Tammikuun tähtöset 2014

Meillä on sormiruokailtu ihan syöttötuolissa, soseita syötettiin sitterissä ja sylissä. 5kk neuvolassa terkka sanoi tytön istuvan jo niin selkäsuorana, että päivittäinen syöttötuolihetki on jo ok. Hankittiin Svan syöttötuoli ja siinä saa kyllä tytön tukevasti, ettei juuri pääse heilumaan. Ruokamäärää on hurjan vaikea arvioida nyt kun sormiruokaillaan. Silloin kun syötin soseita, niin "hyvää" kasvissosetta ei mennyt kyllä reilua teelusikallista enempää. Hedelmäsoseet upposi selvästi paremmin. Nyt tulee vaippaan erinäköisiä kokkareita sen verran paljon, että kyllä vaan menee jotakin ruokaa masuun saakka.

Osaatteko sanoa miten nopeasti jostakin vauvan syömästä aineesta tulee allergiaoireet, jos on tullakseen? Täällä oli parina päivänä tytöllä punoitusta alapäässä, ensin vähän lievempää ja toisena selvästi punaista. Nyt en tiedä johtuuko tuo mahdollisesti tomaatista, kun sitä juuri pari päivää kokeiltiin, vai johtuuko lidlin vaipoista, joita jo ehdittiin käyttää reipas viikko. Molemmat jätettiin pois ja vuorokaudessa punoitus oli hävinnyt.

En ole miettinyt miten pitkään voisin imettää, mutta ehkäpä sinne 1v ikään saakka, kun se kerran on suositus. Tietysti jos joudun jo aikaisemmin palaamaan töihin, niin sitten lopetan imetyksenkin aikaisemmin. Haaveilen kovasti, että voisin olla tytön kanssa kotona vielä seuraavan kesän, mutta en tiedä onko se sitten huono juttu omaa tulevaisuutta ja työuraa ajatellen..

Painoa mulla on kolmisen kiloa enemmän kuin ennen raskautta, mutta en kyllä ole yrittänyt laihduttaa yhtään. Mulla vaikuttaa heti maidon tulemiseen, jos syön vähemmän. Että jääköön laihdutukset ajalle, jolloin imetys on haikea muisto vain =)

Meillähän tyttö on jo pitkään mennyt nukkumaan vasta klo 22. Päätin sitten yrittää aikaistaa nukkumaanmenoa, jotta jäisi joskus vähän omaakin aikaa iltaan. Noh, tulos oli se, että nyt meillä nukahdetaan klo 23!! Enää se klo 22 nukahtaminen ei tunnu pahalta :whistle: Viime yönä tyttö kyllä nukkui klo 23-7.30 heräämättä kertaakaan! Sitten oltiin tunti hereillä ja vedettiin vielä melkein parin tunnin unet. Mistä lie perinyt tuon aamu-unisuuden... :saint:

Lähteekö teillä muilla hiukset päästä? Musta tuntuu, että hiuksia irtoaa ihan valtavan paljon. Suihkun jälkeen on aina "kiva" tollo tukkaa viemäriritilässä. Olen kuullut, että se on melko yleistä, mutta tuntuu silti tosi hurjalta.

En voi olla ihmettelemättä miten nopeasti vauva kasvaa ja kehittyy. Tuntuu, että ihan kohta se jo pukeutuu itse, syö haarukalla ja veitsellä, ei tarvitse äitiä nukuttamaan tai auttamaan etenemisessä. Miten jo nyt voikin tuntua näin haikealta, eikä lapsi ole vielä edes puolivuotias! Ihan painajaista ajatella, että se vielä joskus muutta pois kotoa :O Taitaa vielä hormonit jyllätä :LOL:

-Burmilla ja tytsy 5,5kk
 
Hiukset LÄHTEE. Mulla oli jo ohimoilta kalju ja nyt ne kasvaa takas. Tosi raivostuttavaa minihiusta. :stick:

Tuossa ihmetteli, miten paljon tuo poika syö soseita. :O Ja maidot päälle.Tällähetkellä vuorokaudessa menee 500-800ml maitoa päivässä.
Meillä syödään kolme kiinteää ateriaa, hedelmäsosepurkki helposti, kasvissosetta itsetehtynä ja 1tl lihaa esimerkiksi eilen meni kahden pilttipurkillisen verran. :O Ja vielä illalla puuroa n. 1dl. :O
 
Mulla olisi haaveena imettää ainakin siihen saakka, kunnes palaan töihin. Ja vielä siitäkin pidemmälle, jos vaan onnistuu.

Burmilla: mä jostain kuulin, ettei tomaattia olisi vielä hyvä antaa näin aikaisessa vaiheessa. Voisikohan se olla teillä aiheuttanut sitä punaisuutta? Täällä suositellaan tomaattia vasta n. yhden vuoden ikäisenä.

Mä olen vähän katsellut syöttötuoleja, josko tossa kuuden kuukauden kieppeillä istuttaisin pojan siihen. Onko kellään kokemusta Stokken steps-tuolista?

Meillä on nyt kiinteitä maisteltu viikon ajan. Koko ajan paremmalla menestyksellä. Alussa ehkä 80% valui rinnuksille, mutta nyt se 80% menee jo mahaan asti! :) ja se kyllä näkyy kakassakin, paljon kiinteämpää ja harvemmin kakkii, n. 1 krt päivässä. :p meillä menee n. 2dl kasvisliemipohjaista riisivelliä+puolikas raastettu päärynä. Yksi ateria on siis nyt noita kiinteitä ja loput vielä maitoa. Jotenkin musta tuntuu, että poika nukkuu pidempiä yöunia nyt kun on kiinteät aloitettu. Minä vaan edelleen joudun pari kertaa yössä nousemaan ja kääntämään sen vatsalta takaisin selälleen, kun ei vielä itse osaa.
 
Mulla on nyt viimesen kuukauden aikana lähteny tosi paljon hiuksia... Mitään kaljua tai uutta kasvavaa tukkaa en oo kyllä silti huomannu
:D

Tyttö on viime päivinä tarrannu mun käteen kiinni ja vieny MUN sormia suuhunsa... Toinen oikein pureskelee niitä ikenillään, aivan hämmästyin miten kovaa se puree :O Onneks ei oo tissiin kokeillu... No, kuitenki, eilen sit tuntui terävä pistos ja arvasin et nyt on kyllä tytöllä hammas puhjennu - ja niinhän se olikin! Tänään aamusta huomasin toisenki siinä vieressä, alaetualueella siis. Oli ihan pakko alkaa heti harjaamaankin :D Tyttö tykkäs :) Hyvä että pienestä alkaa tottua harjailuun. Haluun pitää sen hampaat hyvässä kunnossa, terveenä ja nättinä :)
 
Jep täällä kaljuunnutaan myös vauhdilla! Ihan yököttää kuinka paljon sitä hiusta lähtee,mulla ei meinaa oo koskaan ollut sitä ongelmaa. Sisko söi joskus viime vuonna piimaxia omaan hiustenlähtöön niin mä päätin kokeilla n kk sitten. Siitä on jonkin verran ollut hyötyä,hiuksia ei lähde ihan niin paljon mutta suurin vaikutus näkyy kynsien kasvussa- kasvaa kasvaa vaan eikä lohkeile,oon niin tyytyväinen:) täytyy vaan välillä leikellä kun on turhan pitkät vauvanhoidossa!

Mä olen kanssa kuullut tuon tomaattijutun jostain,vaikkakin mielipiteitä ja ohjeita on monia. Mulla tulee erityisesti näin keväällä tomaatista pientä ärsytystä, onhan ne keväisin paljon paremman makuisia,aiheuttavat varmaan siitä syystä sitä ärsytystäkin:)

Meillä mennään 2 kiinteällä päivässä,hedelmä ei tunnu maistuvan ollenkaan,naama vääntyy kyllä sellaiselle mutrulle niin en oo viittiny turhaan kiusata,ennemmin näin päin että ruoka kelpaa ja makea ei niinkään:) mä olen itse ihan samanlainen!

Täytyy ihan hehkuttaa kuinka kivasti on mennyt viime päivinä,neiti on kuin Hangon keksi,nauttii suunnattomasti kantoreppu kävelyistä kun pääsee näkemään kaikenlaista uutta! Tänään tosin sen verran poikettiin päivän normista että käytiin kaupassa...jotenkin se tuntui sekoittavan nukkumisrytmin totaalisesti ja neiti oli sitten kiukkuinen,kai yliväsynyt eikä nukahtanut pullosuussa niinkuin normaalisti. Mä huomaan itsestäni heti tällaisina päivinä stressin oireet ja ärtyneisyyden kun asiat ei menekkään niinkuin normaalisti:/ taidan olla tapojeni orja,mutta nautin kun päivä menee melko ennakoidusti...täytynee varmaan jossain vaiheessa hyvästellä liika järjestelmällisyys yms kun neiti tuosta kasvaa;)

Näin muuten viikonloppuna pikkuisen miehen alun,kk ikäinen painoi 3110g...siis pienempi kuin mun vauva syntyessään!! Oli kyllä suloinen,kuinka nopeasti noi lapset kasvaa,mä en muista enää kuinka pieni se meidän neiti on joskus ollutkaan:(
 
Kaikki taitavat olla juhannuksen vietossa, kun on niin hiljaista...?
Eilen saavutettiin taas yksi etappi, kun poika alkoi ryömimään! Ensin aamulla luulin, että se oli jotenkin oudosti saanut itsensä leikkimatolla toisesta päästä toiseen, mutta iltapäivällä kun makoiltiin tuossa sängyllä niin sehän ryömi itsensä jalkopäästä tyynyille asti! Se nostaa huvittavasti pepun ylös ja nousee ihan varpailleen ja työntää itseään eteenpäin. Tästä ei varmaan kamalan kauaa mene, kun konttailee... On sen verran tomeraa tuntuiset otteet pienellä ;)

Eipä tässä muuta tällä kertaa, nyt mennään syömään päivän kiinteä ateria.

Hyvää Juhannusta kaikille!
 
Viimeksi muokattu:
Neitoperho87, sama täällä, tyttö tykkää kantoreppukävelyistä kun saa katella ympärilleen :) Jaksaa olla siinä vaihtelevasti mutta jospa vähitellen pitempiäkin aikoja. Ei vielä oikein malta nukahtaa siihen. On muutenki sellainen et reagoi muutoksiin arjessa, nytkin ku lähettiin yökylään tutuille tyttö vaati pääsyä tissille parin tunnin välein ekana yönä. Toka yö oli jo ihan tavallinen. Jännä miten se on oppinu tissiltä hakemaan turvaa... :)

Mekin nähtiin alle kuukauden vanha, oii kun se oli pieni :heart: Kauhia miten nopiaa nuo kasvaa! :O

Titti, miten kauan pieni jaksaa ryömiä? Meillä ei oo edetty vieläkään ihan kunnolla sen yhen kerran jälkeen, kauheesti vaan kiljutaan ku ei liiku ei. Reppana :D Ihana luonne tolla :D
 
Maddi, vaihtelevasti jaksaa ryömiä. Tuntuu, että sängyn päällä jaksaa paremmin ja hoksaa heti miten pääsee liikkumaan, kun taas esim matolla kädet meinaa unohtua viuhtomaan vaan sivuille ja meno muistuttaa enemmän lentoonlähtöä :D

Nyt myös noi molemmat alaetuhampaat näkyy tosi hyvin, on niiiiiiiin hellyttävän näköistä katsella kun tuo nauraa ja pienet vitivalkoiset helmihampaat vaan vilahtelee suusta!

Tissit ei ole vielä tottuneet siihen, että yksi ruokailu jää päivällä välistä noiden kiinteiden aloituksen myötä. Maitoa tuntuu pakkaavan rintoihin niin, että nyt oon joutunu yölläkin kerran pumppaamaan. Poika on alkanut yöllä nukkumaan pitkiä pätkiä 21-05, eli tuokin syöttö on siirtynyt noin pitkälle aamuyöhön. Mutta eipä tässä auta valittaa, hyvä vaan näin! :)

Huomenna ajateltiin kokeilla ensimmäistä kertaa mennä rannalle. Täytyy mennä aamulla jo kahdeksan maissa, että pääsee ennen keskipäivän pahinta kuumuutta takasin kotiin. Varjon alla varmaan tulee oltua lähes koko aika, korkeintaan käydään kastelemassa pienet varpaat merivedessä!
 
Ihana, toiset menee rannalle kun täällä puetaan fleecehaalaria ja pipoa kun on niiiiin kylmä! :/ koska se kesä oikein tulee?

Koskahan se meidän neitokainen saa hampaita,odotan innolla:)
Meillä ei kyllä mennä eteenpäin,leikkimatolla liikutaan jonkin verran ja käännytään ympäri mutta muuten aika rauhallisin elkein mennään. Voisitkohan vaikuttaa se, että leikkikehän yläpuolella on kehä jossa roikkuu kaikkea kivaa niin huomio on niissä,täytyykin kokeilla josko liikuttais enemmän just esim sängyllä?!

Maddi: ei meilläkään nukahdeta reppuun,viihtyy siellä noin tunnin kun laittaa sinne kun neiti on herännyt. Kantoliinaan hän nukahti vielä kk ikäisenä mutta nyt sen käyttö on jäänyt vähiin,koin sen helppona silloin kun neiti oli pikkuinen,nyt tuntuu että täytyy survoa jalat eikä tunnu itsestä kivalta:/ reppu on niin helppo!

Täällä juhannus vietetty rauhallisesti kotioloissa! Kivaa oli ihan oman pikkuperheen kesken;)

Ma 5kk neuvola ja rokotukset...en odota innolla!
 
Heippa. Olipa kolea juhannus... hrr...

Meillä ei vielä ryömitä missään, jutellaan ja päästellään erinäisiä ääniä senkin edestä. Täällä ei mitään erikoista muutenkaan tällä hetkellä. Tyytyväinen pikkukaveri.
 
Neitoperho87, joo paikka varmaan osittain ainakin vaikuttaa. Meilläki tyttö viihtyy hyvin leikkimatollaan leluja huitomassa ja kiskomassa eikä alkuun siinä kääntyillykään mut muualla kyllä. Nykyään kääntyy siinäki mut äkkiä tulee korotetut reunat vastaan ja meno tyssää sit niihin :D

Ollaan pidetty tyttöä milloin missäkin, paljaalla lattialla, erilaisilla matoilla, sängyllä ym. Saapahan tuntumaa eri paikkoihin ja erilaista mikrobialtistusta myös, ei olla himosiivoojia :D Järjestys pitää olla mut en jaksa imuroida ym. kovin usein... Tuleepahan tosiaan pientä altistusta, toivoisin tytön välttyvän jatkossa allergioilta. Ja onpahan vaihtelua. Tyttö vaan tykkää uusista ihmeteltävistä paikoista. Kotona ainakin. Kylässä ei oo oikein oma ittensä, vierastaa ja muutenki on välillä vähä levoton edelleen.

Minkälaiset nukkumisjärjestelyt teillä muuten on? Meillä tyttö yleensä nukahtaa tissille ja siitä laitetaan omaan sänkyynsä joka on meidän sängyn lähellä, aiemmin oli iihan siinä kiinni, halusin sen siihen ku toinen oli niin pieni :heart: Toisinaan varsinki keskellä yötä otan tytön sänkyyn viereen syömään, saa iteki levätä tai jopa nukkua samalla. Välillä kun ei meinaa millään jaksaa pysyä hereillä keskellä yötä (klo 2 syöttö :stick: ) jos yrittää syöttää normipaikassa eli sohvalla istualtaan. Alkuun tyttö protestoi uutta paikkaa mut nykyään lähes aina suostuu syömään sängyssäkin. Jännä miten pienestä huomaa temperamenttipiirteet, meillä likka protestoi isompia muutoksia kovaan ääneen mut sit kuitenki tottuu aika pian.

Sama homma oletettavasti tulossa kun aloitetaan kiinteät. Sitkeästi sit vaan pitää totuttaa... Oon asiasta lueskeltuani päättäny et jos ei ihmeitä ilmene niin mennään sinne 6 kk asti ennen kiinteitä, niin se tuntuu olevan useimmille paras ja sehän se on suosituskin. Itsekkäistä syistä en viitti itteäni huvittaakseni aloittaa ja muutakaan syytä ku ei oo ilmenny ni ootellaan, tyttö vaikuttaa tyytyväiseltä nyt näin ni annetaan kypsyä kaikin puolin ennen kiinteitä... Hyvien terveysvaikutusten takia ei minusta syyttä kannata hötkyillä, ehtiihän toi kiinteitä syyä lopun ikäänsä ni mussuttakoon tissiä nyt ku on sen aika :D Tympäsee vaan se että jotkut kuten mun vanhemmat ei tajuu ettei vauva tarvi muuta, ihmettelevät et eikö se muuta saa ja sanovat et eikö jo pitäs :stick: Toinen kasvaa hyvin ja maitoa piisaa ni miks pitäs tuputtaa väkisten muuta..?

Minkälaista kommenttia te ootte saanu kiinteiden aloituksesta? Onko muut ymmärtäny miks tai miks ei kiinteät mukana?

Muuten, Neitoperho87, me aateltiin itse asiassa siirtää toinen rokotus vaik 6 kk neuvolakäynnille. En ymmärrä miks ne välttämättä haluu kerralla piikittää... :( Kai se on vauvalle psyykkisesti ja myös immunologisesti vähempi raskasta jos tulee yks kerralla..? On kyllä itellekin kurjaa toi piikittäminen... :( Tsemppiä teille rokotuksiin!
 
Viimeksi muokattu:
Maddi: ootteko vaan ilmoittaneet neuvolassa että ei rokotuksia kuin sitten vasta vai onko ne suositelleet? Mun tekee jo pelkkä ajatuskin pahaa kun tietää että pitää pitää neidin jalasta kiinni että rokotukset voi antaa,mutta oon kuitenkin pro rokotukset että kerran se vaan kirpaisee:/ koputan puuta että tälläkin kertaa rokotuksista jälkivaikutuksena uneliaisuus eikä kuumetta tai muuta negatiivista!
Muuten mennään kyllä hyvillä mielin neuvolaan,haluan tietää pituus ja paino lukemat,siirryttiin eilen kokoon 68 kun 62 ei enää mahtunut bodeissa:)

Toistona: Meillä nukutaan nykyään omassa huoneessa pinnasängyssä. Kylpy klo 20-20.30,maito ja sänkyyn (välillä neiti on ihan unten mailla,toisinaan hereillä) johon nukahtaa kyllä. Herää klo 2-3 ja sitten se iki ihana klo 5 herätys...argh sen kun saisi pois, tai ainakin sellaisena että söisi ja nukahtaisi uudelleen,mutta ei! Tänä aamuna pientä kitinää klo 5.30-6.30, tosi kiva:(

Mua ihmetyttää lähinnä sellaiset kommentit kun melkein vieraat ihmiset kysyy multa imetänkö? Nytkin viikonloppuna eräs mieshenkilö kysyi,menin ihan hämilleni! Miksihän se kiinnostaa niin monia?
 
Oon sitte vaan siellä ilmoittanu miten tehdään. Oon perustellu tilanteen mukaan. Rotaahan ei otettu ollenkaan mikä taatusti jo leimas meidät oman ladun hiihtäjiksi ja sitte kritisoin siellä meidän saamaa palvelua rokotusten haittavaikutuksista kertomisen ja kiinteiden aloituksen suhteen (rokotuksista ei kuulemma tule mitään haittaa ja kiinteät suositellaan muka yleisesti aloitettavaksi 4 kk iässä). Varmaan osaavat siis tälläkin kertaa odottaa jotain tavanomaisesta kaavasta poikkeavaa :LOL:

Huvikseen en ole hankala mutta en vain ole ollenkaan sellainen että uskon neuvolan tietävän kaiken ja määräävän miten meillä tai että seuraan sokeana vain muita ja tyydyn yleiseen mielipiteeseen. Omaa harkintaa ja päättelyä on minusta ihan suotavaa ja sallittua käyttää - itseä ei vakuuta se että joku yksittäinen neuvolan täti tai jokin yleinen taho tietäisi miten meidän tyttöä on hoidettava, itse siinä on paras asiantuntija varsinkin jos vielä selvittää asioita oma-aloitteisesti.

Jos kaikessa oltas neuvolaa uskottu niin tyttö ja me vanhemmat varmaan yhä kärsittäis tytön maitoallergiasta, refluksista ym. kun neuvolan ja useimpien lääkäreidenkin mukaan kaikki vauvat normaalistikin itkee ja pulauttelee :headwall: Kumma juttu miten meidän ipana ei enää pulauttele juuri yhtään eikä oikeastaan paljoa edes itke (siis yhteensä alle 30 min per päivä mikä ilmeisesti on todella vähän) kun äiti on imetysdieetillä! :O :D

Niin joo ja tosiaan, samaa oon itekin ihmetelly, mitä hepankekkaa se muille kuuluu imetänkö vai en. Haluavatko kenties maistiaiset? :p
 
Viimeksi muokattu:
Ei meillä oo tullu kukaan kukaan kyselly kiinteistä. Paitsi alkuun eräs sukulainen alkoi äpiseen jotain imetyksestä. Vanhempi nainen ja oikeen vanahan aikanen. Eniten just alussa suoraansanottuna v*tutti kun porukka kyseli miks en imetä. Eiköhän ole jokaisen oma asia miten lapsesa ruokkii...? Argh. :stick:

Meillä on 3kk lähtien pikkumies nukkunut omassa huoneessa ja pari viikkoa tästä eteenpäin jätti yösyönnit pois. Tässä olimme mummolassa yötä ja "jouduimme" samassa huoneessa nukkumaan. Tuntuu etten osannut nukkua ja joka pikku ähinään heräsi. Onneks se oli vaan yksi yö :D

Tuosta itkusta... Meillä voisin sanoa, että poika ei itke. Mun täti kuuli esim. toissapäivänä kun poika itki. :D Ja tädin kans nähdään todella usein.
 
Rokotuksista: olen Maddin kanssa samaa mieltä, että ei ihan sokkona kannata kaikkea purematta niellä, mitä neuvolat ym yleiset tahot tuputtaa. Minäkin jaoin täällä annettavat perusrokotukset kahteen eri osaan vaikka yleensä ne annetaan kaikki samalla kertaa. PCV rokote on kuulemma aika voimakas, joten halusin antaa sen erillään noista muista. Alkuun vähän marisivat vastaan, että kun yleensä annetaan kaikki samalla kertaa, mutta kyllä ne sitten kiltisti suostu mun ehdotukseen, kun eihän ne sitä oikein kieltääkään voi eikä mikään lakikaan käske kaikkia rokotuksia samalla kertaa antamaan.

Juuri viime viikolla poika sai juuri tuon PCV-rokotteen eikä saanut siitä mitään oireita!

Mä olen sitä mieltä, että rokotukset on ok ja hyödyllisiä, jos niitä on testattu tarpeeksi pitkään (vuosikymmeniä!) ja hyöty-haitta suhde on hyvä. En esim antaisi vasta muutamia vuosia sitten käyttöönotettuja rokotuksia, kun niistä ei mielestäni ole tarpeeksi näyttöä pitkällä aikavälillä. Näkihän tuosta muutama vuosi sitten vallinneesta sikainfluenssarokotteesta johtuneesta narkolepsiaepidemiastakin, ettei kaikki rokotukset olekaan niin vaarattomia kuin meille uskotellaan. Toisekseen jotkin rokotteet tepsivät vain johonkin tiettyyn virustyyppiin vaikka samaa sairautta voi aiheuttaa kymmenen muutakin virusta. Mä voisin tästä asiasta jauhaa vaikka kuinka paljon, mutta tässä nyt lyhyesti mun näkökanta rokotuksiin.
 
No niin nyt on sitten käyty ottamassa ne rokotukset. Molemmissa reisissä komeilee laastarit, neiti oli niin reipas! Taisi itsellä olla rankempi kokemus. Pituus 66cm ja paino 6385g. Pituuskäyrä jatkuvassa nousussa kun taas paino jatkuvassa laskussa:/ en kuitenkaan jaksa olla huolissani kun neiti on niin hyväntuulinen ja kasvua kuitenkin tapahtuu!
Rokotuksista ei ole aikaisemmin tullut oikeastaan mitään muuta kuin uneliaisuutta, noh neiti nukkui viime yönä 21-4.30 (!!) mutta tän päivää on ollut hieman kitisevä ja 'kuumeinen'. Varsinaista kuumetta ei ole mutta lämpö on noussut normaalista melkein 2 astetta niin varmasti vaikuttaa olotilaan. Saa nähdä kuinka ens yö menee?!

Tuosta painosta piti vielä sen verran mainita...jäi ihmetyttämään kun neuvolassa sanoivat että voitaisiin lisätä kiinteiden määrää ja aloittaa puuron syönti,jos paino lähtisi niiden myötä nousuun. Onko niin että jos imettää ja paino ei nouse 'kunnolla' niin käskevät antamaan kiinteitä? Kun kuulemma (meidän neuvolan sanoin) se korvike ei enää 'kasvata' neitiä tarpeeksi niin pitää antaa kunnon ruokaa? Tiedä mikä on todellinen laita, tänään annettiin sitten puuroa aamulla ja illalla, illalla sitä syötiin oikein innolla:)
Onko muilla ollut muutoksia päiväunissa? Meillä vielä vähän aikaa sitten nukuttiin päivällä omassa sängyssä ilman ongelmaa,nyt viikon verran kun olen yrittänyt laskea neitiä sänkyyn niin kauhea itku, ei halua sylistä pois:( vaunuissa sitten kyllä nukkuu:) on se vaan toisaalta niin hellyttävää kun äidin sylissä on niin hyvä olla <3
 
paivih, samaa mieltä että on jokaisen perheen oma asia imetetäänkö vai annetaanko korvikkeita. Itse en kuitenkaan todellakaan silti sanoisi että on aivan sama kummin tehdään! Tämä ei kyllä ole totta, rintamaidon hyödyt korvikkeisiin nähden ovat selkeästi isommat.

Titti, aika samoilla linjoilla ollaan rokotuksissa. Aattelin että viitosrokote laitetaan ehkä nyt mutta just tuo pneumokokkikonjugaatti sitte myöhemmin. Meillä neitillä muutenkin immunologisia ongelmia selkeästi, allergioita, joten en halua rasittaa ja riskeerata rokotuksilla - niistä kun ei todella tiedetä kovin hyvin vieläkään :stick: Suurimmalla osalla haitat voivatkin jäädä pieniksi mutta entäs niillä joilla on alttiutta sairastua immunologisiin sairauksiin? :( Oon niin tyytyväinen että se rota jäi ottamatta tässä tilanteessa, se sisältää kuitenki eläviä viruksia. Miten aiotte tehdä kausi-influenssapiikin kanssa? Tuosta en vielä tiiä mitä oikeen tekis.

Neitoperho87, hyvä että meni hyvin!
Meillä tosiaan noi piikit edessä vielä - samoin jännitys siitä miten tyttö on kasvanu, varsinkin kun viimeks oli vähän vähemmän tullu erityisesti just painoa. Pieni notkahdus on ilmeisesti tyypillistä rintaruokituilla just tuossa 3-4 kk kohdalla mut nyt pitäis näkyä selkeä nousu sitte painossa. Oon kotona mittaillu ja punninnut digivaa'alla mut vähän epätarkkojahan noi saattaa olla. Veikkaus on että nyt on tullu hyvin kasvua, olisko nyt jopa 68 cm ja 7,8 kg? Pianhan tuo selviää neuvolassa, ei kauaa pietä hullua jännityksessä :LOL:

Olen siinä käsityksessä että maidon tulisi olla lapsen pääasiallinen ravinnonlähde ensimmäisen vuoden ajan, imeväisikähän se on vielä menossa :) Siinä on kuitenkin ne rasvat ja proteiinit, soseet harvoin sisältävät paljon kumpaakaan ja hiilarit eivät ole kuin energialisä, eivät kasvavien rakennuspalikoita. Itse lisäisin omalla kohdallani imetystä, pulloruokituillakin pitäisin riittävät maitomäärät mukana ja kiinteissä lisäisin vähän tuhdimpia juttuja kuten rasvaa ja proteiinia (esim. liha, kala, avokado). En itekään usko että kenenkään kasvu paranee pelkillä kasvis- tai hedelmäsoseilla. En tiedä mitä kiinteitä teille suositeltiin mutta valitettavan monet ammattilaisetkaan eivät tunnu tuota käsittävän saatikka sitte sitä että imetyksellä olevien kohdalla on paljon järkevämpää tehostaa imetystä ku antaa soseita. En tajua mistä noita epäpäteviä neuvolantätejä oikein sikiää. Toivottavasti teillä lähtee tytön paino reippaasti nousuun, jos ei muuten niin äidin mielenrauhan vuoksi :)

Täällä on vähän masista, mies on tyytymätön parisuhteeseen :( Ja ei, kyse ei ole seksistä - olisikin, sen kyllä korjaisin käden käänteessä :p Meillä ei oikein vuorovaikutus nyt suju, ite olen äkkipikainen ja muutenkin puhetyyli on topakampi kuin mun ukkelilla. Sille tulee heti ahdistus kun ärsyynnyn jostain ja itteä turhauttaa ku joutuu jatkuvasti hirveästi kontrolloimaan että en puhuisi yhtään pontevasti enkä yhtään antaisi itteni ärsyyntyä. Toinen ongelmakohta on se että itse joustan omasta täysin olemattomasta vapaa-ajastani jotta mies saisi kuntouttaa mielenterveyttään ja ajan ukkelia omiin harrastuksiin aina välillä ja annan sen muutenkin tehdä vähemmän kotitöitä ja vastaan mielelläni ite niistä vähän enemmän. Silti kun eilen pyysin että hän välillä kattois tyttöä, joka ei oikein saanu nukahdettua, tuo kehtas alkaa valittaa ettei kerkiä saunaan kun ei ees puolta tuntia oo sellaiseen aikaa :O Siitä se sitte loukkaantu kun siihen ite vähän kipakammin totesin et no onhan sulla ollu monta puolta tuntia vapaata aikaa tässä illan aikana (toinen siis istuskeli tietokoneella kun ite hoidin tyttöä ja kotia). Kuulemma on alkanu puolison valinta mietityttää, välillä tunnekylmyyttäkin. En saanu sitte oikein nukuttua :( Enkä millään ymmärrä mikä sille on nyt tullu, voiko työuupumus tehä tollastakin :( Toinen juttu on että mies on ikänsä pelännyt isäänsä ja sen suuttumista ja pohdin että laukaiseeko mun "normaali" asioista ärsyyntyminen (siis se että sanon painokkaammin, en siis huuda tai paisko tavaroita tms. raivoa) sillä jonkin ahdistusreaktion...? Tai onko tää nyt vain sitä että mies reagoi siihen että olen väkisinkin paljon kiinni vauvassa..? En vain pysty käsittämään mitä osaisin muuttaakaan :( Anteeksi pitkä avautuminen, enpä oikein kehtaa muuallakaan tästä puhella... huoh. Nyt vaan oon tsempannu itteni niin että pääasia hoitaa tyttö ja nauttia siitä kuten ennenkin ja olla siinä hetkessä välittämättä muusta, mies joutaa odottamaan vuoroaan kunnes tyttö nukkuu, tytön kuullen en rupia keskustelemaan saati riitelemään.
 
  • Tykkää
Reactions: Titti.
Neitoperho87: en olisi huolissani vähäisestä painonnoususta. Joinakin kuukausina tulee enemmän pituutta ja vähemmän painoa ja päinvastoin. Ja varsinkin, jos imettää, niin 3-6 kk aikoihin on ihan normaalia pieni notkahdus painon kehityksessä verrattuna korvikeruokittuihin. Minäkin tehostaisin imetystä ensin ja katsoisin mihin se johtaa. Ja vasta toisena vaihtoehtona lisäisin kiinteitä.

Maddi: voihan olla, että sun miehes tuntee jääneensä vähän toiselle sijalle sun elämässä tällä hetkellä ja "protestoi" (ehkä tiedostamattaankin?). Mäkin olen huomannut, että miehet ei yleensä huomaa kuinka hirveä määrä työtä on pitää koti kunnossa ja siistinä ja pyörittää arkea!!! Nykyään mäkään en malta rauhoittua ja levähtää vaan löydän aina jonkun asian, joka pitää tehdä just sillä hetkellä. On siivousta, sängyn petausta, astianpesukoneen täyttöä ja tyhjennystä, pyykkikonerumbaa ja ruokaostosten tekemistä, ruoanlaittoa ja siinä "sivussa" sitten se itse vauvan hoito ja viihdyttäminen.

Meillä kehitytään ihan hirmuista vauhtia. Tänään poika nousi jo lähes konttausasentoon, jalat koukkuun vatsan alle ja nojaa suoriin käsivarsiin :O kohta tulee kiire kerätä kaikki vaaralliset pienet esineet lapsen ulottuvilta!
 
Viimeksi muokattu:
Titti, joo voi olla... Sanoi kyllä jo heti seuraavana aamuna, että oli vain niin uupunut että puhui mitä sattuu :stick: No, sellaista se on, yhdessä ollaan ja toisemme joudutaan hyväksymään jotta yhdessä pysytään kuten kuitenkin ilmeisesti nyt molemmat hyvin vakavasti oikeasti halutaan. Varmaan eläkeiässä naureskellaan näille :LOL:

Meilläkin on alettu mennä mahalleen laskettaessa välillä polvilleen :O Ja mahallaan ollessaan nostaa pyllyään tosi pystyyn ja hiukan ryömii taas. Mut saa ny nähä milloin tosissaan lähtee liikkeelle. Jännityksellä seurataan tota kehitystä, pääasia et menee eteenpäin tai ei ainakaan taaksepäin :D

Äh, en ainakaan huomannu enkä nyt muistakaan et kerroinko jo jossain viestissä miten tyttö oppi anoppilan ruokapöydässä päristelemään ja sylkemään metrin päähän :LOL: Nyt tekee sitä jatkuvasti ja sitä innokkaammin mitä enempi yleisöö :D Hohhoi :D
 
Kyllä tuo neiti vaan on jo niin iso ja reipas!
Innosta piukeana seisoo jalat tönkkönä ja haluaa nähdä KAIKEN... pää kääntyy kun ympärillä olevat asiat kiinnostavat! Huomaa että hereilläoloaika vie paljon enemmän energiaa kuin aikaisemmin ja väsähtää parin tunnin hereillä olon jälkeen:)

Kiva kuulla Maddi että teillä arki jälleen 'sujuu', kai se vaan kuuluu normi parisuhteeseen että on ylä-ja alamäkiä.

Titti: enpä taida kovin huolissani olla. Niin kauan kun neiti on näinkin tyytyväinen niin olen itsekkin! Kun katson omaa nvlakorttia niin mun ja neidin kasvu on niin lähellä toisiaan ja itse olen ainakin omasta mielestäni normaali:) :)

Ai niin, olisko yöunet kuitenkin pitenemään päin kun koko viikon ollaan nukuttu 21-4/5:) wohoo!!
Niin ja jännä juttu tänään: neiti kakkaa yleensä n 2x viikossa :/, tänään sitten pusersi jonkin aikaa ja kakka oli todella kiinteä klöntti, johtuu varmaan puurosta kun mitään muuta uutta ei olla lisätty ruokavalioon. Taidan antaa huomenna vähän luumusosetta, ei kuitenkaan varmaan ihan kiva kun kakka kovassa.
Neitoperho87 ja neiti pari päivää vaille 5kk
 
Ylihuomenna meidän tyttö on 6kk. Ihan uskomatonta! Joka päivä pitää ihmetellä miten siitä pienestä kääryleestä, joka ei edes katsettaan osannut kohdistaa, on voinut kasvaa niin lyhyessä ajassa tuollainen pieni ihminen!
Meillä on nyt kolmisen päivää ruoka maistunut ihan eri tavalla kuin tähän saakka. Siis tarkoitan kiinteitä. Rintamaitoa on mielestäni kulunut reippaan kuukauden ajan ihan hurjia määriä. Päättelen siitä, että tissillä ollaan useammin kuin aikaisemmin. Mutta vitsi miten ihana tunne se oli, kun tyttö söi kaiken syötetyn soseen yksi päivä! Tähän asti soseiden syöminen on ollut sitä, että tyttö maistaa yhden lusikankärjellisen ja jos on jotain hyvää hedelmää, niin niitä menee pari lisää, mutta kasvissoseita ei ole uponnut sitä yhtä lusikan kärjellistä enempää. Sormiruokana on uponnut paremmin, mutta sitä määrää on vaikea arvioida. Nyt muutamana päivänä itsetehtyä sosetta on uponnut ehkä sellainen 1/3 pilttipurkista. Nyt siis soseidenkin syöttäminen tuntuu ihan eri tavalla mielekkäältä, vaikka ajattelinkin jossakin kohtaa unohtaa soseet ja hoitaa ruokailut vallan sormisyömisenä.

Meillä neuvolassa on annettu itse harkita tuo kiinteiden aloitus. Periaatteessa suositeltu täysimetystä 6kk saakka, mutta sanottu myös, että kiinteiden aloitus etenee toisilla niin hitaasti, että jos aloittaa vasta silloin 6kk, niin voi joutua parikin kuukautta totuttelemaan niihin ennen kuin syöty määrä alkaa olla sellainen, että siitä on vauvalle lisäenergiaksi. Ja meillä meni kyllä nyt reilu kuukausi, ennen kuin oikeasti alettiin syömään. Tähän saakka se oli selvästi vaan maistelua.

Juhannuksen aikaan pieni sairastui kurkunpääntulehdukseen. Mies on jo kolme flunssaa tms. sairastanut tässä vauvan aikana, joten olisikin ollut ihme, jos tuoltakin taudilta olisi tyttö säästynyt. Oli kyllä tosi kurja tauti sen ensimmäisen yön, kun pieni huusi ihan kauhuissaan ja henki kulki aina vaan huonommin. Nenä oli ihan tukossa ja yskä ja itku sellaista vinkuvaa haukkumista. Kyllä vähän säikäytti. Lääkärissä käytiin, mutta eipä siihen mitään lääkettä ole. Tarkastettiin vaan että korvat ja keuhkot on ok. Lääkäri käski pitää pientä hyvin puettuna viileässä, jotta hengittäminen on helpompaa. Tuo viileys ei kyllä juhannuksena asettanut mitään haastetta =) Ja höyryhengitystä suositteli myös kylppärissä sekä nenän niistämistä. Onneksi tuosta taudista on jo selvitty!

Hampaita ei näy eikä kuulu, mutta ihan kaikkea pureskellaan pikku ikenillä. Jokeltelu ja kiljahtelu on ihan jatkuvaa. Välillä tulee niin osuvia "tokaisuja", että tuntuu siltä, että toinen oikeasti osallistuu keskusteluun. Tyttö menee mahalla ollessaan hieman leveään konttausasentoon ja heiluttaa siinä itseään eestaas. Tosi hauskan näköistä ja tyttö on ihan innoissaan. Lattialla osataan peruuttaa, mutta eteenpäin ei vielä juuri päästä kuin vahingossa. Nopein tapa liikkua on pyörähtää samaan suuntaan mahalta selälle ja mahalle ja selälle. Ei voi kyllä hetkeksikään enää jättää yksin keskelle sänkyä, kun heti rullataan kohti reunoja. Yhtenä aamuna puhaltelin kevyesti tytön kasvoille ja päähän ja toinen rupesi heti matkimaan! Nyt se puhaltelee vähän väliä ja pitää vielä sellaisen puuh-äänen samalla! Syöttötuolissaan osaa myös taputtaa pöytään, kun eka näyttää mallia. Niin suloista!

Parhaat ja siis pisimmät päiväunet otetaan kantorepussa. Siinä nukutaan jopa parin tunnin päikkyjä. Omassa pinnasangyssä unet on max. 30min. Vaunuissakin nukutaan jonkin verran, mutta vaatii liikkeen luonnon helmassa. Paikoillaan ollen tai liikenteenmelussa unet on sen 30min. Yöunet on nyt muutaman päivän olleet klo 22-4.30. Tissittelyn jälkeen nukutaan kolmisen tuntia ja vielä yksi tunti lopuksi. Ihan tyytyväinen olen tuohon.

Perjantaina olisi sitten se 6kk neuvola. Uskon, että painoa olisi tullut nyt reippaammin kuin viimeksi, sen verran on rintamaito maistunut. Omaan silmäänkin tyttö näyttää hieman pulskistuneen.

Pohdin kiinteiden osalta, että kun sitten pitäisi jossakin kohtaa ottaa kalakin mukaan ruokavalioon, niin mitä kalaa ja miten valmistettuna? Itse tulee syötyä pääasiassa haukea ja kuhaa, kun mies kalastaa, mutta ilmeisesti noita ei vauvoille suositella. Ja oletteko perehtyneet millä yrteillä ym. mausteilla vauvojen ruokia voisi turvallisin mielin maustaa?

-Burmilla ja tytsy ihan juuri 6kk
 
Jopas meidän palstalla on hiljaista:/ kaikilla taitaa vaan olla kiirusta pikkuisten kanssa:)
Mulla alkaa mennä hermo näiden kesä säiden kanssa...meilläpäin ainakin sataa joka päivä!! Sais jo se aurinko tulla esiin niin voisi neidin kanssa lähteä ulos hetken mielijohteesta ilman pukemisrumbaa!

Pakko avautua kun saan heittää omat kasvatusmottoni ulos ikkunasta...kiinteiden syömisessä on tapahtunut jotain?! Meillä neiti ei huolinut hedelmäsoseita aikaisemmin, vaan veteli vihanneksia oikein mielellään. Tätä äitiä ei haitannut yhtään sillä enemmin kunnon ruoka kuin makea. No, Aloitettiin viime viikolla puuro neuvolan suosituksesta- ollaan syöty vadelma-mustikka kaurapuuroa...jonka myötä neiti on nyt sitten ilmeisesti päässyt makean makuun;) varsinainen ruoka ei nyt sitten tunnu enää maistuvan ilman äidin sirkustemppuja:/ lähinnä naurattaa kun neiti työntää kielen ulos ja nostaa katseen kattoon ja päästää niin omituisia ääniä "yööööök" tyylillä:)
Kävin tänään ostamassa kaupasta jotain mannapuuroa joka maistuu toivottavasti vähemmän makeammalle. Oletteko muut tehneet itse puuron? Mietin vain kuinka sen saa niin sileäksi? Mitenkä se lihan lisääminen ruokiin on muuten onnistunut, onko hyviä vinkkejä?
Täällä muuten kaikki ennallaan:)
 
Sama täällä, sadekelit ni ei tuu lähettyy. Neitihän paistuis jos vaunujen päälle iskis vielä muovisen sadesuojan. Kantorepussa kulkis varjon alla mut ei nuku koska saa siinä liikaa ärsykkeitä. En nukkuis itekään... :D Ollukin nyt vähän levotonta ku neiti ei nukahda kovin hyvin muutenkaan päivllä. Yöllä vaatii yhä nopean tissittelyn pari kolme kertaa.

Aikaisin tänä aamuna meni kyllä ukkoon hermo kun olin neitiä nukuttamas tissille sängyllä ja toinen tuli siihen "No niin mä lähen nyt" ja antoi pusut, myös neitille joka nukahtamispisteessä. Havahtu sit silmät suurenä töllisteleen ympärilleen eikä rauhottunu enää ollenkaan pitkälleen. Kyllä harmitti :stick:

Meillä mennään yhä täysimetyksellä, neiti oli kuukaudessa saanu niin hyvin kasvuakin et tuntuis hölmöltä turhaan vielä kiinteitä. En ota niistä stressiä, rintamaidollakin pärjää pitkälle. Eikä mitään pitkiä totutteluaikoja minusta tarvi, vauva sylkee kiinteät pois kunnes on valmis syömään ja siihen asti äidinmaito riittää kyllä.

Ei kai puuron tarvi viiskuiselle olla enää ihan sileääkään? :O
 
Ainii, unohtu äsken...

Burmilla, syön ite lähinnä lohta ja sitä voi antaa. Kuhaa ehkä, en muista sen olevan kiellettyä, mut en ite antais haukea. En syö itekään :D Eikö siihen kerry raskasmetalleja?

Neitoperho87, lapsilla ja ehkä ihmisillä yleensä on perusmieltymys makeaan. Luulenpa että riittää kun lapsi saa totutella kaikkeen eikä saa erikseen sokeria.
 
Meillä ei oo täällä ees satanu. Muuten vaan ollu niin hemmetin kylmää.

Meillä tuli eilen 6kk ikää ja jostain kumman syystä ruoka eikä maito oikein meinaa maistua. Ihan sama mitä yrittäs antaa. Muutama lusikallinen sosetta ja maitoa jonkun verran. Noh, ehkä on vaan joku vaihe. Eikä meillä vieläkään syödä kaupan ruokasoseita. Tarkoitus olisi lähteä käymään reissussa, mutta vissiin saa ottaa pottukattilan mukaan :D

Minä oon tehny kokoajan meijän pojalle oikeista kaurahiutaleista puuroa. En oo tehny hienojakoista, ettei tule niitä sihtikurkkuongelmia. Ja hyvin uppoo. Mannapuurookin on joskus syöty. Mutta jos haluat sileän puuron, niin vedä sauvasekoittimella ryynit ihan jauheeksi.

Muuten meillä mennään samaa rataa. Pikkumies on oikein iloinen ja tyytyväinen pikkumies. Mielellään katselee mitä ympärillä tapahtuu ja touhuaa lattialla. Hermo vaan palaa, kun eteenpäin ei pääse ;)
 

Yhteistyössä