A
apua
Vieras
Meidän 6v tyttö, aina ollu vatsaongelmainen, ihan syntymästä saakka, allergioitakin löytynyt ensipäivistä asti, on nyt alkanut todella hankalaksi. Hoikka tyttö on mutta ruoka on maistunut aina, suurinpiirtein kaksin käsin lappanut aina ruokaa suuhun ja vähän päälle.
Kolmisen viikkoa sitten alkoi valitella toisinaan vatsaansa, jos ajattelee pitemmältä ajalta, on tuota vatsavaivaa ollut varmaan jo vuoden, mutta todella harvoin, pari kertaa aamulla yökkinyt kivun (? ) takia. Mutta tosiaan nyt kolme-neljä viikkoa on ollut vatsavaivoja useammin, kipua joka ei kuitenkaan häiritse normaalielämää, yhden kerran rupesi yöllä oksentamaankin.
Parin viikon ajan on syönyt huonosti, ennen putsasi lautasen huolellisesti, sitten alkoi mennä enää puolet, nyt tuskin koskee ruokaansa enää. Alkaa vain itkeä että maha kipeänä ja menee suorastaan hysteeriseksi jos yritän pakottaa edes maistamaan vähän ettei nälkään kuolisi. Kun ruoantyrkytys loppuu, jatkaa elämää niinkuin ei mitään, leikkii normaalisti eikä valita vatsaa. Aina vain ruoka-aikana.
Sen sijaan söisi muuten vaan esim mustikoita ja jugurttia, hapankorppua, kuivia muroja ja jäätelöä, niistä ei valita koskaan. Juo myös normaalisti.
Paino ei ole mielestäni laskenut mutta silti on laihtunut.
Ajattelin että jännittää esikouluun menoa ja sieltä tullessa onkin selittänyt että on syönyt siellä hyvin jne, mutta jäipä kiinni valehtelusta, tunnusti ettei ole oikeastaan sieläkkään syönyt. :/
Huomenna soittoa lääkäriin, tämä saa nyt stopin. Neuvola ei oikein ollut innokas 6v tarkastuksessa puuttumaan asiaan, jännitystä vain tarjosivat syyksi. Mutta ideoita kaipaan, missä voisi olla vika?
Napaa osoittaa kun kysyn missä kipu tuntuu. Lisäksi on sanonut ettei pysty joitakin ruokia nielemään koska ne jää kurkkuun kiinni, mutta se on hänellä aina se viimeinen oljenkorsi jolla pääsee ruokapöydästä pois.
Allergiat on parantuneet aika hyvin, enää ole kuin muutama ruoka-aine joita on vältetty. Ei ole ummetusta eikä ripulia, kakka on normaalin värinen jne.
Tällä äidillä vaan alkaa olla todella iso huoli
Mielessä käyneet syövät ja kasvaimet ja syömishäiriöt ja kaikki.