosiaan ei sitä juttua nyt iha oikeesti voi aina joka päivälle riittää :)

Kolibrinkukka 10+1
 
Kirjotan nyt sit kuiteski.. :D


Huvipuistoon ollaan menossa heinä-elokuun vaihteessa ja laitteesiin meno riippuu vähän mahan koosta. Esikoinen kuiteski haluaa _kaikkiin_ mihin pääsee nii menköön sit mies ja mä oon pienemmän kans.

Maha ei mulla oo kasvanu yhtään. Ei oo turvoksissa eikä muutenkaan pömpötä. Painokin on miinuksella vielä muutaman kilon joten sen suhteen ei tartte pelätä et kiinni jäis, tupakoimattomuus onkin sit vaikeempi selitellä. Töissä tietää nyt pari, mut en mielellään kertois yhtään kenellekään muulle ennen np-ultraa. Onneks kesälomat sotkee tässä, mut oma loma ei ala vielä ikuisuuksiin!:kieh:

Unet on tosi levottomia tai sit K-18 unia jotka tuntuu ihan todelta :) Tai sit jotain ihan friikkejä kuten viime yönä oli meidän kuopuksen molemmat jalat poikki nilkoista, siis ihan katki poikki ja mä vaan jotenkin napsautin luut kiinni ja sidoin harsolla ja sit poika lähti juoksentelemaan. Ajattelin vielä että ei se varmaan sais kävellä mut kävelköön kun noin hyvin menee...

Hermot on tiukalla ja kaikki joko itkettää tai suututtaa niin että mies saa kuulla kunniansa. Kuten eilen ja sit se vaihtoikin puolilta öin vierashuoneeseen nukkumapaikkansa ku mä vaan kiukkusin. Jospa ois tänään vähän tasaisempi mieli minullakin, ainakaan olo ei oo ollu läheskään yhtä paha muuten ku parina viime päivänä vaikakkin huono on siis edelleen.

Äitiysvaatteita en siis vielä tarvitse varmaan pitkään aikaan. Omat farkut menee loistavasti eikä purista mistään. Paidat menee toki vielä pitkään myös. Siskolta saan sen äippävaatteet kun seuraavan kerran nähdään, ollaan suunnilleen samankokoisia nykyään. :) Omat vanhat äitiysvaatteet on niin kamalan isoja etten voi niitä kuvitellakaan laittavani päälle.

Ihanaa kun tänään oli vapaapäivä, tuli kyllä tarpeeseen! En tiiä kumpi on pahempi, aamu vai iltavuoro, mut molempien jälkeen oon kyllä ihan puolikuollut.

Nyt mä lopetan tän höpötyksen ja lähden ulos!
 
Kyllä täällä elossa ollaan, mutta ei ole hirveää intoa kirjoitella, kun tosiaan odotellaan np-ultraan pääsyä. Tiputteluvuotoa on nyt ollut kaksi viikkoa. Kiva että monella teistä on kaikki hyvin, mutta oma napa se on kuitenkin se lähin napa.

Jos täällä ei siis voi olla listalla ja käydä lukemassa muiden kuulumisia ja kirjoittaa silloin kun itsestä siltä tuntuu, minut voi "siivota"listalta pois.

Aurinkoisia odotuspäiviä jokaiselle odottajalle!

toiviotar 10+3
 
Viimeksi muokattu:
Täälläkin ollaan elossa, mutta tämä virtsatulehdus ja siihen saatu lääkekuuri on verottanut oloa aikalailla. Viikon lääkekuuri on ollut ihan järkyttävää, lääke aiheuttaa huimaavaa oloa, oksentelua ja ripulia. Oon ottanut sitä nyt 3 kertaa päivässä ja nyt se on onneksi ohi. Toivottavasti olo paranisi tästä kun lääkkeet poistuu kehosta ja kontrollivirtsanäyte olisi puhdas.

Oksentelua ja huonoa oloa on joka päivä ja siitä sitten seuraa päänsärkyä. Veristä vuotoa on vieläkin joka toinen päivä, sekin masentaa mieltä. Np-ultraan tasan 2vkoa. Toivottavasti sintti olisi vielä elossa silloin.
 
Vihdoinkin läppäri kotona huollosta. Johan se siellä kolme viikkoa suurinpiirtein lojuikin.

Tänne on tullut sen verran paljon kirjoitusta, että luen paremmalla aikaa, että pääsee kärrylle.

Neuvolassa oli kaikki hyvin ja ensiviikolla onkin lääkärineivola. 24.6. np-ultra. Sokerirasituskin on heti viikon alusta maanantaina edessä. yäks.

Kuvotus jatkuu ja vilutus oikeastaan loppunut. Maha on kuin pinkeä pallo, varsinkin iltaisin. Kaikki vaatteet ahdistaa, paitsi hellemekot mallia ylisuuri.

Nyt vain äkkiä nukkumaan, kun aamusta pitää olla jo viideltä töissä. Mitä teen vielä koneella!!

Milla-Sofia ja pikkuinen 10+5
 
en mä ainakaan tarkoittanut sitä niin ettei voisi olla listalla ja kirjoittaa kun itsestä tuntuu,tuskinpa muutkaan sitä meinasi,vaan kun tämä alku nyt on valitettavasti tälläistä ettei koko porukka ikinä pääsee loppuun asti ja monet ei ehkä tänne jaksa ilmoittaa esim että jos on mennyt kesken tms niin olisi ehkä jossain vaiheessa hyvä kuulostella ketkä ovat edelleen menossa mukana!!
ja niinkun puhuttiin nyt on pahoja oloja,lomia,odottelua ultraan pääsystä jne jne niin ei tietenkään nyt vaan mun mielestä ehkä joskus rakenne ultrien jälkeen voisi kuulostella kun kesäkin on ohi.
eihän se mikää pakko ole,idea vaan..näin esim tehtiin siinä pinossa missä joskus esikoista odotin kun oli listalla montakymmentä nimeä josta ei ollut kuulunut mitään pariin kuukauteen!!ja nyt kun on vielä toi facebook ryhmä myös niin veikkaan että jotkut esim siirtyy vaan sinne..mutta tosiaan ihan miten vaan toivon ettei kukaan nyt tollasesta asiasta vedä herneitä nenään :D
 
Hei, liityn joukkoon!
Kävin juuri ekassa neuvolassa. Pahoinvointi on sitä luokkaa, että helpotuksen toivossa olen menossa lähipäivinä akupunktioon. Oon kuullu usealta taholta että se on riskitön ja useimmille toimiva hoitokeino (eikä edes törkeän hintainen). Onko täällä jollakulla jaettavaksi kokemuksia akupunktiosta raskauden aikana? Neuvolantäti vinkkasi myös sellaisesta rannekkeesta, joka helpottaa pahoinvointia (toiminta perustuu ranteiden akupisteisiin). Täytyy katella minkä hintanen se on, jos ei neulahoito toimi. Tai sitten vain kärvistellä ja jättää työt suosiolla tekemättä.

Raskausuutisten kertomisesta: mä olen kertonut jo joillekin ystäville ja myös sisaruksilleni, vanhemmilleni ja isovanhemmalleni. Totta kai, kun aikasessa vaiheessa kertoo monille, on isompi riski että joutuu kertomaan huonoja uutisia monille. Mutta oon ajatellut, että jos se on mennäkseen kesken niin se on kuitenkin yhtä luonnollista kuin jos ei menisi, ja siitäkin voi puhua. Nämä mun ihmiset, jotka on saaneet tietää, ovat käsittääkseni kuitenkin sen verran jo elämää nähneitä että ymmärtävät, ettei mikään (niin kuin esimerkiksi raskauden jatkuminen ja "kaiken hyvin meneminen") ole mitenkään 100% varmaa. Ja että vaikka nyt onkin vielä jonkin aikaa tilastollisesti isompi riski keskenmenoon kuin vähän myöhemmin, niin tosiasiassa mitä tahansa voi tapahtua kenelle tahanasa ja minkä ikäisenä tahansa. Huonojen uutisten pelko ei ole mulle hyvä syy jättää kertomatta tärkeitä asioita. Tämä raskaus - jatkuipa nyt hyvin tai ei - on kuitenki niin olennainen osa mun kuulumisia nyt, että en halua sitä erityisemmin salaillakaan.

Mut voi lisätä listalle, JOS on ok etten lupaa kirjoittaa usein/säännöllisesti :)

27.1./Lapio/29v/eka/LS

Terveisin Lapio, 7+4
 
Tervetuloa taas uudet!

Tsemiä kaikille epävarmoihin päiviin!

Täällä ei taas mitään ihmeempiä, olo on ja pysyy ihan samana.

Lapio, mulla ei odotusaikana ole kokemusta akupunktiosta, mutta muulloin olen kyllä käynyt siellä enemmänkin lähinnä väsymyksen ja uupumuksen takia. Olen tykännyt tosi paljon ja aina ajattelin, että menisin käymään myös odotusaikana jos on huono olo. Nyt ei vain aikataulut ole sallineet. Noita ranteen akupisteitähän (joihin tuo rannekekin vaikuttaa) voi painella myös käsin. Suomeksi tietoa esim tuolta: Akupunktio ja akupainanta | Lopu Jo! ja englanniksi (useampi piste mainittu) täältä: Handouts - Nausea during pregnancy

Ei täällä tällä erää kummempia.

Mukavaa päivää kaikille!

Klementiini ja papu 11+5
 
Eiiii, joutuu uudestaan kirjoittamaan kaiken kun kaksplussa heitti mut yhtäkkiä ulos... :kieh:

Mutta niin, anteeksi jos joku on vetänyt herneet nenään mun viestistä. Täällä kysyttiin mielipidettä ja kerroin omani, ei listaa tarvitse siivota jos siitä joku loukkaantuu. Listalla vaan on monta kymmentä nimeä ja niistä reippaasti allet puolet itsestään kirjoittelee, eli eihän kukaan täällä voi tietää kuinka monelle on käynyt huonosti eikä tule enää missään vaiheessa tänne keskustelemaan. Sinänsä mulle on aivan sama käykö täällä joku viis kertaa päivässä kertomassa kuulumisiaan vai kerran kuukaudessa - mielestäni on vaan vähän tylsää kun on ihan mahdoton muistaa harvemmin kirjoittavan historiaa : / Mutta monella on ollut lomaa/huonoa oloa/kamalaa väsymystä ja ties mitä muita vaivoja joten on täysin ymmärrettävää ettei kaikista kuulu edes viikoittain tällä hetkellä mitään.

Ainakin Wemmulle ja toiviottarelle voimahalit! Toivottavasti saatte vuodoista huolimatta ihania uutisia ultrasta :hug:

(.) En ole vieläkään ostanut mitään äitiysvaatteita, eikä onneksi ole ollut turvotustakaan eli omat vaatteet menee vielä ihan hyvin päälle. Tänään taitaa perjantain kunniaksi olla tosi hyvä päiväkin, ei väsytä oikeastaan yhtään mikä on melkoinen ihme! :)

Mijau 9+4
 
  • Tykkää
Reactions: happymum
Ainiin, piti vielä akupunktiosta jutskata! En ole ikinä itse käynyt eli eipä musta apua ole asian tiimoilta, tuli vaan lisää kysymyksiä mieleen aiheesta :D Onko kukaan käyttänyt akupunktio sandaaleja? Olen itse himoinnut niitä nyt parisen viikkoa mutta niitä ei kuulemma saa käyttää raskaana ollessa, voiko se pitää paikkansa? Mietin vaan lähinnä että miksi ihmeessä ei saa käyttää :confused:
 

Yhteistyössä