Täällä kun on näitä palstalaisia joilla on koti just eikä melkein siistinä aina...

Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Heh heh:
Ihan varmasti näissä suoersiisteissä kodeissa on superrauhallisia lapsia tai heidät alistetaan sellaisiksi. Kyllä meidän lapset ainakin askartelevat, leikkivät ja touhuavat koko ajan. Ja kun ovat isompia, tekevät sitä kuka missäkin. En voi jokaista koko aikaa vahtia.

Sitä paitsi kun itselläni on vaikeaa, olen huomannut, että ympäristö pitää saada siistiksi väkisin. Ei kestä, että sekä pää että koti on sekaisin. Kun henkisesti voin hyvin, ei pieni sekaisuus haittaa lainkaan.
Kylläpä menee taas sellaiseksi vittuiluksi, että huh huh. :eek:
Jos teidän mielestänne supersiisti koti on sellainen, jossa pidetään hyvää perussiivoa yllä niin kiinnostaisippa tietää millaisissa asunnoissa itse asutte. Meidän lapset ei tosiaankaan ole erityisrauhallisia ja miten tuollaisen 1-vuotiaan olisi jo saanut alistettua?? Meidän lapset kyllä touhuaa, saa hyppiä sängyillä, saa tehdä sohvista majoja ja pyöriä pihalla kurassa, MUTTA pihalle ei mennä ennen kuin on sisällä kerätty lelut, joka paikkaa ei levitetä, itse viedään vaatteet paikalleen, pyykit koneeseen ja astiat koneeseen. Vauvalta en tietenkään odota tuollaista, mutta isommalta kyllä. Ja olen kyllä kuvitellut, että tuollaisen olettaminen olisi lapseltakin normaalia, mutta näköjään sitten ei.
Ja kiitos kysymästä, pääni on kyllä aivan kunnossa. Minä vain tykkään siististä kodista enkä voi elää tavarapaljouden ja sotkun seassa.

Niin ja piti vielä sanoa, että mulla kaverit nimen omaan tykkää siitä, että kun meillä saa olla rennosti. Lapset riehuu ja siinä sivussa sotkeutuu muutkin paikat. En mä siitä stressaa enkä varsinkaan silloin rupea siivoamaan kun on vieraita.
Ja vielä jatkan. Mä olen kärsinyt synnytyksen jälkeisestä masennuksesta myös eikä silloin kiinnostanut kodin siivous pätkänkään vertaa. Että ei oikein nuo teidän yleistykset uppoa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja :
Emilyn teidän keittön laatikko on vissiin vähän rikki?
Juuuu.. se jäi tänään käteen kun avasin, mies ei ole kotona, joten jätin sen siihen rötköttämään kun en jaksanut alkaa perehtyä miten ne ruuvit saa kiristettyä, on ollut jo pitkään vähän raihnainen :whistle:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Heh heh:
Ihan varmasti näissä suoersiisteissä kodeissa on superrauhallisia lapsia tai heidät alistetaan sellaisiksi. Kyllä meidän lapset ainakin askartelevat, leikkivät ja touhuavat koko ajan. Ja kun ovat isompia, tekevät sitä kuka missäkin. En voi jokaista koko aikaa vahtia.

Sitä paitsi kun itselläni on vaikeaa, olen huomannut, että ympäristö pitää saada siistiksi väkisin. Ei kestä, että sekä pää että koti on sekaisin. Kun henkisesti voin hyvin, ei pieni sekaisuus haittaa lainkaan.
ajattelit sitten vetää vähän mutkia kunnolla suoraks :LOL: kuka sanoi ettei esim meillä leikitä ja askarrella? meillä vaan lapset siivoavat lopettamisen jälkeen.. joko oma-aloitteisesti tai muistutuksella. musta tää nyt kuuluu ihan perus tapoihin, että omat sotkut siivotaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Naksneppari:
Joo, on varmaan neuroottisuuteen viittaavaa, mutta inhoan epäjärjestystä aivan hirveästi. Kun taas menen syksyllä töihin ja mies jää lasten kanssa kotiin, on monesti kotona odottamassa boheemimpi kädenjälki, ei tosin kaaos sittenkään.
Minäkin aloitan kohta työt, sen takia mulla onkin tämä kaappien järjestelyprojekti menossa, kun kaappien sisustat eivät ole aina olleet ihan tiptop ja ovat kyllä rehellisesti sanottuna pursunneetkin tavaroita ja tilpehööriä. Siksi siivoilen kaapit, jotta mies löytää kaiken tarvittavan kun olen poissa.. tosin kun olin muutaman päivän sairaalassa, se oli itse järjestellyt meidän astiakaapistot, eli mulla ei sinänsä ole huolta että tulisin sekaiseen kotiin. Miehen heikkous on mm. se, mikä minua usein ärsyttää, että esim. pöytä on ruokailun jälkeen pyyhkimättä :snotty:
 
Heh heh
No olen kyllä ihan samaa mieltä, mutta muutamat kommentit tyyliin "Kuulostaa ihmeelliseltä, että tiskipöytääkään ei saa pidettyä puhtaana", saa vaan karvat nousemaan pystyyn.

Alkuperäinen kirjoittaja Becka:
Meneekö nyt jo vähän ilkeilyksi? Annetaan kaikkien kotien olla sellaisia kuin on.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Heh heh:
No olen kyllä ihan samaa mieltä, mutta muutamat kommentit tyyliin "Kuulostaa ihmeelliseltä, että tiskipöytääkään ei saa pidettyä puhtaana", saa vaan karvat nousemaan pystyyn.

Alkuperäinen kirjoittaja Becka:
Meneekö nyt jo vähän ilkeilyksi? Annetaan kaikkien kotien olla sellaisia kuin on.
Suututteko te niistä sillä siistin ohjelman juontajistakin? Nehän on usein sanonut ihan suoraan, että "voisitko mitenkään ajatella, että lakaisisit lattiaa ruokailun jälkeen.." ja kauhistelevat huoneitten sotkuja :xmas:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Emilyn:
Rissa - en mä ole sun pöntöstäsi puhunut.. Ja koskaan ei ole kenellekään sotkuista huudettu. Syödessä putoaa ruokaa lattialle, so what, ne pyyhitään ruokailun jälkeen pois. Kahvittelun jälkeen saatan laittaakin kupit suoraan tiskikoneeseen, ei se sitä seurusteluaikaa kovin kauaa pois syö..

Huomaatkos, että itse luot itsellesi sitä stressiä siivoamisesta ;)
En luo vaan yritän saada pointtini läpi. Kaikki ei ehdi, halua, pysty pitämään kotejaan jatkuvasti edustuskunnossa enkä myöskään näe sille mitään järkevää syytä. Joskus stressasin, enää en ja nyt on paljon mukavampaa. Epäsiistin mieheni kanssakin tulee paljon vähemmän konflikteja kun en "naputa" joka asiasta.
Jos stressaisin siivoamisesta niin en istuisi tässä koneella ja läpättäisi näin jonnin joutavasta aiheesta!
 
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Kerro nyt sitten miten käytännössä sitten organisoidaan, että koko talo on siisti ja siihen käytetään kokonaisuudessaan tunti päivässä. Miten esimerkiksi saan vähennettyä tuon ruokailun jälkeisen siistimiseen käytettävän ajan tuosta 10 minuutista vielä pienemmäksi. Se kun tapahtuu 4-5 kertaa päivässä, se tekee jo vähintää 40 minuuttia. Siihen lisäksi tiskaaminen vähintään 5 minuuttia. Jää siis 15 minuuttia koko muun talon siistimiseen. Vessaan menee muutama minuutti. Noin 10 minuuttia jää siis lelujen keräämiseen, muiden sotkujen siivoamiseen ja tavaroiden järjestelyyn koko päivänä. Minä sanoisin, että mahdoton yhtälö, mutta sinä sanot, että organisaatiokyvyn puutetta. Sano ihmeessä, missä mennään metsään?
Tässä jotain jo laitoinkin

"Meidän lapset kyllä touhuaa, saa hyppiä sängyillä, saa tehdä sohvista majoja ja pyöriä pihalla kurassa, MUTTA pihalle ei mennä ennen kuin on sisällä kerätty lelut, joka paikkaa ei levitetä, itse viedään vaatteet paikalleen, pyykit koneeseen ja astiat koneeseen. "
Mulla ei mene 10 minuuttia keittiön siivoamiseen. En tietenkään osaa vastata siihen, miten SINÄ saisit hommat tehtyä. Aamuisin petaan sängyt, menee ehkä 5 minsaa. Ruokien jälkeen siivoukset n. 5 minuuttia, ei siihen 10 minuuttia mene. Mä en siivoa vessaa päivittäin, välillä saatan luutulla pyyhkästä, eihän siihen mene kuin muutama kymmenen sekuntia.
Lelut kerätään pari kertaa päivässä, ei ne meillä ole kuin nakella paikalleen, pari minuuttia. Likapyykit laitetaan aina suoraan koneeseen, vaatteiden kuivumaan laitossa menee ehkä 5 minuuttia. Muutama minuutti kun tyhjentää astianpesukoneen jne.
Jos meillä on kämppä sekasin ja joku on tulossa niin ei siihen mene kuin 10 minsaa korkeintaan että saan järkättyä kämpän ok kuntoon. En mä osaa sanoa, miten muut tekis sen yhtä nopeasti. Mä olen tottunut jo työssäni, että pitää olla nopea ja osata organisoida...
 
vieras

No nehän on kai sinne juuri siksi kutsuttu, että puuttuisivat asioihin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja rissa:

Jos ei halua, sillon on tuskin halunnut tulla lukemaan tätä ketjuakaan joka aihetta käsittelee..?
 
Heh heh
Ai heti sillä siisti -asuntojen jälkeen tulevat asunnot, joissa tiskipöytä ei aina ole tiptop?

Luulisin, että siihen väliin sopii suurin osa Suomen talouksista...

Alkuperäinen kirjoittaja Emilyn:
Alkuperäinen kirjoittaja Heh heh:
No olen kyllä ihan samaa mieltä, mutta muutamat kommentit tyyliin "Kuulostaa ihmeelliseltä, että tiskipöytääkään ei saa pidettyä puhtaana", saa vaan karvat nousemaan pystyyn.

Alkuperäinen kirjoittaja Becka:
Meneekö nyt jo vähän ilkeilyksi? Annetaan kaikkien kotien olla sellaisia kuin on.
Suututteko te niistä sillä siistin ohjelman juontajistakin? Nehän on usein sanonut ihan suoraan, että "voisitko mitenkään ajatella, että lakaisisit lattiaa ruokailun jälkeen.." ja kauhistelevat huoneitten sotkuja :xmas:
 
muija
minä en jaksa enkä pysty pitämään aina kämppää siistinä ja puhtaana

kolme lasta ja mies sekottaa ja vain minä täällä siivoan, meni anopilla jo metsään tuon miehen kanssa kun ei ole opettanut siivoamaan jälkiään
 
Heh heh
Pesetkö kaikki vaatteet sekaisin, kun voit ne suoraan koneeseen heittää??? Eikö teillä pestä koskaan petivaatteita tai muuta?

Ja vielä yksi tärkeä kysymys, miten vanhoja lapsia teillä on? Voi muuten selittää aika paljon..
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Emilyn:
Alkuperäinen kirjoittaja Heh heh:
No olen kyllä ihan samaa mieltä, mutta muutamat kommentit tyyliin "Kuulostaa ihmeelliseltä, että tiskipöytääkään ei saa pidettyä puhtaana", saa vaan karvat nousemaan pystyyn.

Alkuperäinen kirjoittaja Becka:
Meneekö nyt jo vähän ilkeilyksi? Annetaan kaikkien kotien olla sellaisia kuin on.
Suututteko te niistä sillä siistin ohjelman juontajistakin? Nehän on usein sanonut ihan suoraan, että "voisitko mitenkään ajatella, että lakaisisit lattiaa ruokailun jälkeen.." ja kauhistelevat huoneitten sotkuja :xmas:
No nehän on kai sinne juuri siksi kutsuttu, että puuttuisivat asioihin.
Niin ja AP kyseli, miten ihmiset pitävät kotiaan siistinä. Ja joku veti herneen nenään, kun ihmettelin miten tiskipöytäkin sotketaan. Minusta se vain tuntuu käsittämättömältä, että terve ihminen ei jaksa muutamaa astiaa laittaa suoraan astianpesukoneeseen tai pestä yhtä paistinpannua ja kattilaa kerran tai vaikka muutamankin kerran päivässä. Laiskuuttahan se on. Ja kyllä mä voin myöntää itsekin olleeni pari päivää laiska ja sen takia saankin huomenaamuna siivota useamman tunnin ajan, kun siistin nämä tavarat pois, jotka tuolta vaatehuoneesta olen olohuoneeseen levittänyt. Ehkä sullon ne takaisin sinne vaatehuoneeseen, niin on taas olohuoneessa siistiä :xmas:
 
Alkuperäinen kirjoittaja muija:

En ihmettele ettei onnistu, jos toiset vaan sotkee. Niin sillä mun kaverillanikin kuulemma on, että mies ei siivoa. Mutta hän on kuulemma tyytynyt osaansa. Ei luulisi miehelle olevan suuri vaiva tarttua illalla imuriin sen sijaan, että kävelee roskien keskellä.
 
pakko se on tyytyä osaansa kun en minä ainakaan osaa miestä kouluttaa, se olis tarvinnut tehdä jo pienestä asti
 
Jep, aika lailla. Petivaatteita ei pestä päivittäin. Ja vaikka lajittelisinkin kaikki pyykit niin ei se juuri aikaa veisi.
 
anni*
Alkuperäinen kirjoittaja Emilyn:
Mä olen aivan varma, että koululaisen kanssa on siistimpää! Koululainen ei esimerkiksi ryömi ja puklaa lattialle jatkuvasti :xmas:

Kysyn? Sunhan pitäisi tietää vastaukset kysymyksiisi, kun kerta niin tarkkaavaisesti olet lukenut kirjoitukseni :xmas:
kyllä se on niin että koululainen sotkee enemmän kuin pienet lapset, valitettavasti! nimim. 2 koululaista ja 1 pienempi
 
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ja vielä yksi tärkeä kysymys, miten vanhoja lapsia teillä on? Voi muuten selittää aika paljon..
1,5 vuotias ja 5-vuotias.
Niin ja vielä yksi tärkepä pointti. Mies siivoaa apuna, ei sotke. On jo oppinut onneksi kotonaan pitämään siivosta kiinni...
 
Alkuperäinen kirjoittaja muija:
Alkuperäinen kirjoittaja Emilyn:
Alkuperäinen kirjoittaja muija:
minä en jaksa enkä pysty pitämään aina kämppää siistinä ja puhtaana

kolme lasta ja mies sekottaa ja vain minä täällä siivoan, meni anopilla jo metsään tuon miehen kanssa kun ei ole opettanut siivoamaan jälkiään
En ihmettele ettei onnistu, jos toiset vaan sotkee. Niin sillä mun kaverillanikin kuulemma on, että mies ei siivoa. Mutta hän on kuulemma tyytynyt osaansa. Ei luulisi miehelle olevan suuri vaiva tarttua illalla imuriin sen sijaan, että kävelee roskien keskellä.
pakko se on tyytyä osaansa kun en minä ainakaan osaa miestä kouluttaa, se olis tarvinnut tehdä jo pienestä asti
Pakko ja pakko, valinta :| Minä olen kauhistunut jos tapailuvaiheessa, jos miehen kämppä on ollut läävä. Ihan kun olisin johonkin sisustusmaailmaan astunut, kun miehen luokse ensimmäistä kertaa tulin käymään. Ja se oli vielä sanonut, että ei jaksa siivota ennen tuloani, enkä minä käsittänyt mitä siivottavaa täällä olisi ollutkaan..

Se on se perussiisteys, joka yleensä aikuisella jo joko on tai ei ole. Voihan siihen opetellakin jos haluaa, mutta monilta ei sitä halua löydy..
 
Heh heh
Miksi kommentoit tuohon tyyliin, haluat ilmeisesti vain olla ilkeä?

Muutamaa astiaa? Meillä tulee viikonloppuruokailun jälkeen viisi lasia, viisi lautasta, salaattikippo, kattila, leikkuulauta, paistinpannut, veitsiä, ottimia, 10-15 haarukkaa/veistä/ lusikkaa ja joskus vielä viisi jälkiruoka-astiaakin. Kerro se kahdella ja lisää aamupala, välipala, iltapala tarvikkeet ja kaikki lasten juomapullot ym., niin tulee kaksi koneellista tiskiä/ päivä. Eikä tämä ole kuin pieni osa päivän hommista. Jos joka päivä et jaksa olla täydellinen, olet laiska? Haluat ilmeisesti oikein haastaa riitaa?

Yhteistyössä