hämmästynyt mamma
Pisti kyllä miettimään eilen. Kasvatusmenetelmiä on varmaan yhtä monta kuin on vanhempaakin, mutta melkein pisti säälittämään vanhemman täysi avuttomuus ja saamattomuus.
Musiikkikerhon tapaaminen (1-3 vuotiaiden ryhmä) päättyi ja osallistujat lähtivät pois. Päivän viimeinen ryhmä oli kyseessä joten ohjaajakin oli lukitsemassa paikan ja poistumassa hänkin.
Eräs äiti oli sitten lähtötilanteessa täysin n. 2,5 vuotiaansa armoilla.
Pikkutyttö istahti taukotilan sohvalle kerhon pehmolelu sylissään eikä hänellä ollut aikomustakaan lähteä minnekään. Äiti huhuili häntä eteisestä että olisi aika lähteä. Minä seurasin tilannetta pukiessani omaa lasta.
Lapsi ei sohvalta irronnut, niin tämä äiti sitten otti tytön haalarin ja kysyi tytöltä että tuoko äiti haalarin sinne? Lähti kävelemään sohvaa kohti haalarin kanssa niin tyttö alkoi vastustella "ei ei ei" (ei edes kiukkuisesti tai dramaattisesti vaan ihan vaan totesi ääneen ei ei) niin tämä äiti PERÄÄNTYI haalarin kanssa takaisin eteiseen, josta sitten yritti tyttöä houkutella sanomalla että lähtevät ostamaan kaupasta mehua.
Tyttö jatkui sohvalla istumista ja tämä äiti alkoi pukea itseään. Välillä aina yritti houkutella tyttöä tulemaan ja kerran yritti uudestaan lähestyä haalarin kanssa (kysyen tytöltä sopiiko) ja perääntyi jälleen kun tyttö ei halunnut.
Tässä vaiheessa olimme jo oman lapseni kanssa valmiita ja lähdimme, mutta jäin miettimään että mitenköhän kauan mahtoivat siellä tehdä lähtöä...? Jospa kerhon ohjaaja sitten puuttui tilanteeseen kun piti paikka saada tyhjäksi, nuo jäivät siis viimeiseksi paikalle.
Hämmästyttää vaan se että äiti käyttäytyi ihan kuin olisi pelännyt omaa lastaan.
Ei mahda olla ihan ruusuinen tulevaisuus edessä kuitenkaan jos keinot ovat tuossa tilanteessa noinkin vähissä.
Musiikkikerhon tapaaminen (1-3 vuotiaiden ryhmä) päättyi ja osallistujat lähtivät pois. Päivän viimeinen ryhmä oli kyseessä joten ohjaajakin oli lukitsemassa paikan ja poistumassa hänkin.
Eräs äiti oli sitten lähtötilanteessa täysin n. 2,5 vuotiaansa armoilla.
Pikkutyttö istahti taukotilan sohvalle kerhon pehmolelu sylissään eikä hänellä ollut aikomustakaan lähteä minnekään. Äiti huhuili häntä eteisestä että olisi aika lähteä. Minä seurasin tilannetta pukiessani omaa lasta.
Lapsi ei sohvalta irronnut, niin tämä äiti sitten otti tytön haalarin ja kysyi tytöltä että tuoko äiti haalarin sinne? Lähti kävelemään sohvaa kohti haalarin kanssa niin tyttö alkoi vastustella "ei ei ei" (ei edes kiukkuisesti tai dramaattisesti vaan ihan vaan totesi ääneen ei ei) niin tämä äiti PERÄÄNTYI haalarin kanssa takaisin eteiseen, josta sitten yritti tyttöä houkutella sanomalla että lähtevät ostamaan kaupasta mehua.
Tyttö jatkui sohvalla istumista ja tämä äiti alkoi pukea itseään. Välillä aina yritti houkutella tyttöä tulemaan ja kerran yritti uudestaan lähestyä haalarin kanssa (kysyen tytöltä sopiiko) ja perääntyi jälleen kun tyttö ei halunnut.
Tässä vaiheessa olimme jo oman lapseni kanssa valmiita ja lähdimme, mutta jäin miettimään että mitenköhän kauan mahtoivat siellä tehdä lähtöä...? Jospa kerhon ohjaaja sitten puuttui tilanteeseen kun piti paikka saada tyhjäksi, nuo jäivät siis viimeiseksi paikalle.
Hämmästyttää vaan se että äiti käyttäytyi ihan kuin olisi pelännyt omaa lastaan.
Ei mahda olla ihan ruusuinen tulevaisuus edessä kuitenkaan jos keinot ovat tuossa tilanteessa noinkin vähissä.