Miruliini, voi millasia unia oot nähnyt.. kyllä se vaan niin on, että tää kaikki tunkee kyllä uniinkin. Toivotaan, että ne unet aiheutui jotenkin siitä, että siellä pienen pieni alkio kiinnittyy ja alkaa kohta osoittamaan merkkejä itestään. =) Mä olen myös lueskellut joskus koko pinoja läpi ja on vaan aika hienoa aistia sieltä virtuaalimaailmasta se onnistumisen riemu ja positiivisuus ja se haaveiden käyminen toteen (tietty rankalla työllä ) . Siitä tulee itellekin valtaisan hyvä olo. Ja sitten ei voi olla näkemättä sitä kipua ja tuskaa, kun ilo vaihtuu suruun ja pettymykseen... Siihen kun ei löydä selitystä eikä sitä pysty ymmärtämään kaiken sen jälkeen. Olen kuitenkin sitä meiltä, ettei me rakkaat siskot saada ajatella niitä tulevia vastaoinkäymisiä nyt vielä etukäteen, vaan on tosiaankin ajateltava kaikkia niitä mahdollisuuksia, joita meillä on vielä edessä. Niitä on! =) Meidän on vaan uskottava tän kaiken kannattavan, sillä uskon, että kuka tahansa meistä voi sanoa olleensa valmis näihin kokemuksiin, kun jonakin päivänä sylissä tuhisee se oma pieni nyytti. :flower:
Tiiti, :hug: :hug: ja aivan oikeaan paikkaan purit oloasi. Me täällä kestetään ja jaksetaan se vallan mainiosti, ja mikä tärkeintä, me pystytään ymmärtämään, miltä susta tuntuu. Toivottavasti teillä eiliset keskustelut kotona helpotti molempien oloa. Ja siitä toisesta ihmisestä ei vaan saa päästää irti, ei saa. Tämän taistelun ei saa antaa tulla itselle tärkeimmän ihmissuhteen väliin. Kuten
mmm kirjoitti, niin myös meillä km lisäsi vaan ennestään sitä yhteenkuuluvuutta ja jotenkin teki tästä tiimistä taas vahvemman taisteluparin - varsinaiset Dempsey ja Makepeace, jos joku muistaa...
Ja tänä aamuna kun kuuntelin ystävää, joka etsii yhä vaan 15 vuoden jälkeen sitä puolisoa rinnalleen ja sitä "oikeaa" ihmistä, jota ei vaan löydy, niin tuli mieleen, että kuinka raskasta sen täytyy olla. Ja se taisto pitää käydä ihan yksin. Tottakai ystävät on olemassa, mutta silti se sielunkumppani puuttuu ja sen löytyminen voi olla todellakin vaikeaa. Ei ole ketään, jonka kanssa jakaisi kaiken. Ja johon voisi luottaa kuin seinään. Ton ongelman miettiminen teki tästä omasta lapsettomuusongelmasta pikkuriikkisen pienemmän. Sillä vaikkei lapsia nyt meille ikinä suotaisi, niin silti mulla on olemassa se ihminen, jota tarvitsee eniten. Hautaan saakka. Ja elämä voi sitten jatkua silti, eikä tarvitse olla yksin.
Nyt vaan voima :hug: kaikille teille ja nää mummot tarpoo etiäpäin, toivottavasti iltapäiväksi luvatun lumimyrskyn jälkeen myös lumessa!
Kurreliini