Ullukka täällä taas kirjoittelee pitkän tauon jälkeen. Olen käynyt lukemassa palstaa, mutten ole saanut aikaiseksi kirjoitella. Olen ollut hieman tai ehkä vähän enemmänkin alamaissa. :ashamed: Poika, jolle lapset on antaneet nimen Eikka, liikkuu kovasti ja potkii ulospäin niin, että koko maha heiluu. Hyvin on kasvanut ja kaikki on kunnossa. Viikko sitten tiistaina kävin sairaalassa päivystyksenä, kirvelevien alavatsakipujen vuoksi, niin pojan painoarvio on 1100g. Kasvaa yläkäyrällä ja lääkäri sanoi, että jos sokerirasituksessa on jotain poikkeavaa, niin sitten täytyy vielä viikolla 37 mennä vauvan painoarviokontrolliin. Kävin nyt tämän viikon tiistaina toisessa sokerirasituksessa, mutta en ole vielä saanut tuloksia. Ensimmäinen oli helmikuussa ja se oli normaali. 29. päivä minulla on neuvolalääkäri ja silloin vastaus on varmasti tullut. Olen ollut sairaslomalla 4 viikkoa ja tuo 29. päivä on viimeinen sairaslomapäivä. Sit olis kaksi viikkoa töitä ja alkaisi kesäloma. Edelleenkin minulla on jatkuvaa pahoinvointia. Iltaa kohti voimistuu ja tulee sellainen levoton olo.
Se miksi olen ollut alamaissa, on avopuolisoni. Hän ei ole kertaakaan kysynyt minulta millainen vointi minulla on tai miten jakselen. Kerran on kokeillut vauvan liikkeitä. Se oli 1.4. ja silloinkin hän oli juovuksissa. Ja läheisyys puuttuu kokonaan. Kolmeen viikkoon ei ole edes koskenut minuun. Seksi ei kiinnosta häntä minkään vertaa. Halauksia ja suukkoja en ole saanut. Kun mainitsin hänelle, ettei hän ole kysynyt vointiani, niin hän sanoi, että kyllä hän kuulee, kun kerron jollekin puhelimesta voinnistani :'( Ei se ole kuitenkaan sama asia!
Jotenkin tuntuu, niinkuin odottaisin yksin tätä vauvaa. Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Muuttaako vauvan tulo parisuhdetta todella näin paljon? Minun mielestäni pitäisi elää elämän tavallaan onnellisinta aikaa, kun vielä tässä iässä (heinäkuussa 44v) tulee raskaaksi. Se kun ei ole nuoremmillekaan ihan itsestäänselvä asia, että vaan tullaan raskaaksi. Kaikki raskaudet on ihmeitä! Se uusi elämä! Synnytykseen olisi tulossa mukaan, tai ainakin alunperin niin oli suunnitelma. Nyt en kuitenkaan ole enää varma, haluanko sitä.
Ja ihmeellisistä asioista on tullut sanomista. Kun silloin viikko sitten tiistaina oltiin menossa sairaalaan päivystykseen (oma lääkäri laittoi lähetteellä terveyskeskuksesta), niin tyttäreni 12v rehtori soitti matkalla ja sanoi, että Emma saa käydä 6 luokan samassa koulussa, missä nyt on. Olisi joutunut vaihtamaan koulua asuinpaikan takia, kun muutimme hiljattain. Anoin kuitenkin lupaa käydä viimeinen luokka tutussa turvallisessa koulussa, jossa on eka luokasta lähtien ollut. Rehtori sanoi kuitenkin, ettei he voi järjestää koulumatkoja. Minä sanoin, että olen itse kotona ja kotoa järjestyy kyyti tarvittaessa. Nyt Emma kulkee jo pyörällä, kun matkaa on vain 3 kilometriä. Ja autolla sitten, jos on huono keli. Sanoin puhelun jälkeen, että eikö ollut hyvä uutinen, ettei tarvitse vaihtaa koulua, johon mies totesi, etten oikein tiedä, kun tarvitsee kuskata kouluun ja takaisin. Mitäs jos hän tarvitsee autoa, kun käy vuorotyössä. Hän on vuorokauden töissä ja 3 vapaalla! Eikä tarvitse autoa töissä. On palomiehenä. Sanoin, ettet tarvitse autoa töissä ja voin aina viedä ja hakea hänet töistä. Matkaa työpaikalle on n.5km. Hän sanoi, jos hän ei halua mennä pyörällä tai moottoripyörällä vaan autolla. Että se osaa joskus olla lapsellinen. Koskaan ei ole jäänyt töihin menemättä, aina on ollut kyyti. Sanoinkin hänelle, ettei nyt viitsitä murehtia sitä, murehditaan vasta sitten, jos on tarvis, kun se on ajankohtaista. Ja minulla on täällä lapsien mummu ja pappa, jotka auttavat tarvittaessa kyyditsemisessä. =) Siihen se sanoi, että tarvitsee varmaan ostaa toinen auto, että pääsee liikkumaan niinkuin tahtoo. Just syksyllä hän halusi, että vaihdetaan kaksi autoa yhteen autoon, niin säästetään kuluissa. Aina kun hän saa tahtonsa läpi, niin se ei olekaan hyvä asia. :'( Hänen täytyy saada viimeinen sana joka asiassa ja päätöksessä. Sanoin, että justiin tehtiin, niinkuin sinä halusit ja vaihdettiin vaan yhteen autoon. Yrittäis nyt päättää jo mitä haluaa, eikä oikuttelisi.
Nyt sille on sitten vielä tullut ilmiö minun lapset ja sinun lapset. Hänellähän on 2 lasta ennestään ja minulla 4. Kun hänen poika tai tytär soittaa ja kysyn, mitä heille kuuluu, niin vastaus on, että mitäs niille! Ei se koskaan kerro, mitään heidän kuulumisiaan.
Ja kuitenkin kun lapset on täällä, niin meillä on ihan normaalia perhe-elämää. Silloin kuulun mukaan, mutta muuten en. Kaikista vaikeuksista huolimatta yritän huom. yritän nauttia raskauden etenemisestä, vaikka välillä onkin vaikeaa. Parhaita hetkiä on, kun olen yksin ja vauva potkii tai kun lapset tunnustelevat vauvan liikkeitä. :hug: Anteeksi, että meni tällaiseksi valitteluksi, kun vihdoinkin jaksoin tulla kirjoittamaan kuulumisia. Toivon kaikille yrittäjille pikaista raskautumista. Ja kaikille odottajille onnea odotukseen. Olen hengessä mukana, vaikken aina kirjoittelekaan palstalla. :hug: Rakkain terveisin Ullukka
