Taksikuski veti kokonaisen herneenpalon nenäänsä, otti koville kun asiakas oli oikeassa =)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Rollolainen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Mitä sitten vaikka oliskin kiinni asenteesta? Eivät kävelleet niin eivät kävelleet, piste.

Luitko aloittajan viestiä ollenkaan? Sun jutut on todella epäloogisia.

Kuten sanoin viestissäni, en tulisi vittuilemaan taksilla menemisestä, koska se on jokaisen oma valinta, mutta koska Rollolainen itse sanoi, etteivät VOINEET kävellä, tai olisi ollut mahdotonta tai vastaavaa, niin päätinpä huomauttaa, ettei 2 km ole mikään hullun pitkä matka terveelle ihmiselle kävellä kassien kanssa.
 
[QUOTE="vieras";29101921]Jos mulla olisi itseni lisäksi neljä kantajaa, niin olisin. Mulla oli kaupungissa asuessa parin kilometrin kauppamatka, enkä vähistä rahoistani halunnut laittaa taksiin. Hiki siinä tuli, kun oli mukana ison repun lisäksi kasseja käsissä, mutta esimerkiksi pyörää taluttamalla (tarakalle kiinni iso paperisäkki tai muu isokokoinen ostis), kasseja roikkumaan pyörän sarvista sai hommaan vähän helpostusta, ei tarvinnut käsissä kantaa kaikkea. Talvella pulkan kyytiin mikä ei mahdu reppuun. Tulipahan hyötyliikuntaakin :)[/QUOTE]

Nyt mä tajusin. :D
 
[QUOTE="Vieras";29101932]Luitko aloittajan viestiä ollenkaan? Sun jutut on todella epäloogisia.

Kuten sanoin viestissäni, en tulisi vittuilemaan taksilla menemisestä, koska se on jokaisen oma valinta, mutta koska Rollolainen itse sanoi, etteivät VOINEET kävellä, tai olisi ollut mahdotonta tai vastaavaa, niin päätinpä huomauttaa, ettei 2 km ole mikään hullun pitkä matka terveelle ihmiselle kävellä kassien kanssa.[/QUOTE]

Sori sori sori, mulla meni vieraat sekaisin. Nöyrimmät anteeksipyyntöni puuttumiseeni.
 
Mä en vieläkään tajua tuota ruuan hamstrausta 9 kassia kauhea määrä.

Jos joskus pääsee autolla kauppaan, niin kannattaahan silloin ostaa mahdollisimman paljon sellaista mikä säilyy, jottei itse tarvitse kantaa niin paljon sitten kun käy kaupassa kävellen :) Mut täytyy sanoa, että mä olen kuvitellut aina et rollolaisella olisi paljon pitempi matka noihin kauppoihin, kun olen lukenut noista niiden ruokakauppasysteemeistä.
 
Aika pitkän kiertotien kautta on kuski kyllä kiertänyt. Eikö lähtömaksut ole jo nykyään 7e-8e luokkaa? Eli jos sen matkan on ennen tullut kympillä, niin lähtömaksun jälkeen se 2km on maksanu sen 2e-3e ja tuo kiertotie olis maksanu 5e lisää. Kuski on siis kiertäny sen kahden kilsan päälle vielä noin 4km ylimäärästä?
Melko puuhaa..
 
Eihän taksikuskit ole mitään järjen jättiläisiä, eivätkä useinkaan tajua olevansa palveluammatissa. Taksin on ajettava suorinta tietä eikä kierrettävä maita mantuja.
 
no koska meidän osoite on se YY tie, ei XX tie, vaikka sinne ajetaankin sen YY-tien kautta.

Mutta jos sinne XX tielle haluat, niin sanot taksikuskille osoitteeksi sen XXtien, vaikka asuisittekin YYtiellä ja tarkennat sitten perillä, mihin jättää. Tai jos ilmoitat sen YY tien, niin annat taksin viedä sitten sinne, etkä urputa.

Tai hankit niillä taksirahoilla perässä vedettävän ison mummokärryn ja käyt lenkillä siellä kaupoissa vähän useammin, niin ei tarvitse kantaa, eikä tarvitse taksia tilailla.
 
[QUOTE="joopa";29102024]Eihän taksikuskit ole mitään järjen jättiläisiä, eivätkä useinkaan tajua olevansa palveluammatissa. Taksin on ajettava suorinta tietä eikä kierrettävä maita mantuja.[/QUOTE]

Niinpä. bussikuskinkin on muuten palattava takaisin, jos asiakas vaatii, vaikka asiakas olisi itse myöhästynyt, vaikka sitten bussi olisi loppupaäääs minuuttitolkulla myöhässä. jso asiakas on sisäll linaj-autoasemalla, miten kuskai voi tietää että hän on menossa paikanB- edeleenkään bussikuskilla ei osaa lukea keneknkään ajatuksia. Eränkin kerran mies jotunut jonkun mummon takia ajamaan takaisin.
 
[QUOTE="joopa";29102024]Eihän taksikuskit ole mitään järjen jättiläisiä, eivätkä useinkaan tajua olevansa palveluammatissa.[/QUOTE]

Totta, tässäkin tapauksessa ihan tarvittiin ravitsemusliikkeen henkilökunta kertomaan TAKSIKUSKILLE että seteli olikin vain muistilappu. Muistilapun puolella oli 500 euron tunnus, mutta toisella puolella vain teksti "this is a fake." :laugh: :laugh:



Mies ajeli taksilla rahatta – tarjosi maksuksi muistilappua - MTV3.fi - Uutiset - Rikos
 
[QUOTE="vieras";29102056]Mutta jos sinne XX tielle haluat, niin sanot taksikuskille osoitteeksi sen XXtien, vaikka asuisittekin YYtiellä ja tarkennat sitten perillä, mihin jättää. Tai jos ilmoitat sen YY tien, niin annat taksin viedä sitten sinne, etkä urputa.

Tai hankit niillä taksirahoilla perässä vedettävän ison mummokärryn ja käyt lenkillä siellä kaupoissa vähän useammin, niin ei tarvitse kantaa, eikä tarvitse taksia tilailla.[/QUOTE]

voi kuule tulee sitä siellä kaupoissa käytyä silti ihan monta kertaa viikossa, kun maito on loppu, vihnnekset tai hedelmät loppu jne.
toki järkevää täyttää pakastinta ja kuivatuotteita, silloin kun on rahaa... Mitäs jos jostain syystä jäis rahat saamatta? Ruoka ei ainkaan saa loppua. ja olenpa huomannut että näin säästää paljon, ei tu niin paljon heräteostoksia, kun ei käy päivittäin kaupassa.
 
"kuljettaja valitsee asiakkaan kannalta edullisimman ja tarkoituksenmukaisimman reitin, jos asiakas jättää valinnan kuljettajalle, tai ajaa asiakkaan ehdottamaa reittiä."

Ote taksilaista.

Mitä epäselvää tässä nyt on, asiakas saa määrätä reitin mitä ajetaan, kunhan se on sallittu reitti. Ja tuohan oli, joten nyt kaikki mussuttajat, hiljaa.
 
[QUOTE="vieras";29102081]Sä olet kyllä tyypillinen esimerkki ihmisestä joka tekemällä tekee elämästään vaikeaa. :D Ihana elämä![/QUOTE]

Ei vaan pitää oikeuksista kiinni ;)
Tiedätkö että näiden jotka uskaltaa sen valituksen ääneen sanoa ja antaa palautteena he petaavat myös sen tien sinullekin että sinuakaan ei mahdollisesti kusetettaisi ;)
Mutta jos sinulle nyt on aivan sama maksatko vaikka pyykinpesuaineestasi sen hyllyn kulmassa lukevan 3,50
vai sen 10€
kun myyjä nyt tarvi vähän palkan lisää niin ok maksa sitten jatkossakin
mutta älä tule sanomaan ettei muillakaan ole oikeutta tai lupaa tai asiaa valittaa
kun ei saa mahdollisesti nyt esimerkki tuotteena pyykkipesuainetta luvatulla hinnalla.
 
voi kuule tulee sitä siellä kaupoissa käytyä silti ihan monta kertaa viikossa, kun maito on loppu, vihnnekset tai hedelmät loppu jne.
toki järkevää täyttää pakastinta ja kuivatuotteita, silloin kun on rahaa... Mitäs jos jostain syystä jäis rahat saamatta? Ruoka ei ainkaan saa loppua. ja olenpa huomannut että näin säästää paljon, ei tu niin paljon heräteostoksia, kun ei käy päivittäin kaupassa.

Ette käy päivittäin kaupassa mutta silti "ihan monta kertaa viikossa". Logiikka?
 
[QUOTE="joopa";29102024]Eihän taksikuskit ole mitään järjen jättiläisiä, eivätkä useinkaan tajua olevansa palveluammatissa. Taksin on ajettava suorinta tietä eikä kierrettävä maita mantuja.[/QUOTE]

Kyllä ne useimmiten on ne asiakkaat jotka ei mitenkään erityisemmin älyllä loista.
 

Yhteistyössä