Tänään nelosella klo 22.00: Suomi D - Äitivangit.

  • Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja dih:
Alkuperäinen kirjoittaja sef:
Alkuperäinen kirjoittaja sss:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja tytsi-89:
Alkuperäinen kirjoittaja sef:
Mua ahdistaa. En mä oikeen tiedä että miksi. Lapsillahan oli ihan kivat oltavat sinänsä :/

Jotenkin vaan ahdistaa silti...ja suututtaa sekä surettaa.
Munkin mielestä oli surullista katsottavaa. :| Etenkin ne isommat lapset, jotka näkevät äitiään vähemmän.
Näinpä. :|
Onhan se surullista mutta sellaista tapahtuu mm. niissäkin tilanteissa, joissa äiti on esimerkiksi sairastunut, hoidossa sairaalassa, eikä voi tavata yhtä usein kuin tavallisesti lastaan/lapsiaan.

Tähän voisi joku todeta, että rikos on valinta, sairaus ei mutta lapsen kannalta asia on aika "sama" eli siis se kokemus mikä tulee kun ei ole vanhemman lähellä niin paljon kuin voisi olla.

Useinhan rikollisilla on tiettyjä piirteitä persoonallisuudessa, jotka voi ajaa rikoksiin yhä uudelleen ja uudelleen; minusta olisi tärkeää että ne henkilöt saisivat näiden laitosten ja vapauden menetysten lisäksi suurta henkistä tukea eri muodoissa.

En ihan tiedä missä jamassa on tämä henkisen puolen hoito, rikoksiin ajavien piirteiden/ominaisuuksien tutkiminen eli syiden selvittely, siis henk.koht tasolla, jokaisen kohdalla ja miten näitä ihmisiä tuetaan...
Mä olen nimenomaan surullinen/vihainen/hämmentynyt siitä syystä että ihminen joka on vanhempi, menee ja tekee jotakin jonka vuoksi lapsi joutuu sopeutumaan tuollaiseen johon ei olisi ilman sitä vanhemman tekoa pakko sopeutua.

Täten sairastuminen on tosiaankin asia aivan erikseen. Sille ei mitään voi, mutta rikolliselle teolle voi.

Vaikka lopputulos lapsen näkökulmasta katsottuna on sama (sillä lapsi ei ymmärrä että teko oli vanhemman valinta) niin ajatukseni tällaista vanhempaa kohtaan ovat silti vihaiset/pettyneet.
Enemmän mua säälitää lapset jotka tossa iässä laitetaan sopeutumaan päiväkotiin pitkiksi päiviksi ilman vanhempiaan.
Are you kidding :O? Opiskelu, töissäkäynti ja itsensä elättäminen on normaalia elämää, vankilassa olo ja rikostelu + sossuun turvautuminen ei. (Tätä ei pidä käsittää väärin, sosiaalitoimen asiakkaaksi voi joutua myös olosuhteiden pakosta esim. tänä irtisanomisten aikana töiden loppumisen vuoksi tms. )
 
No yks vangeista oli romani, se lauma oli vierailijoita....... Mutta kai heitä(kin) paljon siellä kopissa on.

Ja niinhän se romani sanoi, että ei tämä paras vaihtoehto noin tehtyä rikosta ajatellen ole, tuollainen 'lepsu' vankila. Hänkin siellä kolmatta kertaa!

Eikä sitä rikosta kaikki olleet tehneet vanhempana, mun ymmärtääkseni kaksi heistä oli rikoksensa tehnyt ennen raskaaksituloaan.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Aamuäree:
No yks vangeista oli romani, se lauma oli vierailijoita....... Mutta kai heitä(kin) paljon siellä kopissa on.

Ja niinhän se romani sanoi, että ei tämä paras vaihtoehto noin tehtyä rikosta ajatellen ole, tuollainen 'lepsu' vankila.
Se lauma oli tämän romaninaisen omia lapsia? Miksi kyseinen nainen oli vankilassa jo kolmatta kertaa?
 
Mitenkään muuten en tätä ala kommentoida, mutta harva vanhempi on yhtä intensiivisesti lapsensa kanssa, kun nämä äidit! Täytyy sanoa, että tuolla se vasta hieno lapsuus tulee. Äiti ottaa huomioon kokoaika, nukutte samassa huoneessa, pääset ulos päivittäin ja on kavereita ja varmasti ruokaa jokaiselle päivälle. Että näin =)
 
No vanhempia lapsia ja ne aikuiset sukulaisia vierailulla.

Kenenkään vangin kohdalla ei kerrottu että miksi ovat vankilassa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Nadia:
Mitenkään muuten en tätä ala kommentoida, mutta harva vanhempi on yhtä intensiivisesti lapsensa kanssa, kun nämä äidit! Täytyy sanoa, että tuolla se vasta hieno lapsuus tulee. Äiti ottaa huomioon kokoaika, nukutte samassa huoneessa, pääset ulos päivittäin ja on kavereita ja varmasti ruokaa jokaiselle päivälle. Että näin =)
Niimpä, päivät kuluu jokseenkin lapsen ehdoilla.

Tietääkö joku, että kun tuomio jatkuu ja jatkuu, niin minkäikäisenä lapsi 'vapautuu', minkäikäistä lasta ei äiti enää saa pitää luonaan?
 
Tämäpä! En välttämättä sanoisi että hieno lapsuus. Jos äidillä pidempi tuomio, niin lapsi voi sano äidille "heihei".:/
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Aamuäree:
Alkuperäinen kirjoittaja Nadia:
Mitenkään muuten en tätä ala kommentoida, mutta harva vanhempi on yhtä intensiivisesti lapsensa kanssa, kun nämä äidit! Täytyy sanoa, että tuolla se vasta hieno lapsuus tulee. Äiti ottaa huomioon kokoaika, nukutte samassa huoneessa, pääset ulos päivittäin ja on kavereita ja varmasti ruokaa jokaiselle päivälle. Että näin =)
Niimpä, päivät kuluu jokseenkin lapsen ehdoilla.

Tietääkö joku, että kun tuomio jatkuu ja jatkuu, niin minkäikäisenä lapsi 'vapautuu', minkäikäistä lasta ei äiti enää saa pitää luonaan?
Tässäkin ketjussa oli puhetta että n.2 vuotiaana viimeistään kai lapsi vaihtaa paikkaa.
 
ccc
Alkuperäinen kirjoittaja NannaIhana:
Alkuperäinen kirjoittaja ccc:
Mikä vitun vankila tollanen on. näytti enemmän lepokodilta kuin vankilalta. pallo jalkaan ja ovi säppiin pitäisi laittaa sekä lapset huostaan ottaa.
niinno vähä kakspiippunen juttu.. tuskin tonne lapsensa kans pääsee jos tapat jonku...
Aika vakavan teon saa tehdä että suomessa linnaan joutuu.
 
onks sakkojen maksamatta jättäminen vakavaa?
 
riippuu mistä sakot on tullut esim:pahoinpitelystä, rattijuopumus...
 
Niin
Alkuperäinen kirjoittaja NannaIhana:
Alkuperäinen kirjoittaja ccc:
Alkuperäinen kirjoittaja NannaIhana:
Alkuperäinen kirjoittaja ccc:
Mikä vitun vankila tollanen on. näytti enemmän lepokodilta kuin vankilalta. pallo jalkaan ja ovi säppiin pitäisi laittaa sekä lapset huostaan ottaa.
niinno vähä kakspiippunen juttu.. tuskin tonne lapsensa kans pääsee jos tapat jonku...
Aika vakavan teon saa tehdä että suomessa linnaan joutuu.
onks sakkojen maksamatta jättäminen vakavaa?
Meinaat että jos vaikka silleen on kirjaston kirjat myöhässä ja lainausmaksuja joutuu istumaan?

Vai vaikka silleen että saa pahoinpitelystä sakot?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Niin:

tai vaikka ylinopeudesta...
 
xxx
Minusta juostenkustu tehty dokumentti, kuten suomessa on tapana. Odotin esittelyvideon perusteella jotain muuta.
Minusta olisi saanut jättää tekemättä koko dokumentin.

Taulut seiniltä peitetty, lasten naamat peitetty, rekisterinumerot peitetty, osan äideistä naamat peitetty. Ei kerrottu miksi ovat vankilassa, mitä ovat tehneet ja kuinka kauan tuomiot kestää...

Plläh. Yhtätyhjän kanssa. Mannet söi mokkapaloja...Booring ZZZZZZZZZZZZ
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja NannaIhana:
Alkuperäinen kirjoittaja Niin:
Alkuperäinen kirjoittaja NannaIhana:
Alkuperäinen kirjoittaja ccc:
Alkuperäinen kirjoittaja NannaIhana:
Alkuperäinen kirjoittaja ccc:
Mikä vitun vankila tollanen on. näytti enemmän lepokodilta kuin vankilalta. pallo jalkaan ja ovi säppiin pitäisi laittaa sekä lapset huostaan ottaa.
niinno vähä kakspiippunen juttu.. tuskin tonne lapsensa kans pääsee jos tapat jonku...
Aika vakavan teon saa tehdä että suomessa linnaan joutuu.
onks sakkojen maksamatta jättäminen vakavaa?
Meinaat että jos vaikka silleen on kirjaston kirjat myöhässä ja lainausmaksuja joutuu istumaan?

Vai vaikka silleen että saa pahoinpitelystä sakot?
tai vaikka ylinopeudesta...
Ei ylinopeudsta maksettavia sakkoja tarvi istua jos ne ovat poliisin määräämiä.
 
Näin. ei ainakaan enää.
 
Yhteistyössä