Takertuvan tuttavuuden kanssa menee hermot

["Rebecca"]

Huuda sille mä vihaan sua enkä halua nähdä sua enää ikinä ja lepääse poskelle. Sen luulisi tepsivän! Tepsi ainakin mun siskoon, ei ole näkyny moneen kuukauteen.

Se hullu lehmä hylkäsi minut!

 

[vieras**]

vaikka olisi neurologinen ongelma, ei se tarkoita että sun pitää sietää sitä "kaveria" josta et ilmeisesti edes pidä.

 

[apuaetsivä]

Ei voi olla ylivoimaisen vaikeaa sanoa, että EN HALUA. Ei siinä mitään tekosyitä tarvitse keksiä. Sanot vaan, että et halua häntä luoksesi tai ettet halua lähteä ostoksille.

Kieltävän vastauksen saadessaan hän alkaa kysellä "No miksi ei käy?" "Mitä muuta sulla on?". Jos mulla on jokin meno, hän kysyy että milloin se loppuu että nähdään sitten sen jälkeen. Joskus olen suivaannuttuani sanonut ettei nyt huvita niin sitten hän kysyy että miksi ei huvita ja jos toistan tuon että no ei nyt vaan huvita niin hän jatkaa kyselemistä niin kauan että päädyn keksimään jonkun tekosyyn, tyyliin "on menkat ja olen väsynyt" ym.

Jos sanon etten halua lähteä kaupoille, hän ehdottaa sitten jotakin muuta tekemistä.

Toki voin sanoa etten halua tavata häntä, mutta sitten hän ilman muuta alkaa kysellä että no miksi et jne. "EN NYT VAAN HALUA TAVATA SUA PISTE!" tai "EN NYT VAAN HALUA TAVATA SUA KOSKA OLET ÄRSYTTÄVÄ" taas on tuntunut liian jyrkältä sanoa. Enkä nyt luuriakaan viitsisi korvaan lyödä.

Tällä kaverillani on taustalla mielenterveysongelmia eikä hirveästi kavereita. Siksi olen sitten niljamaisesti vain päätynyt välttelemään häntä tai sitten tekosyiden loppuessa ja osittain velvollisuudesta/säälistä suostunut pitkin hampain tapaamaan. (Oikeastaan tällaista välttelemiskäytöstä olen huomannut yhdessä toisessakin yhteisessä tutussamme.) Kyllähän minä häntä voinkin tavata joissain yhteisten tuttujen iltamissa ja ehkä harvakseltaan jopa muulloinkin, mutta juuri tuo ripustautuminen sekä oletus, että olen hänelle selityksen velkaa jos en joskus pystykään näkemään saa karvani pystyyn ja hänen nimensä vilkkumassa kännyn näytössä verenpaineeni taivaisiin.

Toisaalta, nyt kun on selvää ettei tuo paikkakunnan vaihdos tuonut muutosta ongelmaan, olen ajatellut, että täytyy olla suorempi, muuten tämä kestää loputtomiin. Mutta miten toimia niin ettei välit mene kokonaan? Kun tapaan häntä (ja se on oikeasti ihan ok) joka tapauksessa muutaman kerran vuodessa yhteisten tuttujen kautta mutten haluaisi mitään kahdenkeskistä tapailua sen enempää...

 

["jenni"]

Kuulostaa siltä että tää kaverisi olis aspergerhenkilö.Voisko olla?Vilkase vaik netistä oireet.Kuulostaa just meidän lapselta.Itse eivät ymmärrä mitä he muka tekee väärin ku yrittävät vaan olla sosiaalisia.

 

[apuaetsivä]

[QUOTE="jenni";30089544]Kuulostaa siltä että tää kaverisi olis aspergerhenkilö.Voisko olla?Vilkase vaik netistä oireet.Kuulostaa just meidän lapselta.Itse eivät ymmärrä mitä he muka tekee väärin ku yrittävät vaan olla sosiaalisia.[/QUOTE]

Itse olen epäillyt add/adhd -ongelmia, mutta tiedä häntä. Toki ymmärrän, että mikä hänellä ikinä onkaan tai vaikkei mitään häiriötä olisikaan, ei hän tahallaan ärsytä, ei tietenkään.

Mutta oli miten oli, kemiat eivät vaan mene yksiin ja suunnitelmani siitä, että annan tuttavuuden vain kuivua hiljalleen kasaan sen sijaan että sanon suoraan etten pidä hänestä, ei ole toiminut. Nyt olen huomannut että jotta viesti menisi perille, tälle kaverille tosiaan täytyy suoraan sanoa etten pidä hänestä.

Huomasin, että tekstini herätti myös aika paljon vihan tunteita. Kai teillä muillakin on joku ärsyttävä työkaveri/sukulainen/naapuri/kaverinkaveri ym. jonka kanssa tulee kyllä tarvittaessa esim. työn puitteissa tai sukujuhlissa toimeen muttei halua sen läheisempää tuttavuutta? Vai väittääkö joku että voisi läheisemmin kaverustua aivan kaikkien tapaamiensa ihmisten kanssa? Jos naisen ei tarvitse ottaa ensimmäistä vastaan tulevaa hänestä kiinnostunutta miestäkään, niin miksi toisaalta jokaisen vastaantulevan naisen kanssa olisi oltava valmis muitta mutkitta ystävystymään?

Entäpä sitten jos tuo ärsyttävä tyyppi sitten tykästyisi teihin ja haluaisi viettää vapaa-aikaansa kanssanne, niin todellako suoraan sanoisitte että "kuulepas, nyt on niin etten minä halua olla sinun kanssasi sen enempää tekemisissä kun en pidä sinusta". Jos näin, ihailen suoruuttanne.

Huh, olen paahtanut tässä koko illan, taitaa nukkumatti kutsua...

 

[MrsBean harmaana]

Kuulostaa siltä, että olet kohteliaisuuttasi antanut hänen ymmärtää sinun pitävän samoista asioista kanssaan. Siitä kuvittelee sinun haluavan olla ystävä. Ensi kerralla kun tapaatte, niin ilmaise omat ajatukset ystävällisesti ja selkeästi. Jos olet erimieltä jostain tai toisen toiminta häiritsee, niin sano se. Hän huomaa kyllä sitten että ajatusmaailmat ei kohtaa. Tai kun hän soittaa ja pyytää ostoksille, niin tekosyiden sijaan ehdota jotain sinun mielipuuhaa yhteiseksi tekemiseksi, jos hän kieltäytyy ehdota samantien jotain toista lempipuuhaasi, sitten pääsetkin itse ääneen toteamaan hänelle, että teillä taitaa olla nykyään hieman eri kiinnostuksen kohteet..

 

[vierass]

Ei tarvitse sanoa arsytat minua, vihaan sinua jne. Voi sanoa, etta olemme liian erilaisia, kiitos ei nahda, minulla on jo paljon ystavia ja vahan aikaa, ihan mita vaan. Aloittaja oletko ajatellut, etta sinulla olisi asperger? Vahan kaavamaiselta ja "kadettomalta" kuulostaa tuokin, jos vuosikausia junnataan samassa.

 

[vierass]

Ja tuosta suuttumisesta, sinahan ansaitset sen ja kaverillasi onkin syyta olla sinuun pettynyt. Etta ihan turha yrittaa valtella sita.

 

["Huhhuh"]

Mulla on ollut parikin tommosta takertujaa ongelmana taannoin.
Toisen kanssa kesti vuoden päästä hänestä eroon. Toki siinä oli mukana pari muutakin ystävääni jotka halusivat vain päästä hänestä eroon.
Hän oli muuten samanlainen kuin tuo sinun "katri" mutta lisäksi saattoi tulla nukkumaan sohvallesi, syödä kaapistasi jne. Ja minulla sentään oli perhekin jo tässä vaiheessa.

Eroon pääseminen vei vuoden. Nyt tajusi lopullisesti kun kieltäydyimme menemästä porukalla tyypin polttareihin/häihin.
Viimeinkin. Vapaus!

 

[Voi avutonta!]

Niin, meillä on siis yhteisiä kavereita joiden kautta näemme joka tapauksessa ehkäpä pari kolme kertaa vuodessa. En siis haluaisi suututtaa tuota kaveria lopullisesti, tiedän että tulemme esimerkiksi syksyllä luultavasti olemaan samoissa tupareissa.

Ja kuten kirjoitin, on hänen näkemisensä silloin tällöin ihan ok, kun olemme esimerkiksi kaveriporukalla jossakin syömässä. Kyllä minä hänen kanssaan toimeen tulen tarvittaessa.

Mutta en halua loppuikääni joutua teeskentelemään että haluaisin sen enempää viettää aikaani hänen kanssaan tai että haluaisin olla sen läheisempi ystävä hänen kanssaan.

Et halua "loppuikääsi joutua teeskentelemään että haluaisin sen enempää viettää aikaani hänen kanssaan..." NO HERRAN JESTAS ÄLÄ SITTEN VIETÄ!! Miksi vastaat hänen puheluihinsa? Vai tuleeko hän teille ikkunasta sisään ja pakottaa sinut kahville tms? Herran jestas, miten joku voi olla noin avuton? Jos ei halua tavata jotain ihmistä, ei tapaa. Niin yksinkertaista. Eikä puheluihinkaan ole pakko vastata. Mikäs tässä nyt on niin vaikeaa???

 

[apuaetsivä]

Et halua "loppuikääsi joutua teeskentelemään että haluaisin sen enempää viettää aikaani hänen kanssaan..." NO HERRAN JESTAS ÄLÄ SITTEN VIETÄ!! Miksi vastaat hänen puheluihinsa? Vai tuleeko hän teille ikkunasta sisään ja pakottaa sinut kahville tms? Herran jestas, miten joku voi olla noin avuton? Jos ei halua tavata jotain ihmistä, ei tapaa. Niin yksinkertaista. Eikä puheluihinkaan ole pakko vastata. Mikäs tässä nyt on niin vaikeaa???

Olen muutaman kerran tehnyt niin etten vaan vastaa puhelimeen mutta sitten hän alkaa soitella kahta kauheammin kunnes monen päivän puhelimen soimisen jälkeen kyllästyn ja vastaan. Tai joskus kun en ole vastannut tekstariin hän soittaa perään että saitko sitä tekstaria.

Sen olen tässä vuosien varrella oppinut, että kyseessä on ihminen, jonka kanssa mitkään puhelimeen vastaamatta jättämiset, tekosyiden keksimiset sun muut väistelytekniikat eivät toimi. Hän ymmärtää vain ja ainoastaan suoraa puhetta. Itselleni taas juuri tuo suora puhe on tuottanut ongelmia, en ole oikein hennonut sanoa suoraan että sori sun kanssa ei nyt vaan natsaa. Tosin nyt on käynyt selväksi että suora puhe on ainoa mikä todella pulmaan auttaa ja tämä minun olisi pitänyt älytä jo ajat sitten.

 

[Maa aam]

Minulla ei ole koskaan ollut vastaavaa tilannetta. Olen empaattinen ja ystävällinen, mutta hyvin suora ihminen. Lisäksi arvelen kehoviestintäni olevan sellaista, että se ei kannusta hakeutumaan lähempään kontaktiin ellei toive ole molemminpuolinen. Olen töissä johtavassa asemassa, ja tottakai tulen kaikkien kanssa toimeen ja olen kohtelias. En ole kuitenkaan kovin hyvä small talkissa, joten olen melko asiallinen ja työkeskeinen (töissä siis) kunnes olen tutustunut vähän enemmän. Ja jos joku ei ole minun tyyliseni ihminen, jatkan asiallisella ja ystävällisellä linjalla.

Ystäviä minulla on paljonkin, ja heitä on jäänyt nuoruudesta, opinnoista, työpaikoista. He ovat kaikki sellaisia, joista pidän kovasti, ja tutustuminen syvemmin on tullut ajan kanssa.

Sitten taas ehkä läheisin ystävistäni on superystävällinen, höpöttää kaikille vuolaasti alusta asti, kertoo asioita myös itsestään yms. Hänelle aina silloin tällöin ilmaantuu perässähiihtelijöitä ja esimerkiksi hänen ohjaamansa opiskelijat saattavat pyydellä häntä fb kaveriksi ja pyytää kahville harjoittelun jälkeen. Hän välillä harmittelee niitä, mutta antaa omalla käytöksellään sellaista viestiä, että häneen on helppo tutustua.

En siis olisi varmaan itse koskaan päätynyt tilanteeseesi, mutta ystävääni katseltuani ymmärrän jotenkin, että näinkin voi käydä. Joko jatkat samaan tyyliin, tai sitten alat puhua suoraan. Ei sinun tarvitse sanoa, että en pidä sinusta, en halua nähdä sinua. Voit minusta aina tilanteessa sanoa suoraan. Tyyliin "minä en tällä viikolla voi nähdä sinua, koska minä aion viettää lomaani oman perheen kanssa tekemättä mitään enkä halua sopia tälle viikolle tapaamista kanssasi". Ja niin edelleen.

 

[apuaetsivä]

Ei tarvitse sanoa arsytat minua, vihaan sinua jne. Voi sanoa, etta olemme liian erilaisia, kiitos ei nahda, minulla on jo paljon ystavia ja vahan aikaa, ihan mita vaan. Aloittaja oletko ajatellut, etta sinulla olisi asperger? Vahan kaavamaiselta ja "kadettomalta" kuulostaa tuokin, jos vuosikausia junnataan samassa.

No, ihan täysin samassa ei olla vuosikausia junnattu. Alussa nähtiin enemmän kaveriporukan puitteissa, sen jälkeen kahdestaan useammin mutta sitten nuo kahdestaankin tapaamiset jossakin vaiheessa harvenivat (lähinnä minun innottomuuden takia).

Tällä hetkellä kuitenkin muut tuosta kaveriporukasta ovat saaneet useitakin lapsia tai muuttaneet muualle, kun taas minulla on työttömyydestäkin johtuen aikaa ja koska kaverini haluaa paeta tympeää uutta kaupunkia sekä rakoilevaa avioliittoa, niin hän on viime aikoina alkanut taas sitten ottaa enemmän yhteyttä, vaikka luulin että kaupungin vaihdos olisi aiheuttanut päinvastaista.

En usko kärsiväni sen enempää mistään häiriötiloista, kuin ihan vain suorapuheisuuden puutteesta ja omien rajojen tuntemisen ja pitämisen vaikeudesta osittain kasvatuksenkin seurauksena. Lapsena en saanut suuttua tai itkeä ja väkivaltaisessa avioliitossa eläneeltä äidiltäni opin, että ihmisen täytyy vaan sopeutua ja sietää kaikkea hammasta purren. Nyt aikuisena masennuksen kautta pohjalla käytyäni olen tajunnut kuinka älytöntä sellainen on ja tajunnut, että ihminen saa vetää omat rajat eikä kaikkia tarvitse aina miellyttää. Mutta vielä viisi suotta sitten tuollainen, että sanoisi jollekulle suoraan että hei en nyt halua nähdä kun ei vaan kemiat kohtaa oli ihan ylitsepääsemätöntä.

Syytä on siis toki minussa ja suorapuheisuuden puutteessani, mutta kyllä mielestäni vikaa on myös kaverissani. Yleensä ihmiset osaavat lukea toisiaan sen verran että ymmärtävät sanattomista viesteistäkin asioita ilman ratakiskosta vääntämistä. Itse huomaan kyllä milloin joku on oikeasti kiinnostunut seurastani ja milloin hän on vain tavan mukaan kohtelias tai toisaalta senkin jos joku on vaivaantunut seurassani, vaikka näennäisen hyvin tulisikin toimeen kanssani. Tai vaikka en aina huomaisikaan, niin viimeistään välttelevä asenne ja se, ettei toinen itse ole koskaan aloitteentekijä tapaamisissa kertovat minulle riittävän selvästi, ettei seurani kiinnosta. Näin on käynyt muutaman kerran. Itse en voisi kuvitellakaan roikkuvani jossakussa joka ei itse pidä ikinä yhteyttä minuun, niin itsestäänselvänä pidän ystävyyden vastavuoroisuutta.

No mutta, näin siinä käy, kun ihminen, jolla on suoraan puhumisen kanssa vaikeuksia ja toisaalta ihminen, joka ei muuta kuin suoraa puhetta ymmärrä, kohtaavat

 

[apuaetsivä]

Minulla ei ole koskaan ollut vastaavaa tilannetta. Olen empaattinen ja ystävällinen, mutta hyvin suora ihminen. Lisäksi arvelen kehoviestintäni olevan sellaista, että se ei kannusta hakeutumaan lähempään kontaktiin ellei toive ole molemminpuolinen. Olen töissä johtavassa asemassa, ja tottakai tulen kaikkien kanssa toimeen ja olen kohtelias. En ole kuitenkaan kovin hyvä small talkissa, joten olen melko asiallinen ja työkeskeinen (töissä siis) kunnes olen tutustunut vähän enemmän. Ja jos joku ei ole minun tyyliseni ihminen, jatkan asiallisella ja ystävällisellä linjalla.

Ystäviä minulla on paljonkin, ja heitä on jäänyt nuoruudesta, opinnoista, työpaikoista. He ovat kaikki sellaisia, joista pidän kovasti, ja tutustuminen syvemmin on tullut ajan kanssa.

Sitten taas ehkä läheisin ystävistäni on superystävällinen, höpöttää kaikille vuolaasti alusta asti, kertoo asioita myös itsestään yms. Hänelle aina silloin tällöin ilmaantuu perässähiihtelijöitä ja esimerkiksi hänen ohjaamansa opiskelijat saattavat pyydellä häntä fb kaveriksi ja pyytää kahville harjoittelun jälkeen. Hän välillä harmittelee niitä, mutta antaa omalla käytöksellään sellaista viestiä, että häneen on helppo tutustua.

En siis olisi varmaan itse koskaan päätynyt tilanteeseesi, mutta ystävääni katseltuani ymmärrän jotenkin, että näinkin voi käydä. Joko jatkat samaan tyyliin, tai sitten alat puhua suoraan. Ei sinun tarvitse sanoa, että en pidä sinusta, en halua nähdä sinua. Voit minusta aina tilanteessa sanoa suoraan. Tyyliin "minä en tällä viikolla voi nähdä sinua, koska minä aion viettää lomaani oman perheen kanssa tekemättä mitään enkä halua sopia tälle viikolle tapaamista kanssasi". Ja niin edelleen.

Kiitos ajatuksia herättävästä näkökulmastasi. Varsinkin nuorempana olin päältäpäin kiltin ja hiljaisen oloinen, ehkä vähän epävarma hissukka, ja vaikka nykyään hitusen suorempi ja jämäkämpi olen, niin kanssani on kuitenkin helppo alkaa juttusille. Toisaalta en päästä ihmisiä helposti kovin lähelle.

Monet ihmiset (myös tämä kaverini) ovat itse niin aktiivisia etteivät he ymmärrä, että joillekuille voi olla tärkeää viettää esim. viikonloppua kaikessa rauhassa ilman sen suurempia suunnitelmia ja hän saattaa alkaa kysellä että no mitenkä niin ei ole mitään suunnitelmia että etkö nyt paria tuntia löydä aikaa kahvittelulle. Mutta ehkäpä nämä ovat juuri niitä tilanteita joissa minulla olisi peiliin katsomisen paikka sen jämäkkyyden kanssa. Vaikka syyni kuulostaisi kaverini korvaan kuinka "vääränlaiselta" tai oudolta, tulisi minun pysyä kannassani sen sijaan että alan änkyttäen ja kiemurrellen perustella ja puolustella valintaani.

Toisaalta koska kokemus osoittaa että kuukausienkaan tauot näkemisessä eivät estä häntä ottamasta yhteyttä aina uudelleen ja uudelleen niin luulen kyllä että joudun joka tapauksessa jossakin vaiheessa sanomaan tuolle kaverille ihan suoraan että minua ei nyt vaan kiinnosta tavata häntä niin usein kuin hän haluaisi tavata minua. Toki hän vaatii perusteellisen perustelun että miksi ei, mutta se on sitten sen ajan murhe.

 

["Lissu"]

Hankala tilanne, ymmärrän kyllä että on kiusallista alkaa tässä vaiheessa selittää että en ole koskaan halunnutkaan sinun kanssasi hengailla.

Entä jos sanoisit jatkossa suoraan mutta jättäisit menneet kaivelematta... kyllä mä sanon kavereillekin ihan suoraan että ei sovi tänä viikonloppuna, haluan olla oman perheen kesken ja kesäloman lähestyessä sanoin että en halua sopia etukäteen mitään aikatauluja vaan soittelen sitten jos ja kun oltaisiin joskus tulossa. Mun arkeni on niin aikataulutettua etten todellakaan halua sitä lomalleni, vaan nautin juuri siitä kun kalenteri on tyhjä. Suoraan kun vaan sanoo, niin ei siitä kukaan suutu... ja jos suuttuu, niin onglmahan on ratkaistu.

 

[Sirius-eläin]

Niin, sano vaan että haluat viettää aikaa oman perheen kanssa. Tai yksin. Sulla on omia juttuja ja pidät yksinolosta, etkä nyt halua nähdä. Sano noin joka kerta, älä keksi tekosyitä. Ja siis tosiaan jos soittelee ja viestittelee jatkuvasti, sano että sulla on nyt semmonen kausi että haluat olla ihan rauhassa, siksi et vastaa viesteihin, sori, ei kannata soitella. Jos ei ole muutenkaan mikään kovin hienovarainen ja ajatteleva tyyppi, tuskin miettii tuotakaan sen kummemmin, ja jos miettii, niin sitten miettii. Kukaan muu ei sua pakota ovesta ulos kuin sinä itse.

 

[Jestas]

No, ihan täysin samassa ei olla vuosikausia junnattu. Alussa nähtiin enemmän kaveriporukan puitteissa, sen jälkeen kahdestaan useammin mutta sitten nuo kahdestaankin tapaamiset jossakin vaiheessa harvenivat (lähinnä minun innottomuuden takia).

Tällä hetkellä kuitenkin muut tuosta kaveriporukasta ovat saaneet useitakin lapsia tai muuttaneet muualle, kun taas minulla on työttömyydestäkin johtuen aikaa ja koska kaverini haluaa paeta tympeää uutta kaupunkia sekä rakoilevaa avioliittoa, niin hän on viime aikoina alkanut taas sitten ottaa enemmän yhteyttä, vaikka luulin että kaupungin vaihdos olisi aiheuttanut päinvastaista.

En usko kärsiväni sen enempää mistään häiriötiloista, kuin ihan vain suorapuheisuuden puutteesta ja omien rajojen tuntemisen ja pitämisen vaikeudesta osittain kasvatuksenkin seurauksena. Lapsena en saanut suuttua tai itkeä ja väkivaltaisessa avioliitossa eläneeltä äidiltäni opin, että ihmisen täytyy vaan sopeutua ja sietää kaikkea hammasta purren. Nyt aikuisena masennuksen kautta pohjalla käytyäni olen tajunnut kuinka älytöntä sellainen on ja tajunnut, että ihminen saa vetää omat rajat eikä kaikkia tarvitse aina miellyttää. Mutta vielä viisi suotta sitten tuollainen, että sanoisi jollekulle suoraan että hei en nyt halua nähdä kun ei vaan kemiat kohtaa oli ihan ylitsepääsemätöntä.

Syytä on siis toki minussa ja suorapuheisuuden puutteessani, mutta kyllä mielestäni vikaa on myös kaverissani. Yleensä ihmiset osaavat lukea toisiaan sen verran että ymmärtävät sanattomista viesteistäkin asioita ilman ratakiskosta vääntämistä. Itse huomaan kyllä milloin joku on oikeasti kiinnostunut seurastani ja milloin hän on vain tavan mukaan kohtelias tai toisaalta senkin jos joku on vaivaantunut seurassani, vaikka näennäisen hyvin tulisikin toimeen kanssani. Tai vaikka en aina huomaisikaan, niin viimeistään välttelevä asenne ja se, ettei toinen itse ole koskaan aloitteentekijä tapaamisissa kertovat minulle riittävän selvästi, ettei seurani kiinnosta. Näin on käynyt muutaman kerran. Itse en voisi kuvitellakaan roikkuvani jossakussa joka ei itse pidä ikinä yhteyttä minuun, niin itsestäänselvänä pidän ystävyyden vastavuoroisuutta.

No mutta, näin siinä käy, kun ihminen, jolla on suoraan puhumisen kanssa vaikeuksia ja toisaalta ihminen, joka ei muuta kuin suoraa puhetta ymmärrä, kohtaavat

Näyttää siltä , että jaksat itse kyllä jankata, että ystävässäsi on vika. Jos olet jo huomannut että hän ei ymmärrä rivien välisiä viestejä, miksi jankkaat tässäkin ketjussa rivikaupalla sitä, että kyllä sinäkin ymmärrät vihjaukset jne. Ystäväsi ei nyt ole ehkä se penaalin terävin kynä. Mutta ongelmahan on se, että tiedät että ystäväsi ei tajua vihjailuja, ja silti jaksat hakata päätäsi seinään hänen kanssaan, kun et USKALLA sanoa mitään! Eli ongelma tosiaan on sinussa, et uskalla kieltäytyä seurasta sillä tavalla, että toinen ei kykene vaatimaan mitään selityksiä tms. Et siis osaa olla tarpeeksi suoraviivainen ja tiukka; sinun asiasi kuuluvat ainoastaan sinulle, ja jos sinua ei huvita viettää aikaa jonkun kanssa, et ole tilivelvollinen selittämään asiaa. Otappa nyt itseäsi niskasta kiinni. Raivostuttavaa lukea sivukaupalla selityksiä, kun tällaisen ongelman voisi ratkaista hyvin helposti; olemalla rehellinen. Sanot suoraan että nyt ei käy ja otat kyllä yhteyttä sitten kun käy. Mitä oikein pelkäät?

 

[hf]

Tiedän tilanteesi, olen itse samanlaisessa tilanteessa. Henkilöt, joilla ei ole sosiaalista kompetenssiä, interrpsyykkistä lahjakkuutta tai heillä on jokin persoonallisuushäiriö eivät ymmärrä näitä sosiaalisia vihjeitä, joita ns. normaalit ymmärtävät. He nimenomaan kyselevät syitä kuin pienet lapset, jos kieltäytyy tapaamasta. Soittelevat hulluna, jos puhelimeen ei vastaa. Tätä ei voi ymmärtää, ennen kuin kohtaa tällaisen ihmisen. Itse psyyken ammattilaisena olen tämän takertujan kanssa hukassa, ainoa keino päästä eroon olisi oikeastaan loukkaus. Näin hänen muut ystävänsä ovat toimineet, mutta pidän sitä hieman moraalittomana itselleni.

 

[vierass]

Ainoa tarkea asia tuossa on omat rajat. Jos pitaa kiinni omista rajoista, niin se tarkoittaa sita, ettei toisia syyteta siita, etta ovat toistuvasti tekemassa jotakin mika ei itselle sovi vaikkei sita ilmaista vaan hoidetaan se osuus mika itselle kuuluu. Muilla on oikeus olla vaikka alkoholisteja, rahanlainaajia, persoonallisuushairioisia, mielisairaita, yksinkertaisia, aspergereja tai ihan mita sattuu olemaan. Ap, syytat ystavaasi taysin turhaan.

 

[hartenleed]

Mulla oli aikoinaan samantyylinen kaveri. Nykyään olemme vain tuttavia, saatamme nähdä kerran pari vuodessa. Hän oli juuri sellainen takertuja eikä ymmärtänyt mm. mikä on sopiva aika kyläillä lapsiperheessä. Mielestäni klo 20 on jo sen verran myöhä, että varsinkin alle 5-vuotiaat lapset alkavat iltapesuille tai menevät jopa jo nukkumaan. Mutta ei, hän istuu ja istuu, puhelee ja juoruilee, käy tietokoneella facebookissa (eikö siellä voi käydä omalla koneella kotona??), kyseli syötävää jne... Jos hänelle sanoi suoraan että nyt minä menen itse suihkuun ja alan kohta nukkumaan, niin eikö mitä, hän saattoi sanoa että "joo mä katon vielä tän tv-ohjelman loppuun".

Hänen kanssaan yhteydenpito hiipui pikkuhiljaa sillä, että lopetteli viesteihin/soittoihin vastaamiset tai keksi syitä miksei voi nähdä.

Harmi sinänsä, sillä hän on kuitenkin pohjimmiltaan sydämellinen ihminen, mutta ihan tiedossa on, ettei hän ole ihan "normaali". Heikkolahjainen ehkä olisi sopiva kuvaus hänelle.

 

[niin joo tota noin]

Olen introvertti luonne ja viihdyn paljon itsekseni. Minulla on ylipäätään keskivertoa pienempi tarve sosiaaliseen kanssakäymiseen.

En halua haalia ympärilleni suurta joukkoa hyvänpäiväntuttuja tai muita pinnallisia ihmissuhteita vaan viihdyn mieluummin pienemmällä porukalla tai vaikka kaksin jonkun kanssa, jolloin ihmisiin saa "syvemmän" kosketuksen.

Kirjoitin että minulla on jo tarpeeksi ystäviä vastaukseksi heille, joiden mielestä minun tulisi pitää tämä tuttavuus työttömyyden aiheuttaman yksinäisyyden ym. epätoivoisen tilanteen varalta tai jotka ihmettelevät että miten minulla on varaa valittaa siitä että joku yleensä haluaa viettää aikaa kanssani.

Itse en ymmärrä parisuhteissa tai ystävyyssuhteissa sitä, että jotakuta pidetään varalla, johon voi olla yhteydessä paremman tekemisen puutteessa. Enkä koe että minulla olisi tarve olla jonkun sellaisen kanssa josta en pidä.

No nyt olet kuitenkin ollut aika kauan jonkun sellaisen kanssa josta pidä.

 

[niin joo tota noin]

Luettuani loputkin keskustelusta en voi sanoa muuta kuin että ilmeisesti ap ei halua päästä tilanteesta pois. Ap ei halua kieltäytyä tapaamisista vaan odottaa vain että kaveri tajuaa mutta kaveri ei tajua. Aika toivoton tapaushan tämä on.

 

[apuaetsivä]

Näyttää siltä , että jaksat itse kyllä jankata, että ystävässäsi on vika. Jos olet jo huomannut että hän ei ymmärrä rivien välisiä viestejä, miksi jankkaat tässäkin ketjussa rivikaupalla sitä, että kyllä sinäkin ymmärrät vihjaukset jne. Ystäväsi ei nyt ole ehkä se penaalin terävin kynä. Mutta ongelmahan on se, että tiedät että ystäväsi ei tajua vihjailuja, ja silti jaksat hakata päätäsi seinään hänen kanssaan, kun et USKALLA sanoa mitään! Eli ongelma tosiaan on sinussa, et uskalla kieltäytyä seurasta sillä tavalla, että toinen ei kykene vaatimaan mitään selityksiä tms. Et siis osaa olla tarpeeksi suoraviivainen ja tiukka; sinun asiasi kuuluvat ainoastaan sinulle, ja jos sinua ei huvita viettää aikaa jonkun kanssa, et ole tilivelvollinen selittämään asiaa. Otappa nyt itseäsi niskasta kiinni. Raivostuttavaa lukea sivukaupalla selityksiä, kun tällaisen ongelman voisi ratkaista hyvin helposti; olemalla rehellinen. Sanot suoraan että nyt ei käy ja otat kyllä yhteyttä sitten kun käy. Mitä oikein pelkäät?

Juu, on kuule työn alla suoraviivaisuuden ja tiukkuuden opettelu, ollut jo pidemmän aikaa Se tosiaan pitäisi hälle seuraavan kyselytulvan sattuessa vaan tokaista että no eipä kuulu sulle miksi en voi nähdä piste!

 

[apuaetsivä]

Luettuani loputkin keskustelusta en voi sanoa muuta kuin että ilmeisesti ap ei halua päästä tilanteesta pois. Ap ei halua kieltäytyä tapaamisista vaan odottaa vain että kaveri tajuaa mutta kaveri ei tajua. Aika toivoton tapaushan tämä on.

Enkö ole kirjoittanut tarpeeksi selvästi että olen keksinyt lukusia tekosyitä tätä ihmistä vältellessäni onnistuen olemaan jopa kuukausia erossa? Suurimmaksi osaksi kieltäydyn siis tapaamisista, aina se ei vaan ole mahdollista esim. kun tavataan yhteisten tuttujen kanssa. Kaveri on alkanut nyt taas ottamaan entistä enemmän yhteyttä ja haluaisi nähdä paljon useammin kuin oikeastaan näemme. Nyt vaan alkavat tekosyyt olla lopussa kun olen työtönkin. Esim. hän on kysynyt että milloin matkustan hänen uuteen kaupunkiinsa ja minä siihen että no joo ööh kattellaan. Mitä siihenkin voi sanoa? Että sori en halua tulla sinne piste älä kysele!?

Mutta, kuten moni on ehdottanut niin pitäisi pitää yleensä ottaen vähän tiukempi linja ja vaan todeta että nyt ei käy piste ilman minkäänlaisia seliselityksiä ja kiemurteluja ja vaikka tarvittaessa lyödä luuri korvaan jos hän jää jotain jankkaamaan sinne.

Olen kai pelännyt hänen loukkaamistaan siksikin, ettei tule kiusallisia tilanteita, kun kuitenkin näemme yhteisten tuttujen kanssa silloin tällöin.

 

[niin joo tota noin]

Enkö ole kirjoittanut tarpeeksi selvästi että olen keksinyt lukusia tekosyitä tätä ihmistä vältellessäni onnistuen olemaan jopa kuukausia erossa? Suurimmaksi osaksi kieltäydyn siis tapaamisista, aina se ei vaan ole mahdollista esim. kun tavataan yhteisten tuttujen kanssa. Kaveri on alkanut nyt taas ottamaan entistä enemmän yhteyttä ja haluaisi nähdä paljon useammin kuin oikeastaan näemme. Nyt vaan alkavat tekosyyt olla lopussa kun olen työtönkin. Esim. hän on kysynyt että milloin matkustan hänen uuteen kaupunkiinsa ja minä siihen että no joo ööh kattellaan. Mitä siihenkin voi sanoa? Että sori en halua tulla sinne piste älä kysele!?

Mutta, kuten moni on ehdottanut niin pitäisi pitää yleensä ottaen vähän tiukempi linja ja vaan todeta että nyt ei käy piste ilman minkäänlaisia seliselityksiä ja kiemurteluja ja vaikka tarvittaessa lyödä luuri korvaan jos hän jää jotain jankkaamaan sinne.

Olen kai pelännyt hänen loukkaamistaan siksikin, ettei tule kiusallisia tilanteita, kun kuitenkin näemme yhteisten tuttujen kanssa silloin tällöin.

No jos et halua mennä sinne kaupunkiin niin sano ihmeessä ettet ole menossa äläkä että "joo kattellaan". Se vaan todellakin pitää sanoa. Ääneen. Sille kaverille. Ei jättää sitä tänne palstalle.