Tämä parisuhde tukehduttaa minut!

[Ahdistunut]

Olen ollut reilut seitsemän vuotta naimisissa mieheni kanssa ja meillä on viisivuotias lapsi. Mieheni on n. 10v. minua vanhempi yritysjohtaja. Itse olen akateeminen ylempi toimihenkilö. Meillä on yhteinen talous ja molemmilla hyvät tulot, mutta miehelläni suuremmat kuitenkin.

Rakastan miestäni ja käsittääkseni hänkin minua, mutta hyvin itsekkäällä tavalla. Hän dominoi ja päättää kaikesta: hän puuttuu siihen, mitä puen, syön ym. Päätöksiä ei tehdä yhdessä, vaan mies jyrää toiveeni ja ajatukseni lähes huomaamattaan. Saattaa kysyä toiveitani ja tekee aina - lähes poikkeuksetta - oman toiveensa mukaisesti.

Tämä on johtanut siihen, että ensin yritän pitää puoleni (en ole mikään heikko myötäilijä, vaikka joustava olenkin itse ), sitten alistun ja masennun. Nykyisin tuntuu, etten voi hengittää ja olen pettynyt ja katkera. Mietin eroakin, koska asiasta puhuminen ei johda mihinkään. Mieheni on hyvin itsekäs ja kokee valtatappiona kaikki tilanteet, joissa jonkun muun toive tulee toteutetuksi.

parikäyntejä on ollut ja siellä terapeutti on hyvin nähnyt ja oivaltanut tilanteen. Hän on kommentoinut asiaa suoraan ja yrittänyt motivoida miestä muutokseen asiassa - turhaan... Tuloksena on kauniita lupauksia, muttei aitoa muutosta.

Mitä ihmettä voisin vielä yrittää, kun en haluaisi erota (yksi ero takana pitkästä aiemmasta liitosta ), mutta en myöskään uupua täysin, kun tuntuu, ettei minua ole enää olemassakaan?

 

["vieras"]

Sano miehelle et lakkaa olemasta yritysjohtaja kotona ja et sinä et ole hänen alaisensa. Älä masennu miehen ongelmakäyttäytymisen takia. Silloin erotaan jos on tarve, eikä muutosta synny. Ei edellinen ero ole syy jatkaa paskassa suhteessa ja alistettuna, vai onko muka? Käytä akateemisia aivojas nyt.

 

[Ahdistunut]

[QUOTE="vieras";23284927]Sano miehelle et lakkaa olemasta yritysjohtaja kotona ja et sinä et ole hänen alaisensa. Älä masennu miehen ongelmakäyttäytymisen takia. Silloin erotaan jos on tarve, eikä muutosta synny. Ei edellinen ero ole syy jatkaa paskassa suhteessa ja alistettuna, vai onko muka? Käytä akateemisia aivojas nyt.[/QUOTE]

Olen samaa mieltä. Minulla osui tosi ankea tuuri aiemmassa erossa. Luulin, että eroamme sopuisasti, mutta exälleni tuli extra-mustasukkainen uusi puoliso ja vaikka pysyin tosi etäällä ja toimin itse fiksusti, lapseni kärsivät ja minä myös. Tämä on vaikuttanut siihen, että kynnys erota on tosi suuri. Olen tosiaan jo aika masentunut ja ahdistunut tilanteesta. En pysty - enkä halua muuttua - alistuvaksi ja aivottomaksi ihmiseksi. En tiedä, ehkä ero kuitenkin olisi paras ratkaisu, koska mies ei näytä muuttuvan.

 

["vieras"]

Ainoa mahdollisuus on erota. Eivät ihmiset muutu.

 

["vieras"]

Olen samaa mieltä. Minulla osui tosi ankea tuuri aiemmassa erossa. Luulin, että eroamme sopuisasti, mutta exälleni tuli extra-mustasukkainen uusi puoliso ja vaikka pysyin tosi etäällä ja toimin itse fiksusti, lapseni kärsivät ja minä myös. Tämä on vaikuttanut siihen, että kynnys erota on tosi suuri. Olen tosiaan jo aika masentunut ja ahdistunut tilanteesta. En pysty - enkä halua muuttua - alistuvaksi ja aivottomaksi ihmiseksi. En tiedä, ehkä ero kuitenkin olisi paras ratkaisu, koska mies ei näytä muuttuvan.

Ymmärtäisin että et ole taluodellisesti miehestä riippuvainen se antaa liikkumavaraa. Jos masennut ja ahdistut tilanne huononee huononemistaan, vaikka olisit kuinka järkevä ihminen, siitä sitä on vaikea nousta, varsinkin jos tilanne edelleen jatkuu. Sun pitää nyt ajatella itseäs koska miehesi ei selvästi tajua tilannetta. Ota jonkinlainen aikalisä, breikki, ja yritä päästä yli tuosta edellisestä epäonnistumisesta, se on mennyttä. Tulisiko väliaikainen ero kysymykseen missä voisit tunnustella elämää vailla ahdistusta? Jos miehesi tajuaa tilanteen vakavuuden , hän suostuu jos ei tajua, olette jo totaalisen eron partaalla muutenkin.

 

[Ahdistunut]

[QUOTE="vieras";23285050]Ymmärtäisin että et ole taluodellisesti miehestä riippuvainen se antaa liikkumavaraa. Jos masennut ja ahdistut tilanne huononee huononemistaan, vaikka olisit kuinka järkevä ihminen, siitä sitä on vaikea nousta, varsinkin jos tilanne edelleen jatkuu. Sun pitää nyt ajatella itseäs koska miehesi ei selvästi tajua tilannetta. Ota jonkinlainen aikalisä, breikki, ja yritä päästä yli tuosta edellisestä epäonnistumisesta, se on mennyttä. Tulisiko väliaikainen ero kysymykseen missä voisit tunnustella elämää vailla ahdistusta? Jos miehesi tajuaa tilanteen vakavuuden , hän suostuu jos ei tajua, olette jo totaalisen eron partaalla muutenkin.[/QUOTE]

Taloudellisesti, tiedollisesti ja taidollisesti pärjään taatusti yksin lasteni kanssa. Olisin varmaan vain niin kovasti toivonut tämän suhteen / avioliiton olevan toimiva, että olen liian kauan jatkanut ja toivonut muutosta. Ulkopuoliset tulevat taas tuomitsemaan eron "kunnollisesta ja tunnollisesta, kiltistä" puolisosta. Eiväthän muut näe, miten vähän minulla on tilaa ajatella, elää, osallistua yhteisiin päätöksiin ja ylipäänsä olla MINÄ. Muut näkevät kauniin kodin, kivat lapset ja tyylikkään itsevarman miehen. Minulla ei onneksi edelleenkään ole huono itsetunto tai edes harhaa siitä, että minä olisin ongelman syy. Olenhan kaikin keinoin, jämäkkyydellä, joustavuudella, neuvottelemalla ja ongelman käsittelemisellä yrittänyt saada tilannetta lievittymään.

ehkä jokin pieni ero ensialkuun antaisi molemmille tosiaan aikaa ajatella. Voisi käydä niinkin, että minä en edes haluaisi takaisin kullattuun lintuhäkkiini ;(.

 

["vieras"]

Kuulostaa kolmenkympin tms. kriisiltä. Miettisit luultavasti samoja asioita, vaikka miehesi olisi toisenlainen esim. liian kiltti, sohvaperuna tai täysin sun talutushihnassa.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";23285372]Kuulostaa kolmenkympin tms. kriisiltä. Miettisit luultavasti samoja asioita, vaikka miehesi olisi toisenlainen esim. liian kiltti, sohvaperuna tai täysin sun talutushihnassa.[/QUOTE]
Ei siinä välttämättä ole kyse mistään tarkoituksettomasta ohimenevästä kriisistä, vaan siitä, että aikuistuuja alkaa ymmärtää itseään ja elämäänsä. Ei sitä pidä yrittää tukahduttaa.

 

["vieras"]

Taloudellisesti, tiedollisesti ja taidollisesti pärjään taatusti yksin lasteni kanssa. Olisin varmaan vain niin kovasti toivonut tämän suhteen / avioliiton olevan toimiva, että olen liian kauan jatkanut ja toivonut muutosta. Ulkopuoliset tulevat taas tuomitsemaan eron "kunnollisesta ja tunnollisesta, kiltistä" puolisosta. Eiväthän muut näe, miten vähän minulla on tilaa ajatella, elää, osallistua yhteisiin päätöksiin ja ylipäänsä olla MINÄ. Muut näkevät kauniin kodin, kivat lapset ja tyylikkään itsevarman miehen. Minulla ei onneksi edelleenkään ole huono itsetunto tai edes harhaa siitä, että minä olisin ongelman syy. Olenhan kaikin keinoin, jämäkkyydellä, joustavuudella, neuvottelemalla ja ongelman käsittelemisellä yrittänyt saada tilannetta lievittymään.

ehkä jokin pieni ero ensialkuun antaisi molemmille tosiaan aikaa ajatella. Voisi käydä niinkin, että minä en edes haluaisi takaisin kullattuun lintuhäkkiini ;(.

Olet itsenäinen. Älä ajattele sitä mitä muut ajattelevat ja kyllä ihmiset tajuavat että täydellisestä liitosta ei erota, vaikka miehesi keräisikin pisteet. Ymmärrän että ulkopuolinen paine voi olla kova. Ajattele vain itseäsi. Kerran se kirpaisee ja sitten tulevaisuus näyttää paremmalta ja sitä on vielä paljon.

 

[nöppäri]

No miksi ostat esim asusteita joista et itse halua?
Lähde siitä liikkeelle, että teet itseäsi koskevat asiat/päätökset kuten itse haluat. Ymmärsin teksitäsi niin, että rahasta ei ole kiinni, olet vaan alistunut "kohtaloosi".

Ei varmasti ole helppoa sille toisellekkaan osapuolelle, mutta nyt onkin kyse sinusta, jos ei asiat siltikään muutu, eikä keskustelut auta, vaihtoehdot on aika vähissä. Joko ketät ja jäät, tai lähdet ja alat elää elää tavalla joka on sinule hyväksi.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";23285397]Ei siinä välttämättä ole kyse mistään tarkoituksettomasta ohimenevästä kriisistä, vaan siitä, että aikuistuuja alkaa ymmärtää itseään ja elämäänsä. Ei sitä pidä yrittää tukahduttaa.[/QUOTE]

Sitähän mä just yritin sanoo!

 

[savannan/milannan kohtalo]

Mulla tuli heti mieleen, ett jonkun vuoden päästä savanna tekee samanlaisen aloituksen =(

 

["vieras"]

Mulla tuli heti mieleen, ett jonkun vuoden päästä savanna tekee samanlaisen aloituksen =(

Tällä ihmisellä ja tilanteella tuskin on yhteistä mainitsemasi sekoilijan kanssa.

 

["vieras"]

Alat nyt vaan päättämään asioista, ja sanomaan miehelle vastaan. Ja tuomaan todella selvästi oman mielipiteesi esille. Ehkä se alkaa tajuta että nyt on muutoksen paikka.

Miten mies sitten reagoi jos sinä laitat kovasti vastaan? Ettei hänen päätös menekään heti läpi?

 

["Lellu"]

Mieti, miksi alistut miehesi tahtoon. Puolisoasi et voi muuttaa, voit muuttua vain itse. Joko lähdet tai alat pitää puolesi ja katsot mitä tapahtuu.

 

[Ahdistunut]

[QUOTE="vieras";23285372]Kuulostaa kolmenkympin tms. kriisiltä. Miettisit luultavasti samoja asioita, vaikka miehesi olisi toisenlainen esim. liian kiltti, sohvaperuna tai täysin sun talutushihnassa.[/QUOTE]

Tarkennan sen verran, että olen iältäni 40++ ja aika lailla jalat maassa-tyyppi. Elämä on opettanut paljon asioista ja tuonut nöyryyttä asioihin. Sikäli olet oikeassa, että n. 30v:na tapahtunut eroni sisälsi kuvaamiasi piirteitä.

minulle riittäisi mieheltä vähän enemmän joustoa ja vähän vähemmän dominointia. En halua jyrätä tai tulla jyrätyksi, vaan uskon molemminpuoliseen toisen huomioimiseen ja asioista keskustelemiseen asiasta riippuen.

 

[Ahdistunut]

[QUOTE="vieras";23285491]Alat nyt vaan päättämään asioista, ja sanomaan miehelle vastaan. Ja tuomaan todella selvästi oman mielipiteesi esille. Ehkä se alkaa tajuta että nyt on muutoksen paikka.

Miten mies sitten reagoi jos sinä laitat kovasti vastaan? Ettei hänen päätös menekään heti läpi?[/QUOTE]

Esimerkki: tänään kysyin häneltä, mitä ajattelee päivän aikatauluista. Hän ehdotti, että minä voisin päättää. Kerroin sitten, miten voisimme tehdä. Hän yksinkertaisesti ohitti toiveeni ja ikäänkuin unohti pyytäneensä mielipidettäni ja saneli, mikä ohjelma on.

kovan jänkkäämisen jälkeen - joka voi pikkuasiaankin liittyen viedä helposti 1-2h - joko alistun tai mies marttyyrina ja valittaen ja suuren tappion kokeneena, suostuu huomioimaan toiveeni.

Mistään kohtuuttomista toiveista ei kohdallani ole kysymys. Joku kysyi, miksi suostun siihen, että mies puuttuu vaikkapa henkilökohtaisiin hankintoihini. Mies saattaa esimerkiksi ilmoittaa myyjälle ykskantaan, että "tämä otetaan!" Tyypillisesti naismyyjät vain tyytyvät tähän ja pakkaavat ostoksen. Joskus sanoin, että katsoisin muutakin, mutta mieheni on aika vakuuttava ja myyjä totesi hymyillen, että tämä on kyllä paras valinta.

korostan, että pidän puoliani, olen jämäkkä enkä mikään hissukka. Mieheni kanssa se vain vaatii ihan tolkuttomasti energiaa ja lannistaa huomata, että omalle puolisolle minun toiveeni tai ajatukseni eivät merkitse paljoakaan.

 

[Ahdistunut]

No miksi ostat esim asusteita joista et itse halua?
Lähde siitä liikkeelle, että teet itseäsi koskevat asiat/päätökset kuten itse haluat. Ymmärsin teksitäsi niin, että rahasta ei ole kiinni, olet vaan alistunut "kohtaloosi".

Ei varmasti ole helppoa sille toisellekkaan osapuolelle, mutta nyt onkin kyse sinusta, jos ei asiat siltikään muutu, eikä keskustelut auta, vaihtoehdot on aika vähissä. Joko ketät ja jäät, tai lähdet ja alat elää elää tavalla joka on sinule hyväksi.

Jäin miettimään kohtaa "Ei varmasti ole helppoa sille toisellekaan osapuolelle". Mitä ajattelit ?

 

[Ahdistunut]

Kiitokset hyvistä vastauksista. Toki tulee surullinen olo tilanteesta, mutta ajatus vahvistuu siitä, että MUUTOS on tultava. NÄIN ei yksinkertaisesti voi enää vuosien jälkeen jatkaa.

 

[nojaa]

No en mä nyt ihan ymmärrä, miten mies voi määrätä sun syömisiä esim.? Menet kauppaan, ostat mitä haluat ja tulet kotiin ja syöt. Vai fyysisestikö se estää sua syömästä? Silloinhan se on jo pahoinpitelyä. Sanoisin miehelle että nyt naama umpeen, jos se mun syömisistä alkaisi valittaa. Sorry mutta en millään usko, että olet korkeasti koulutettu nainen.

 

[Ahdistunut]

No en mä nyt ihan ymmärrä, miten mies voi määrätä sun syömisiä esim.? Menet kauppaan, ostat mitä haluat ja tulet kotiin ja syöt. Vai fyysisestikö se estää sua syömästä? Silloinhan se on jo pahoinpitelyä. Sanoisin miehelle että nyt naama umpeen, jos se mun syömisistä alkaisi valittaa. Sorry mutta en millään usko, että olet korkeasti koulutettu nainen.

Ok. Usko pois. Olen kyllä ja jatkokoulutettukin. Niin oli mieheni ex-vaimokin ja oli kuulemma paljon "tyytyväisempi" ja alistuvampi.

mieheni haluaa vaikuttaa siihen, mitä ja milloin syödään tai ylipäänsä tehdään yhtään mitään. Henkisenä väkivaltana kyllä hetkittäin tämän koen. Toki syön, mitä haluan, milloin haluan. Äh. Tätä on varmaan hankala kuvata ja minusta tulee ihan luuseri-mielikuva. Pääasia, että monille ydinasia valkeni hyvin.

 

[dfdf]

En minäkään ymmärrä, miten mies voi määrätä syömisistäsi tai pukeutumisestasi. Käy kaupassa ilman miestäsi ja osta sieltä haluamasi vaatteet ja ruoat. Sitten vain laitat ne päällesi ja syöt ruoat. Jos mies urputtaa asiasta, niin sanot vain, että päätät itse omasta pukeutumisestasi ja syömisistä, etkä sinäkään puutu hänen asioihinsa.

Anna miehen tehdä asioita yksinään, jos hän jotain haluaa, mutta sinä et. Ja tee sinä myös asioita yksin. Ei kaikkea tarvitse tehdä symbioosissa toisen kanssa.

Sinusta todellakin tulee luuseri-mielikuva.