Vai olenko? Tässä järkyttäviä ajatuksiani:
- En pidä esim. vauvan korviksia minään kauheutena. Ikävää toki on kipu, mikä vauvalle siitä hetkeksi tulee ja ihmettelen että eikö vauva revi niitä pois
- Uskon vahvasti, että myös monet ei-perinteiset vanhemmat tarjoavat lapsilleen paljon rakkautta ja huolenpitoa (myös ne, jotka ovat vaikkapa julkkiksia, ovat nuoria, vanhoja, sateenkaariperheitä tms..)
- Jos äiti on läppäissyt tms. lastaan kerran, en ajattele äidin olevan läpeensä paha tms, vaan uskon hänen rakastavan lastaan jos hän tuntee syyllisyyttä ja uskon että läppäisy oli vain inhimillinen virhe
- Imetys on hyvä juttu, mutta ei ole maailmanloppu, jos joku ei imetä, enkä tajua miten jotkut jaksaa syyllistää muita ihmisiä ko. asiasta.. toki olisi hyvä parhaansa yrittää
- Tupakointi tai alkoholinkäyttö raskausaikana on todella ikävää lasta kohtaan, mutta en usko noidenkaan ihmisten olevan "pahoja" tai läpeensä huonoja äitejä - ovat ennemmin riippuvaisia, tietämättömiä, epäkypsiä ja kivittämisen sijaan pitäisi tukea heitä joilla on potentiaalia lopettaa koko touhu
- Kotiäitiys on hieno asia, mutta minusta on ihan yhtä hyvä äiti, jvaikka valitsee/olosuhteiden pakosta on mentävä töihin, ja molemmissa hoitomuodoissa kasvaa onnellisia lapsia
- Tunnen monenlaisia äitejä, ja osa on huonosti koulutettuja, useampia miehiä on ollut jne.. silti he ovat aivan mahtavia rentoja, pirteitä äitejä, rempseitä ihmisiä ja lapsetkin ovat onnellisia.. täällä moni lynkkaa tuollaisia äitejä, mutta _omien kokemusteni_ perusteella ei ole mitään syytä paheksua tai väheksyä
Sen sijaan aidosti paheksun ja inhoan mustavalkoisuutta, jyrkkää tuomitsemista, todellista sadismia omia lapsia kohtaan, missä ei edes näy rakkautta, heitteillejättöä ym..
