Tahkoojat 65

  • Viestiketjun aloittaja Sanelma
  • Ensimmäinen viesti
Kastehelmi
Kyllä se ivf/icsi on tosiaan se tehokkain selittämättömille. Meillä vaan lekuri oli niin optimistinen onnistumisen suhteen insseillä, että kokeiltiin sitten niitä. No, eihän se mitään ota jos ei annakaan (paitsi 1000 EUR, mutta se on vain maallista). Mun munisten pitäisi olla ok, tosin sitähän ei näissä olosuhteissa tiedä. Jotenkin ennakoin jo sitä tilannetta että ivf:n punktion jälkeen soitetaan, ettei simot ja munikset olleet lainkaan kiinnostuneita toisistaan. Niitäkin tapauksia kun on ja valitettavan paljon.

Yhdellä tutulla lapsettomuus johtui värekarvojen puutteesta. Munasolu ei siis liiku itsestään vaan munatorvien supistelun ja värekarvojen liikkeen ansiosta. Ivf:llä hekin sitten onnistuivat, mutta se tie oli pitkä kun mitään muuta syytä ei löytynyt. Pitänee siis varautua siihenkin :( Tietysti, ainahan on mahdollista että joku kaunis kerta meidän solut pitääkin toisistaan ja luomuplussa pärähtää. Tämän inssin jälkeen odotukset vaan ovat tosi matalalla ja nkl:n aikaa odotellessa on varmaan oikeasti turha odotella mitään. Syksy menee siis meiltä tässä hommassa huti, mun pitää alkaa opettelemaan asian poistamista mielestä, oviksen ajankohdan miettiminen ""pitää"" myös jättää, samoin kierron laskeminen.
 
Hilla
Vähänkö hinoa Kata! Onnea kovasti, kävin jo nostelemassa tuota plussaketjuakin tyrkylle :) Toivottavasti saadaan pian lisää!

Täällä on monella taas jännät paikat, PQ ja hooverit tietysti käytössä myös täältä.

ON: Mieli on ollut aika herkkänä viime päivinä (viikkoja kasassa jo 30, hui), eilen töissä pääsi itku kun tuntuu, että lakkaa kokonaan olemasta ja kutistuu muuten työkuvioissa ihmisenä sitä mukaa kun masu kasvaa. Hölmöä tiedän, ja tätä potkivaa ja myllertävää pientä tuolla mahassa en tietysti vaihtaisi mihinkään mutta paha mieli tuli joka tapauksessa. Olo on muuten hyvä, tosin supistelee jonkun verran mutta ilmeisesti ei haittaa vaan lähinnä kuuluu asiaan.

Ihania aurinkoisia kesäpäiviä armaat Tahkoojattaret!
 
Stella
Wau, Kata! Tosi ihanaa, onnea! Helmivauva on teille tulossa. Tervetuloa nyt sitten odottajien pariin.

Mä käyn päivittäin lukemassa jutut täällä, kun täällä on tuttu porukka ja hauskat jutut. Tuolla odottajien puolelle jutut eivät kulje samaan tahtiin kuin täällä, vaikka tahkoojaplussia alkaakin jo olla.

Nyt vain kaikki loputkin mukaan plussakuoroon. Peukut on ihan kaakossa :)

Tuli muuten tuosta hajuG:stä mieleen, että mulla on myös erittäin herkkä hajuaisti ja muistan kaikenlaisia asioita hajujen ja tuoksujen perusteella. Nyt tämän orastavan raskauden aikana hajuaisti on herkistynyt todella paljon. Eilen kaupassa oli vahvasti tupakalta haiseva ihminen ja mulle tuli tosi oksettava olo - piti lähteä äkkiä ulos raikkaaseen ilmaan.

Nyt on myös alkanut se, että jotkut ruokalajit ällöttävät hajunsa ja makunsa puolesta, mutta jotkut tuntuvat taas erityisen ihanilta. Eilen teki hirveästi mieli viineriä, vaikka en yleensä niistä niin tykkää... sitten taas ajatuskin kaalista ja jäätelöstä (joista yleensä tykkään) oksettaa. Nämä vain yksittäisinä esimerkkeinä. On ne hormonit eriskummallisia!

Mutta kivakiva, uusi plussa on kiva!
 
Aniliini
WIUDE WAUDE Kata! Paljon onnea, varmaan mahtava (ja sekava) tunne, toivottavasti selviät kunnialla vielä haastattelustakin! Hinoa, hinoa! =)

Kastehelmi, kuinkas kauan teillä onkaan ollut yritystä? Siis luomuna ja sitten 3 inssiä? Ymmärrän kyllä, kun alat vaipua epätoivoon, eikös teillä kuitenkin ole ajoitus ollut lähes aina luomuillessakin kohdallaan. MUTTA silti haluan tsempata sua ja jospa kuitenkin nyt kolmas kerta toisi sen kaikista onnellisimman tuloksen, ettei sun tarvitsisi miettiä surkeana noita tota selittämätöntä lapsettomuutta, se vie varmasti voimia rutosti, kun ei ole vikaa mitä korjat. :( Nyt superPQ:t sulle, että nyt natsaa ja Katan mopo vie sutkin mennessään!

 
Kastehelmi
Meillä tulee.. mites se Sandeman laskikaan.. ensi viikolla vuosi yritystä täyteen. Ei ole vielä paljon, mutta silti.. Ensi alkuun mun kierrot oli mitä oli ja ainakin viime elokuussa vielä ovis puuttui. Sen jälkeen ovis on ollut ok ja ajoituskin aina kohdillaan. Mutta ei. Ekassa inssissä oli täydet mahdollisuudet onnistua - ei mitään. Tokassa mahikset oli huonot sen simppatilanteen takia. Kolmannessa on taas täydet mahdollisuudet, itse asiassa jopa paremmat kuin ekassa. Vielä reilu viikko matkaa..

Mä olen jättänyt pillerit pois maaliskuussa 2004 ja vaikka kesäkuuhun asti käytettiinkin muita keinoja, niin kyllähän me silti ollaan jo Diacorin lekurin silmissä lapsettomia. Eikä siis selittävää tekijää ole löytynyt. Useinhan se menee niin, että selittämättömässä on kyse jostain, jota ei voida tutkimuksissa vielä todeta ja jostain syystä ifv/isci sitten ratkaisee homman. Mutta.. kunhan tämä tilanne selviää pyydän sen lähetteen nkl:lle. Ilmeisesti voitaisiin aikaisintaan päästä 1/06 tai 2/06 suunnittelukäynnille. Olen siis jo realistisesti siirtämässä ajatuksia sinne. Jos sitä ennen jotain tapahtuu, niin sehän on sitten iloinen yllätys :)

Kiitos Aniliini kuitenkin tsempistä. Jotenkin tuntuu vain tosi mustalta, kun ei ole mitään korjattavaa, eikä tilanteeseen voida vaikuttaa mitenkään :( Pitää vain toivoa. Hitsi, melkeinpä sitä joskus voisi toivoa, että olisipa joku selkeä vika, esim. mun ovuloimattomuus, niin asialle voisi tehdä jotain. No, ehkä tämä tästä. Huomenna on varmasti ihan hyvä päivä kunhan saan nukuttua kunnolla. Keleen mies kun raakkuu aamuun asti baarissa :) Pahoittelen kun olen näin surkea toisen ilon päivänä! Katalle kuitenkin täydestä sydämmestä onnittelut!

 
Sandeman
Voi Kastis, nokka kohti aurinkoa:)). Tosta sun stoorista tuli mieleen niin selkeesti oma tilanne että mun optimistisuus hälveni ja raaka totuus tuli silmille. Melkein tekis mieli sanoa että HYVÄHÄN sun on kun testit on käyty ja olette jo tuossa inssi/IVF-putkessa. Meillä kun sekin juna on vielä tallissa, kun mies venkslaa niiden simppatestien kanssa:-(. Mä en nyt vaan saata masentua, kun aurinkokin paistaa ja tänään illalla oon menossa kamun kanssa terassille:)). Eihän tämä lapsen""teko"" ole koko elämä......*raahaa vastahakoista Kastista ylöspäin*

Käsittämätöntä että Hillalla on JO rv30!!!!!! Vastahan sä täällä pyörit meidän mukana. Mikäs on ensimmäisen tahkoojabeben laskettu aika?
 
Kastehelmi
Kiitos vaan piristyksestä Sandeman. Vaikka kukaan ei varmasti mikään vikaa toivokaan löytyvän, niin ajattelepa Sandeman jos sieltä löytyy sitten joku yksi pieni klikki, joka korjaamalla on plussa tikussa :) Eli voisihan niistä tutkimuksista olla jotain hyötyäkin.

Meillä pitäisi vielä tuon määrän (ja liikkuvuuden) korvata se normaalin mallisten ""puute"" (määrä korvaa laadun). Silti veikkaan, että tarvitaan icsi, jos reppanat eivät vain pääse muniksen sisään. Kuitenkin se meidän 6% normaaleja pitäisi riittää hyvin luomuplussaan, mutta ei niin ei. Nkl:lla normaalin alaraja on 4% eli jos arvo on yli tuon, tehdään inssejä. Silloin liikkuvuus ja määrä saavat olla reilusti huonommat kuin meillä.. Eli senkin puolesta pitäisi voida onnistua mutta ei.

No, yritän vaikka huijata itseäni, että otsaan tullut ""finnit"" tai paremminkin pikku näpyt ovat merkki jostain kivasta :) Mulla ei ole koskaan finnejä, tähän astisessa elämässä saldo on tasan 1. Viimeksi Pregnylistä tuli yksi pikku näpy juuri hiusrajaan.. Ja nämä 3 tuli eilen.. Hihii.. yritän yllyttää itseäni uskomaan johonkin, josta sitten kolahdan ensi viikolla alas. Sellaista se elämä on.

Nyt syömään :)
 
Nekku
Kastehelmi, mäkin yritän kaikin voimin kiskoa sua parempiin fiiliksiin! Ymmärrän hyvin sun realismia/pessimismiä, olen itse taipuvainen siihen samaan, olen aina ollut. Surkuttelen ja pelkään asioita usein etukäteen, johon mies sanoo, että sillä ei voita mitään. Ja on siinä ihan oikeassa! Elämää ei voi murehtia etukäteen, kun ei_kuitenkaan_voi varautua siihen, mitä kulloinkin viskataan omalle polulle. Proaktiivinen murehtiminen vie tolkuttomasti energiaa, sen olen oppinut.

Pöh, se mitä yritän sanoa, on että yritä olla luottavaisin mielin_juuri_tämä_hetki. Yritä murehtia vasta, kun/jos murehdittavaa tulee eteen. Tähän kiertoon on kaikki voitava teillä tehty ja vieläpä kertakaikkisen hyvin eväin! PQ!

Voi olla, että vain ahdistut näistä ""neuvoista"" juuri tällä hetkellä. Jos on huono päivä, on huono päivä ja huomenna toivottavasti parempi. Me täällä tiedetään, että niitä tulee - ja onneksi meneekin. Mä yritän itse oppia luopumaan tuosta proaktiivisesta suremisesta ja stressaamisesta, olen vielä aivan vasta-alkaja. ;-) Uskotaan kaikkeen kivaan...
 
Riinuska
Heippa tahkoojattaret!

Jälleen hyviä uutisia, onnea ihan älyttömästi Kata!!!!! Ja tervetuloa ""väsyneisiin ja pahoinvoiviin alkuraskailijoihin""!

ON: tulin juuri ensimmäisestä ultrasta ja siellä se sydän sykki iloisesti. Viikkoja 8 + 4, eli vaan päivä tuli lisää mun omiin laskuihini. Helpottipa taas ainakin päiväksi =)

Luen minäkin juttunne joka päivä ja ihan täysillä jännään mukana ja imuroin minkä kerkiän!
 
Mimmu
Kata, tosi mahtavaa!!! Paljon, paljon onnea teille!

Ja kaikille muille oikein isot hooverit päälle, että saadaan lisää kevätvauvoja tilaukseen!

Meilläkään ei miehen kanssa ole mitään varsinaista ""meidän biisiä"", mutta kun molemmat olemme musiikista kiinostuneita (tosin vähän erilaisesta), niin moni kappale tuntuu joltain meidän yhteiseen historiaan kuuluvan hetken tai ajanjakson soundtrackiltä. Eli minullekin musiikki nostaa tosi eläviä muistoja pintaan ja jotkut kappaleet saavat aina kyyneleet silmiin.

Hajuistakin saan tosi vahvoja muistoja, mutta niitä ei ole niin paljon, koska en ilmeisesti ole hajuaistiltani kovin herkkä :)
 
Kastehelmi
Kiitos vaan Nekullekin. Taidanpa nyt kerätä kaikkien teidän ""emojen"" sympatiat :) Etukäteen murehtiminen ei auta mitään, mutta olen aika varma siitä, ettei mun mietinnät ole turhia. Eli varmasti on perää tossa mun ajatuksessa (solujen keskinäinen hyljintä tai epämuodostuneiden simojen ongema päästä muniksen sisään). Joku mättää kun simo ja munis eivät pidä toisistaan, yhtään. Ja itse asiassa onhan tossa mennyt välillä jopa viikkoja, etten ole miettinyt mitään negatiivisia asioita, siis tähän tahkoukseen liittyen. Tänään vain on liian väsy. Ja silloin aina plussa-uutiset, vaikka niistä äärimmäisen iloinen olenkin, tuo sen oman surkeuden mieleen. Toisaalta, eihän tässä mikään ole surkeasti, oikeasti. Elämä on muuten hyvässä reilassa jne. Ehkä kaikkea ei voi vain saada :)

Kata, toivottavasti työhaastattelu menee myös nappiin. Muistan kun kirjoitit että osuvat samalle ajankohdalle (testi ja haastattelu) ja totesin, että natsaa varmaan molemmat. Alku on ainakin nyt hyvä, joten toivotaan että kohta saadaan onnitella sua uudesta duunistakin!
 
Sandeman
Nami, masu täynnä ruokaa ja sitten vielä yksi kollega keksi tarjota koko firmalle jäätelöt:). Se siitä laihiksesta sitten, pääsin itse valkkaamaan ja otin Valion kuningatarpaketin ja trio-paketin, nami:). Nyt koko jengi vetää jäätelöä napaan, hiukan yksi amerikkalainen asiakas katsoi mua hitaasti kun käytävällä tulin vastaan kahvikupin ja jäätelölautasen kanssa:).

Kastis, et ole ainoa joka mua on emoksi sanonut:)). Kuulemma mun yltiöpäinen optimistisuus on rasittavaa, mutta kuten olette huomanneet niin mullakin on omat synkät hetkeni.

HajuG: lähinnä mulle tulee partavesistä mieleen vaihtariveljen (siihen aikaan) mieletön partavesi, Drakkar Noir ja yhden perhetutun kamala Kouros, taisi kylpeä siinä. Kesäaamun tuoksu(koivu, kaste,aurinko), uninen mies.:))) Tulipa hyviä fiiliksiä mieleen....kokeilkaapa:)).
 
Kata
Kiitos ihan mielettömästi onnitteluista, tuli tosi hyvä mieli!
Silti tuntuu että huomenna aamulla on pakko tehdä uusi testi ja sitten uskon, kun se on positiivinen! Tänään tein aconin herkimmällä testillä, ja oli ihan haalea, eli ei tiedä olisko näkynyt edes apteekin testillä!

Raportti..hmm. Siis jos joku ei muista niin reilu vuosi yritystä, ja toka inssi+ovulaation induktio. Ei mitään oireita, ei siis ensimmäistäkään, vähän menkkamaisia juilintoja ollut pari päivää, rinnat ihan normaalit, eivät kasvaneet eivätkä kuin hieman kipeät sivuista, mikä ihan tavallista ennen menkkojakin. Mikään ei siis valmistanut plussaan. Aion mennä Felicitakseen varhaisultraan heti kun mahdollista, toivottavasti ennen juhannusta voi mennä jo, sitten viimeistään liityn tahkoojaplussiin. Mutta en halua lähteä täältä!

Työhaastattelu meni hyvin, vähän liiankin hyvin, kuulemma olen vahvoilla. Ensi viikolla tulee vastaus, mutta on kyllä pakko tunnustaa tämä raskaus, kun työ alkaisi heinkäkuun puolessa välissä, ja myöhemmin tulisi kuitenkin ilmi että olen tiennyt tästä silloin. Muuten työ olisi ihan ideaalia, mutta matkustelua ehkä vähän liikaa, lähinnä Suomessa, mutta puolet työajasta saattaisi mennä eri kaupungeissa, eli myös öitä joutuisi olla pois, ja se ei kyllä sopisi sitten jos vauva putkahtaa, mies on sellaisessa työssä että ei voi yksin pyörittää perhettä jatkuvasti.
 
Piritta
Voi Ihanaa Kata, Onnea ihan mielettömästi!! Tässähän alkaa olla ihan puhuria tuonne toiselle puolelle. Siisti juttu, ei voi muuta sanoa. Olikos sulla jotain oireita vai panttasitko meiltä kaiken tiedon ; )
Kastis, mä symppaan sua täysillä, ja toivon niin kovaa, että nyt se plussa tulee sullekin.

Firman kesäjuhlista selvitty, oli aika ""kesyt"", joten olin kotona jo yhden aikaan. Päänsärkyä ei ole, tosin armoton väsymys. Nousin kuuden aikaan juomaan keittiöön, ja oli niin kaunis auringonpaiste, että mietin kaksi kertaa, menenkö sänkyyn takas. Onneksi, koska väsyttäis varmaan vielä enemmän nyt...Oli kiva kuulla muutamilta kollegoilta, että niidenkin kallisarvoinen työaika menee välillä erinäisissä chat-ryhmissä...omasta harrastuksestani en tietenkään kunnon kansalaisena sanonut mitään =))

MusaG: Ei sinänsä mitään yhteistä biisiä..Ok vähän lälly, mutta häissä tanssittiin Shania Twainin From this moment, koska sanat on tosi kauniit, ja sopi siihen hetkeen kuin nakutettu. Siitä tykkään edelleen. Mun mies on metallica-mies henkeen ja vereen, hyviä kipaleita niillä kyllä on, mutta esim. toi uusi levy on aika rankkaa mättöä mun makuun. Iskelmä ei kolahda muhunkaan, saan viluväristyksiä anneli mattiloista ja muista..(anteeksi sanelma!). Onhan siinä genressä hyviäkin, kuten Finlandersin parit biisit ja se yölintujen laulaja, simo jotain..
Koitan jatkaa...
 
Hilla
Sande olisko niin, että Kirppu on eka plussannut Tahkooja, en kai unohda ketään? Kirpun laskettu aika on muistaakseni 5.8. eli tosi pian jo :)

Mulla la on 18.8. eikä sitä ole veivattu ultrien mukaan mihinkään muutamalla päivällä kuulemma on heittänyt sintin koon mukaan laskettuna.

Imuuuutttelemme lisää plussia.....
 
Kastehelmi
Sandeman, mä olen meillä töissä virallinen emo. Nyt viimeisen 3 kk:n aikana olen kuullut liiankin usein, että musta tulisi tosi hyvä äiti, kun huolehdin ja mietin aina kaiken. No joo, pinna ei vain ole pitkä, joten tiedä siitä hyvästä.

Ja sivulliselle kiitos ""tiedosta"". Kyllä mulla on ihan tasan tarkkaan tiedossa, että vuosi on vielä normaali aika yrittää. Silti välillä korventaa, että kun syytä ei ole, niin miksi ei natsaa. Ja yhtään väheksymättä kenenkään onnea, niin tuntuuhan se joskus kieltämättä synkältä, että kun joku vika saadaan korjattua niin plussa napsahtaa heti ja me jäädään selittämättöminä edelleen rannalle ruikuttumaan. Ja se selittämättömyys tuo sen mustan varjon, että mitään ei voi tehdä toisin :( Toisaalta, tuo kai se sen ilon, että koska tahansa on mahdollista, periaatteessa, onnistua.. Eihän sitä tietenkään oikeasti mitään vikaa toivoisi, mutta ei tämäkään tilanne niin auvoisa ole.

Piritta, vai että kesyt juhlat. Sun olisi pitänyt pistää siellä vähän vauhtia ja vaarallisia tilanteita kehiin, niin olisi tullut säpinää :)

Katalle peukutuksia ensi viikolla ratkeavaan työjuttuun. Olisi kyllä HINOA jos sekin natsaisi :)
 
Sanelma
Huh, tänään tökkii sitten linjat täältä päin Suomea...

Kata, onnittelut! Usko vain siihen viivaan. Jos se tuli käyttöohjeen määräämässä ajassa niin ihan varmasti on plussa. Huisia! Ja vielä työhaastattelun onnistuminen päälle. Hallitsit siis hermosi hyvin siinäkin tilanteessa.

Eikä se mitään vaikka ette tykkää iskelmästä. En minäkään voi sietää mitään rokkia ja sitä raskaampaa hengentuotosta, joten tasoissa ollaan. Mies tykkäisi kuunnella myös raskaampaa menoa, mutta minä suoraan sanoen ahdistun sellaisesta musiikista. Ja minä ahdistun HARVOIN.

HajuG on mennyt multa ihan ohi. Mulla on hyvä hajuaisti. Opiskeluaikana oli tavallista, että kaverit kysyi multa luokassa, mitä ruokaa on tänään? Haistoin aika usein oikein sinne asti :)
""Reagoin"" voimakkaasti myös tupakan hajuun. Yök. Että jos joskus olen raskaana, niin apuva. Voi vähän hajut tökkiä. Mutta turha surra tulevaa vaivaa. Epävarmaa sellaista.

Huomenna onkin sitten jo perjantai ja viikonloppu kolkuttelee ovella. Ihanaa. Minulla on määränpäänä lauantaina Vantaa.
 
Piritta
Viimein voi rauhassa naputella! Mulla on ihan väärään suuntaan tämä ruutu, ja on ärsyttävä kirjoittaa, kun ei voi tehdä sitä rennosti. Onneksi täällä on paljon äitejä, joiden pitää hakea lapsia, minkä vuoksi poistuvat jo aikaisin kotiin.

Kastis, siksi mä juuri symppaan sua kypällä, koska selittämätön lapsettomuus on ahdistavinta tässä hommassa. Tietäiskin syyn, niin viisaat tohtorit korjaisisi sen. Mutta voi sitä riemua, kun plussa - ilman muuta - joskus tulee!

Bippaloista. Olivat kesyt verrattuna viime vuoden kemuihin, jolloin meitä viihdytti Krisse ja Käsityöläiset (ja paikka oli kivempi). Nyt oli vaan joku rupunen dj...mutta parempi niin, jarruttelin koko ajan menoa ja olin lähdössä kotiin, kun muut siirtyi jatkoille. Mut ylipuhuttiin :) Mä en voi sietää työpäivän kankkusta, se on jotain toooodella kauheeta. Ja kauheen helposti ilmaisviina lipsuu liiallisuuksiin =( ja =)

Olen unohtanut kokonaan onnitella Juliaa hienosti menneestä inssistä! Upee juttu, nyt vaan sormet ja varpikkaat ristiin. Ja Nekullakin oli hyviä uutisia lekurilta, great! Tai siis HINOA.

Mun kp on # 1, ja hienoa tässä on kierron säännöllistyminen. Miettikää: 4 kiertoa tasan kp28! Wauuuu!! Siis ihannetta pukataan.

Kaunista ilmaa pukkaa, HINOA! (Nyt jäi levy päälle...)
 
Kastehelmi
Piritta, 28 kierto kuulostaa hyvältä :) Toivottavasti pysyy myös siinä, kun jatkatte tahkousta. Tai siis.. toivottavasti natsaa heti oitis :) Sun elimistö ainakin pelittää mainiosti :)

Ah, aurinko tosiaan paistaa. Mä lähden tästä himaan suorittamaan miljoonaa askaretta, jotka siellä odottavat.
 
Keijukainen
Hyvä Piritta, sun kierrot on tahkoomista ajatellen aivan buenojamassa!!Koskas ajattelitte aloitella tahkoomista?
;)
Mua vähän jänskättää tää kierto, teroja en siis aio popsia joten saa nähdä mikä kp45 tästä vielä tulee...tikuttaa kuitenkin aion, sen aloitan maanantaina jolloin on kp15. Innolla odotan!

Kastehelmi, noita synkkyyden syviä alhoja ja uskonmenetyksiä tulee, ei sille voi mitään. Jännätään nyt kuitenkin vielä viikko (menikö oikein), hienot mahdollisuudethan teillä kuitenkin tässä inssissä oli!

Mulla oli mennyt ohi biisi- ja hajuG:t:
Biisejä meillä on Michael jacksonin ""You´re not alone"", ei ehkä paras kappale tähän hetkeen tai tälle palstalle (!!), kaveria syytetään pedofiliasta mutta biisi hyvä ja tuo muistoja mieleen ;-) Muita ei nyt ainakaan tähän hätään tule mieleen, no tietysti häävalssi =)

HajuG: tulee mieleen useita paikkoja tuoksuista/hajuista. Esim. joidenkin aurinkorasvojen tuoksusta tulee joku tietty ulkomaanreissu mieleen.
Sandemankos se sitä Kourosta muisteli? Hyi ja yök. Mun exä käytti sitä kun se oli kovasti muotia siihen aikaan ja se oli kyllä tökötti joka leijui kaksi metriä jäljessä ken sitä lotrasi. Onneksi tämä exäni käytti sitä hyvin hillitysti...ja muistaakseni enemmän suihkugeelin muodossa ja dödön muodossa.

p.s. Mötleyn konsertti oli hyvä. Vanhat äijät jaksoi vielä rokata!
 
Nekku
Voi hyvää päivää tätä mun saamattomuutta... Melkein kolkuttelee huono omatunto näin häviävän pienestä työpanoksesta. Olen tänään surffannut pari tuntia aivan omia asioitani netissä. Mutta, mutta olen todella demotivoitunut nykyisessä työssäni.

Tytöt, miettikää, mikä menetys on Suomen kansantaloudelle se, että me (ja varmaan kaksi miljoonaa muutakin!) löpistään täällä työajalla... Toisaalta on se mun mielestä jossain määrin myös työnantajan ""ongelma"", jos tällainen on mahdollista tai siis, että selviän töistäni kiitettävästi, vaikka notkun täälläkin.

Tuli muuten mieleen, kun Sande valitteli, että haluaa kanssa uuden duunin, että melkein kaikki mun kaverit on tyytymättömiä nykyisiin hommiinsa / harkitsee työpaikan vaihtoa. Nykyisellään jengi muutenkin hyppii tehtävästä ja organisaatiosta toiseen, taitaa liittyä tähän meidän sukupolveen toi ilmiö. Mun omat vanhemmat on olleet samassa paikassa about 30 vuotta ja täällä meilläkin on niitä, jotka on olleet täällä ennen kuin mä synnyin. Jotenkin ihan hullu ajatus!

Olen samaa mieltä Pirittan kanssa, että krapula työpäivänä on hirviää. Itse varon sitä kuin ruttoa.

Sehän onkin melkein päivä paketissa. Adjö!
 
Sandeman
Keijukainen: Juu minä siitä Kouroksesta juttelin. Samat kokemukset, siis yök. Muutenkin en oikein hiffaa sellaisia tyyppejä joiden pitää uida siinä hajusteessa, niin että kätellessäkin muiden käteen tarttuu haju? Mä kyllä pidän siitä että tuoksutaan hyvälle (esim oma mies käyttää hillitysti), mutta sellainen tuoksupilvi kun istuu esim junassa viereen niin mun on vaihdettava paikkaa. Eikö ne tajua että muut tukehtuu? Kai siihen hajuun turtuu niin että vaan lisäilee päivänmittaan? Mulle riittää aamuisin pari suihkausta kevyesti...

Mä odottelen täällä töissä vielä viiteen, kun häivyn sitten sinne terdelle kamun kanssa:). Hommiakin olis mutta tuossa juuri surffailin mökkien pohjapiirrustuksia kun pitäisi vähitellen päättää mitä sinne tontille rakennetaan. Jos vaikka lomalla löydettäisiin kaivinkone ja tehtäisiin kuoppa:)).

Pirittan ""maaperä"" näyttäisi olevan otollinen noin kierron puolesta kunhan yritys taas alkaa. Positiivisia asioita on syytä löytää:)).
 

Yhteistyössä