tässä teille jotka vaahtootte että kasvatus se on se mikä vaikuttaa lapsen käytökseen

  • Viestiketjun aloittaja himalaya
  • Ensimmäinen viesti
tulipa hyvä
Pakko muuten poiketa vielä aiheeseen. Meidän lapsella ei ole kysymys adhd-lääkkeestä mutta toivottu vaikutus on sama.

Perjantaina lisättiin annostusta ja viikonloppu meni hyvin. Lapsi oli rauhallisempi ja tyytyväinen kun sai asioitaan tehtyä valmiiksikin. Tänään kun hain koulusta (ei olla kerrottu koululle lääkityksen aloittamisesta) olivat todella tyytyväisiä päivään. :) Tyttö oli tehnyt hyvin tehtävänsä, ollut iloinen ja nauravainen, tehnyt vaukutuksen jumppaopettajaan paitsi taidoillaan ja osallistumisellaan myös keskittymisellään. Oli kuulemma kuin eri tyttö mitä viime viikolla. Oli myös osallistunut aktiivisesti "aamutuokioon" muiden lasten kanssa.

Joku sitten pitää tuota lapsen huumaamisena rauhalliseksi, itse en jaksa siitä enää välittää. Minusta se että lapsi on paremmin läsnä, sosiaalisempi, iloisempi ja kaikinpuolin toimintakykyisempi ei anna kuvaa rauhalliseksi huumatusta lapsesta.

Jotkut sanovat että kaikki riippuu kasvatuksesta. Ehkä joskus kuitenkin tarvitaan lääkkeellistäkin apua että saadaan se kasvatus menemään perille...? :D
mieli kirjoituksestasi tyttösi puolesta. Kaikkea hyvää häenelle ja perheellesi!
 
  • Tykkää
Reactions: Madicken04
"Joo"
[QUOTE="ookoo";27989433]Juu kyllä kuka tahansa saadaan rauhalliseksi kun vedetään kunnon mömmöt naamaan.[/QUOTE]

Pakko kompata. Tottahan kenestä tahansa saadaan lauhkea lehmä, kun tarpeeksi rauhottavia annetaan.
Ihme aloitus kaikkiaan. Oliko pointtina se, että kasvatuksella ei ole merkitystä lapsen käytökseen vai oliko tämä vain jonkun sairaan lapsen väsyneen äidin outo "siitäs saitte" purkaus.
 
kyllä on vaikeeta
[QUOTE="Joo";27994471]Pakko kompata. Tottahan kenestä tahansa saadaan lauhkea lehmä, kun tarpeeksi rauhottavia annetaan.
Ihme aloitus kaikkiaan. Oliko pointtina se, että kasvatuksella ei ole merkitystä lapsen käytökseen vai oliko tämä vain jonkun sairaan lapsen väsyneen äidin outo "siitäs saitte" purkaus.[/QUOTE]

Vaan kun ne adhd:n lääkkeet EIVÄT RAUHOITA, JOSSEI HENKILÖLLÄ OLE ONGELMAA AIVOJENSA VÄLITTÄJÄAINEISSA. Eli suomeksi: tavallinen ihminen menee niistä ylikierroksille, adhd taas rauhoittuu koska hänen aivonsa käyvät liian hitaalla sairauden vuoksi ja lääke vilkastuttaa niitä sopivasti = hänen ei tarvitse koko ajan hakea stimulaatiota vaikkapa liikkumalla.
 
"Joo"
Alkuperäinen kirjoittaja kyllä on vaikeeta;27994485:
Vaan kun ne adhd:n lääkkeet EIVÄT RAUHOITA, JOSSEI HENKILÖLLÄ OLE ONGELMAA AIVOJENSA VÄLITTÄJÄAINEISSA. Eli suomeksi: tavallinen ihminen menee niistä ylikierroksille, adhd taas rauhoittuu koska hänen aivonsa käyvät liian hitaalla sairauden vuoksi ja lääke vilkastuttaa niitä sopivasti = hänen ei tarvitse koko ajan hakea stimulaatiota vaikkapa liikkumalla.
Pari rauhoittavaa nappia voisi siellä tulla tarpeeseen...

Pointti oli siinä, että aloituksessa oudosti tehdään turhaksi lasten kasvatus, ja ihan vain siksi, kun yksi SAIRAS lapsi on saanut lääkityksensä kuntoon.
 
seuranta on
Jos meidän lapselle tarjotaan joskus lääkitystä, aion ottaa sen vastaan. Arki on raskasta ja sellaisetkin pienet jutut, jotka muut lapset oppivat luonnostaan, eivät mene meidän lapsen päähän kun ADHD sotkee ajatuksia, saa unohtamaan mitä oli tekemässä jne. On helppo huudella puskista lääkkeiden väärinkäytöstä, lasten "huumaamisesta"(!) jne. mutta pitäisi myös muistaa se toinen puoli: millaista elämä on ILMAN lääkitystä?
 
  • Tykkää
Reactions: Morrigan
[QUOTE="Joo";27994471]Pakko kompata. Tottahan kenestä tahansa saadaan lauhkea lehmä, kun tarpeeksi rauhottavia annetaan.
Ihme aloitus kaikkiaan. Oliko pointtina se, että kasvatuksella ei ole merkitystä lapsen käytökseen vai oliko tämä vain jonkun sairaan lapsen väsyneen äidin outo "siitäs saitte" purkaus.[/QUOTE]

Tosissaanko väität että adhd-lääkkeet tekee kenestä tahansa rauhallisen...? Veikkaan että valtaosalle ihmisistä vaikutus on ihan päinvastainen.

Ja toisaalta, mikä on ongelmana siinä jos ylivilkas lapsi lääkityksen avulla rauhoittuu niin että kykenee toimimaan arjessa paremmin? Keskittymään ja oppimaan asioita paremmin, leikkimään ja käyttäytymään kavereiden kanssa jne? Se että se adhd- tai muun diagnoosin omaava lapsi ja tämän perhe saa elää jotain joka vähän enemmän muistuttaa sitä arkea ja kasvatustyötä mitä "normaaleissa" perheissä läpikäydään?

Kasvatuksen merkitystä tuskin väheksyy kukaan adhd:n tai muun erityislapsen vanhempi, kyllä se homma lienee heillä/meillä vielä enemmän esillä oleva ja työllistävä kuin tavislasten kanssa. Ei kai kukaan muutenkaan kuvittele että jotkut lääkkeet voivat tarjota kasvatuksen valmiina? Jos sitä adhd-lasta ei koskaan ole kasvatettu niin vaikea uskoa että hän lääkityksen aloitettuaan muuttuisi hyvin kasvatetuksi lapseksi noin vain.
 
No tosissaanko väität, että lapsen käytökseen ei voi vaikuttaa kasvatuksella? Aloittaja on saanut lapsensa lääkityksen kuntoon, mutta sen sijaan että olisi tyytyväinen tulokseen, tekee hän ihme aloituksen siitä, miten kasvatus on turhaa.
 
hmmmmmmmm
Itse en usko, että kasvatuksella pystyy mitään ihmeitä tekemään. Ihmettelin, kun kerran lapsettomana sanoin kaverilleni, että hänellä on ihanat lapset. Hän vastasi, "niin, olen parhaani yrittänyt kasvattajana". Mielestäni tuo oli huono vastaus, ihan kun se lasten ihanuus olisi siitä kasvattajasta kiinni, se on vaan lasten ominaisuus.

Itsellä 2 lasta, jotka ovat totaalisen erilaisia. Toinen vilkas kuin mikä, monia neurologisia ongelmia ilmeisesti, saattaa olla myös lievä kehitysvamma, vaikka en haluaisikaan sitä myöntää. Toinen taas äärettömän fiksu, rauhallinen ja osaava kaveri. Molemmat siis alle kouluikäisiä. En usko, että mun lapset olisivat yhtään tuon parempia/huonompia, millanen kasvatus heillä sitten oliskaan. Jos olen vanhemman pojan kanssa liikkeellä, saan usein tympeitä katseita, kun lapseni on niin vilkas. Kun olen nuoremman pojan kanssa liikkeellä, saan kehuja kun olen niin hyvä kasvattaja... mun mielestä tää nyt ei vaan ole kovin loogista, molempia olen kasvattanu aivan samalla lailla mutta vain toinen on "normaali".

Miksei ihmiset vaan ymmärrä, että lapset ovat luonteeltaan erilaisia eikä kasvatuksella mihinkään ihmeisiin pysty. Onhan se varmaan ihanaa kuvitella olevansa maailman paras kasvattaja, kun lapsille menee kaikki perille heti ekasta sanomasta eikä muutenkaan ole ikinä mitään ongelmia, mutta kun kaikki ei vaan ole samanlaisia. Toiset on tosi vilkkaita, vaikka kuinka kasvattaisi.
 
[QUOTE="Joo";27994590]No tosissaanko väität, että lapsen käytökseen ei voi vaikuttaa kasvatuksella? Aloittaja on saanut lapsensa lääkityksen kuntoon, mutta sen sijaan että olisi tyytyväinen tulokseen, tekee hän ihme aloituksen siitä, miten kasvatus on turhaa.[/QUOTE]

Öh, mielenkiintoista tulkintaa että tuossa väittäisin kasvatusta turhaksi. Luulin kirjoittaneeni ihan päinvastoin...

Enkä usko että ap:kaan pitää kasvatusta turhana. Sen sijaan luulen että vuosien varrella hän on saanut kuulla arvostelua omasta kasvatustyöstään ja sitä kuinka oikein kasvatettuna hänen lapsensa olisi kuin muutkin. Ymmärrän todella että se rasittaa ja jos sitten lääkityksen myötä tuo "väärä kasvatus" alkaakin purra niin ehkä siinä tekee mieli kertoa asiasta myös niille ketkä ovat aiemmin olleet tuomitsemassa. Siinäkin tapauksessa että on iloinen ja huojentunut lopputuloksesta.

Ehkä jostain löytyisi joku joka alkaisi ymmärtää että kaikilla lapsilla se kasvatus ei pelkästään riitä (pätkä rautalankaa vielä: kasvatus on todellakin mukana, vieläpä merkittävämmin kuin normilapsilla).

Muoks. Näin aloituksen uudelleen luettuani, eiköhän liene itsestään selvää että se ap:n heitto lääkkeestä joka parantaa huonon kasvatuksen oli vitsi. Ts hän ei pidä kasvatusta yhdentekevänä.
 
Viimeksi muokattu:
"vieras"
ADHD-lapsi oppii ja muistaa paremmin, kun on lääkitys kunnossa. Ihan samalla tavalla kuin adhd-aikuinenkin. Muistan, kun ensimmäisen kerran sain kokeilla Concertaa: ensimmäistä kertaa elämässäni pystyin keskittymään kunnolla! Sain tehtyä kertaheitolla kirjallisen tehtävän, jota olin aikaisemmin pyöritellyt tuntikausia tietämättä mistä se pitäisi aloittaa. Ilman lääkitystä pääni sisällä tuntuu koko ajan olevan kaaos: kuin joku koko ajan vaihtelisi kanavia telkkarista, ajatuksia, tuntemuksia ja kaikkea sälää pyörii ajatuksissa koko ajan. Lääke auttaa keskittymään siihen, mikä on olennaista.
 
nellien
Kuka tahansa lapsi (tai aikuinen) saadaan huumaamalla rauhalliseksi. Samoin kuka tahansa lapsi saadaan oikealla kasvatuksella ja kurilla käyttäytymään normaalisti.
no ekan lääke reseptin aikoinaan kirjoitti lasten neurologi,lääkkeen noston teki lasten psykiatri(lasta on myös tutkinut neuropsykologi,perinnöllisyyslääkäri,toimintaterapeutti)

ja sinä olet mielestäsi ammattitaitoisempi ja fiksumpi kuin he kaikki yhteensä?

tervetuloa tuomaan lapsesi huumattavaksi,huomaat että normaalin aivojen toiminnan omaava lapsi ei suinkaan rauhoitu lääkkeen vaikutuksesta vaan menee täysin ylikierroksille! tokikaan en suosittele kokeilemaan koska periaatteessahan se olisi väärin.
 
Yhdellekään lapselle tai aikuiselle ei tule käytöstapoja lääkepurkista. Kyllä se kasvatus siellä taustalla on hyvin vahvana. ADHD:n ollessa kyseessä usein vanhempia on jo vuosia syyllistetty kasvatuksen ja kurin puutteesta. Vikahan ei voi olla tieteellisesti todistetusti aivojen välittäjäaineissa. Kyllä jokainen palstapuoskari tietää paremmin kuin koulutetut ammattilaiset... Nostan hattua teille, jotka jaksatte kerran toisensa jälkeen vääntää rautalangasta faktaa näille kaiken muita paremmin tietäville. :flower:

Ja pakko vielä kerran todeta. ADHD-lääkkeet EIVÄT OLE RAUHOITTAVIA, vaikka ko. diagnoosin omaavan käytöksessä niiden käyttö näkyy rauhoittaumisena ja keskittymiskyvyn parantumisena.
 
"vieras"
lapsi sai vahvemman adhd lääkkeen ekaa kertaa eielen aamulla, ja toisen tänään(lääkkeen nostoon päätyi hoitava psykiatri,kun lapsi on ollut niin haastava ja levoton, jatkuvasti ärsyttämässä siskoa ja tappelemassa,häsäämässä riehumassa)

ja kas kummaa eilen ja tänään mulla on ollut täysin eri lapsi! se ei ookertaakaan suuttunut,ei oo tapellut,härnänny,tms. se on ollut aivan nätisi koko päivän, näin tapahtui viimeksi joskus vuosi sitten!

onpa ihme juttu että aivojen välittäjä aineisiin vaikuttava lääke parantaa huonon kasvatuksen tuloksen :D
Elämä on parasta huumetta!
 
En jaksa lukea koko ketjua, mutta sinänsähän kuulostaa hienolta että levoton lapsi rauhoittuu lääkityksellä.

Mitä olen aiheesta lueskellut, niin asiantuntijoita lähinnä huolestuttavat lääkityksen mahdolliset pitkän tähtäimen vaikutukset. Lääkkeitä on käytetty vasta hyvin vähän aikaa, eikä kukaan tiedä mikä vaikutus vaikkapa kymmenien vuosien yhtäjaksoisella ja lapsuudessa jo alkaneella ko. lääkkeiden käytöllä mahdollisesti on.
Vahvasti oireilevien adhd-lapsien oireet helpottavat yleensä murrosiän kynnyksellä/aikana/jälkeen, silloin saatetaan jopa miettiä lääkityksen alas ajamista. Toki kaikki ovat yksilöllisiä ja uniikkeja ja joillakin oireilu voi tosiaankin kestää koko elämän. Mutta, oireiden -ja adhd:n kanssa oppii elämään, jos vain apua on saatavilla ja sitä otetaan vastaan.
 
Rollolainen
Alkuperäinen kirjoittaja Jätkä;27995685:
Vahvasti oireilevien adhd-lapsien oireet helpottavat yleensä murrosiän kynnyksellä/aikana/jälkeen, silloin saatetaan jopa miettiä lääkityksen alas ajamista. Toki kaikki ovat yksilöllisiä ja uniikkeja ja joillakin oireilu voi tosiaankin kestää koko elämän. Mutta, oireiden -ja adhd:n kanssa oppii elämään, jos vain apua on saatavilla ja sitä otetaan vastaan.
ju apua, mutta muutakin kuin noita humeita. Kukan ei ole pysytnyt sanomaan miten ne vaikuttaa tulevaisuutteen . ylensäkään miten mielielaläkkeet vaikuttaa lapsiin, sen näkee siten ku oat aikusia ja saattapa käydä niin että aikuisisna ovat riippuvaiisia amsenuslääkkeistä ku jo lapsena ovat niihin totuneet. En NTaisi lapsille MISSÄÄN tilanteessa humeita
 
Juu apua hyvinkin. Vain murto-osa adhd-lapsista tarvitsee lääkitystä, se apu miten minä sitä tarkoitin, on jotakin aivan muuta. Esimerkiksi asiantunteva ja ammattinsa hallitseva koulun henkilökunta saattaa olla se apu, joka auttaa parhaiten.

Ota nyt huomioon Rollis, että minä teen työtä haastavien lasten kanssa. Enkä nyt tarkoita että työni olisi lääkkeiden syöttäminen.
 
ju apua, mutta muutakin kuin noita humeita. Kukan ei ole pysytnyt sanomaan miten ne vaikuttaa tulevaisuutteen . ylensäkään miten mielielaläkkeet vaikuttaa lapsiin, sen näkee siten ku oat aikusia ja saattapa käydä niin että aikuisisna ovat riippuvaiisia amsenuslääkkeistä ku jo lapsena ovat niihin totuneet. En NTaisi lapsille MISSÄÄN tilanteessa humeita

Nyt siis rinnastetaan stimulantit suoraan mielialalaakkeisiin, kun rauhoittaviin ei voinut? Muista nyt sitten, etta et anna lapsillesi esim. kodeiinia sisaltavia yskan- tai kipulaakkeita, ne vasta huumetta ovatkin.
 
Siis puhutko nyt mielialalääkkeistä, rauhoittavista vai adhd-lääkkeistä?

Mitä niistä on pojallesi suositeltu ja kenen toimesta?

Onko poikaasi oikeasti tutkittu ja hänelle annettu adhd-diagnoosi näiden tutkimusten perusteella vai onko kyse vaan siitä että koulussa epäiltiin että lapsella olisi adhd ja lääkkeet voisivat auttaa?

Varmaan olet tietoinen ettei koulu voi antaa lapselle mitään diagnoosia, saati määrätä lääkkeitä. Toki voivat suositella tutkimuksia jos epäilevät ettei kaikki ole ok. Se koulun epäilys ei kuitenkaan tarkoita että lapsella olisi adhd.
 
Rollolainen
Nyt siis rinnastetaan stimulantit suoraan mielialalaakkeisiin, kun rauhoittaviin ei voinut? Muista nyt sitten, etta et anna lapsillesi esim. kodeiinia sisaltavia yskan- tai kipulaakkeita, ne vasta huumetta ovatkin.
burana riitää lapselle ja yskänlääkkeitä meilä ei ota edes aikuiset. Niistä ei ole oikeasti hyötyä. Tässä linkissä todistetta, !

Lääkärin neuvo: Unohda yskänlääkkeet! | Terveys | Iltalehti.fi
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
"..."
Itse en usko, että kasvatuksella pystyy mitään ihmeitä tekemään. Ihmettelin, kun kerran lapsettomana sanoin kaverilleni, että hänellä on ihanat lapset. Hän vastasi, "niin, olen parhaani yrittänyt kasvattajana". Mielestäni tuo oli huono vastaus, ihan kun se lasten ihanuus olisi siitä kasvattajasta kiinni, se on vaan lasten ominaisuus.

Itsellä 2 lasta, jotka ovat totaalisen erilaisia. Toinen vilkas kuin mikä, monia neurologisia ongelmia ilmeisesti, saattaa olla myös lievä kehitysvamma, vaikka en haluaisikaan sitä myöntää. Toinen taas äärettömän fiksu, rauhallinen ja osaava kaveri. Molemmat siis alle kouluikäisiä. En usko, että mun lapset olisivat yhtään tuon parempia/huonompia, millanen kasvatus heillä sitten oliskaan. Jos olen vanhemman pojan kanssa liikkeellä, saan usein tympeitä katseita, kun lapseni on niin vilkas. Kun olen nuoremman pojan kanssa liikkeellä, saan kehuja kun olen niin hyvä kasvattaja... mun mielestä tää nyt ei vaan ole kovin loogista, molempia olen kasvattanu aivan samalla lailla mutta vain toinen on "normaali".

Miksei ihmiset vaan ymmärrä, että lapset ovat luonteeltaan erilaisia eikä kasvatuksella mihinkään ihmeisiin pysty. Onhan se varmaan ihanaa kuvitella olevansa maailman paras kasvattaja, kun lapsille menee kaikki perille heti ekasta sanomasta eikä muutenkaan ole ikinä mitään ongelmia, mutta kun kaikki ei vaan ole samanlaisia. Toiset on tosi vilkkaita, vaikka kuinka kasvattaisi.
Se on kyllä jännä, että aina vain ne huonosti käyttäytyvien lasten vanhemmat ovat sitä mieltä, että kasvatuksella ei saa mitään aikaan.
 
Yhteistyössä