Tällä äidillä loppuu nyt konstit kesken eskarilaisen kanssa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja apua
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

apua

Vieras
Meidän 6v tyttö, aina ollu vatsaongelmainen, ihan syntymästä saakka, allergioitakin löytynyt ensipäivistä asti, on nyt alkanut todella hankalaksi. Hoikka tyttö on mutta ruoka on maistunut aina, suurinpiirtein kaksin käsin lappanut aina ruokaa suuhun ja vähän päälle.
Kolmisen viikkoa sitten alkoi valitella toisinaan vatsaansa, jos ajattelee pitemmältä ajalta, on tuota vatsavaivaa ollut varmaan jo vuoden, mutta todella harvoin, pari kertaa aamulla yökkinyt kivun (? ) takia. Mutta tosiaan nyt kolme-neljä viikkoa on ollut vatsavaivoja useammin, kipua joka ei kuitenkaan häiritse normaalielämää, yhden kerran rupesi yöllä oksentamaankin.

Parin viikon ajan on syönyt huonosti, ennen putsasi lautasen huolellisesti, sitten alkoi mennä enää puolet, nyt tuskin koskee ruokaansa enää. Alkaa vain itkeä että maha kipeänä ja menee suorastaan hysteeriseksi jos yritän pakottaa edes maistamaan vähän ettei nälkään kuolisi. Kun ruoantyrkytys loppuu, jatkaa elämää niinkuin ei mitään, leikkii normaalisti eikä valita vatsaa. Aina vain ruoka-aikana.
Sen sijaan söisi muuten vaan esim mustikoita ja jugurttia, hapankorppua, kuivia muroja ja jäätelöä, niistä ei valita koskaan. Juo myös normaalisti.
Paino ei ole mielestäni laskenut mutta silti on laihtunut.

Ajattelin että jännittää esikouluun menoa ja sieltä tullessa onkin selittänyt että on syönyt siellä hyvin jne, mutta jäipä kiinni valehtelusta, tunnusti ettei ole oikeastaan sieläkkään syönyt. :/
Huomenna soittoa lääkäriin, tämä saa nyt stopin. Neuvola ei oikein ollut innokas 6v tarkastuksessa puuttumaan asiaan, jännitystä vain tarjosivat syyksi. Mutta ideoita kaipaan, missä voisi olla vika?

Napaa osoittaa kun kysyn missä kipu tuntuu. Lisäksi on sanonut ettei pysty joitakin ruokia nielemään koska ne jää kurkkuun kiinni, mutta se on hänellä aina se viimeinen oljenkorsi jolla pääsee ruokapöydästä pois.

Allergiat on parantuneet aika hyvin, enää ole kuin muutama ruoka-aine joita on vältetty. Ei ole ummetusta eikä ripulia, kakka on normaalin värinen jne.

Tällä äidillä vaan alkaa olla todella iso huoli :( Mielessä käyneet syövät ja kasvaimet ja syömishäiriöt ja kaikki.
 
Alkuperäinen kirjoittaja äiväle:
vie lapsi lääkärille, kun olet kerran huolissasi.
en kauaa katselis itse....

Sepäs se. Oikeastaan tähän ongelmaan herättiin vasta nyt, kun kesäloman aikana tyttö ollut paljon mummolassa jne, siinä loman lopuksi sitten oli puhetta mummonkin kanssa ja huoli heräsi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja -:
Menkää ihmeessä käymään lääkärissä. Kuulostaa kummalta. Jos allergiat on kuitenkin poissuljettu, eli ei voi olla kurkun turpoamista tms ne nielemisvaikeudet?

Tyttö on aina reagoinut iholla allergioihin, ja olen kurkkuun katsonut useita kertoja eikä siellä ole silminnähden mitään näkynyt. Ja me syödään kuitenkin ihan perusruokaa, nuoremman lapsen allergioiden takia, eli mausteet ym poissa käytöstä kuten myös erikoisemmat ruoka-aineet.
 
Ja siis itselläni kävi mielessä josko olisi joskus tarttunut joku isompi ruokapala kurkkuun ja jäänyt joku kammo jota ei osaa selittää ja nyt keksii syitä ettei tarvisi syödä. :/
Nuo oksentelut on tapahtuneet lähinnä niin että ei ole illalla suostunut syömään iltapalaa ja uskoisin että nälkäänsä yökkii.
 

Yhteistyössä