Tahdon section!

  • Viestiketjun aloittaja tuleva äippä87
  • Ensimmäinen viesti
PaLuna
Miksi et voisi synnyttää alateitse? Kuvitteletko todella, että kaikki repeävät ja alapääsi jää löysäksi? Ei kannata uskoa ihan kaikkea, mitä netisytä lukee. Monet jutut on pahasti liioteltuja.

Olet nuori ja kudoksesi varmasti antaa periksi synnytyksen verran. Sinulle ei välttämättä tule naarmun narmua koko synnytyksessä. Muutenkin palaudut koko raskaudesta ja synnytyksestä takuulla paljon nopeammin, kuin kymmenen vuotta vanhemmat, jotka nekin kyllä palautuu täysin.

Onneksi raskaus kestää 9kk, sinulla on 9kk aikaa kasvaa aikuisemmaksi ja valmistautua äitiyteen.

Sektiota ei saa pyytämällä, abortin saa.
 
vieras
Itse synnytin esikoiseni vuosi sitten kovan synnytyspelon kourissa. Olin käynyt pelkopolilla keskustelemassa asioista ja sektion olisin sitä toivoessani saanut (pelkäsin paniikkihäiriöisenä kivun aiheuttamaa paniikkia). Olen kuitenkin ikionnellinen, että päädyin alatiesynnytykseen. Synnytys oli tähänastisen elämäni ihanin kokemus jota ajatellessa vieläkin tulevat kyyneleet silmiin. Sain 1.asteen repeämiä jotka paranivat täysin, ja voisinpa väittää ettei edes ulkonäöllisesti alapäästäni huomaa, että olen synnyttänyt. Seuravaa lasta toivotaan ja ehdottomasti alatiesynnytystä.

Toivon sinulle rohkeutta kohdata omat pelkosi ja mennä kohti alatiesynnytystä jos se on lääkäreiden mielestä sinulle paras ratkaisu!
 
Hei pliis
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Itse synnytin esikoiseni vuosi sitten kovan synnytyspelon kourissa. Olin käynyt pelkopolilla keskustelemassa asioista ja sektion olisin sitä toivoessani saanut (pelkäsin paniikkihäiriöisenä kivun aiheuttamaa paniikkia). Olen kuitenkin ikionnellinen, että päädyin alatiesynnytykseen. Synnytys oli tähänastisen elämäni ihanin kokemus jota ajatellessa vieläkin tulevat kyyneleet silmiin. Sain 1.asteen repeämiä jotka paranivat täysin, ja voisinpa väittää ettei edes ulkonäöllisesti alapäästäni huomaa, että olen synnyttänyt. Seuravaa lasta toivotaan ja ehdottomasti alatiesynnytystä.

Toivon sinulle rohkeutta kohdata omat pelkosi ja mennä kohti alatiesynnytystä jos se on lääkäreiden mielestä sinulle paras ratkaisu!

Ei puhuta peloista koska ap:lla ei kyse ollut pelosta vaan täysin ulkonäöllisistä seikoista vain!
 
sektion kokenut
Hei, sektio on suuri leikkaus, eikä mikään kivuton vaihtoehto alatiesynnytykselle. Siihen täytyy olla painavammat perusteet kuin vain epämääräinen halu välttää "turhaa" kipua ja repeämiä. Sektion kokeneena voin vakuuttaa, että kipuja on, joskin toisenlaisia. Ja leikkaushaava se vasta eräänlainen repeämä onkin. Mieti, sun kaikki lihakset ja kudokset katkaistaan. Toipuminen voi viedä pitkään, komplikaatioitakin voi tulla.

Onnittelut plussasta, mutta ota kuule nyt todella hyvin asioista selvää äläkä ryhdy vaatimaan sektiota noilla perusteilla. Ne eivät ole kummoiset.
 
vieras
Tuo uhkaus abortista jos ei saa sektiota on niin typerän luokan veto, että jos ap pääsisi tai joutuisi sektioon, hänet kannattaisi steriloida saman tien. Tuollaisten ei tarvitsisi lisääntyä! Joka vauvan tosissaan haluaa, ei tosiaankaan neuvottele synnytystavasta lääkärin kanssa abortilla kiristämällä. Lääkärikin olisi varmasti sitä mieltä, että sellaiselle äidille joutuvalle lapselle voisikin olla parempi tulla abortoiduksi jo varhaisessa vaiheessa kuin syntyä niin pimeälle äidille.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja niin:
Taas tätä keskustelua. Eikö se nyt ole jo päivän selvää, että alatiesynnytys voi olla todella helppo ja toisaalta taas voi tulla äidille voi tulla elinikäiset vammat. Samoin sektion laita, toisilla sujuu todella kivuttomasti ja toisille tulee vaikka mitä komplikaatioita ja tulehduksia. Yksilöllisistä kokemuksista ei voi tehdä yleisiä päätelmiä.
Mutta jos molemmissa on yhtä todennäköisesti paskainen loppu, niin miksi valita se tie, joka on vauvalle huonompi vaihtoehto??? Kyllä ap sitten valittaa täällä, kun vauva on allerginen kaikelle ja korvatulehduskierrettä pukkaa eikä ole varaa apteekin erikoiskorvikkeeseen ja on valvottukin jo 5 viikkoa putkeen...
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja tuleva äippä87:
Moi. Plussasin kolme viikkoa sitten! :)

Olen onnesta sekaisin, MUTTA en halua/aio synnyttää alatietä! Missä sairaalassa saa helpoiten section ilman että aletaan kyselemään ja utelemaan syitä?

Mä en ala siihen että paikat repee ja tunnen kipua jota ei tod tartte nykyään enää tuntea!

Eli kokemuksia asiasta.

Voivatko alkaa kova kovaa vasten siellä? Mitäs jos heille sanoo että teen abortin jos en saa sectiota? Toimiiko?
voit kuule koittaa mutta et varmaan tule saamaan.toosasi joudut repimään ja se on kuule kivaa se :D
 
AP
No onhan täällä muitakin jotka tajuaa tän jutun! Mä aion pitää pääni asiassa. Kyllä kaikilla on oikeus tehdä lapsia synnytystavasta riippumatta. Esim mun ystävä ei voi saada ollenkaan lapsia ja on yrittäny jo vuosia. Hän synnyttis vaikka suun kautta jos vois. Ei se mun vika ole.
 
s
Suomessa saa sektion mutta pelkopolilla on pakko käydä selittämässä syitä. Ja kyse ei ole yhdestä kerrasta vaan juoksutetaan eri ihmisillä jotka sitten yrittävät käännyttää. Eli sen ap joutuu joka tapauksessa tekemään. Itse olen saanut pelkosektion synnytyspelon takia (traumaattisen alatiesynnytyksen jälkeen) ja tiedän kyllä tismalleen miten siellä vähätellään meitä synnytyspelkoisia.

Mutta koska ap:llä ei ole tästä pelosta kysymys niin voisin sanoa että saat kyllä aika kylmän vastaanoton mutta mitäpä tuosta jos olet valmis läpikäymään kaiken. En tosin ymmärrä sinua mutta ei se ole tarpeen. Jos pelkäät vain kosmeettisia haittoja niin sektio tekee mahallesi ehkä vielä pahemman jälken kuin alatiesynnytys onnistuessaan. Vatsalihakset vedetään poikki ja ne eivät kaikilla koskaan enää kuroudu kiinni joten aven päälle jää röllykkä roikkumaan vaikka olisit 50 kiloinen. Arpikin voi tulehtua ja menettää tuntonsa. Mutta olet varmaan tietoinen tästä.
 
Kk
Itse sain synnytyspelon takia sektion ja oli oikein helppo ja mukava tapa. Nyt kk päästä jo kolmas sektio tulossa. Joka kerta oon ollut samana iltana pystyssä ja kotona jo 3 päivänä. Sairaala on ollut lks. Huonekaveri joka synnytti alakautta oli paljon kipeempi ku ite olin.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja AP:
No onhan täällä muitakin jotka tajuaa tän jutun! Mä aion pitää pääni asiassa. Kyllä kaikilla on oikeus tehdä lapsia synnytystavasta riippumatta. Esim mun ystävä ei voi saada ollenkaan lapsia ja on yrittäny jo vuosia. Hän synnyttis vaikka suun kautta jos vois. Ei se mun vika ole.


Jotenkin on vaan niin käsittämätöntä että ei tajuta että lapsen saaminen muuttaa koko elämän ja myös sen vartalon. Tottakai on oikeus tehdä lapsia,mutta kannattaisi muistaa sekin että raskaus saattaa venyttää mahasi ihan muodottomaksi ja raskausarpiseki. Ja niitä et kyllä voi estää.
 

Yhteistyössä