H
"huhhuh"
Vieras
Ihan vähän ot, mutta pakko sanoa kun olen tätä ihmetellyt aina. Nimittäin tuota rollon ostosten määrää. Yhdeksän pussia ruokaa?! Viidelle ihmiselle?? Ja siis tää määrä ilmeisesti haetaan useamman kerran kuukaudessa. Viikottainko?
Me ollaan viisihenkinen perhe, jossa kaikki lapset alkaa olla murrosiässä ja siis suursyömäreitä. Mä pyrin tekemään isommat ostokset kerran viikkoon, mutta siltikään mulla ei ikinä ole kuin korkeintaan neljä (väljästi pakattua) pussillista ruokaa. Ja niissä on vihannekset, hedelmät, juurekset, lihat, kalat, leivät jne. Meillä syödään terveellisesti, joka päivä tehdään lämmin ateria, on aamu-ilta- ja välipalat ja herkkujakin kerran viikkoon, mutta silti en ole ikinä ostanut kaupasta kerralla yhdeksää (!!) pussia ruokaa :O
Jouluna teen kaiken alusta lähtien itse, ja ruokapöytä on runsas ja notkuva, enkä mä edes silloin ole onnistunut ostamaan tuollaista määrää ruokaa! Että mä en käsitä, minne rollo sitä ruokaa kantaa? Roskiin? Ja millähän rahalla, jos kerran maitokin pitää lantrata? Itse sentään tienaan suhteellisen hyvin, eikä ruokakaupassa tarvitse ikinä laskea hintoja, mutta silti yhdeksän pussia ruokaa ei ole edes kovin halpa kertaostos!
Mä oon niin hämmentynyt :O