Kyllähän sinunkin on ymmärrettävä, että kun rahaa ei ole jaettavaksi, niin sitä ei voida jakaa. Ja kun maa on velkaantuntu siksi, että rahaa on jaettu holtittomasti sellaiseen, mihin ei ole varaa, niin ainut ratkaisu on tehdä leikkauksia? Eikö niin?
Suomen talous lähti taantumaan 2023 osaltaan Marinin hallituksen toimien vuoksi. Tilannetta pahensi se, että sen sijaan, että Marin olisi tehnyt mitä olisi pitänyt, eli alkanut sopeuttaa taloutta, se otti ylimäärin velkaa ja lisäsi kestäviä menoja velkarahalla. Ei tässä ole mitään epäselvää.
Sipilän johtaman hallituksen aikana työllisyys lähti nousuun ja taloudessa oli vahva nousujohdanne. Marin hyppäsi puikkoihin, kun kaikki oli hyvin, vasemmistohallituksen jäljiltä kaikki alkoi kuitenkin luisua alamäkeen. On totta, että korona asetti varmasti haasteista, mutta se hoidettiin huonosti ja Marin teki useita huonoja ratkasuja, kuten sote.
Kuten jo aiemmin sanoin, ETLA ja EVA ovat tehneet laskelmat marinin kauden lisätyöpaikoista tilastokeskuksen datan perusteella ja näistä työpaikoista 70% oli julkisen puolen paikkoja. Ei siinä ole mitään epäselvää.